Wuotjärven Pasalan verotilahanke vuosina 1747 - 1753
Ahon Viljo Pasanen
Wuotjärven Suuriahon ladolla. Heinänkokoamista vasemmalla odottelee Hannes Pasanen, oikealla hammaslääkäri Väinö Pasanen ja keskellä Viljo Pasanen. Kuva Suuriahosta Veli Pasaselta.
Oravaniemen niityllä juhannuksena 1926 Kuva vuodelta 1926 Niemelän Taipaleniityltä on Aili Turuselta Kopralahdesta. Nyt 100-vuotias Aili valkoasuisena vasemmalla. Edessä soittelee Jalmari Pasanen.

Pasalan tilan asukkaat joutuivat ongelmiin vuonna 1746 perustamisluvan saaneen Strömsdahlssin eli Juankosken Rautaruukin kanssa. Jo muutama vuosi perustamisen jälkeen ruukin osakkaat pyrkivät laajentamaan omistuksiaan, jolloin myös Pasalan kruununtila tuli heidän hankintalistalleen. Se joutuikin Juankosken lähellä sijaitsevista kruununtiloista ensimmäisenä ruukin verolle. Kuinka tämä tapahtui, sitä selvitetään seuraavissa luvuissa.


1. Pasaset varautuivat ruukin uhkaan jo vuonna 1747


Kuopion käräjillä maaliskuun 6. päivänä vuonna 1747 lautamies Petter Påhlsson Pasanen (s. 1700) selvitti Wuotjärven kylässä sijainneen Pasalan kruununtilan osakkuuksia. Hän omisti yhdessä veljensä Påhl Pasasen (s. 1704) kanssa tilasta 2/3. Loppuosaa tilasta viljelevät hänen serkkunsa Anders – (s. 1708) ja Ifvar Andersson Pasanen (s. 1722) . Nyt lautamies esitti käräjillä osakkaiden halun lunastaa tämä heidän asumansa kruununtila ja kaikki sen tilukset vero- eli perintötilaksi. Hän vetosi Kuninkaallisen Majesteetin vuonna 1723 antamaan ohjeeseen kruununtilojen verolle lunastamisesta. Vero - eli perintötila siirtyi perintönä isältä pojille. Sen vero näyttää esimerkiksi Wuotjärven Leskisten verotilasta olleen hiukan suurempi kuin Pasalan kruununtilasta, vaikka edellisten omistama tila oli pinta-alaltaan Pasalan tilaan verrattuna pienempi. Verotiloilla oli kruununtiloihin verrattuna muitakin etuja. Jälkimmäisten asukasoikeuksia ja omistuksien vaihtoja valvoi maaherra.

Pasasten hankkeen taustalla oli Strömsdahlssin Rautaruukin edellisenä kesänä saama etuoikeus ”privilegio” perustaa rautaruukki Juankosken varrelle. Mitä privilegio ruukin rakentamisluvan, raudan valmistus- ja taontaoikeuden ohella käytännössä tarkoitti, näyttää olleen epäselvää. Ruukin tarpeellisuutta oli käsitelty 12. helmikuuta 1746 Kuopion käräjillä. Kuinka paljon rahvasta oli silloin paikalla, ei ole tiedossa. Samoin rahvaan halukkuutta polttaa hiiltä ruukille ei selvitetty etukäteen.

Kesken Pasasten verotilahankeen tuli valtiovallantaholta jobinpostia. Ruukkien vanhaa kruununtilojen verolleosto oikeuksia koskeva vuoden 1673 asetusta uusittiin syksyllä 1747. Jo vaanhankin asetuksen mukaan ruukkien omistajat saivat etuoikeuden ostaa 2 peninkulman säteellä ruukistaan olevia kruununtiloja verolleen, mikäli se piti jotakin tilaa ruukin ylläpidolle välttämättömänä. Ehkä asetuksen uusinta kiinnitti ruukin osakkaiden ja virkailijoiden huomiota Pasalan tilaan. Niinpä joku ruukinkirjuri oli esittänyt sen hankkimista ruukin verolle.

Vasta helmikuun 5. päivä vuonna 1753 siitä järjestettiin valtiopäiville tehdyn valituksen seurauksena Kuopion pitäjänkirjuri Claudelinin johdolla ympäristön talonpojille kysely, jonka tulos oli hiilenpoltolle ja työpalvelusten tekemisestä ruukille kielteinen. Paikalle oli saapunut vain vähän talonpoikia. Asia ei kiinnostanut. Näistä muutamat selittivät, että jo nyt heidän metsänsä olivat kaskenpolttoon riittämättömät. Kukaan paikalla olleista ei itse valmistanut rautaa harkkohyteissä (tämä kappale lisätty vanhojen artikkelien pohjalta 15.11.15 PP)

Perustamisasiakirjassa vain mainitaan, että aiotun ”ruukin ympäristössä on suuria ja laajoja metsiä, joista asukkaat ilman vähäisintäkään puutetta omille tiloilleen voisivat varustaa ruukin hiilillä” (2). Samoin perustamisasiakirjassa todetaan, että ruukki voitaisiin varustaa vesivoimalla ilman että ylempänä olevat niityt ja heinämaat kärsisivät patoamisen vuoksi vahinkoja. Manttaalikomissaari Brynolph Brunoun Kuninkaalliselle Vuorikollegiolle toimittamassa anomuksessa myös tietoisesti valehdellaan, että aiotun ruukin rakentamispaikka kuuluisi komissaarin kanssaosakkaille. Koko ruukin perustamishanke näyttää olleen enemmänkin Savon ”herrojen” puuhastelua.

Juankoskelle suunniteltu ruukki oli ensimmäinen Suomeen perustettu laitos, joka käytti pelkästään järvi- ja suomalmia. Valtiovallan tukemat ”vuoriruukit” saivat ympäristönsä tiloihin ja niiden asukkaisiin huomattavan määräysvallan. Tilojen asukkaat joutuivat polttamaan metsistään hiiltä ruukkien tarpeisiin ja tekemään niille päivätöitä. Strömsdahlssin Rautaruukki ei ollut ”oikea vuoriruukki”. Lisäksi sen toiminta ei tähdännyt valtion tukemaan raudan vientiin ulkomaille, vaan lähiympäristön asukkaiden raudan tarpeen tyydyttämiseen. Ruukin lähellä sijaitsevien kruununtilojen asukkaat pelkäsivät tilojensa menetystä tai ainakin kaskielinkeinonsa vaikeutumista. Jälkimmäinenkään pelko ei ollut aivan turha. Jo vuonna 1760 Kuopion syyskäräjillä ruukin patruuna Abraham Nordström yritti saada Juankosken lähiympäristön talonpojille kiellon metsien väärinkäytölle eli kaskeamiselle. Tilojen asukkaiden olisi pitänyt muiden valtakunnan ruukkien esimerkin mukaisesti polttaa metsistään hiiltä ruukille ja tehdä sille päivätöitä.

