Muistelmia Strömsdahlin ruukin patruuna Ekholmin murhasta . Ekholmin jäämistön varkaus. Oliko Ekholm varas?

1. Olli Tuovinen eli Taaton Uolu ja ryssän sotilaan kuolema


Juankoskelta pohjoiseen päin avartuu lähes 15 km pitkä runsassaarinen Wuotjärvi, johon lännestä Hipansalmen kautta yhtyy vähäinen vesistö. Se alkaa joistakin Sydänmaan lammeista ja johtaa vedet Pienensillanpuron ja Pitkänsillanpuron kautta Taatonjärveen. Siitä vesistö jatkuu Taatonjokea pitkin Ylähippa nimiseen järveen ja tämän yhdistää Raappananjoki Alahippaan. Tästä Jokelanjoki hiljalleen vie vedet Hipansalmeen.

Taatonjärven ja Ylähipan välisellä kannaksella sijaitsee Taatto niminen talo, jonka viimeksi kuluneen ja sitä edellisen vuosisadan vuosisadan vaiheilla omisti Olli Tuovinen, yleisesti nimitetty Taaton Uoluksi. Hän oli syntynyt vuonna 1778 ja kuoli 19 pnä tammikuuta 1858 (kuoli Haukimäellä/J. Forsberg). Mies oli pitkä, roteva, mustatukkainen ja isonenäinen mies, rauhallinen ja oikeamielinen. Sen vuoksi hän oli naapuriensa kanssa hyvässä sovussa. Mutta juuri nämä hänen hyvät luonteenominaisuutensa vaikuttivat sen, että jos hänen oikeudentuntoaan loukattiin, niin voi hän raivostua. Silloin saattoivat hänen harvinaiset ruumiinvoimansa tulla ilmi. Tämän luontoinen mies olisi voinut saada ikänsä elää rauhassa, hoitaen maatalouttaan. Mutta Uolu eli vaiherikkaana sota-aikana ja kohtalo oli valmistanut Uolullemmekin yllätyksiä.

Vuosien 1808 – 1809 Suomensodan aikana oli Nilsiän kirkonkylään leiriytynyt joukko venäläisiä sotilaita. Kolme niistä oli arvatenkin päällystönsä tietämättä lähtenyt partioretkelle ja saapunut Taaton taloon. Kun ryssät menivät navettaan ja päästivät parresta irti lehmän, juoksuttivat lapset tästä sanan pellonaidan takana puiden karsinnassa olevalle isälleen. Uolun juosten saapuessa pihaan seisoi kaksi sotamiestä vähän ulompana pihamaalla ja kolmas oli juuri taluttamassa lehmää navetasta ulos. Silloin Uolu ”heläytti” tätä pihlajaisella korennolla niin, että sälö siitä taivaalle singahti. Isku oli tarkoitettu päähän, mutta osuikin olkapäähän. Siinä meni ainakin olkaluu ja kenties muutama kylkiluukin murskaksi ja mies lysähti maahan. Kun Uolu raivoissaan aseella uhkasi toisiakin ryssiä, pyysivät nämä armoa ja aikoivat paeta. Kun Uolu näki heidän toverilleen käyneen huonosti, viitasi hän heille, että heidän oli vietävä lyöty mukanaan. Sen sotilaat tekivätkin, mutta mies oli kuollut ennen kuin kirkolle ehdittiin. Asiasta pidettiin sittemmin oikeudellinen tutkinto. Mutta kun oli ollut sota-aika ja surmansa saanut oli ollut ryöstöretkellä, ei Uolulle tuosta teosta tuomittu mitään edesvastuuta.

2. Taaton Uolu ja miehen tappo Halunan kylässä Nilsiässä

Hämäräperäinen on seuraavakin asia. Eräälle tuttavalleen oli Uolu, kielenkannan todennäköisesti viinan vaikutuksesta irtauduttua, kautta rantain kertonut seuraavan tarinan: ”Hänen käydessään Halunan kylässä oli tuntematon mies ryöstötarkoituksesta häntä ahdistellut. Rosvo oli kuitenkin tässä koetuksessa täydellisesti epäonnistunut”. Jonkun aikaa sen jälkeen löydettiin Halunan kylän metsästä tuntemattoman miehen ruumis. Sen miehen perään ei koira haukkunut ja asia jäi iäksi selvittämättä.

Kun nämä seikat verrataan erääseen Uolun lauseeseen, josta jäljempänä kerrotaan, voi jonkinlaisella varmuudella Uolun tuolla Halunan matkalla joutuneen ryöstäjän hyökkäyksen kohteeksi. Aiottu uhri oli kuitenkin perinpohjin jättiläisvoimillaan nujertanut hyökkääjän.

3. Juankosken ruukin patruunan Ekholmin murha syksyllä 1810

Viime vuosisadan alkupuolella omisti Juantehtaan eräs ruotsinmaalainen mies, Fredrik Jonatan Ekholm, joka 5. päivän marraskuuta 1779 oli 3000 riksillä eli riikintaalarilla pankkirahaa ja 9000 riksillä valtionvelkasetelirahaa ostanut Juantehtaan kaikkine tiloineen ja etuineen kauppaneuvos Paul Printzkiöldiltä Tukholmasta. Tämä Ekholm rupesi, kansan kertomuksen mukaan, Ruotsin Vuorikollegiossa petollisesti keinottelemaan, saadakseen tehtaalle valloitetuksi Wuotjärven Pasalan tilan, Siikajärven ja Nilsiän kyläin talot ynnä Pajuniemen ja Sääskiniemen kyläryhmät.

