Pohjois-Karjalan ja itärajaseudun väkivaltaisuuksista

 

 

1.  Ryöväreitä Valamon saarilla ja Venäjällä  1630-luvulla

 

Kun Käkisalmen lääni liitettiin vuonna 1617 Ruotsiin, oli sitä ennen seudulla käyty ensin raakaa sotaa vuosina 1570-1595. Sota jatkui vielä läänin pohjoisosissa erityisesti Pielisjärvellä vuosina 1611 – 1617 ruotsalaisten pyrkiessä valtaamaan alueen.  Käräjiä läänin eteläosissa ja Inkerissä alettiin pitää jo 1620-luvulla, mutta pohjoisissa pogostoissa Kiteellä, Liperissä ja Pielisjärvellä  käräjätoiminta käynnistyi kunnolla vasta 1640-luvun alussa ehkä kreivi Pehr Brahen kesällä 1639 suorittaman tarkastusmatkan seurauksena.  Eräs Pielisjärven talonpoika kertoi vuoden 1641 käräjillä, kuinka hän oli joutunut luovuttamaan elintarvikkeita Pehr Brahen seurueelle kesällä 1639. Sitä ennen näiden  pogostojen käräjäpöytäkirjoissa mainitaan monesti vain lautamiesten nimet. Niiden alla on maininta, ettei mitään käsiteltäviä asioita ollut.  Joskus Pielisjärven-, Liperin-  ja Kiteen pogostoissa olivat yhteiset käräjät, joten käräjämatkat syrjäseuduilla olivat todella pitkiä.  Paloviinan ja  oluen käyttöä läänin virkavalta yritti suitsia mm. Sortavalan talvikäräjillä 1636, koska monet näiden mukaan olivat juoneet itsensä köyhiksi tai peräti hengiltä. Ryssän puolelta tulleita pappeja ei saanut ottaa edes taloihin, koska nämä ilmeisesti lietsoivat kapinahenkeä ruotsalaista virkavaltaa vastaan. Näin tapahtuikin vuonna 1656, jolloin syttyi ns. ”Ruptuurisota”. Pöytäkirjojen mukaan rikollisuus tällä rajaseudulla oli raakaa. Tappelut, puukotukset  ja tapot olivat arkipäivää. Rosvojoukkoja liikkui rajan yli molempiin suuntiin ryöstäen ja murhaten. Vuoden 1642  Raudun ja Uukuniemen kesäkäräjillä annettiin rikollisille kuolemantuomiot Toisen Mooseksenkirjan 20 luvun 13 jakeen perusteella!

 

 Vuoden 1636 Käkisalmen pohjoispuolella sijaitsevan Kurkijoen syyskäräjillä selviteltiin erään ryöstelleen joukkion rötöksiä. Asiassa oli mukana peräti läänin maaherra Magnus Nieroth.  Erityisesti nyt käräjillä  syytösten kohteena oli eräs ”Bogdan Jerorki”, joka oli  karannut virkavallan kynsistä 7 vuotta sitten Venäjälle, mutta hän  tullut veneellä takaisin omaan maahansa Valamon saarille  mukanaan kuusi muuta rosvoa.  Siellä oli liikkunut veneellä myös kaksi hylkeiden metsästäjää,  Iwan Hilippasson ja Wasilla Jeranof.  Nämä olivat havainneet rannassa rosvojen veneen, jota yksi ryöväri oli ollut vahtimassa. Metsästäjät olivat irrottaneet sen ja vieneet pois. Sitten he olivat tulleet takaisin omalla veneellään. Silloin rosvot olivat luvanneet maksaa 50 ruplaa ryssän rahassa, jos he päästäisivät heidät menemään.  Maksun olisi pitänyt tapahtua Marian syntymäpäivän aikaan, mutta rahat rosvojen olisi pitänyt hakea tai ehkä varastaa Ryssän puolelta.