Pasalan tilaan kuului Wuotjärvessä kaakon suuntaan pistävä laaja Hipanniemi sekä Wuotjärven saarista mm. Karkeinen, Virtasaari, Pärnäsaari, Petäjäsaari sekä Vinkinsaaret. Ruukin rakentamispaikka sijaitsi Karkeisen kohdalla vain noin 3 kilometrin etäisyydellä Pasalan tilasta. Sen asukkaat tiesivät äsken perustetun ruukin tarvitsevan hiiltä ja rautamalmia. Näitä molempia sai runsaasti tilan alueella. Isoviha Kuopion pitäjässä sattui vuosina 1714 - 1721. Tämän vaikean ajan jälkeen Pasalan asukkaat olivat melkoisesti vaurastuneet. Heillä oli nyt hyvät taloudelliset edellytykset ostaa tilansa verotilaksi. Tilalla oli torppareita ja taloissa renkejä sekä piikoja. Torpista mainittakoon Pisanmäen länsipuolella Lastulahdessa sijaitseva torppa ja Ahosen torppa Hipanniemen Haasianiemessä Niemelän talon itäpuolella. Pasalan tilan asukaslukukin oli pahoista kulkutaudeista, kuten vuosina 1740 - 1743 raivonneesta ”lifsothista” huolimatta kasvanut. Tämä vatsatauti tappoi Kuopion pitäjässäkin satoja pääosin nuoria ihmisiä.

2. Verotilahanke etenee vuonna 1749


Pasalan asukkaiden verotilahanke oli edennyt niin, että sitä käsiteltiin Kuopion käräjillä syyskuun 16. päivänä 1749. Tällöin lautamiehet Petter Pasanen ja Bertill Parwiainen antoivat oikeudelle takuun siitä, että talonpojat Anders - ja Ifwar Andersson Pasanen todella viljelivät kolmasosaa Pasalan kruununtilasta Wuotjärvi numero 1. Kruununvouti Henrik Martini ja väliaikainen kihlakunnan kirjuri Olof Meinander olivat antaneet tästä asumisoikeudesta kirjallisen todistuksen. Siinä todettiin, että ”nämä talonpojat olivat tämän kunniallisen ja hyvinvoivan tilan viljelijöitä”. Näin Kuninkaallisella Majesteetilla, Kruunulla ja muilla veronnauttijoilla olisi varmuus siitä, että Pasaset tilansa viljelystä vuosittain suorittaisivat asiaan kuuluvat veronsa.

Syyskäräjien toisessa istunnossa käsiteltiin Pasasten kruununtilan verotilaksi lunastamisasiaa avoimin ovin. Lunastusasian valmistelijoina olivat toimineet kruununvouti Henrik Martini, kihlakunnan kirjuri Olof Meinander, nimismies Henrik Hoffren sekä lautamiehet Nils Ruotsalainen ja Bertill Parwiainen. Nämä olivat maaherra paroni ja ritari Henrik Jacob Wreden edellisen vuoden 16. helmikuuta antaman toimeksiannon mukaan suorittaneet veronarvioinnin Wuotjärven kylässä Pasalan 2/3 veromarkan ja 1/6 veromanttaalin kruununtilalla. Sen asujat Petter, Påhl, Anders, Ifwar ja Zachris Pasanen halusivat lunastaa tilan omalle verolleen. Arviomiehet olivat sulkeneet pois tästä hankkeesta torppari Zachris Pettersson Pasasen (s. 1687), joka oli vuonna 1711 ollut Leskelän tilan osakkaana ja sen jälkeen Isonvihan aikaan talonpoikana Nilsiän kylässä. Hän ei siten ollut Pasalan tilan vakituinen asukas. Erityisesti lautamies Petter Pasanen oli vastustanut setänsä Zachris Pasasen osakkuutta tilalla.

3. Kuninkaan löysä lupaus kruununtilojen verolle ostoista Suomessa


Arviomiehet esittivät tilan lunastushinnaksi 8 vuoden veroa vastaavan hinnan, jonka arvo Pasalan tilasta oli noin 58 taalaria hopearahassa. Tällä summalla olisi saanut noin 30 hehtolitraa rukiita. Lunastushinta oli huomattavan suuri. Juuri ennen Pasasten tilakysymystä oli käräjillä käsitelty erään toisen kruununtilan asukkaan vastaavaa verolle ostoa. Tällöin todettiin, että ”Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa Fredrik I vuoden 1741 valtiopäivien 30. luvussa on vastannut rahvaan yleiseen valitukseen. Kuningas antaa hänen suomalaisille alamaisilleen kalliin lupauksen, jotta he voivat ilman tilansa paremmasta tai huonommasta kunnosta johtuvaa erotusta saada verokirjan 3 vuoden veroa vastaavaan hintaan heidän asumaansa kruununtilaan”.

Kuninkaan piti luoda siihen aikaan myönteinen vaikutelma Suomen rahvaaseen. Hän oli Venäjän vastaisen sodan kannattaja. Juuri kuninkaan äänet ratkaisi katastrofiksi osoittautuneen sodan aloittamisen vuonna 1741. Tässä sodassa katosi Pasalan naapurin Hipanlahden tilan vanha isäntä Pehr Rissanen ryssien vallatessa ja tuhotessa yllätyshyökkäyksellä Lappeenrannan kaupungin. Rissasten ruotusotamies Thomas Hackarainen osallistui taisteluun. Venäläiset valtasivat nopeasti koko Suomen. Tämän Pikkuvihan aikana venäläisen käskynhaltijan kova komento aiheutti valituksia Kuopion pitäjässä, josta käytiin jopa valitusmatkalla Pietarissa. Edellä kerrottu kuninkaan antama löysä lupaus oli todella niin ”kallis”, että se unohdettiin heti hänen kuolemansa jälkeen, joka tapahtui vuonna 1751. Esimerkiksi vuonna 1755 Nilsiän kruununtilojen asukkaille katsastusmiehet arvioivat näiden tilojen verolle ostohinnaksi 6 vuoden veroa vastaavan summan.