Juankosken ruukki
Juankosken ruukin vanha masuuni ja pato / PP 2007
Asiaa perustellaksensa oli hän näiden talojen haltijoille – talot olivat silloin vielä kruununtiloja– ehdottanut että kun talollisten oli hankala saada rahoja verojensa maksuun ja tehtaan eli ruukin taas tarvitsisi saada hiiliä, hän suorastaan maksaisi talojen verot kruunulle, mikäli saisi talollisilta veroja vastaavan määrän hiiliä. Tähän ehdotukseen suostuivat talolliset ja sitten laadittiin kirjat – tietysti ruotsinkieliset – jotka talollisille tulkittiin sopimuksenmukaisina. Eräinä vuosina maksoikin Ekholm verot ja talolliset veivät ruukkiin hiilet. Mutta sitten rupesikin Ekholm lain voimalla heiltä vaatimaan viljaosia ja silloin ilmenikin, että talolliset noilla sopimuskirjoilla muka olisivat Ekholmille luovuttaneet kaiken omistus – ja hallinto-oikeutensa taloihin, jääden maan osaviljelijöiksi eli vuokralaisiksi – kaikki tämä kansan muistitiedon mukaan.

Kun asia ei lääninkonttorissa sen paremmaksi selvinnyt, niin sanotut kyläläiset, saadakseen asiansa Ruotsin hallitukselle selvitetyksi ja asumisoikeutensa säilytetyksi, palkkasivat yhteisesti Wuotjärven Jokelan talon omistajan Paavo Pasasen käymään Tukholmassa, kuninkaalta oikeutta anomassa. Ensi matkansa teki Paavo jalkapatikassa Tornion kautta, palaten samaa tietä ja samalla kyydillä takaisin. Päästyään kuninkaan puheille laskeutui Paavo polvilleen hänen eteensä, antoi esiin anomuskirjansa ja esitti tulkin kautta lyhyesti asiansa. Kuningas lupasi perehtyä siihen ja antaa Paavolle vastauksensa seuraavana päivänä, jolloin hänen taas tuli saapua kuninkaan linnaan. Silloin ilmoitettiin Paavolle, että hän saisi tulla asiaansa tiedustelemaan vuoden perästä. Sitä ennen vaadittaisiin Juantehtaan omistajalta selvitys asiassa.

Vuoden kuluttua teki Paavo saman jalkamatkan, mutta asia ei ollut vieläkään valmis, vaan käskettiin hänen taas vuoden kuluttua saapua Tukholmaan. Kotiin palattuaan teki Paavo noille talollisille selon matkansa tuloksesta, mutta silloin alkoivat he käydä epätoivoisiksi asiansa menestymisestä ja päättivät kokoontua Suurenahon taloon, neuvottelemaan toimenpiteistä, joihin heidän olisi ryhdyttävä. Tämän kokouksen päätöksestä ja sen seurauksista mainitaan jäljempänä.

Kolmannen matkan Tukholmaan teki Paavo taas vuoden päästä, mutta tällä kertaa palaten purjelaivassa Tukholmasta Turkuun ja sieltä jalkaisin kotiinsa. Nyt oli Paavolla taskussaan Kuninkaallisen Kamarikollegion päätös, jossa tehtaalle ei annettu Nilsiän taloilta kuin Taatonpään palsta, mutta siikajärveläisiltä puolet ja wuotjärveläisiltä Pasasilta kaksi kolmatta osaa heidän entisistä tiluksistaan ja siinä talollisille vakuutettiin hallintaoikeus jäännökseen.

Jo syksyllä ennen Paavon kolmannelle matkalleen lähtöä oli pidetty edellä mainittu (X) Suurenahon kokous, jossa kyläläiset päättivät ottaa Ekholmin hengiltä, koska eivät luulleet hänestä muuten erilleen pääsevänsä, ja palkkasivat erään huonomaineisen, rikoksista linnassa istuneen Olkkonen – nimisen miehen Ekholmia ampumaan, luvaten palkaksi siikajärveläiset yhden tynnyrin rukiita, wuotjärveläiset samoin ja nilsiäläiset myös saman verran. Koska tässä hankkeessa oli mukana niin paljon talollisia, niin Taaton silloinen isäntä Uolu Tuovinen lupasi sen lisäksi tulla saattamaan Olkkosta murhapaikalle ja sieltä takaisin sekä antamaan pyssynsä Olkkosen käytettäväksi.

Jonkun aikaa jälkeen kokouksen Uolu ja Olkkonen yhtyivät Suurella-aholla, ottivat sen talon veneen Mustanlahden rannalta, soutivat iltapäivällä asumattomaan Tahvonsaareen Juanselän luoteisrannalle. Miehet takoivat siellä kaksi lyijyluotia, joista ensimmäinen sattui tulemaan vähän väljä, sekä työnsivät ne Uolun pyssyyn vankan ruutilatauksen päälle. Illanvarjossa he soutivat sitten Pikonlahteen ruukin luoteispuolelle, jossa nousivat maihin ja menivät sakean metsän läpi Ekholmin asunnolle. Tämä asunto oli matalassa puurakennuksessa, ylärannasta silloiselle sulatuslaitokselle johtavan kärrytien varressa. Rakennus, joka sittemmin rapattiin, sijaitsi noin neljän sylen päässä tien laidassa olevasta säleaidasta.

