Nälkävuosien 1695 – 1697 tapahtumia Pohjois- Karjalassa

1. Pielisjärven pogosta kreivi Pietari Brahen hallinnan päätyttyä


Kuopion ja Pielisjärven pitäjät liitettiin 1650-luvun alussa Ruotsin valtakunnan drotsin kreivi Pietari Brahen hallitsemaan Kajaanin Vapaaherrakuntaan. Jälkimmäisessä pitäjässä sijaitsevat mm. nykyiset Valtimon, Rautavaaran, Juuan, Nurmeksen ja Lieksan kunnat. Kreivi perusti nykyisen Lieksan kaupungin alueelle Brahean kaupungin 26. toukokuuta 1653. Kaupungissa asui kolmisenkymmentä porvaria, joista osa oli lähiseudulta muuttaneita talonpoikia. Brahen kuoltua vuonna 1680 Brahean kaupungin alue joutui 26. marraskuuta vuonna 1688 "veronkerääjän" arrendaattori Salomon Enbergin hallintaan. Enberg aikoi perustaa hovinsa kaupungin alueelle. Hän vaati siellä asuvat porvarit muuttamaan pois. Kymmenen talonpojan piti lähteä uuden hovin tieltä. Kaupungin talot tuli purkaa ja koko alue oli tarkoitus kyntää pelloksi. Eräässä kaupungin alueella sijainneessa pirtissä asuneen lesken ja tämän lapset uusi arrendaattori hääti pois kesken näiden yöunien. Koska Pielisjärvi oli vanhaa Venäjästä saatua "voittomaata", niin siellä käytettiin yleisesti rahana veronkannossa ja kaupankäynnissä ruplia.

Salomon Enbergin toimet herättivät paikkakuntalaisissa suurta ärtymystä. Se kärjistyi erään Lappeenrantaan tehdyn markkinareissun paluumatkalla Höytiäisessä sijaitsevan Kinahmonsaaren rannassa. Vuonislahtelainen kirkon kuudennusmies Matti Kotilainen lausui Enbergin kuullen mielipiteensä:

"Jo on saatana Pielisjärven miehet ottanut, kun annettiin valta yhdelle miehelle. Jo otti perkele vaivaiselta mierulta mielen. Ei ole yhtään kelpo miestä Pielisjärvellä. Jo on joka mies antanut housunsa vaimon jalkaan, kun ei Venäjän kuninkaalta "wänä kuningalda" oikeutta etsi".

Enberg puolestaan haukkui Kotilaista kelmiksi ja uhkaili: " Odottele, odottele. Kyllä sinä tulet kuningasta saamaan". Siten arrendaattori kehotti miehiä soutamaan pois. Tämä asukkaiden suopea suhtautuminen Venäjän valtaan jatkui aina Isonvihan aikaan asti. Silloin pohjoiskarjalaiset yrittivät usuttaa venäläisiä vihatun arrendaattorin Simo Hurtan kimppuun. Myös paikkakunnan papistossa esiintyi Isonvihan aikaan Venäjän vallan kannatusta.

2. Katovuosista 1695 – 1696 Pielisjärvellä ja muualla Käkisalmen läänissä


Pohjois – Euroopassa ilmasto muuttui keskiajan lämpimien säiden jälkeen viileämmäksi jo vuoden 1600 tienoilla. Alkoi ns. Pienen Jääkauden aika. Epäedullisten säiden aiheuttamia katovuosia oli runsaasti koko 1600 – luvun ajan. Kreivi Brahe torjui 1670 – luvun katovuosien nälänhätää Pielisjärvellä ja Kuopiossa tehokkaasti. Hän lähetti viljaa ulkomailta sekä myös Savon eteläosista ja jakoi sitä jopa ilmaiseksi pahiten kadosta kärsineille talonpojille. Tätä viljaa saivat esimerkiksi nilsiäläinen Pekka Taskinen ja Wuotjärven hipanlahtelaiset Pekka Julkunen ja Matti Rissanen. Alueen voudit myönsivät kreivin luvalla satonsa menettäneille talonpojille veronhuojennuksia. Niitä saivat mm. wuotjärveläiset Juho Leskinen ja Antti Pasanen. Ilmeisesti myös lukuisat pielisjärveläiset kuuluivat Brahen avun saajiin.

Huonoja satovuosia oli myös 1680 – luvulla. Kurkijoella mainitaan Lauri Kilapan kuulustelun yhteydessä katovuosi 1687. Pahimmat kadot sattuivat vuosina 1695 – 1696. Näinä vuosina kesät olivat niin sateiset, ettei kaskia voitu polttaa.