4. Kirjuri Carl Brunou jätti ruukin omistajien ostotarjouksen Pasalan tilasta


Strömsdahlssin ruukin kirjanpitäjä Carl Brunou teki kuitenkin ruukin osakkaiden nimissä Kuopion käräjäoikeudelle anomuksen, jossa hän esitti, että ruukki saisi etuoikeuden ennen tilan asukkaita ostaa Pasalan tila verotilaksi, koska tila sijaitsee ruukilta vain noin 4,5 km etäisyydellä. Myös tilan hyvät metsät ja muut omistukset olisivat ruukille vahvistukseksi. Pasaset siis saivat rauhassa järjestellä tilansa ostovalmiiksi. Sitten ruukki tuli vuoden 1747 valtiovallan ruukkeja suosivan lain perusteellasamoille apajille.

5. Muutamat ruukin osakkaat ei tiennyt mitään Brunoun jättämästä ostotarjouksesta


Nyt kuitenkin kertoi kihlakunnankirjuri Olof Meinander, että ruukin osakkaiden kapteeni Kalitin ja kruununvouti Johan Willhelm Meinanderin ohella kauppias Åberg ja porvari Ruuth Savonlinnasta eivät tienneet tästä heidän palveluksessaan olevan ruukinkirjuri Brunoun jättämästä ostoanomuksesta, vaan nämä jättivät Pasasille vapauden ostaa tilansa verotilakseen. Savonlinna oli Pikkuvihan seurauksena joutunut Venäjän alaisuuteen.

Lisäksi kruununvouti Meinander oli antanut sukulaisensa Olof Meinanderin tehtäväksi ilmoittaa oikeudelle, että Strömsdahlssin ruukki oli enemmän kiinnostunut hankkimaan Pasalan tilaa lähempänä sijaitsevan Johan Rissasen omistaman Wehkalahden kruununtilan numero 1 ja myös Akonsaaren kruununtilan. Edellinen tila sijaitsi ruukin itäpuolelle ja jälkimmäinen sen eteläpuolella. Ruukki saikin melko pian nämä molemmat tilat. Jo kesällä 1758 ruukin rengit tekivät sirpeillä leikaten heinää Akonsaaren niityiltä. ”Karjalaisen rannassa” oli kymmenkunta ruukin omaa venettä heinämiesten käytössä. Nämä kuitenkin olivat ottaneet sieltä jännevirtalaisten Niskasten veneitä.

6. Ketkä ruukin osakkaista halusivat ottaa Pasasilta tilan?


Näyttää siltä, että ruukin osakkaista vain Kuopion pitäjässä asuvat kirkkoherra Henrik Argillander ja tämän poika kappalainen Zachris Argillander sekä ilmeisesti näitä käräjiä istuva tuomari Henrik Martini olivat tämän Pasalan tilan verolle ostohankkeen takana. Martini nai näihin aikoihin ruukin perustajan vouti Brynolph Brunoun lesken, jolla oli miehensä perintöinä ruukin 1/8 osa halussaan. Lappeenrantalainen ruukin osakas kauppias Simon Esping lienee jo näihin aikoihin sairastellut. Hän kuoli seuraavana vuonna. Hänen mielipidettään ei tästä verolle ostoasiasta tiedetty.

Papit tietenkin ymmärsivät myös maallisen omaisuuden tuomat edut ja ruukin osakkuuden aiheuttamat riskit. Pasalan tilan asukkaatkaan eivät ehkä olleet Kuopion pappien mieleen. Näitä saattoi harmittaa se, että Pasaset suuntasivat usein kirkkomatkansa Kaaville, jonne oli lyhempi matka. Lisäksi he käyttivät näihin aikoihin muun muassa hautajaistilaisuuksissaan Kaavin kappalaisen Mårten Kilianderin palveluksia. Niinpä Argillanderit eivät varmaankaan olisi tunteneet kovin suuria tunnontuskia, jos näiden kelvottomien seurakuntalaisten maat tulisivat heidän hallintaansa.

Pasaset kuitenkin avustivat vielä tämän ”välistävedon” jälkeenkin ruukin osakkaita sallimalla näiden vuonna 1750 tuoda seitsemän tynnyriä viljaa säilöön aittaansa ruukin rakennusmiesten tarpeisiin. Asiaa hoiti poikansa lautamies Pasasen vastustuksesta huolimatta Niemelän tilan lähes 80-vuotias vanha isäntä Påhl Pettersson Pasanen (s. 1672). Hän ei pystynyt pitämään kirjaa ruukin väelle luovutetun viljan määrästä. Niinpä siitä tuli hänen kuoltuaan vuonna 1751 reilun yhden tynnyrin riita pastori Zachris Argillanderin kanssa. Ruukilla ei vielä siihen aikaan ollut omia aittojakaan.

7. Ruukin veronmaksukykyä epäiltiin ja sen verovapautta pilkattiin


Kruununnimismies Henrik Hoffren ihmetteli käräjillä, että jos Pasalan asukkaat, jotka olivat ikimuistoisista ajoista asti sukupolvi sukupolven jälkeen asuneet tällä tilalla, aina pitäneet sen kunnossa, sekä yhtä halukkaasti suorittaneet kaikki kruunun määräämät suoritukset, tulisivat nyt menettämään tilan ja saamaan vain ruukin asukasoikeuden, niin tulisivat mm. tietyöt ja Kruunun kymmenykset epävarmoiksi ja aivan sivuutetuiksi. Hoffrenilla oli Pasalan tilan asukkaista ja heidän ahkeruudestaan tietoa jo pitemmältä ajalta. Hänen isänsä Henrik oli toiminut jo Isonvihan aikaan 1710-luvulla Kuopion nimismiehenä. Siinä toimessaan hän oli joutunut tekemisiin myös Pasasten kanssa.