 

Metsästäjät eivät luottaneet rosvojen lupauksiin. He soutivat parinkymmenen kilometrin päähän Nils Nilssonin talonpoikien luo samalle Valamon saarelle. Mukaansa he saivat 6 talonpoikaa,  joiden  kanssa he vangitsivat rosvot. Nämä sidottiin ja vietiin eräälle toiselle saarelle, mutta tuotiin sitten takaisin Valamon saarelle. Joukkio pantiin vangittuna erääseen tupaan, jonka ovi suljettiin. Bogden ja tämän kaverit  olivat kuitenkin kaivautuneet ulos seinän alitse.  Bogdenin  onnistui riistämään  vahtina olleen ”Salmi Petterin” käsistä kirveen, jolla sen jälkeen löi  tätä.  Sitten hän oli tehnyt itselleen lautan, jolla oli seilannut Kurkijoelle asti lähes 40 kilometrin matkan.  Muuan  toinen rosvo oli myös tehnyt lautan, mutta hukkunut karkumatkallaan.  Muut rosvot olivat livahtaneet takaisin Ryssän puolelle ilmeisesti Salmi Petterin veneellä.

 

 Nyt oli kuitenkin Bogden ja  osa rosvoista saatu kiinni. Kaksi heistä oli jo saanut kuolemantuomion, joka kuitenkin piti vielä vahvistaa ilmeisesti hovioikeudessa. Käräjillä kyseltiin Bogdenilta, miksi tämä oli mennyt sellaiseen pahojen miesten joukkoon, johon kuului ilmeinen ryöväri Hodulka Jefimof.  Jälkimmäisen tiedettiin  polttaneen luostarin Sortavalassa ”brendt eett Klöster i Sordavala”, jolloin neljä henkilöä oli kuollut.  Luostari lienee sijainnut Riekkalan saaressa, jonka toiminta mainitaan Karjalan historian  (Korpela ym. osa III s.331) mukaan lakkautetuksi! Sen polttaminen oli nähtävästi tapahtunut jo 1620-luvulla. Käkisalmen pohjoispuolelta Kurkijoelta kotoisin olleen Hodulkan väitettiin  tehneen paljon muutakin pahaa. Bogden itse  kiisti tehneensä mitään pahaa tai olevansa ryöväri. Laatokan- Karjala liitettiin Ruotsiin virallisesti Stolbovan rauhassa vuonna 1617.

 

Kuolemaan tuomitut miehet Simon Hansson ja  Simon Nilsson  kertoivat oikeudelle, että Bogden oli ollut heidän kanssaan  tornissa vangittuna,  Aleksanteri Puustisessa, ryssän puolella ”hade waret uthi tornet fongen, i Alexander Pustin, på Ryska sidan”. Alexander Pustin oli  ilmeisesti myös jokin kylä tai kaupunki Laatokan kaakkoisrannalla Venäjän puolella. Paikka mainitaan Sortavalan historiassa. Sinne oli lähtenyt  joku kauppias Sortavalasta kauppamatkalle. Vangit olivat kuitenkin saaneet eräältä pajarin palvelijalta kirveen, jonka avulla he olivat karanneet metsään.   Lisäksi Bogdenin entiset kaverit väittivät tämän ryöstäneen Orisjärvellä Salmissa ryssän vanhaa rahaa ”denningar” ja vaatteita. Salmissa sijaitsi Orusjärven luostari, jonka lähellä varkaus lienee tapahtunut. Bogden väitti olleensa vankina  Käkisalmen ”tornissa” vain juopumuksen takia, mutta kuitenkin tunnusti lähteneensä sieltä karkuun.

 

Arhippa Iwanof Terfusista kertoi, että kun hän oli  käynyt tuohia kuivatessaan  Bogdenin  ja Hodulkan luona, nämä  olivat uhkailleet  tahtovansa polttaa ruotsalaisen papin. Lisäksi  Arhippa kertoi kuulleensa Hodulkan ja Bogdenin omasta suusta, kun hän oli ollut näiden mukana Venäjällä, kuinka  he olivat polttaneen Pähkinänlinnan läänissä eli Inkerinmaalla venäläisen munkin ja ryöstäneen hänen rahansa.  Arhippan mukaan nämä olivat ryöstäneet rahaa  monelta talonpojalta ja omaisuutta myös  Pyhältä Miikulalta ”aff Pyhä Mikulla”.  Pyhä Miikula oli ilmeisesti em. poltettu Pyhälle Nikolaukselle nimetty Riekkalansaaren luostari (Sortavalan historia).   Tähän Bogden vastasi, ettei Hodulka ollut suurisuinen.  Miestä syytettiin vielä joistain vähäpätöisemmistä rötöksistä, mutta tuomio siirrettiin hovioikeuden ratkaistavaksi.