Iltayö oli aivan pimeä, mutta kun Ekholmilla oli vieras, paloivat kynttilät hänen kammarissaan, jossa ei ollut mitään uutimia. Kun Ekholm oli sisähuoneessa vieraineen illallisella, oli kammari hyvän aikaa tyhjä, niin että Tuovinen jo alkoi pitkästyä odotusta, arvellen että jos miehet hyvinkin jäävät toisiin huoneisiin nukkumaan. Kuitenkin miehet sitten miettivät, että tottahan patruuna tulee kammaristaan kynttilät sammuttamaan.

Hetkisen kuluttua tulikin Ekholm piippu kädessä kammariin ja hänen mukanaan vieras, joka istuutui syrjään. Tirehtööri tuli pöydän ääreen kynttilästä piippuaan sytyttämään. Silloin olisi otollisin hetki ampua, mutta pyssy Olkkosen käsissä vapisi niin kovasti, ettei hän voinut sillä tähdätä. Silloin tempasi Uolu pyssyn häneltä ja ampujien kannalta onneksi Ekholm ojentautui pöydältä ottamaan kynttiläsakseja kynttilöitä niistääkseen - ja silloin laukaus pamahti.

Uolu jäi seurauksia kuulostamaan ja katsomaan, näki reiän tulleen ikkunaan ja Ekholmin kaatuvan lattialle sekä kuuli hänen kaatuessaan sanovan: ”Voi tuhmaa talonpoikaa!”. Toisen kertomuksen mukaan tirehtööri lausui: ”Vihamies sen teki !”. Sitten miehet kiirehtivät paluumatkalle, tullen aamuyöstä takaisin Suureenahoon, jossa jo aamupuhteella oli teurastettu härkä, minkä lihoja nyt tuvassa paloiteltiin. Tupaan tullessaan lausui Uolu: ”Myöhäänpä teillä on eläin tapettu! Meillä on härkä jo aikoja sitten ollut kellellään”.

Ekholm oli kumminkin vielä jäänyt henkiin ja kaivannut pappia, jonka vuoksi kaksi ruukin miestä lähettiin kiireesti soutamaan Wuotjärvelle Niemelän rantaan. Sieltä miehet riensivät jalan pappilaan pastori Brofeldtia noutamaan. Tämä lähti heti kärryillä huonoa tietä ajaa retuuttamaan, hakumiesten seuratessa jalan. Mutta Brofeldt ennätti vaan tulla Pienellesillalle, kun häntä vastaan tuli ruukista sanantuoja ilmoittamaan, ettei hänen tarvinnut jatkaa matkaa, koska Ekholm oli kuollut.

Tuli sitten murhatutkimus. Oli kyllä kuultu kyläläisten uhanneen ottaa Ekholm hengiltä, mutta Uolu, vakava mies, ei ollut uhkauksia lausunut. Murhapaikalta oli löytynyt kaksi luotia, toinen lattialta ja toinen luita myöten litistyneenä, ammutun ruumiista. Kun lähiseudulla ei muilla kuin Uolulla ollut pyssyä, pantiin hänet tutkimuksessa ahtaalle. Mutta lattialta löytynyt luoti oli liian väljä ja ruumistaotettu luoti ei olisi mahtunut hänen pyssyynsä. Uolun todistettiin sinä kuten edellisinäkin syksyinä metsästelleen joka päivä, milloin vain ilma oli otollinen, niin että kyllä hänen pyssyään käytetty oli. Järvimatkalla taas ei kukaan ollut sattunut näitä soutajia näkemään. Vaikka akat olivatkin kokouksen päätöksen viranomaisille ”rollineet”, että Olkkonen oli palkattu Ekholmin tappajaksi, ei kukaan ollut nähnyt häntä siihen aikaan ruukin seutuvilla. Viranomaiset eivät myöskään uskoneet hänessä ylipäätänsä olevan miestäkään tuollaiseen ”jonkin verran rohkeutta kysyvään tekoon”. Sen vuoksi häntä tutkimuksessa ei edes kuulusteltukaan – ja todistajaksi hän huonomaineisena ei olisi kelvannut. Vaikkapa tutkimuksessa käytettiin todistajina mm. kaikki nuo Suurenahon kokouksessa läsnä olleet, ei kukaan voinut todistaa Uolua syylliseksi. Niin jäi tämä asia selvittämättömäksi.

4. Taaton Uolu muistelee vanhana miehenä

Vuonna 1848 sydäntalven aikaan saapui eräänä iltana Haasianiemen taloon Taaton Uolu, seurassaan mökkiläinen Antti Ahonen Lastulahdesta. Tulijoilla oli mukaan jänisrautoja ja lankoja sekä Uolulla pyssy. Miehet olivat iltapäivällä metsään viritelleet osan pyydyksiään ja jäivät taloon yöksi. Aamulla metsästäjien tarkoituksena oli virittää loput pyydyksistä ja kokea ennen viritettyjä. Uolu oli jo aikoja ennen, kenties ollen epävarma edellä mainittujen tutkimusten tuloksista myynyt Taaton talon pastori Brofeldtille ja eleli silloin loisena Nilsiän kaakkoispuolella Syvärinjärven rannalla sijaitsevassa Tiirinniemessä.

Haasianiemen talossa asui tähän aikaan Paavo Pasanen. Isännällä oli aikamiehiä ja jopa perheellisiäkin poikia, kuten Juho, Heikki ja Antti. Kun ”otustajat” olivat talon miehille hyvin tuttuja, otettiin heidät taloon vieraiksi. Kahvipannua kyllä ei talossa ollut, mutta viinaa ei puuttunut ja sitä kohta tarjottiin vieraille. Nämä alkoivat sitä vanhan isännän kanssa nautiskella, poikien ollessa viinan maistamattomia. Ukkojen tultua puhetuulelle alkoivat pojat kysellä heiltä kaikenlaista entisistä tapahtumista. Silloin ukko Uolu aukaisi sydämensä, lausui: ” Kolme miestä olen tappanut, mutta nyt en enää tapa kuin jäniksiä ”. Joku pojista kysyi, tarkoittiko hän tällä lauseellaan mahdollisesti myös Ekholmin surmaa ? Tähän lausui Uolu: ”Kyllähän sen asian nyt jo saa kertoa niin kuin se on tapahtunut ” ja sitten seurasi edellä oleva kertomus.