Myös armeijan edustaja korpraali Johan Christopher Knorring ilmoitti, että Karjalan Rakuunaeskadroona veron saajana olisi tyytymätön tällaiseen tilan omistuksen vaihtoon. Ruukin osakkaat eivät korpraalin mukaan olleet kolmessa vuodessa saaneet ruukkiaan kuntoon, joten hän epäili ruukin veronmaksukyvyn vastaisuudessakin jäävän epävarmalle pohjalle verrattuna tilan nykyisiin hyvinvoiviin ja ahkeriin asukkaisiin. Ruukin rakentaminen oli viivästynyt ja sen rakentajat eivät olleet ammattitaitoisia. Lähes kaikkia ruukin laitteita ja rakennelmia jouduttiin korjailemaan jo 1750-luvun puolivälissä. Tämän asiantilan toi esille vuonna 1757 Kuopion syyskäräjillä vasaraseppä Petter Starck. Siihen aikaan ruukin osakkaat olivat antaneet patruunaksi ja osakkaaksi valitun Porvoon Koskenkylästä kotoisin olleen Abraham Henriksson Nordströmin tehtäväksi ruukin kuntoon laittamisen. Abrahamin isä oli Koskenkylän Ruukin patruuna. Paljon ruukin omistajien rahaa oli valunut jo silloin ja tulisi vielä valumaan hukkaan Juankosken kuohuihin.

Ruukin veronmaksukyvyn epäilijät olivat oikeassa. Strömsdahlssin Rautaruukki osoittautui hyvin epäluotettavaksi veronmaksajaksi. Se ei maksanut koko Ruotsin vallan aikaan ollenkaan varsinaisia veroja Kuninkaalle tai Kruunulle. Tästä asiasta ruukkia ja sen omistajia pilkkasi vuonna 1756 Kuopion talvikäräjillä Riistavedeltä kotoisin ollut talonpoika Nils Wartiainen. Silloin ruukin omistajat ja Wartiainen halusivat kumpikin lunastaa jälkimmäisen asuman kruununtilan verotilakseen. Wartiaisen maat sijaitsivat Juankosken ruukin eteläpuolella Akonpohjassa. Hän ilmaisi mielipiteensä: ”Minulla on rahaa ja minä en halua tulla ruukin torppariksi. Me talonpojat olemme veronmaksajia ja me olemme Kuninkaalliselle Majesteetille sekä Kruunulle hyödyksi”. Ruukista ei paikkakuntalaisten mielestä ollut juuri muuta kuin harmia.

Ruukin osakkaiden puolesta tätä verolle ostoa hoitanut ruukin kirjanpitäjä ja varamaaviskaali Georg Tauler hiiltyi Wartiaisen puheista niin, että kerskui ruukilla kuluneen vuoden aikana tehdyn enemmän töitä, kuin kymmenen Wartiaisen kaltaista miestä pystyisi vuodessa tekemään. Hän myös väitti ruukin maksaneen vuoden aikana erilaisia veromaksuja 400 kuparitaalarin verran. Wartiaisen pilkka siis sattui ruukin kirjanpitäjään. Tuomari Henrik Martini joutui hillitsemään molempia miehiä.

8. Pasaset olivat olleet jo pitkään tilan ahkeria asukkaita


Pasaset esittivät asiansa tueksi Kuopion käräjien tuomiokirjan otteen, jonka päiväys oli 15. heinäkuuta vuonna 1647. Sen mukaan he olivat saaneet tilan haltuunsa 9 vuotta aikaisemmin eli vuonna 1638 autiona ja panneet sen kuntoon. He kertoivat kärsineensä monista vaikeista sodista, katovuosista ja karjataudeista. He olivat suorittaneet sotapalvelusta kustantamalla yksin 2/3 veromarkan tilaltaan sotilaan sekä tilan neljän osakkaan puolesta maksaneet tuomari- ja laamanniverot sekä muut suoritukset.

Pasaset valittivat myös sitä, että heidät kaiken edellä mainitun jälkeen ruukin osakkaiden toimesta ajettaisiin maantielle monine alaikäisine lapsineen. He kun olivat sotavuosina pitäneet tilansa kunnossa omaisuuden ja hengen menetyksen uhalla, nähneet talonsa monta kertaa hävitetyn ja poltetun. Pasaset pyysivät tästä lautamiesten ja käräjärahvaan vahvistusta. Nämä todistivat asian olleen niin, kuin Pasaset sanoivat. Vielä käräjillä todettiin Pasasten maksaneen veronsa ja muut suoritukset tunnollisesti. He olivat olleet valmiita hyödyttämään Kuningasta ja Valtakuntaa sekä Kruunun palveluksessa osoittaneet suurta uskollisuutta.

Milloin Pasasten taloja oli poltettu, ei käräjillä käynyt ilmi. Hävitys on saattanut tapahtunut Isonvihan aikaan, mutta tästä tai muistakaan ryssien suorittamista tuhopoltoista tai murhatöistä ei löydy Kuopion käräjien asiakirjoista merkintöjä. Tästä Pasasten valituksesta selviää, että ruukin verolle joutuminen merkitsi heidän arvionsa mukaan vaaraa tulla häädetyksi suvun jo yli 100 vuotta asumalta tilalta.

9. Käräjät antoivat Pasasille etuoikeuden ostaa tilansa verotilaksi


Kuopion syyskäräjät päättivät Pasasten perustelujen jälkeen ”kaikesta kuninkaan armosta ja suosiosta antaa heille oikeuden lunastaa tilansa verotilaksi ennen ruukin osakkaita”. Käräjien pöytäkirjasta ilmenee, että valtiopäivämies Henrik Mollerus oli hankkinut Pasasille vuoden 1747 valtiopäiviltä kuninkaan selvityksen kruununtilojen verolle ostoista. Näistä syistä tilan verolle lunastushinta putosikin kolmen vuoden veroa vastaavaan summaan. Tämä hinnan arvo oli Pasasille noin 16 taalaria hopearahassa, joka piti maksaa Loviisassa sijaitsevaan maakonttoriin. Kuitti ja näiden käräjien lausunto piti toimittaa maaherralle Henrik Jacob Wredelle, jolta saataisiin lopullinen vahvistus Pasalan tilan lunastamiseksi verotilaksi sekä vastaus Petter - ja Zachris Pasasen erimielisyyteen tilan asukasoikeudesta. Maaherra Wrede oli ollut Venäjän sodan kannattaja. Kun hattupuolue nousi pian sodan päättymisen jälkeen taas valtaan, Wrede sai maaherran viran palkintona puolueeltaan. Elimäellä Kymijoen varrella kartanoita omistaneet Wredet olivat tunnettuja alaistensa talonpoikien kovasta kohtelusta.

Tilan verolle lunastushinta oli ollut Pasasille halpa. Tilan asukkailla oli myös varallisuutta. Pelkästään Laajan tilan irtaimiston arvo vuonna 1756 oli sen isännän Påhl Påhlsson Pasasen kuollessa noin 330 hopeataalaria. Niemelän tilan irtaimiston arvo lautamies Petter Pasasen kuollessa kolme vuotta aikaisemmin lienee ollut vähintään yhtä suuri. Tilalla oli vielä muitakin osakkaita. Rahan arvokaan ei näytä vuosina 1749 - 1756 huonontuneen.