Vuoden 1697 Pielisjärven talvikäräjien pöytäkirjasta löytyy pitäjän Liperin "veronkerääjän" arrendaattorin Salomon Enbergin kuvaus Pohjois – Karjalan kaskeamistavasta . Koska alueen väestö oli suureksi osaksi lähtöisin Savon puolelta, niin tämä kuvaus varmaan sopi hyvin myös Kuopion ja Iisalmen pitäjien sen aikaiseen kaskenpolttoon.

Enbergin mukaan "kaskikierto" kesti neljä vuotta. Ensimmäisenä vuonna kaski kaadetaan. Toisena vuonna se oksitaan ja poltetaan "kwistas och brennas" sekä oksat perataan pois "kwistarens rensas". Kolmantena vuonna kaski taas, mikäli ilmat sen sallivat, poltetaan kokonaan ja kylvetään. Vasta neljäntenä vuonna sato voitiin korjata "opkäras".

Vuosien 1695 - 1696 olosuhteita kuvattiin edellä mainituilla Pielisjärven talvikäräjillä. Sademäärät olivat olleet kesäisin huomattavan suuria "för den myckna i 2 åhr infallne rägnachtiga wäderleken". Kaskia ei voitu polttaa, joten niistä tuli "raseja". Asukkailla oli vuonna 1697 oli suuri puute kylvösiemenistä. Myös pellavaa tai hamppua ei ollut saatavilla "koko maasta". Nälkä vaivasi yleisesti. Pohjois - Karjalassa satoja tiloja oli tulossa veronmaksukyvyttömiksi eli autioiksi. Monet talonpojat kerjäsivät ruokansa, eikä heillä pellavan puutteen takia aina ollut edes vaatteita, jotta he olisivat voineet matkustaa kauemmas.

Silti Pielisjärven pohjoisosassa Valtimon Haapajärvellä henkikirjoittaja ja arrendaattori Simo Afleck "Hurtta" normaaliin tapaan nimismies ja kaksi lautamiestä apunaan järjesti taloissa vuosittaisia veronkatselmuksia. Rahvaan mielialat alkoivat olla jo niin kiihtyneitä, että Afleck kertoi käräjillä joutuneensa toimessaan hengenvaaraan. Hän oli lyönyt puntarilla uhkaavasti käyttäytyneitä miehiä. Kansa syytti "Hurttaa" kovuudesta heitä kohtaan tämän suorittamassa veronkannossa. Hurta suoritti nyt Pielisjärven veronkannon myös Enbergin puolesta, koska tämä oli muutama vuosi aikaisemmin muuttanut Sortavalaan.

Lieksan talvikäräjillä helmikuussa vuonna 1697 lautamiehet ja käräjäyleisö kertoivat arrendaattori Salomon Enbergille, että he eivät millään tavalla kykene (ej förmå) aikaansaamaan (åstadskomma) vuoden 1696 kruunun veroja. Toisaalta Enberg valitti, että pitäjän rahvas ei miltään osin tahdo suorittaa (ingen deel willja erlägga) edellisen vuoden kruunun veroja. Tästä oli ristiriita, jota ei voitu ratkaista. Osa pitäjästä, kuten Juuan Vaikko, sijaitsee jopa 200 m - 300 m metriä merenpinnan yläpuolella. Siellä kylmien ja sateisten ilmojen takia kaskiviljely lienee ollut mahdotonta.

Eräs vaikkolainen vaimo nuoren poikansa kanssa oli sortunut ihmissyöntiin. Vaimon talosta oli aluksi syöty koirat ja kissatkin sekä kaksi nuorinta lasta. Luultavasti russakoita ja kirppuja saattoi löytyä seinän raoista. Sitten kerjuulle lähteneet äiti ja poika tappoivat ja söivät vielä nuoren vastaan osuneen kerjäläispojan. Tilanne pääsi näin pahaksi, koska talon isäntä oli sairastunut ja kuollut.(6) Vastaava tilanne syntyi samoihin aikoihin Juankosken Vehkalahdella, jossa 13 Tolppasten sukuun kuulunutta kuoli nälkään. Siellä ei tiettävästi kuitenkaan syöty ihmisiä.

Arrendaattori Enberg kertoi tehneensä joitain yrityksiä nälän torjumiseksi. Hän oli tuonut omalla kustannuksellaan kesällä 1696 Sortavalan makasiinista 60 tynnyriä "hyvää vanhaa ruista" myytäväksi kadosta kärsineille. Sen määrän hän kuvasi riittämättömäksi laajan pitäjän väestölle. Rukiita ei kuitenkaan pystytty kylvämään, koska sateisten ilmojen seurauksena kaskia ei pystytty polttamaan. Nämä rukiit päätyivät ilmeisesti nälkäisen rahvaan ravinnoksi. Myös ohraa arrendaattori oli tuonut omalla takauksellaan 150 tynnyriä Käkisalmen kruunun makasiinista. Ohrien laatu oli kuitenkin niin huono, ettei se kelvannut kylvösiemeneksi. Enbergin apulaiset eivät valvoneet tarpeeksi hyvin viljan ottoa. Rahvas oli maksanut tuoduista ohrista vain kolmasosan. Osa tästä viljasta ryöstettiin Lieksan kartanosta joulukuun lopulla vuonna 1696. Kreivi Brahen ja silloisten arrendaattoreiden toimia vertailtaessa vaaka kallistui selkeästi kreivin hyväksi.