Juho Pasanen
Juho Pasanen
Puhetta oli kuulemassa myös Heikki Paavonpoika Pasasen vanhin poika Juho, silloin kahdeksannella ikävuodella eikä kukaan häneen huomiota laskenut, mutta poikasella, nykyisellä Wuotjärven Hovin talon vanhalla isäntä, olikin hyvä muisti. Tämän tarinan hän kertoi minulle Hovin kammarissa 5. päivänä lokakuuta 1917 illalla. Kuluipa siinä melkoinen osa yötäkin. R. I.


Artikkelin todennäköisin kirjoittaja on eversti Ragnar Ignelius (R.I.), joka toimi suojeluskuntajohtajana Maaningalla ja myöhemmin Suomen sotilasasiamiehenä Virossa ja Latviassa. Igneliuksen vaimo oli jutun kertojan Juho Pasasen pojan Oskarin tytär Elma Pasanen. Hovin kammarissa yömyöhään valvonut henkilö ei ole voinut olla aivan ventovieras mies.


Lähdeteokset Ekholmin murhaan:
1. Lehtileike Sawo - lehdestä 1920 - luvun alusta / Wuotjärvi Jokela
2. Juankosken ruukin kuva / PP
3. Juho Pasasen kuva Wuotjärvi Hovi / Antti Pasanen


Väliotsikot ovat allekirjoittaneen tekemät

5. Ekholmin jäämistön varkaus tammikuussa 1811

Juankosken rautaruukin osakas Fredrik Jonathan Ekholmia ammuttiin ikkunan läpi sunnuntai-iltana 7. lokakuuta vuonna 1810. Hän kuoli seuraavana päivänä haavoihinsa. Ruukin patruuna ja osakas Anders Westerlund kokosi kuolleen yhtiömiehensä irtaimen omaisuuden. Kuolinpesän edustajat määräsivät osan Ekholmin irtaimistosta myytäväksi avoimella huutokaupalla kaupungissa. Tätä silmällä pitäen patruuna oli järjestänyt tavarat arkkuihin. Ekholmin vaimo Lovisa Tigerstedt oli jättänyt miehensä jo vuonna 1806. Hän asui Kuopiossa vuokralaisena Herra ”Referendarie” sihteerin Stichaelin talossa sijaitsevassa huoneessa. Patruuna Westerlund oli käynyt Kuopiossa, jossa hän oli sopinut lesken kanssa, että tavaroita voisi säilyttää hänen asumassaan talossa. Tämän Westerlund oli selostanut myös kauppias Collinille, jonka piti hoitaa säilytyksen käytännön asiat.

Patruuna Westerlund määräsi vääpeli Otto Järnefeldtin hoitamaan tavaroiden kuljetuksen Kuopioon 15. tammikuuta 1811. Tämä kokosi neljä ruukin torpparia hevosineen kuljettamaan vainajan tavarat Kuopion rantaan. Ne oli pakattu kirstuihin ja pakkauslaatikoihin. Torpparit olivat Risto Lipponen, Lassi Mikkonen sekä Pekka ja Juho Mustonen. Vääpeli Järnefeldt oli seurannut kuljetusmiehiä. Kirstut olivat kuljetusta edeltävinä öinä 12. ja 13. tammikuuta olleet ruukilla vääpelin asuinhuoneen ulkopuolella. Järnefeldt oli toiminut Ekholmin elinaikaan myös ruukin tarkastajana.

Kallaveden ylitettyään seurue oli päättänyt pysähtyä kuopiolaisen työmiehen Erkki Suhosen talossa, joka sijaitsi Kallaveden rannalla. Suhosen mukaan kuljetusmiehistä oli ensin saapunut Pekka Mustonen, sen jälkeen Juho Mustonen sekä lopuksi Lipponen ja Mikkonen. Miehet eivät tienneet, minne tavarat piti Kuopiossa viedä. He eivät löytäneet Järnefelttiäkään. Iltamyöhällä oli ruukinrenki Kustaa Harlin tuonut Järnefeldtin ohjeen miehille pitää huolta Ekholmin kuljettavasta omaisuudesta aamuun saakka. Sen kuultuaan muut, paitsi Pekka Mustonen olivat menneet Suhosen saunaan yöpymään, ja luvanneet vuorollaan vartioida arkkuja, jotka olivat edelleen reessä Suhosen pihassa. Viimeksi mainittu kuljetusmies oli väittänyt olevansa sairas. Talon isäntä todisti, että kirstut vielä illalla olivat vahingoittumattomia. Vääpeli oli siis vastoin patruunan pyyntöä jättänyt tavarat Kallaveden rannalle Suhosen taloon.