10. Pasalan tila joutui ruukin verolle!


Kuitenkin Pasaset eivät saaneet tilaansa verolleen. Ruukin omistajat hankkivat tilan etuosto-oikeuden Tukholman Kamarikollegion kautta. Heidän edustajanaan Tukholmassa näyttää olleen jo vuonna 1752 suuren leipomon komissaari Simon Wadsteen, josta tuli myöhemmin ruukin osakas. Komissaari Wadsteen oli ruukin perustajaosakkaan kruununvouti Meinanderin sukulainen (velipuoli). Pasalan tila joutui ruukin verolle 10. joulukuuta 1753 pian tilan päämiehen Petter Pasasen kuoleman jälkeen. Mitenkähän maaherra Wrede oli suhtautunut käräjien Pasasille määräämään halpaan lunastushintaan? Vaikuttiko mahdollisesti myös tämä kuninkaan lupaama halpa lunastushinta siihen, että Kamarikollegio ei antanut Pasasille tilan verokirjaa? Kruununtilojen verolleostoja käsiteltiin Isonvihan jälkeen Tukholmassa sijaitsevassa Kamarikollegiossa.

Oman lisänsä tähän tila-asiaan oli tuonut Suomessa ruukkien asioita valvova vuorimestari Magnus Linder, joka kävi syksyllä vuonna 1753 tarkastamassa Juankosken ruukin. Hänen arvionsa mukaan Pasasten maat muiden lähitilojen ohella olisivat ruukin toiminnan kannalta välttämättömiä. Jo samana vuoden lopulla ruukin osakkaiden toimesta järjestettiin Juankosken ympäristön talonpojille kysely. Siinä tiedusteltiin seudun asukkaiden halukkuutta polttaa hiiltä ruukin tarpeisiin ja tehdä sille päivätöitä. Samalla näiden olisi pitänyt luopua omasta raudan valmistuksesta ”harkkohyteissä” ja ostaa tarvitsemansa metallit ruukilta. Siten likaista työtä olisi ollut tarjolla ja ehkä vielä minimipalkalla. Kyselytilaisuudessa oli paikalla vain muutamia talonpoikia. Heitä ruukin tarjous ei innostanut.

Muutamassa vuodessa unohtui ruukin perustajan Brynolph Brunoun vuonna 1746 perustamishakemuksen tueksi antamat vakuutukset: ”Ruukin osakkaat jo nyt itse ovat niiden metsien, maiden, virtojen ja järvien omistajia, joita sen toiminnassa tullaan käyttämään. Myöskin metsä ja maa, mistä saadaan hiiltä ja puuta, sekä rakennukselle valittu paikka ovat minun kanssaosakkailleni kuuluvia (2)”. Brunoun mukaan pelkästään tuulen kaatamat puut riittäisivät tyydyttämään ruukin hiilipuiden tarpeen. Ympäristön asukkaiden oikeuksia ei tultaisi mitenkään loukkaamaan. Todettakoon, että ruukin aiotun rakentamispaikan omistivat vielä silloin akonveteläiset talonpojat Hämäläinen ja Hiltunen; eivät ruukin osakkaat.

11. Miksi ruukin annettiin ostaa verolleen lähiseudun kruununtiloja?


Ruukin omistajat havaitsivat nopeasti, että ruukki ei ollutkaan mikään kultakaivos. Sen toiminta vaati ammattitaitoa ja pääomaa. Jo edellä mainittiin virheistä ruukin rakentamisessa. Vanhoja rakennelmia jouduttiin korjaamaan ja uusia rakentamaan. Työvoiman riittävyydessä ja ammattitaidossa sekä hiilen - ja rautamalmin hankinnassa tuli olemaan suuria ongelmia. Palkkakulut olivat suuret, koska esimerkiksi vuonna 1759 ruukin palkkalistoilla oli noin 30 työntekijää. Myös tuotteiden laatua, markkinointia ja menekkiä ei osakkaiden toimesta selvitetty etukäteen riittävän hyvin. Ruukin omistajat joutuivat laitoksensa verovapaudesta huolimatta turvautumaan valtion tukeen. Tämä ilmenee mm. Kuopion vuoden 1756 syyskäräjien eräästä asiakirjasta. Silloin ruukin osakkaat halusivat ostaa Nilsiän Murtolahdesta kruununtilan numero 1 verolleen ennen sen asukasta Petter Wäänästä. Petter oli Murtolahdesta kotoisin olleen vuoden 1809 Porvoon valtiopäivillä mainetta saaneen valtiopäivämies Pietari Wäänäsen sukulainen. Asiakirjan mukaan ruukin osakkaat olivat saaneet valtiovallalta etuosto-oikeuden Juankosken ympäristön kruununtiloihin ”till brukens uphielpande och i stånd bringande” eli ”ruukin ylösauttamiseksi ja kuntoon saamiseksi”. Ruukki ei saanut Väänästen tilaa Murtolahti 1, koska isäntä huomasi vedota siihen, että matkaa (vesi)tietä pitkin ruukille tuli enemmän kuin ostoraja 2 peninkulmaa. Suoraa tietä tilalta ruukille ei ollut eikä sitä hankalan maaston vuoksi kannattaisi rakentaa. Murtolahti 1 tuli Väänästen verotilaksi 20. heinäkuuta vuonna 1762.

Tämä etuosto-oikeus koski niitä kruununtiloja, jotka sijaitsivat korkeintaan kahden peninkulman etäisyydellä ruukista. Oliko tällainen etuosto-oikeus valtakunnan kaikilla ruukeilla vai oliko se hankittu vain Strömsdahlssin ruukin osakkaiden toimesta, ei selviä asiakirjasta. Menettelyn taustalla oli siis syksyllä 1747 säädetty valtakunnan ruukkeja suosiva valtiovallan toimenpide. Tämän ”privilegion” voimalla ruukki saikin muun muassa Nilsiän - ja Murtolahden kylistä kruununtiloja, mutta vain osan haluamistaan ja nekin vasta vuonna 1762. Siihen mennessä ruukin toiminta oli jo hiipunut. Rautaa oli valmistettu jonkin verran vielä vuonna 1760. Ruukin ”inspehtoriksi” jäänyt Georg Tauler arvioi, että seuraavan kerran rautaa voitaisiin ”puhaltaa” masuunissa aikaisintaan vuonna 1763. Samalla inspehtori kertoi ruukin kärsineen hiilenpuutetta. Veloista hän ei kuitenkaan maininnut mitään. Niitä patruuna Nordström oli ottanut vuonna 1758 vänrikki Georg Friedrich Tigerstedtiltä yli 30 000 kuparitaalarin verran. Hänellä oli silloin muitakin velkoja ja riitajuttuja.