Käkisalmen läänin rahvaan keskuuteen levisi huhuja kuninkaan myöntämistä verohelpotuksista ja ilmaisesta viljasta. Asukkaiden tiedettiin odottavan myös Turun "herrojen asessorien" saapumista tekemään tarkastuksia. Huhun mukaan asessorit "olivat luvanneet tulla" talvella 1695 - 1696 ja antaa maakunnan asukkaille vakinaiset vuotuiset verot "en stadigt ränta". Karjalassa oli käytäntönä vuotuinen arvioverotus. Verottaja "arrendaattori" apulaisineen saattoi tehdä veroarviota talossa useiden päivien ajan talonpojan kestittävänä. Pietari Brahen tarmokas toiminta 1670-luvulla ja Turun asessorien erinomaiset tuomiot 1650-luvun lopulla olivat vielä hyvin kansan muistissa.

Huhujen levittäjäksi syytettiin 30-vuotiasta Kurkijoen Rungonsuon kylästä kotoisin ollutta Lauri Kilappaa, joka myös aikoi mennä valitusmatkalle Tukholmaan. Kurkijoki sijaitsee Laatokan rannalla Käkisalmen pohjoispuolella. Tätä matkaa varten hän sai tukijoita ja avustuksia myös Pohjois - Karjalan rahvaalta. Mukaansa Kilappa aikoi ottaa 2 - 3 talonpoikaa Käkisalmen läänistä, johon myös Pielisjärvi ja Liperi kuuluivat. Kilapan toiminnassa mukana olleita kutsuttiin "mierumiehiksi". Karjalan arrendaattorit puolestaan pyrkivät estämään mierumiesten valitusmatkat.

Kansan tyytymättömyys ja viha verottajia kohtaan purkautui ryöstöiksi. Nurmeksen ja Lieksan kartanot joutuivat ryöstön kohteiksi joulukuun lopulla vuonna 1696. Liperin kartano ryöstettiin sunnuntaina 21. tammikuuta 1697. Ryöstäjinä oli myös varakkaita, mutta tyytymättömiä talonpoikia. Apuun hälytettiin sotaväkeä Käkisalmen linnoituksesta. Noin 60 sotilasta esimiehineen saapui Pohjois-Karjalaan taltuttamaan ryöstelyä. Sen seurauksena tapahtui Liperissä sotilaiden sekä Liperin arrendaatori Simon Hoppenstongin kannattajien ja sukulaisten summittaisesti tekemiä köyhempien ihmisten tappoja. Erityisesti arrendaattorin noin 16-vuotias poika Simon ja tämän yhtä nuori serkku Petter Recolenius sekä "pristafen" Heikki Kainulainen kunnostautuivat tappamisessa. Ryöstäjiksi väitettyjen asukkaiden omaisuutta vietiin jonkin verran Liperin kartanoon, mutta suurin osa siitä päätyi sotilaiden omiin taskuihin.

Simon Hoppenstong junior ja tämän serkku Petter Recolenius olivat ottaneet kiinni kontilansalmelaisen Matti Immosen ja ampuneet tämän kuoliaaksi. Immosen 10 - vuotiaan pojan Matin serkukset olivat pieksäneet niin pahasti, että ei ollut mitään toivoa tämän paranemisesta. Samat miehet olivat myös ampuneet Liperin pappilan luona sunnuntaina 7. helmikuuta heti jumalanpalveluksen jälkeen vanhan kerjäläisen Matti Rautiaisen. Matti ei ollut osallistunut kartanon ryöstöön. Hän oli sattumalta tullut pappilaan. Ehkä pojat kävivät juuri ennen miehen ampumista kirkossa ennakolta selvittämässä asiat "Yläpihan Herran" kanssa. Aseet he olivat ottaneet omin luvin majoitusmestari Anders Metheriltä.