Kuljetusmiesten tullessa aamunkoiton aikoihin Suhosen tupaan havaittiin, että yksi kirstuista oli murrettu auki ja sisällä oleva omaisuus oli kadonnut. Isäntä ei tiennyt, kuinka se oli tapahtunut ja keitä varkaat olivat. Asiaa puitiin Kuopion käräjillä, jossa myös patruuna Westerlund antoi todistuksensa jumalan ja pyhän evankeliumin nimeen. Se ei kuitenkaan tuonut varastettua Ekholmin omaisuutta takaisin. Arkkujen sisällöstä patruunalla kuitenkin oli luettelo, josta selvisi Ekholmin varastettu jäämistö ja sen arvo. Seuraavassa on tämä luettelo:

7 ruokalautasta ilmeisesti hopeasta paino 48 luotia ja arvo76,80 ruplaa
6 teelautasta ja 1 jälkiruokalautanen ”desert sked” 16 luotia arvo 25,60 ruplaa
1 tarjotinlautanen ”förläggare sked” 20,5 luotia arvo 32,80 ruplaa
1 sirotelautanen 3,5 luotia arvo 5,60 ruplaa
4 hopeakahvaista jälkiruokaveistä ja 4 hopeista haarukkaa arvo12,20 ruplaat
1 fonderal ympyränmuotoisessa kotelossa arvo 9,60 ruplaa
4 paria ”sorg spän” arvo 0,96 ruplaa
1 pari kannuksia? ”spårar” arvo 1,22 ruplaa
1 korkkiruuvi arvo 0,32 ruplaa
1 hakapihdit ”haktång” arvo 0,24 ruplaa
19 kiillotettua teräsnappia ”polerade” arvo 1,92 ruplaa
1 musta laatikko arvo 0,08 ruplaa
1 sinetöijä agaattikivellä ”pitscker” arvo 0,66 ruplaa
1 pari tohvelinhakoja? ”stofwel krokar” arvo 0,48 ruplaa
1 ruskea frakki ”brun frack” arvo 15,36 ruplaa
1 musta verkapäällystakki ”siden kappa” arvo 9,60 ruplaa
1 musta silkkinen hihaton päällystakki arvo 7,68 ruplaa
1 musta raidallinen “scharp” arvo 4,80 ruplaa
1 umpinainen yömyssy ”knuten nattenmössa” arvo 0,48 ruplaa
1 sama valkoisesta puuvillasta arvo 0,48 ruplaa
1 neulottu hiuslisäke ”stickad walk” arvo 0,64 ruplaa
1 liivi palttinasta ”lärf wäst” arvo 0,16 ruplaa
1 sama vanha raidallinen arvo 0,80 ruplaa
1 sama punaraidallista puuvillakangasta ”cattuns” arvo1,32 ruplaa
1 sama keltainen ”Köpers”- kangasta arvo 0,96 ruplaa
1 sama ruskea arvo 1,96 ruplaa
1 sama tikattua kangasta arvo 1,60 ruplaa
1 sama silkkistä ”Charre”-kangasta arvo 1,92 ruplaa
1 pari vanhoja pitkiä alushousuja ”callsonger” arvo 1,48 ruplaa
1 pari samoja arvo 0,48 ruplaa
4 päällyspaitaa ”kamrido ofverskjortor” arvo 18,84 ruplaa
1 sama palttinasta arvo 2,56 ruplaa
1 sama palttinasta arvo 1,96 ruplaa
3 ruokaliinaa puuvillasta arvo 5,76 ruplaa
3 samaa vanhaa arvo 1,92 ruplaa
2 samaa silkistä arvo 1,68 ruplaa
5 samaa hienosta palttinasta arvo 2,00 ruplaa
6 pellavavaatetta ”kambricks Chemissetter” arvo 5,76 ruplaa
2 samaa mustasta kankaasta ”svarta taft” arvo 1,92 ruplaa
3 paria villasukkia arvo 3,84 ruplaa
4 paria samoja arvo 2,56 ruplaa
2 paria samoja arvo 0,96 ruplaa
1 pari samoja arvo 0,32 ruplaa
1 pari harmaita villasukkia arvo 0,96 ruplaa
1 pari samoja vanhoja arvo 0,24 ruplaa
4 paria pitkiä alushousuja ”callsonger” arvo 1,92 ruplaa
2 paria silkkisukki ”sillkes strumpor” arvo 2,56 ruplaa
1 pari samoja mustia arvo 3,20 ruplaa
2 paria samoja arvo 3,84 ruplaa
1 pari samoja helmenvärisiä arvo 3,20 ruplaa
1 tyynyliina ”örnegots war” arvo 0,60 ruplaa
1 kilpikangas käsipyyhe ”dräll handduk” arvo 0,64 ruplaa
1 karkea käsipyyhe ”grof” arvo 0,24 ruplaa
1 kilpikankainen liina arvo 9,60 ruplaa
1 sama repaleinen ”söndrig” ja sen mukana 2 lautaliinaa arvo 1,92 ruplaa
1 vanha lautasliina arvo 0,08 ruplaa
2 paria silkistä liivikangasta ”siden wästtyg” arvo 7,62 ruplaa
6 kyynärää (3,6m) sinistä lippukangasta ”flaggduk” arvo1,44 ruplaa
1 kilpikankainen käsipyyhe arvo 0,48 ruplaa
3 paria tohveleita? ”stofvel mansetter” arvo 0,48 ruplaa
30 kyynärää (18 m) peitonpäällyskangasta ”bollster var” arvo38,40 ruplaa
13 kyynärää (7,8 m) palttinaa ”lärf” arvo 4,16 ruplaa
7 kyynärää samaa arvo 2,44 ruplaa
9 kyynärää raidallista nokkoskangasta ”nättelduk” arvo11,52 ruplaa
6 kyynärää kaksivartista puuvillakangasta ”cattun” – kangasta arvo7,68 ruplaa
2 ne pellavakangasta ”cambrics Dchemissetter” arvo3,84 ruplaa
3 tohvelia? “toflor med gras och ram” arvo 5,76 ruplaa
1 samoja ilman kehyksiä “utan ram” arvo 0,16 ruplaa
1 suuri raudoitettu meripihka piippu ”sjöskum pipa” arvo9,60 ruplaa
1 samanlainen vanha ilman raudoitusta ”obeslagen” arvo0,16 ruplaa
4 suukappaletta edellisiin ”munstycken” arvo 1,28 ruplaa
1 vaateharja ”klädes borste” arvo 0,64 rupla
1 pari ”byol häsysell?” arvo 2,56 ruplaa
1 kampa arvo 0,16 ruplaa
1 vanha tupakkakukkaro ”tobacks pung” arvo 0,08 ruplaa
1 kirjeenasetin ”brefläggare” arvo 0,48 ruplaa
1 ”tumstock” arvo 0,64 ruplaa
1 messinkinen kiikari ”kikare af messing” arvo 3,84 ruplaa
Summa 403.38 ruplaa