Edellisen perusteella voidaan sanoa, että myös Pasalan tila joutui Strömsdahlssin ruukin verolle valtiovallan tukiaisina. Huomattavana syynä tähän oli ruukin omistajien taitamattomuus ja leväperäisyys. Leväperäisyys ilmeni esimerkiksi ruukin osuuksien kaupoissa. Käräjöitiin vuosikausia siitä, kuka oli ns. Espingin ruukin osuuden oikea omistaja. Näistä virheistä aiheutui mittavia tappioita, joiden kattamiseen kului joinain vuosina kaikki ruukissa valmistettu rauta. Menoja oli paljon, mutta tuloja raudan ja rautapatojen valmistuksesta saatiin kovin vähän. Mainittakoon vielä tieto vuoden 1755 lainhuudoista Kuopio, jossa käsiteltiin mm. ruukin osuuksien kauppoja. Eräässä kaupassa vaihtui myös "under Bruket tillhörande skattehemman Pasala" omistaja. Tämän mukaan Pasala oli vain ruukin alaiseksi kuulunut verotila, mutta ei ruukin omistama!

Tämä Pasasten tappio koitui käytännössä ruukin osakkaiden ja teoriassa myös lähiseudun muiden asukkaiden hyödyksi. Edelliset saivat haluamaansa hiiltä ja työvoimaa läheltä ruukkia ja halvalla. Jälkimmäisten olisi pitänyt saada tarvitsemansa rauta ruukilta ja vieläpä edullisesti. Kun ruukki ei vuosikausiin valmistanut rautaa tai valmistettu rauta kului velkojen maksuun, niin ruukin perustumisluvan ehtona ollut velvoite jäi siltä osin toteutumatta. Lisäksi ruukki ei pystynyt jalostamaan kuin Wuotjärven rautamalmia. Muut rautavarat jäivät käyttämättä.

12. Pasalan asukkaiden asema ruukin alaisuudessa tuli vaikeaksi


Pasasten velvollisuuksiin kuuluisi kruununverojen maksamisen sijaan polttaa metsistään hiiltä ruukin tarpeisiin ja tehdä sille päivätöitä. Mutta kuinka paljon ja kuka määräisi hinnan? Mitä muita velvollisuuksia heille kuuluisi? Myöhemmin ilmeni kiistaa sotilaan torpan rakentamisesta sekä sotilaan palkkauksesta. Edellä kerrotut korpraali Knorringin epäilyt eivät olleet turhia. Torpan rakentaminen jäikin Pasasille. Se valmistui Ylä-Hipanjärvessä olevan Laajalahden rannalle loppuvuodesta 1756. Torpan ensimmäinen asukas oli Juice Leskisen esi-isä sotilas Hins Leijon ja tämän puoliso Susanna Pärnätär. Entä mitä veronluontoisia maksuja tai muita velvoitteita tilasta suorittaisivat Pasaset ja mitä ruukin omistajat? Edellä nimismies Hoffren epäili tilan velvoitteina olevien tietöiden jäävän suorittamatta.

Mikä olisi sitten Pasasten oikeudellinen asema tilalla? Voisivatko he myydä tilansa tai osan siitä? Voisivatko he vapaasti viljellä maata, raivata peltoja ja - niittyä, polttaa kaskea, metsästää ja kalastaa tilallaan ja hankkia näin jopa lisätuloja? Voisivatko he perustaa sinne tilan asukasluvun kasvaessa uusia asuinpaikkoja tai torppia? Kenelle nämä torpparit maksaisivat vuokransa? Voisivatko ruukin omistajat sallia ulkopuolisten hyödyntää Pasalan tilaa? Entä jos ruukki ei toimisi ja siten hiiltä ei tarvittaisikaan? Miten ja kuinka paljon tilan asukkaat suorittaisivat silloin verojaan? Missä oikeusistuimissa käsiteltäisiin ruukin omistajien ja Pasasten välisiä erimielisyyksiä? Myös 1770-luvun alussa Juankoskeen rakennettu pato aiheutti rantaniittyjen menetyksen Leskisille ja Pasasille.

Edellä kuvattuja ongelmia ruukin ”herrojen” ja tilan asukkaiden välillä tuli olemaan jatkuvasti. Omistajat järjestivät välikäräjiä, joita pidettiin Juankoskella ainakin vuosina 1770, 1774 ja 1776. Niillä ratkottiin omistajien sekä alustalaistilojen asukkaiden ja työntekijöiden välisiä kiistoja. Ruukin johtajat voivat vaikuttaa käräjien tuomarin sekä lautamiesten valintaan ja sitä kautta myös annettaviin tuomioihin. Alustalaistilojen asukkaiden oikeudellinen asema tuli olemaan heikko. Valtiovaltakin huomasi 1750 - luvun vaiheilla tämän ruukkien alustalaisten ahdingon. Kuningas antoi selventäviä ohjeita. Nämä ohjeet olivat kuitenkin hyvin tulkinnanvaraisia tai tuomarit kylmästi unohtivat ne. Ruukin omistajien häikäilemättömyys ja alustalaistilojen asukkaiden pitkään kestänyt ahdinko johtivat vuonna 1810 patruuna Ekholmin murhaan.

Asian käännyttyä Pasasten kannalta huonoon suuntaan oli lautamies Petter Pasanen hankkinut kruununtilan omasta osastaan haltijakiinnityksen ”immision”. Tämä ilmenee vuoden 1776 Strömsdahlssin ruukilla pidettyjen välikäräjien pöytäkirjasta. Tämä immisio takaisi hänelle ja myös hänen vaimolleen tilan hallintaoikeuden koko heidän elinajakseen. Hänen perhettään ei ainakaan heti voitaisi häätää Pasalan tilalta.