3. Lisätietoja Salomon Enbergistä ja Simo Afleck "Hurtasta"


Samaan aikaan ja joskus vieläpä samalla seudulla liikkui ilmeisesti kaksi Salmon Enberg - nimistä miestä, joiden tekemisten erottaminen on joskus vaikeaa. Kuten edellä kerrottiin, vanhempi Salomon Enberg oli entinen "arrendaattori" Pielisjärveltä. Hän muutti asumaan Laatokan rannalle Sortavalaan. Noin vuonna 1685 syntynyt upseeri ja sissi Salomon Enberg - niminen upseeri liikkui Isonvihan aikaan eri puolilla maata sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän oli ilmeisesti "arrendaatorin" poika. Kun venäläiset olivat hyökänneet 28. tammikuuta 1705 Sortavalaan, jossa kapteeni Enberg asui, katosi mieheltä arvokas "Jeesus-kirja". Kirjan kapteeni oli kätkenyt muun omaisuutensa ohella Savon puolelle Kallislahteen. Ryssät olivat löytäneet aitassa olleen kätkön. Mitä he eivät olleet ryöstäneet, sen olivat paikalliset asukkaat vieneet omiin kätköihinsä. Jeesus-kirjan löysi Antti Wäärman maaliskuussa lumihankeen heitettynä Kallislahdesta maantien varrella olevalta pellolta. Ruotsinkielinen Salomon Jeesus-kirja ei ollut kiinnostanut venäläisiä tai paikkakunnan asukkaita. Antti oli toimittanut pahoin kostuneen kirjan veljelleen nimismies Wäärmannille, joka oli yrittänyt kohentaa sen kuntoa prässin alla. Tämä Salomon lienee ollut miehistä vanhempi eli entinen "veronvuokraaja" Pielisjärveltä.

Kerrottakoon, että Simo Afleckin skotlantilaista sukua oleva ukki Wellam Afleck toimi 1640 - luvulla tuomarina Kuopion käräjillä. Hänen poikansa muutti Balttiaan, jossa syntynyt Simo ilmeisesti oppi saksalaisilta moisioiden herroilta, kuinka alustalaisia piti kohdella. Hurtasta kerättyjen tietojen mukaan hän oli ryöstämällä ottanut vaimokseen paikallisen papin Härkäpään Annan. Appensa hän yritti järjestää vankilaan, koska tämä ei suhtautunut mitenkään suopeasti uuteen vävyynsä. Anna ja tämän lapset ryöstettiin 1710 - luvun alussa Venäjälle, josta Anna ei enää palannut. Ryöstöä järjestelemässä oli luultavasti Pielisjärven asukkaita.

4. Sotilaiden tekemiä liperiläisten tappoja ja talojen ryöstöjä


Käkisalmesta ryöstäjiä taltuttamaan tulleet sotilaan ja muutamat paikkakuntaiset näiden apuna riehuivat tammi - helmikuiden vaihteessa vuonna 1697 Liperissä. Tunnistettuja tai huhujen perusteella ryöväreiksi epäiltyjä talonpoikia ja irtolaisia sekä kulkumiehiä otettiin kiinni ja ammuttiin. Ammuttujen omaisuutta ryöstettiin. Käkisalmen käräjillä saman vuoden heinäkuussa tutkittiin myös sotilaiden toimia. Monet teloitettujen omaiset esittivät yksityikohtaisia luetteloita menetetystä omaisuudesta.

Vaikka joissakin tapauksissa mahdollisesti näistä menetyksistä olisi esitetty liioiteltuja lukuja, niin siltä luetteloista saa hyvän käsityksen sen ajan asukkaiden irtaimistosta. 1600-luvun lopun Savoa ja Karjalaa on pidetty monesti jonkinlaisena takapajulana, mutta nämä irtaimistoluettelot osoittavat muuta. Monissa taloissa Pohjois-Karjalassakin katovuosista huolimatta oli jopa yllättävältä tuntuvia tavaroita, kuten paljon nenäliinoja. Ne eivät selvästikkään enää aina olleet vain pidoissa käytettyjä "koriste-esineitä", vaan tavallisempaa käyttötavaraa. Puuesineitä, kuten tynnyreitä, maitoastioita tai rekiä, ei mainita, koska niitä osattiin tehdä joka talossa.

4.1 Lauri Pasasen surma ja talon ryöstö


Heinäkuun 20 - 23 päivinä vuonna 1697 Käkisalmen linnoituksessa pidetyillä käräjillä astui esiin vanha leski Kaarina Ollintytär Toivanen (tai Tuovinen) Taipaleenkylästä ja teki valituksen. Hänen vävynsä talonpoika Lauri Pasanen talvella vähän jälkeen Kinderin messun eli helmikuun 3. päivänä oli otettu kiinni hänen kotinsa ulkopuolelta sotilaiden toimesta. Kiinni ottajana oli ollut luutnantti Arend Reiher miehineen. Vävy oli sidottu ja viety kolmen vanhan peninkulman päähän Samuel Leskisen luo. Leskinen asui lähellä kirkkoa ja Liperin kartanoa Mukanahossa, joka sijaitsee Liperin eteläpuolella. Siellä Pasanen oli sotilaiden toimesta ammuttu kuoliaaksi.