1. joulukuuta 2011 / PP

Lähde: Kuopion käräjien pöytäkirja

6. Varastiko Ekholm rahaa ja kultaisen kaulaketjun?

Ekholmin jäämistön huutokauppa oli pidetty tammikuussa vuonna 1811. Ruukin entinen inspektor "tarkastaja" skånelaisen Kjellstorpin kirkkoherra Johan Arndt Corneuksen poika Samuel Corneer haastoi kuolinpesän hoitajan patruuna Anders Westerlundin käräjille. Haasteensa syyksi Corneer kertoi, että hän oli ottanut vuonna 1800 silloiselta Strömsdahslsin ruukin tarkastajalta Nils Nyströmiltä 10 riikintaalarin velan. Sen pantiksi hän oli antanut tälle kultaisen naisten kaulaketjun. Ekholmin perhe oli saman vuoden aikaan muuttanut ruukille. Heidän mukanaan oli ollut myös palveluksesta eronnut luutnantti Sundvall. Vuoden 1801 aikaan Nyström oli huomannut, että häneltä oli varastettu lähes 400 riikintaalaria rahaa sekä edellä mainittu kaulaketju. Nyströmin mukaan varkauden oli suorittanut joko Ekholmia tai Sundvall eikä kukaan muu ”att denna stöld föröfwats antingen af Ekholm eller en hos honom warande afskedad löitnanten wid namn Sundwall”.

Nyström oli vuoteen 1811 mennessä kuollut. Kun Ekholmin jäämistön huutokauppa oli äskettäin pidetty, oli Corneerin tietämän mukaan jäämistössä ollut hänen kultainen kaulaketjunsa. Sen johdosta hän oli ollut yhteydessä myös Nyströmin kuolinpesän hoitajaan. Tämä katsoi, että Ekholmin kuolinpesä olisi vastuussa Corneerin kaulaketjusta. Nyt Corneer halusi Westerlundilta tarkemman selonteon asiasta sekä panttaamansa kultaketjun takaisin.

Westerlundilla ei ollut asiaan mitään huomattamista, kunhan vain Corneer ensin oikeudessa todistaa omistavansa kyseisen ketjun ja maksaa siitä sovitun 10 riikintaalarin velkansa. Todistajikseen Corneer oli tuonut käräjille nykyisen ruukin "inspehtori" Anders Lindborgin ja ruukin taloudenhoitajan Hedvig Lindgrenin (tai Lundgrenin).

Todistaja Lindborg kertoi, ettei hän itse tuntenut kyseistä kaulaketjua, joka hänen mukaansa kuitenkin muistuttaa sitä ketjua, jonka Corneer oli pantannut kuolleelle Nyströmille. Vuonna 1800 syksyllä vähän sen jälkeen, kun Ekholmista oli tullut Strömsdahlsin ruukin omistaja oli Nyström ollut sen tarkastajana. Jälkimmäinen oli kertonut todistajalle, että häneltä oli varastettu lähes 400 riikintaalaria rahaa sekä Corneerin panttaama kultainen kaulaketju. Hänen mukaansa varkauden oli siis suorittanut joko Ekholmia tai Sundvall eikä kukaan muu. Myös todistaja Lundgren todisti samalla tavalla. Varastetuksi rahasummaksi hän kertoi Nyströmin ilmoittaneen 310 riikintaalaria. Oikeuden lopullinen ratkaisu jäi kuitenkin sillä erää tekemättä. Asiassa haluttiin kuulla myös leskeä Lovisa Tigerstedtiä, joka tiedettiin saapuneen paikkakunnalle.

Syyskäräjillä (§870) käsitelttiin uudelleen Corneerin korujuttua. Myös rouva Ekholm saapui paikalle. Rouvan mukaan Ekholmilla ei ollut kultaista kaulaketjua ainakaan ennen hänen viimeistä Tukholman matkaansa. Hän oli tirehtöörin poissa ollessa tutkinut tämän tavarat. Matkan jälkeen Ekholmilla oli ollut joku ketju, jonka hän ilmeisesti oli hankkinut Tukholmasta. Korun alkuperä ei siis tullut täysin selväksi. Corneer ei voinut selvästi osoittaa, että löytynyt ketju olisi hänen. Asian ratkaisu siirtyi taas seuraaville käräjille.