Ruukin perustaminen toi sen verolle joutuneiden tiloille ja myös muille lähiseudun kruununtiloille uuden vaaran. Niiden kuntoa alettiin tarkkailla ruukin omistajien ja toimihenkilöiden taholta hyötymistarkoituksessa (vuoden 1681 talonkatselmusasetus). Kuopion käräjien pöytäkirjan mukaan ruukin kirjanpitäjä Georg Tauler hääti jo vuonna 1756 kruununtilan asukkaat Henrik ja Mats Miettisen 3/4 veromarkan tilaltaan Kaavin läheltä Ohtaanniemeltä vedoten asukkaiden huonoon talonpitoon! (sk 1756 Kuopio s.154). Häädön jälkeen hän hankki tilan itselleen. Samoilla käräjillä (s.269) myös "föraren" Georg Friedrich Tigerstedt, sittemmin Juankosken ruukin omistaja, halusi lunastaa verolleen Maaningan Taviniemeltä kruununtilan, jota oli asunut Krister Kauppinen 18 vuotta. Tilalta olisi pitänyt asetusten mukaan löytyä 200 humalasalkoa (stänger), mutta isäntä oli pystyttänyt niitä vain 45 kpl. Se oli siis ollut huonoa talonpitoa. Viimeksi mainittu asetus annettiin vasta Isonvihan jälkeen. Tigerstedt asui näihin aikoihin ruukilla, mutta vuoden 1758 Kuopion syyskäräjillä Tigerstedt mainitaan Taviniemen asukkaaksi (s.191). Siellä hän riiteli lukuisten naapuriensa kanssa (s.293 - s.314). Syrjäseudulla sijaitseva Strömsdahlssin rautaruukki siis veti puoleensa kaikenkarvaisia häikäilemättömiä seikkailijoita ja onnenonkijoita, joilla saattoi olla epämääräinen tai jopa rikollinen tausta. Nämä käyttivät hyväkseen mm. ikivanhoja asetuksia ja lainpykäliä rikastuakseen vanhojen paikallisten asukkaiden kustannuksella.

Miksi Tauler sai haltuunsa Miettisten kruununtilan? Tilojen hoitoa sääteli naurettava ”keskiaikainen ja talonpoikia holhoava” vuoden 1681 talonkatselmus-asetus rakennusvelvollisuuksineen, aitojen pystyttämisineen, ojittamisineen jne. Taulerin "hankkinnan" jälkeen vuonna 1779 Turun yliopiston oikeustieteen professori Matthias Calonius ja maanluontokysymysten asiantuntija teki eroa käsitteiden ”perintöoikeus” (skatterätt) ja ”sukuoikeus” (bördsrätt) välille. Näitä oli 1600-luvulla käytetty rinnan eli samaa asiaa tarkoittavina. Sittemmin perintöoikeuden käsite tuli sisältämään entistä laajemmat oikeudet maahan. Sukuoikeus Caloniuksen mukaan takasi vain tilan perinnöllisen asumisoikeuden (besittningsrätt) niin pitkäksi aikaa kuin tilaa hoidettiin hyvin ja siitä maksettiin kaikki verot. Rälssitilan omistaja ei voinut yksipuolisesti irtisanoa talonpoikaa, joka hoiti tilan moitteetta. Samoin talonpojalla oli oikeus ”jättää tila perinnöksi” jälkeläiselleen samoilla ehdoilla kuin hänellä oli ollut. Rälssitiloilla sukuoikeus ei antanut oikeutta myydä tai pantata tilaa. Samoin sukuoikeus ei kuitenkaan kaikissa tilanteissa taannut sitä, että talonpoika saisi oikeuden suorittaa veronsa kruunun maakirjan mukaan. Tähän rälssin omistaja voi vaikuttaa. Samoin rälssitiloilla jäi vielä määrittämättä, jäikö talonpojille sukuoikeuden perusteella nautintaoikeus kaikkiin tilaan kuuluviin alueisiin, esimerkiksi metsiin. Peltojen nautintaoikeutta ei kiistetty (lisäsin kappaleen tämän 6.1.16).

Lähde: Katajala: Suomalainen kapina s.421 – s.423. Vuoden 1789 yhdistys- ja vakuuskirja vahvisti nämä oikeudet.

Mitä Caloniuksen tulkinnoista on sovellettavissa Strömsdahlsin ruukin verotalonpoikien tilanteeseen? Näillä olisi ainakin perinnöllinen asumisoikeus (besittningrätt). Siten heitä ei voitaisi häätää tiloiltaan muuten kuin edellä mainituilla ehdoilla. Näin ruukin omistajille jäisi häätämisoikeus joko puutteellisen tilanhoidon (vuoden 1681 talonkatselmus-asetus) tai maksamattomien verojen perusteella. Näitä useat ruukin omistajat mm. Bennet ja Ekholm pyrkivätkin käyttämään. Veronmaksujen laiminlyönti tuli virallisesti osoittaa. Toisaalta ruukin saama vero-oikeus tiloihin ei ollut täysin sama kuin ”rälssioikeus” (lisäsin tämän 6.1.16).

Myöhemmin esimerkiksi vuoden 1776 Strömsdahlin ruukin käräjien päätöksessä mm. Gabriel Tuovisen kohdalla oikeudenpäätöksessä todettiin, että kuninkaan useat ohjeet ovat jättäneet ruukin omistajalle vapaan määräysvallan näillä verolle myydyille tiloille. Siten tilojen asukkaat eivät saa ilman omistajan lupaa käyttää metsiä muualla, kuin mihin tämä määrää. Tällaista vapaata määräysvaltaa ja metsien käytön kieltolakia ei kuitenkaan ollut, vaikka tällaista määräystä yritettiin vuonna 1757. Ruukkien omistajat voivat käyttää verotilojensa metsiä ja viljellä niiden peltoja, jos asukas ei siihen pystynyt, tai siitä ei ollut tälle haittaa (Forsberg: Ruukinpatruuna vastaan kaskitalonpojat s.40). Metsäjärjestys vuodelta 1739 salli Suomessa kaskenpolton vanhaan tapaan, kunhan arvopuita ei tärveltäisi. Tätä valvoi maaherra. Vasta vuonna 1775 Kustaa III harkitsemattomasti kielsi alkeelliset viljelystavat eli kaskeamisen, mutta kielto peruttiin mm. Savossa vuonna 1796. Uudessa metsäjärjestyksessä vuodelta 1805 kiellot taas otettiin käyttöön (Forsberg s.40 ja s.39). Siis valtiovalta sekoili jatkuvasti asiassa!(lisäsin tämän 6.1.16).