 

 

 

2.  Kaavin kappeliseurakunnan asukkaiden ahdinko vuonna 1706

 

Talvella vuonna 1707 Kaavin asukkaat, yhteensä noin 100 talonpoikaa,  käräjöi Liperin kartanon ”veronvuokraajaa” Petter Schultzia vastaan. Käräjät pidettiin maaliskuun 14.- 20. maaliskuuta  Liperin hovissa.  Niillä istui”  kruunun vouti Erik Anderssin. Paikalla olivat tavalliset lautamiehet. Näistä kaavilaisiksi luettiin ainakin Zacharias Heickinen  Wuotjärven Hirvisaaresta ja Henrich Räsänen Maarianvaarasta sekä Hans Mustonen Varislahdesta. Käräjillä tuotiin esille sota-aika. Pohjansota oli alkanut vuonna 1700. Tähän aikaan kuningas Kaarle XII oli ilmeisesti  sotimassa Baltian ja Puolan tienoilla.  Venäjän tsaari oli sillä aikaa vuonna 1703 vallannut Nevanlinnan alueen ja perustanut sinne Pyhälle Pietarille nimetyn kaupungin  Jänis – ja Hirvisaarille.

 

 Pohjois-Karjalan väestö oli toipumassa vuosien 1695 – 1697 kato – ja kapinavuosista, mutta kato näyttää käyneen myös vuonna 1705. Tästä johtuen asukkaita närästi erityisesti vuosien 1705- 1706 veronkanto. Valituksia Schultzia vastan oli tehty ja paikalle oli vaadittu komissio tutkimaan väärinkäytöksiä.  Komendantti jalosukuinen Frantz Ewold Fock  oli edellisen joulukuun 29. päivänä tehdyn päätöksen mukaisesti ja Kaavin asukkaiden puolesta antanut  kruununvoudille  käskyn järjestää käräjät Liperissä  komissaari ja arrendaatori. Tämä oli ruotsalaisten Käkisalmen lääniin salliman tavan mukaan maksanut valtion sota-ajan tyhjään kassaan  jonkin huomattavan rahasumman ja saanut sillä perusteella oikeuden koota verot Liperin pogostassa, johon Kaavikin kuului.

 

Kaavilaisten valitukset kohdistuivat kokemaansa ruumiilliseen väkivaltaan ja väkivaltaiseen verojen kantoon, jota Schultz oli suorittanut jopa rakuunoita apunaan käyttäen.  Muita valitusten kohteita oli em. vuosien verojen määrä, veronkannossa käytettyjen vakkojen  liian suuri koko, Schultzin kirjanpito, kartanon esimiehen ”prestafen” Henrik Hartikaisen toiminta veronkannossa ja  hovin lähellä asuvien päivätyövelvollisuudet. Komendantti Fockille oli jätetty syksyllä 1705 anomus verojen huojennuksesta ”sattuneen vaikean katovuoden johdosta”. 

 

Aluksi käsiteltiin itsensä arrendaatori Schultzin väkivaltaista käytöstä.  Hän oli ”tämän sota-ajan vaikeuksien lisäksi…  ylenmääräisellä hakkaamisella ja lyönneillä  ilman mitään syytä rikkonut  sekä maa – että käräjärauhaa”. Ensimmäisen valituksen teki lautamies Henrik  Räsänen Maarianvaarasta. Lautamiehen mukaansa edellisen syksyn käräjien aikaan arrendaattori Schulz oli  piiskalla lyönyt  häntä vasemmalle korvalle kaksi kertaa. Miehen kuulo oli edelleen lyönnin seurauksena huono. Samanlaisen valituksen teki Wuotjärven viitaniemeläinen talonpoika  Pofwel Hackarainen. Arrendaattori oli käräjien aikaan vienyt hänet eteiseen ja siellä kepillä hänen paljasta ruumistaan pahoin käsitellyt ”bastionerat” ja sanonut: ”Tässä on teilä Commisioni. Tässä on teilä korkia Herra!”.  Hakkaamisen todistajat olivat Mårten Toivanen ja Simon Partanen Säyneisistä.  Nämä olivat sattuneet olemaan käräjätuvan eteisessä. Schultzia lienee raivostuttanut tarkastuskomission paikalle  kutsuminen.