Asiakirjoissa ei mainittu, koska Ekholmin viimeinen Tukholman matka tapahtui. Miehestään vuonna 1806 pesäeron tehnyt Lovisa näyttää kuitenkin käyneen Ekholmin Tukholman matkan aikaan ruukilla. Oliko hänellä avain miehensä asuntoon vai päästikö hänet taloudenhoitaja tai joku muu tutkimaan tämän tavaroita? Jos Ekholm olisi hankkinut jäämistöstä löydetyn kultaketjun Tukholmasta, niin ketä varten hän olisi sen ostanut? Oliko hän sillä yrittänyt "lepytellä" karannutta vaimoaan Lovisaa vai oliko hänellä kiikarissaan joku toinen nainen? Lovisa ei ainakaan kertonut mitään tällaisesta hiljattain tapahtuneesta Ekholmin mahdollisesta yrityksestä. Vuoden 1806 jälkeen tirehtööri oli oikeuden pöytäkirjojen mukaan "kaikin mahdollisin ajateltavissa olevin keinoin" yrittänyt saada vaimonsa palaamaan luokseen. Mikä puolestaan oli luutnantti Sundvallin asema Ekholmin lähipiirissä?. "Turvamies" vai jonkinlainen seuralainen?

Nils Nyström toimi ruukin "inspehtorina" ainakin vielä vuonna 1804. Hän kuoli elokuussa vuonna 1806. Nyströmin jälkeen samaa tointa hoiti Samuel Corneer. Millaista oli palvella esimiestä, jota Nyström epäili varkaaksi? Suu piti pitää supussa ja jupista hiljaa vain itsekseen. Muuten olisi seurannut kuten nykyisinkin potkut, mikäli kertoisi epäilevänsä esimiestään laittomuuksista. Koulumaailmassa kelvottomat rehtorit näyttävät yleisemminkin lähettävän tällaiset alaiset työkykytarkastukseen sekä psykologille (IS 21.4.12 s.13). Rehtorien esimiehet eivät koskaan näytä kyseenalaistavan alaistensa toimia. Tultuaan valituksi virkaansa nämä tulevat heti kaiken arvostelun yläpuolelle ja saavat jonkin uuden jumalallisen viisauden. "Esimies on jumalasta". Rahanjakajalla riittää aina hännystelijöitä ja hyötyjiä.

Kuinka moni tiesi Ekholmia epäiltävän varkaudesta? Rahojen ja kaulakorun varastamisen jälkeen sen siis pian tiesi Nyströmin lisäksi Corneer ja taloudenhoitaja Lindgren. Näiden kautta tieto on varmaankin levinnyt laajemmallekin; ehkä jopa Ekholmin hiillostamiksi joutuneille wuotjärveläisille ja nilsiäläisille. Myös Ekholmin vaimo Lovisa Tigerstedt lienee ollut tietoinen varkausepäilyistä. Mitkähän syyt vaikuttivat siihen, että rouva Ekholm jätti miehensä? Monet tiedot viittaavat siihen, tirehtööri Ekholm ei näytä nauttineen seudulla alaistensa eikä myös lähellä asuneiden arvostusta.

PP 22. huhtikuuta 2012
Lähde: Kuopion talvi- ja syyskäräjien pöytäkirjat vuonna 1811 § 375 ja § 870.



7. Kommentteja Pasasten sukukirjasta löytyvään Ekholmin murhaa koskevaan artikkeliin:

Ekholm kuoli 8. lokakuuta 1810 (J. Forsberg). Pasasten sukukirjan osassa 1 sivulla 95 joku väittää Suurenahon kokouksen pidetyn 16. lokakuuta 1810 eli siis Ekholmin kuoleman jälkeen! Tämä tieto on pantu allekirjoittaneen nimiin, mutta se ei ole minulta peräisin. Käytin lähdetietoina em. lehtileikettä, Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjoja ja Nilsiän vanhoja kirkonkirjoja; en siis ollenkaan Hovingin tutkimusta vuodelta 1946.

Ruukin johtaja Fredrik Jonatan Ekholmin kuolinpäivä 8. lokakuuta 1810 löytyy myös vuoden 1823 Kuopion talvikäräjien luvusta 60. Sen kolmannella sivulla kerrotaan, että 8. tammikuuta 1811 suoritettiin Ekholmin omaisuuden luettelointi. Samalla mainitaan, että "Fredric Jonathan Ekholm, som den 8. föret gående October genom döden barnlös aflidit".

Edellisen asiakirjan sivulta 5 löytyy tietoja, joiden mukaan Ekholmin isällä notaari Erik Ekholmilla ja tämän puolisolla Adriana Lovisa Brieandtilla (k.1800) oli lapsia: 1. Anna Charlotta s. 1746 puoliso "mynt proberaren" August Nordenskiöld, 2. Johanna Fredrika s. 1763, 3. Fredrik Jonathan s. 1770. August Nordenskiöldin tyttäret olivat Augusta Charlotta s. 1773 ja Anna (Aurora) Gustava s.1782. Lapset esiintyivät patruuna Ekholmin perikunnassa.


8. Ekholmin ampujaksi epäillyn Juho Olkkosen isä ja äiti kuolivat nälkään vuonna 1791

Eräs mielenkiintoinen henkilö oli Wuotjärvellä 1800 – luvun alussa asunut huonomaineinen irtolainen varasotamies Juho Olkkonen. Tämä ilmaantui 1700 – luvun lopussa paikkakunnalle luultavimmin Rautavaaran Hankamäen pohjoispuolelta Puumalankylästä. Tämän kylän nimi juontuu seudulla 1600 – luvulla asuneista Puumalaisista. Juho Olkkosen äiti Marketta Laurintytär Rissanen oli syntynyt vuonna 1749 Puumalassa. Hän ilmeisesti muutti Pielisjärven Saramojärvelle. Marketta avioitui vuonna 1776 renki Juho Olkkosen kanssa ja muutti takaisin Rautavaaran Puumalaan. Olkkosia asui aikaisemmin Lieksassa ja myöhemmin runsaslukuisina mm. Tohmajärven pitäjässä. Muutama Olkkonen asui Kaavin länsipuolella Syrjäsaaressa sekä myös Juankosken luoteispuolella Rissalan mailla.