Myöhemmin samoilla käräjillä anoppi Kaarina Toivanen kertoi, että sotilaiden ja "pristaffen" Heikki Kainulaisen mukana vävy Laurin Pasasen talosta oli lähtenyt
• yksi pakka sarkaa
• uusi lampaan nahkasta tehty turkki
• koristeltu sinisestä kankaasta tehty matkamyssy,
   jonka reunuksessa oli karhun - ja karitsannahkaa
• siemenohraa 24 kappaa eli noin 1,2 hehtolitraa
• karhun nahkasta tehdyt käsineet
• kaksi paria nahkaisia hansikkaita
• kaksi paria uusia kenkiä
• kaksi kirvestä
• yksi nahkasta tehty säkki
• kolme naulaa (noin 1,3 kg) pellavaa
• koristeltu myssy (garn attuns myssa)
• ruista 12 kappaa eli noin 66 litraa
• yksi hevonen
• yksi kattila 7 kannun vetoinen
• kaksi lehmänkelloa
• yksi lehmä, joka oli viety kartanoon

Edellisen luettelon perusteella Lauri Pasanen ei ollut aivan köyhä mies.

Luutnantti Reiher kertoi käräjillä, että edellä mainittu Pasanen oli silloisen ratsumiesten johtajan Anders Torkilssonin ja muutamien sotilaiden kuullen tunnustanut osallistuneensa Liperin kartanon ryöstöön. Mies oli vangittu ja sidottu sekä sitten matkattu Mukanahoon, jossa Reiher oli majoittuneena. Seuravana päivänä eli 4. helmikuuta hän oli antanut käskyn sotilas Anders Skyttelle ampua vanki kuoliaaksi Samuel Leskiseltä otetun majapaikan ulkopuolella olevalla pellolla. Skytte oli noudattanut luutnantin ohjetta. Hän oli ampunut Pasasen musketillaan hengiltä. Edellä mainittu vaimo Toivanen kertoi, ettei hänen vävynsä ollut sen enempää sekaantunut ryöstöön, kuin että hän ryöstön jälkeen muutamien päivien kuluttua oli mennyt ilmeisesti uteliaisuuttaan Liperin kartanoon. Sieltä mies oli ottanut jäljellä olevasta kartanon omaisuudesta mukaansa vain muutaman saunavastan "badqwastar". Kun paikalla olevalta Anders Torkilssonilta tiedusteltiin, oliko hän löytänyt Pasasen luota mitään kartanosta ryöstettyä tavaraa, niin tämä vastasi "ei". Silti hän väitti, että Pasanen oli tunnustanut olleensa kartanolla ryöstämässä. Lisäksi Torkilsson mainitsi, että kartanolla ollut väki ja "johtaja" pristaffen Kainulaisen olivat hyväksyneet Pasasen kiinniottamisen.
Sauvastojen sitojat
Saunavastojen sitojat. / PP


Lautamiehet arvelivat, että tämä Pasanen tuskin oli anastanut enempää kuin vain saunavastoja. Mitään varmaa tietoa oikeus ei kuitenkaan pystynyt asiasta sanomaan, koska suurin osa ryöväreistä on vielä pakosalla, samoin kuin johtaja Kainulainen, joka sotilaiden ohella oli hänet ottanut kiinni. Vanha arrendaattori Simon Hoppenstong oli kuollut. Hänen poikansa Simon ja tämän serkku Petter Recolenius olivat pakosalla. Luutnantti sanoi, että kartanon väki, joka heitä seurasi, selvitti sekä hänelle, että kiinniotetuille ryöväreille, mistä syystä heidät oli otettu kiinni. Lauri Pasasen sukulainen Matti Pasanen hautasi ammutun miehen Taipaleen kylän lähellä sijainneelle ruotsalaiselle hautausmaalle. Eräs Matti Pasanen asui vuosina 1694 - 1695 Kaavin Kortteisen kylässä.

4.2 Sigfrid Karttusen talon ryöstö

Samoilla heinäkuun käräjillä astui esiin myös käsämäläisen ammutun Sigfrid Karttusen leski Marketta Turunen. Luutnantti Reiherin komentamat sotilaat olivat tulleet taloon ja vieneet "kaiken tavaran" pois. Leskelle ei ollut jäänyt mitään. Naista oli lyöty niin pahasti, että tämä oli joutunut olemaan kaksi viikkoa sängyssä. Sotilaat olivat vieneet talosta seuraava omaisuutta:
• ruista 2 tynyriä
• ohraa 2 tynnyriä
• kauraa 1 tynnyri
• kattiloita 2 kappaletta
• kärpästelttoja "fluygu tälter" 2 kappalteta
• palttinaa "grant lärf" 23 kyynärää eli noin 14 metriä
• lampaannahkoja 9 kappaletta
• viittoja 1 kappale
• kirveitä 2 kappaletta
• viikatteita 1 kappale
• lehmänkelloja 2 kappaletta (messinki)
• ohut villakankainen viitta "rask"
• sarssikankaisen naisten hame
• punaiset naisten liivit "rödh snört ?"
• villaisia käsineitä 8 kappaletta
• naisten paitoja "särkar" 4 kappaletta
• nenäliinoja 25 kappaletta
• sukkia 4 paria
• pellavasta tehty pöytäliina
• pellavainen esiliina
• käteistä rahaa 10 karoliinia
• naisten myssyjä 2 kappaletta
• sarkajakkuja 1 kappale

Käsämäläinen lautamies Ulasi (Lauri) Hartikainen tiesi, että vilja ja kattilat oli viety Liperin kartanoon. Muu omaisuus oli sotilaiden hallussa. Karttusen talo on ollut varsin varakas.