 

 Wuotjärven hirvisaarelainen Johan Cödikäinen  (tuntematon henkilö Hirvisaaressa! Ehkä Lukkarinen!)  kertoi, että Schultz oli määrännyt prestaavi Henrik Hartikaisen, kun hän käräjien aikaan oli toimittanut pakolliset verosuorituksensa hoviin, ottamaan kepin, jolla tämä oli häntä pahoin käsitellyt ja lyönyt.  Varislahtelainen Erich Hirvonen puolestaan kertoi, kuinka arrendaatorin veli verokirjuri Gustaf Stille oli käräjien aikaan lyönyt häntä pahoin. Brusius  Tuomainen Kaavin Korteisilta  sanoi, kuinka rakuunakersantti Pettersson käräjien aikaan oli hovin lähellä olevassa talonpoika Timatrun talossa pahoin lyönyt ja käsitellyt häntä. Tällöin rakuuna Wirolainen oli pitänyt häntä kiinni jaloista. Lisäksi Tuomainen kertoi, kuinka Wirolainen oli Korteisilla Thomas Tuomaisen luona  lyönyt häntä komission tähden. Samoin esimies Hartikainen oli lyönyt häntä Clemet Tirkkosen luona Kaavilla, koska hänen huostassaan oli se suuri vakka, jota esimies oli käyttänyt kylästä koottavien verojen kokoamisessa.  Hartikainen lienee ollut käärmeissään vakan koon tarkistusvaatimuksista. Syytetty Henrik Hartikainen ei ollut paikalla, vaikka hänelle oli oikeaan aikaan toimitettu haaste saapua käräjille tutkittavaksi.  Miestä oli  syytetty mm. väärien mittojen käyttämisestä  veroviljojen vastaanotossa,  rahvaan pahoinpitelyistä ja lahjusten vaatimisesta. Hän oli kuulemma päivää ennen käräjiä matkustanut rakuunarykmentin luo mukanaan verotavaraa, ehkä viljaa.

 

Sitten käräjillä  selviteltiin tapahtumia sotaväkeä kuulustellen. Kornetti Spöler oli komennettu Kaaville prestavi Hartikaisen mukaan.  Pöytäkirjan himmeä teksti ei anna mahdollisuutta tapahtumien tarkempaan selvitykseen. Erich Hirwonen Varislahdesta syytti Hartikaista, kuinka tämä käräjien aikaan oli  hovin luona nähtävästi aikonut kurittaa häntä.   Erich oli  joutunut antamaan Hartikaiselle 2 (taalaria?) hopeassa   6 kappasta  viljaa, mikä Erichin olisi pitänyt toimittaa kartanoon.  Mats Wirolainen Kaavilta väitti, että esimies Hartikainen oli lyönyt rikki hänen aittansa oven ja vienyt sieltä  6 kappaa ruista, joka vastasi 1 naulan verran humaloita. Näitä Wirolaisen olisi pitänyt antaa veroina, mutta hänellä ei kuitenkaan ollut humalatarhaa. Tässä yhteydessä Wirolainen väitti kersantti Johan Henrik Petterssonin lyöneen häntä piiskalla. Muut kaavilaiset esittivät Hartikaista vastaan samanlaisia valituksia. Esimiehen väitettiin riehuneen seudulla liikaa paloviinaa nauttineena ja lyöneen jokaista, joka oli sattunut tulemaan vastaan. Rahaa olivat Hartikaiselle joutuneet antamaan myös kaavilainen Anders Mustonen ja korteislainen Erik Lydikäinen päästäkseen eroon miehen vaatimuksista.