Juho Olkkonen osti vuonna 1778 Puumalasta hintaan 300 kuparitaaleria eli 16:32 riikintaaleria vaimonsa äidin Riitta Korhosen ja vaimonsa veljen Antti Rissasen omistaman kruunun torpan. Riitta oli Lauri Rissasen leski. Pariskunnan poika Antti Rissanen oli muuttanut Haapajärvelle. Ostosumman lisäksi Olkkonen oli suostunut maksamaan vaimonsa isän Lauri Rissasen 2:16 riikintaalerin velan Wuotjärven Viitaniemellä asuvalle talonpojalle Pekka Hakkaraiselle. Juho ei vuoteen 1778 mennessä ollut maksanut em. summaa Hakkaraiselle. Velka oli jollakin erikoisella tavalla kiertänyt Olkkosen maksettavaksi. Asiassa mainitaan myös Rautavaaran Hankamäeltä talonpoika Heikki Pitkänen, Nilsiän Valkeiskylän Pitkästen esi-isä.

Olkkosille syntyi vuonna 1776 poika Juho. Rautavaaralla oli näköjään vuoden 1790 tienoilla pahoja katovuosia. Isä Juho Olkkonen ja kaksi hänen pojistaan sekä äiti Marketta kuolivat syksyllä 1791 nälkään tai nälän aiheuttamiin sairauksiin. Heidät kaikki haudattiin samana päivänä 2. lokakuuta 1791. Tähän aikaan poika Juho oli vasta 15 vuotta vanha. Kuinkahan Juho vanhempiensa kuoltua oli pysynyt hankkimaan ravintonsa? Pari vuotta myöhemmin kuoli myös nälkäajasta hengissä selvinnyt Juhon sisar Anna keuhkotautiin (HisKi).

Pielisjärven syyskäräjillä marraskuun 5. päivä vuonna 1796 eno Lauri Rissanen riiteli Olkkosten torpan omistuksesta nuorta Juho Olkkosta vastaan. Kiista siirtyi maaherran ratkaistavaksi. Juho tuli joulun edellä vuonna 1797 Kuopion pitäjän puolelle ilmeisesti Wuotjärvelle. Täällä hän eleli 1800 - luvun alussa Wuotjärvellä nähtävästi nykyisessä Mäkeläntalossa. Tämän talon isännät olivat ruukin johtaja Ekholmin mukaan vuonna 1802 syyllistynyt luvattomiin halonhakkuisiin Hipanniemellä. Olkkonen joutui Ekholmin todistajaksi mm. asumansa talon yhtiömiestä Paavo Iivarinpoika Leskistä vastaan. Hän ei "tiennyt" vastaajan väitetyistä halkojutuista mitään, vaikka kertoi asuvansa vastaajan veljen Pekan kanssa yhtiömiehenä ja samassa ruokakunnassa. Vielä vuoden 1804 Kuopion syyskäräjillä esiintyy varasotamies ”wargerungs karlen” Juho Olkkonen muuruveteläisen Anna Torvinen todistajana.

Mikä teki Olkkosen jälkikäteen mielenkiintoiseksi? Wuotjärveläisten vanhan tiedon mukaan joku huonomaineinen linnassakin Olkkonen oli osallisena syksyllä 1810 ruukin johtaja Ekholmin ampumalla tapahtuneeseen murhaan. Tarinan mukaan Olkkonen kuitenkin jänisti viime hetkellä ja Olli Tuovinen Taatolta hoiti homman. Juho Olkkonen löytyy Nilsiän rippikirjojen merkintöjen mukaan Wuotjärven kylästä ainakin vielä vuosina 1817 – 1819. Siihen aikaan hän asui Iivari Leskisen talossa, joka sijaitsi nykyisen Hovin paikalla.

Viikkoa ennen murhaa Juankosken ruukilla kävi mm. Ruotsista palannut Tornion Vojakkalasta kotoisin ollut Heikki Istolainen kaverinsa Sakari Leinosen kanssa. Lapin mies oli kulkeutunut Savon armeijan mukana Tornion kautta Ruotsin puolelle ja joutunut vangituksi jossain Uumajan tienoilla. Vapauduttuaan hän oli tullut Merenkurkun yli Vaasaan ja ajelehtinut Leinosen kanssa pikkuhiljaa Strömsdahlin ruukille. Sieltä nämä kulkivat Wuotjärven kautta Nilsiään, jossa varastivat Paavo Ahosen aitassa olleesta lukitusta kirstusta sekä taalareita että ruplia. Ahonen jäljitti miehiä pohjoiseen Nilsiän Reittiölle Lauri Väänäsen kievariin asti. Murha-aikaan kaverukset olivat todistajien mukaan kuitenkin kaukana Juankoskelta. Istolainen oli papin todistuksen mukaan ollut edellisenä maaliskuuna kirjattuna ruukin työntekijäksi nähtävästi Vieremän Salahmin ruukkille. Kuopion nimismiehen Johan Malmbergin tietämän mukaan Istolainen ei ollut aikaisemmin mitenkään rötöstellyt, mutta Leinonen sitä vastoin oli. Siten Wuotjärvellä Ekholmin murhan aikoihin liikkui muitakin huonomaineisia ja vankina olleita miehiä.

23. huhtikuuta 2012 / P.P.

Muita historian artikkeleita.