4.3 Käsämäläisen Gabriel Ruuskan talon ryöstö

Käsämäläisen ammutun 30 - vuotiaan loisen Gabriel Ruuskan sisar Sofia Ruuska kertoi sotilaiden vieneen heidän talostaan
• 1 sarssikankaisen hameen
• 1 kirveen
• 1 "öfwerdelar?"
• 6 kyynärää eli noin 6,6 metriä hienoa pellavaa
• 1 pellavaesiliina
• 3 nenälinaa
• 3 paria villakäsineitä
• 6 pellavahattua
• 2 vyötä

Yllättävän paljon löytyi tavaraa loisenkin talosta.

4.4 Käsämäläisen Olli Karttusen talon ryöstö

Olli Karttunen ei ollut mukana kartanon ryöstössä. Siitä huolimatta sotilaat olivat ryöstäneet hänen talonsa. Veli Lauri oli ollut "ryövärien " joukossa. Olli esitti menettämästään omaisuudesta seuraavan luettelon:
• 2 kirstua oli rikottu ja tavarat viety
• 11 karoliinia rahaa
• 5 naisten paitaa
• 2 turkkia
• 2 paria sukkia
• 5 naulaa (?) pellavaa
• 1 villakankaasta tehty esiliina
• 1 pellavasta tehty esiliina
• 6 kyynärää neliniinistä (?) pellavaa. Naula on noin 0,425 kg.
• 10 nenäliinaa
• 5 kappaa eli noin 28 litraa kauraa

Lautamies Ulasi Hartikainen tunnisti sotilas Lars Liin näfweren (Pellava tuohen) erääksi Karttusen talon ryöstäjäksi. Tällä oli ollut "osakkaina" sotilaat Matti Laakkonen, Risto Mykrä, Pekka Komonen ja Martti Hämäläinen. Laakkonen oli ottanut toisen turkin ja Komonen toisen.

4.5 Käsämäläisen Pertti Huikurin talon ryöstö

Pertti Huikuri oli tunnistetu ryöväriksi ja ammuttu. Huikurin talossa olivat sotilaiden ohella riehuneet pristaffen Kainulainen, Simon Hoppenstong junior ja tämän samanikäinen serkku Petter Recolenius. Huikurin Leski Valpuri Laurintytär Nyyssönen (Nyssanen) esitti luettelon menetetystä irtaimistosta.
• 4 kirvestä
• 1 kattila 4 kannun vetoinen
• 2 lehmänkelloa (messinkiä)
• 1 pellavavainen kärpäspeitto
• 2 paria villakäsineitä
• 1 punainen vaatepakka a 30 karoliinia
• 1 tynnyri kauraa.

Liperin kartanossa asunut verokirjuri Niilo Hintsanen ei pystynyt sanomaan, mitä omaisuutta oli tuotu kartanoon.

5. Liperin kinahmonsaarelaisten Antti ja Tuomas Pasasen tapot


Kinahmonsaari sijaitsi Höytiäisessä noin 25 kilometriä Joensuusta pohjoiseen. Kinahmo on nykyisin niemi, koska järven vedenpinta laski vuonna 1859 huolimattoman kanavan teon seurauksena lähes 10 metriä. Saaressa oli vuonna 1694 viisi taloa. Silloin tilojen isännät olivat Antti Hyttinen, Paavo Hyttinen, Antti Harainen, Tuomas Pasanen ja Antti Pasanen. Vuotta myöhemmin raihnainen Antti Pasanen oli jo poissa isäntien luettelosta. Katovuosia oli jo ollut ja talot köyhtyneet. Niinpä vuonna 1695 Antti Haraisen ja Antti Pasasen jälkeen oli kirjoitettu ”laamannin maksutileihin”: "Eivät voi maksaa mitään”. Kihamonsaari löytyy vuonna 1799 piirretystä Suomen kartasta. Mielenkiintoista on, että Pasasia ja Hyttisiä kytki Varkauden länsipuolella sijaitseva Kollinmäki, jossa molemmilla oli maanomistuksia. Anekin numero 1732 Kollinmäelle toinen osakas oli Pekka Hyttinen. Myös Joroisten Pasasien anekissa mainitaan sama mäki.