13. Pasasilla oli vuoden 1750 vaiheilla muitakin ongelmia


Pasasia ja muitakin heidän tilansa asukkaita tapahtumien kulku tietenkin jäi vaivaamaan. Heillä oli varallisuutta ja he olisivat olleet omasta mielestään oikeutettuja saamaan tilansa perintötilakseen. Kuitenkin 1750-luvun puolivälissä kirjuri Georg Tauler väitti Pasasten menettäneen tilansa velkojensa seurauksena. Tämä on kuitenkin epätodennäköistä. Kyllä ruukin osakkaiden suhteet Tukholmaan olivat tässä asiassa ratkaiseva tekijä. Tietenkin lyhytaikaisia vaikeuksia raha-asioissa heillä on voinut olla vuosina 1750 - 1753. Silloin kuoli lyhyen ajan sisällä kolme tilan huomattavaa jäsentä: Ivar Andersson Pasanen, Niemelän tilan vanha isäntä Påhl Pehrsson Pasanen ja tämän poika Pasalan tilan päämies lautamies Petter Pasanen. Tilan johtoon joutui lautamiehen 16-vuotias poika Påhl Pasanen. Ruukin osakkaat ehkä ovat voineet häikäilemättä käyttää hyväkseen tätä Pasasten tilapäistä ahdinkoa. Tuskin tila kuitenkaan joutui ruukin verolle edellä mainitusta yhden ruistynnyrin kiistasta pastori Zachris Argillanderin kanssa. Pasasten tilojen alistettu asema ruukin verotiloina kesti noin 100 vuotta.

Kiinnostavaa on, että Nilsiän kylän asukkaat aloittivat taas tämän Pasasten verotilahankkeen aikaan jo 100 vuotta jatkuneet maariidat Taatonjoen alueesta, Hipanjärven pohjoispuolen - ja Lohilahden maista. Heidän edustajansa olivat käyneet joulun edellä 1746 Turun Hovioikeuden arkistosta hakemassa asiansa tueksi jonkin asiakirjan. Nilsiäläiset Anders Tuovinen ja Anders Taskinen riitelivät matkan kustannuksista vuonna 1748. Halusivatko he näin estää Pasasia saamasta tilaansa verotilakseen vai pyrkivätkö he jotenkin käyttämään tätä verolle lunastusasiaa hyödykseen? Naapurikyläläiset eivät nytkään voittaneet mitään näissä hankkeissaan. Maariidat laantuivat vasta, kun ruukki sai Pasalan tilan verolleen ja nilsiäläisten omat tilatkin joutuivat ruukin hankintalistalle vuonna 1756.

14. Wuotjärven Pasasten sukua ja todennäköinen asuinpaikka (ei kaikkia lapsia)


Asuinpaikan arviointi perustuu mm. seuraviin tietoihin:

1. Lähes poikkeuksetta pojat jäivät ainakin aluksi isänsä taloon ja vanhin elossa oleva poika sai isänsä talon

2. Tilan omistuksen vaihdos käräjillä, kuten Pohl Pehrsson Pasanen sai noin vuonna 1710 Anders Henriksson Pasasen tilan

3. Sukuhaaran myöhempi varma asuinpaikka, kuten Pohl Pehrsson Pasasen suku Niemelässä 1900 - luvulle asti tai Anders Pehrsson Pasasen suku Jokelassa Isoonjakoon v. 1787 saakka

4. Poissulkeminen muulta asuinpaikalta, kuten Lars Andersson Pasanen Laajassa. Hänellä oli kiistatta oma talo ja muut kaksi Pasasten taloa kolmesta Laajaa lukuunottamatta olivat muiden hallussa.


1 Anders Larsson Pasanen s. noin v. 1600. Kruunununtila Vuotjärveltä v. 1638 (Niemelä)

2.1 Henrik Andersson Pasanen (Niemelä)
2.2 Lars Andersson Pasanen (Laaja)
2.3 Petter Andersson Pasanen (Jokela)
2.4 Anders Andersson Pasanen
2.5 Margetta Andersdotter Pasanen (Suottala), pso Petter Leskinen, Juicen suku

2.1.1 Pehr Henriksson Pasanen s. 1681
2.1.2 Henrik Henriksson Pasanen
2.1.3 Anders Henriksson Pasanen (Niemelä)
2.1.4 Pohl Henriksson Pasanen

2.2.1 Anders Larsson Pasanen s. 1677 (Laajan isäntä 1730 - luvun puoliväliin asti)
2.2.2 Mats Larsson Pasanen s. 1681 Säyneisiin

2.3.1 Anders Pettersson Pasanen s. 1670 (Jokela. Suku Jokelassa noin vuoteen 1790 asti)
2.3.2 Pohl Pettersson Pasanen s. 1682 (Jokela ja vuoden 1710 jälkeen Niemelä)
2.3.3 Pehr Pettersson Pasanen s. 1674
2.3.4 Ivar Pettersson Pasanen s. 1678
2.3.5 Henrik Pettersson Pasanen s. (?)1679 (Wuotjärven Jyrinlahteen ?)
2.3.6 Zachris Pettersson Pasanen s. 1687. Suku Lastulahden torppareita

2.3.1.1 Anders Andersson Pasanen s. 1708. (Jokela) Vuotjärven ja Syvärilän suvut
2.3.1.2 Henrik Andersson Pasanen s. 1713 (?)
2.3.1.3 Ivar Andersson Pasanen s. 1722

2.3.2.1 Petter Pohlsson Pasanen s. 1700. (Niemelä) Lautamies. Niemelän suku, Speden suku
2.3.2.2 Pohl Pohlsson Pasanen s. 1704. (Niemelä. Laaja noin vuodesta 1735. Varma tieto 1750 - luvulta.) Laajan suku


Huom.! Vuoden 1823 Kuopion talvikäräjien pöytäkirjan luvusta 60 sivulta 3 löytyy seuraava tieto:" Verotila numero 1 Pasalaksi kutsuttu 1/6 mantaalia vanhaa veroa, mikä tila vuonna 1754 (po. 1753) oli ostettu verolle ruukin alaiseksi. Tilaa oli hallinnut siihen aikaan 4 asuinpaikan talonpojat, jotka saivat pitää asukasoikeuden "åbo rätten" ehdolla, että veroista polttavat hiiltä tai tekevät työtä ruukille".


Lähdeteoksia :

1. Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjat
2. Järvimalmiruukista kartonkitehtaaksi / J. Forsberg ja A. Kankkunen
3. Lääninin tilit Kuopion pitäjä
4. Kuopion Maaseurakunnan kirkonkirjat

8. kesäkuuta 2008 / Akkep Nenäktip

Muita historian artikkeleita.