Vuoden 1697 helmikuun puolivälin jälkeen oli tehty seuraava saaren asukkaiden tarkistus. Silloin puuttui myös isä Tuomas Pasanen, jonka pojat jo aviossa olleet Antti ja Tuomas oli jo silloin ammuttu. Nuorin poika 23-vuotias Heikki oli vankeudessa Käkisalmen linnassa monen muun liperiläisen kanssa. Vangittujen 16 liperiläisen joukossa olivat mm. lautamies Pekka Wartiainen vaimoineen sekä 56-vuotias kirkkoväärti Antti Rouha. Useat vangituista olivat hyvin toimeentulevia talonpoikia. Myös kerjäläisiä oli käynyt Liperin kartanolla. 33-vuotias Juho Hirvonen Pielisjärven puolelta oli saapunut kerjäten kartanoon. Siellä hän oli aitasta täyttänyt "sumpsansa" rukiilla ja ohralla, joiden määrä tutkimusten mukaan olisi ollut 8 kappaa eli noin 44 litraa. Miehellä oli ollut tosi iso selkäreppu! Hirvonen tuomittiin kuolemaan.

Saaren itäpuolella oleva saarien ja niemen ympäröimä järvi oli Hautajärvi eli ”Heutajärvi”, kuten joku ruotsinkielinen kirjuri oli kirjoittanut nimen. Käräjäkirjoissa mainittu Putaansaari löytyi Kinahmonsaaren pohjoispuolelta vajaan kilometetrin etäisyydellä Lavanniemeltä länteen. Siellä oli sauna, jossa Pasasen veljekset asustelivat Liperin kartanosta ryöstettyä lihaa ja voita syöden. Veljekset itse eivät ilmeisesti olleet ryöstämässä tavaraa. Liperiläisiä lähti sunnuntaina 21. tammikuuta ryöstöretkelle kartanoon suoraan kirkosta. Ehkä oli ennakolta päätetty toimia pielisjärveläisten esimerkin mukaan. Kartanon omaisuutta, elintarvikkeita ja viljaa ym., ryöstettiin ja kuljettiin pois rekikyydillä. Omaisuutta rikottiin ja muutamaa kartanon palveluksessa ollut miestä lyötiin. Osa liperiläisistä oli vain uteliaisuuttaan paikalla, mutta he joutuivat syytetyiksi ryöstöstä, josta tavallisimmin seurasi kuolemantuomio.

Lavanniemi sijaitsi saaren koillispuolella. Sinne pakenivat Putaansaaresta hiihtäen Tuomas ja Heikki Pasanen, kun heitä kiinni ottamaan tuli sotilaita "pristaffen" Heikki Kainulaisen johdolla. Vanhin pojista Kainulaisen pertuskalla päähän ja selkään kolhima Antti Pasanen jäi kiinni jo Putaansaaressa. Sotilaat majoittuivat Pekka Hyttisen taloon, jonne Antti Pasanen vietiin. Pekka Hyttinen lienee ollut Paavo Hyttinen tai joku Hyttisten poika. Hyttiset lienevät olleet maaninkalaista sukua. Etsintäjoukon johtaja ”pristafen” Kainulainen ja Antti Hyttinen lähtivät hiihtäen toisten poikien perään. He tavoittivat nämä Lavanniemellä. Kainulainen ampui heti rihlapyssyllä Tuomasta selkään hartioiden alle. Hän olisi ampunut myös Heikkiä, mutta naapuri Hyttinen esti sen. Tuomas jätettiin sarkatakki päältä riisuttuna lojumaan lumihankeen. Heikki vietiin Hyttisen taloon. Kun sotilaat olivat myöhemmin illansuussa juottamassa hevosiaan, he huomasivat ammutun Tuomas Pasasen raahautuvan metsästä taloon. Tämä otettiin kiinni. Kainulainen sitoi miehen kädet selän taakse ja hänet vietiin sitten muiden vangittujen veljesten joukkoon.

Aamulla "pristafen" Kainulainen lähti Heikki Pasasen kanssa noutamaan metsään kätkettyä Liperin kartanosta ryöstettyä tavaraa. Lähtiessään hän antoi mukana olleille sotilaille käskyn surmata muut veljekset. Matka Liperin kartanolle oli pristafenin mielestä liian pitkä. Kaikkia vangittuja ja varsinkaan haavoittuneita hän ei viitsinyt raahata sinne asti. Sotilaat tekivät työtä käskettyä. He veivät Antin ja Tuomaksen reellä isä Tuomas Pasasen taloon. Siellä veljekset heitettiin reestä kädet selän taakse sidottuina pihamaalle, johon nämä sitten ammuttiin. Ruumiit jätettiin lumihankeen. Siellä ne olivat lojuneet pitkään koirien ja korppien kaluttavana. Vanhaa isää poikien äkillinen ja säälimätön ampuminen oli järkyttänyt. Hän ei surunsa masentamana ollut jaksanut toimittaa ruumiita hautaan. Isän mukaan pojat oli teurastettu kuin sieluttomat eläimet. Naapurit olivat auttaneet sen verran, että olivat lopulta heittäneet poikien ruumiit lähellä sijainneeseen vanhaan nauriskuoppaan.

Veljesten majapaikkanaan pitämältä saunalta tai sen lähimaastosta oli löytynyt seuraavaa Liperin kartanon omaisuutta: 6 leiviskää eli noin 50 kg voita, saman verran lihaa, kartanossa asuneen verokirjurin huopa, paistinpannu ja tohvelit "lappstöfwel". Varmaan vihatun verokirjurin Niilo Hintsasen viltti oli lämmittänyt veljeksiä mukavasti.

Ratsumies Saksasta kotoisin ollut Påhl Osnabrygg kertoi tarkemmin veljesten ampumisesta. Kun nämä oli heitetty reestä isä Tuomas Pasasen pihamaalle lumeen, oli ratsumies saksalainen Hans Henrich Märthens ampunut karabiinillaan vanhinta poikaa Anttia vasemmalle puolelle rintaan sydämen alapuolelle. Heti sen jälkeen Sleswigistä Saksasta kotoisin ollut ratsumies Carl Haan oli ampunut Anttia uudelleen kaulaan. Kun Märthens oli kysynyt, oliko ammuttu vielä ollut elossa, kun Haan oli ampunut tätä uudelleen. Haan oli vastannut, että mies vielä eli, koska tämä oli liikkunut.

Nyt ratsumies Saksasta kotoisin ollut Ellert Busk tunnusti käräjillä, että hän oli ampunut karabiinillaan toista poikaa Tuomasta oikealta puolelta. Kuula ei kuitenkaan ollut mennyt ruumin läpi, vaan osunut johonkin kylkiluuhun. Sitten luoti oli tullut vartalon ontelon läpi "genom fäng hålet uth" niin, ettei huonosti tähdätyn laukauksen takia verta tullut ollenkaan esiin. Koska ammutun ruumis oli alkanut muuttua sinertäväksi, oli ampuja tiennyt Tuomaksen kuolleen.

Ratsumiehiltä kyseltiin käräjillä, oliko ammutuilla miehillä ollut mukanaan joitain vahinkoa tuottavia esineitä, esimerkiksi puukkoja, kun heitä ei voitu ottaa kiinni muuten, kuin ampumalla? Ratsumiehet vastasivat "ei", koska he olivat niin nopeasti päässet yllättämään veljekset, ettei näillä ollut aikaa siepata mukaansa kirvestä tai muuta asetta.

Eräs upseereista, Liperissä sotaväkeä johtanut majoitusmestari Anders Mether kertoi, ettei hän ollut antanut mitään käskyä ampua ketään hengiltä. Ratsumiesten mukaan he olivat pristaffen Kainulaisen alaisia, joten hänen käskyään piti totella. Kainulaisen mielipidettä asiasta ei tiedetty, koska tämä oli paennut Venäjälle.

Myöhemmin sotilaat väittivät, että pristaffen Kainulaisen kolhimat Antti ja selkään ammuttu Tuomas Pasanen olivat olleet niin huonossa kunnossa, ettei ollut mitään toivoa heidän henkiinjäämisestään. He olisivat muka jopa itse toivoneet, että heidän kärsimyksensä lopetettaisiin. Myös vanha isä Tuomas Pasanen muutti myöhemmin kertomustaan myötäillen sotilaiden selostusta. Käräjillä arveltiin, että sotilaat olivat maksaneet jotain vanhalle Tuomaalle, minkä johdosta tämä muutti kertomustaan. Heikki Pasanen kiisti isänsä tarinan. Hän kertoi keskustelleena kummankin veljensä kanssa. Nämä olivat arvelleet toipuvansa hyvin vammoistaan, ellei heitä ammuttaisi uudelleen. Käräjien tuomio kuului: "Ammuttujen ryövärien elämästä elämä".
3. toukokuuta vuonna 2009 / Pekka Pitkänen

Lähteenä on ollut
(1). Pielisjärven käräjien pöytäkirjat vuodelta 1688
(2). Pielisjärven ja Liperin käräjien pöytäkirjat vuodelta 1697
(3). Suomen kreivi- ja vapaaherrakunnat / M. Jokipii (kreivi Brahen toimista)
(4). Läänin tilit Pohjois-Karjalan pitäjistä v. 1694 – 1697
(5). Pohjansodan ajan ja sen jälkeiset käräjien pöytäkirjat Karjalassa
(6). Pielisjärven historia, Osa 1 / Saloheimo ym.
Sivua muutettu viimeksi    (kk/pp/vvvv klo) :