 

Nyt käräjillä ihmeteltiin arrendaattori Petter Schultsille, kuinka hän oli sallinut kartanon esimiehen ja ulos komennetun miliisin pahoinpidellä talonpoikia ja kuinka hän myös itse käräjien aikaan oli lyönyt näitä. Mies selitti näiden olleen vastahakoisia kyyteihin ja verojen sekä muiden suoritusten maksamiseen. Viitaniemeläisellä Pofvell Hackaraisella ei hänen mukaansa ollut hevosta, jolta olisi tarvittu verotavaroiden kuljettamiseen. Tähän talonpojat olisivat olleet velvollisia.  Schults kertoi olleensa joulun aikaan Kronoborgin läänissä Migrilän kylässä.  Kronoborgin kaupunki ja kauppapaikka oli perustettu Laatokan pohjoisrannalle helpottamaan Käkisalmen läänin pohjoisten pogostoiden kauppayhteyksiä. Pielisjärveltä ja Liperistä kauppaa käytiin myös Pohjanlahden suuntaan ja Lappeenrantaan.

 

Maarianvaaralaisen lautamies Räsäsen Schultz väitti olleen aivan vastahakoisen verojen ja muiden suoritusten maksamisessa ja siksi rankaisseensa häntä.  Häntä säesti kersantti Pettersson. Hän kertoi olleensa  Kaavin seudulla avustamassa veronkeruuta. Silloin suurin osa talonpojista oli pysytellyt poissa eivätkä olleet näyttäytyneet. He olivat Räsänen etunenässä  paenneet metsään. Räsänen puolestaan kertoi pysytelleensä poissa iskujen ja lyöntien pelosta verojen keräämisen aikaan. Hän eikä kukaan muu voinut olla vakuuttuneita mistään rauhallisesta veronkeruusta. He olivat joutuneet pahoinpidellyiksi  niin hovissa kuin heidän omissa kodeissaan. Komissaari Schultz ja kornetti Spöler uhkasivat vielä iskuin ja lyönnein niitä Kaavin asukkaita ”…hotade ännu dhe Cavi borne med hugg och slag ..”, jotka eivät olleet suostuvaisia verojen maksamiseen! Tähän vastasivat Kaavin asukkaat, että kun he kaiken sen omaisuuden, jonka he voivat koskaan hankia, käyttivät verojen ja muiden suoritusten maksamiseen, pitäisikö nyt heidän suorittaa  ne ruumiillisella rangaistuksella. Näin ei heidän mukaansa ollut tapahtunut aikaisemmin veromestari Printzin aikaan. Lisäksi he valittivat aivan liian korkeiksi niitä veroja, jotka heille oli edellisenä vuotena määrätty. He vielä vetosivat tähän  vaikeaan sota-aikaan, jonka seurauksena  Schultz ei ollut riittävästi harkinnut heidän  edellytyksiään ja tilaansa. Sota riehui jo ajoittain Laatokan pohjoisrannalla, jossa ryssät hyökkäilivät mm.  Sortavalan alueelle.  Vuonna 1708 tapahtui rajakahakoita myös Lieksan ja Ilomantsin korkeudella. Viipuri menetettiin vuonna 1710 . Sota levisi vähitellen pohjoiseen. Elokuussa 1714 venäläisiä joukkoja kävi ensi kertaa jo  Kuopiossa.

 

Nyt seurasi arrendaatori Schultzin pitkät selitykset veronkantolistoista ja veronkannosta. Eräät kirjanpidon osat olivat selvästi puutteellisia, joten niistä ei käräjillä saatu selkoa. Vielä valittivat Kaavin asukkaat, ettei Schultz halunnut ottaa vuoden 1706 verotuksessa huomioon niitä suorituksia, jotka he olivat maksaneet vuonna 1705. Tähän heidän mielestään oli kehottanut myös  viimeksi pidetty komissio.  Jotkut paikalla olleet nähtävästi Liperin seudun talonpojat kertoivat saaneensa vuoden 1706  veronkantoon liittyviä  ”komission seteleitä”, jotka vouti  asianmukaisesti nyt vei veronkantokirjaan. Vielä Kaavin asukkaat valittivat komissaari Schultzista, ettei tämä ollut toiminut komission ohjeiden mukaisesti vuoden 1706 (vero)ruplien ja viljamäärien vastaavuuksia määrittäessään.  Yksi (vero)rupla oli vastannut   1 tynnyriä viljaa, mutta komission mukaan se piti  laskea vain  11 kapaksi.

 

Seuraavaksi puitiin Liperin manttaaliverotusta.  Vouti Anderssinilla oli ote komission asiakirjasta edelliseltä lokakuulta. Se koski Kaavin asukkaiden valituksia.  Asiakirjan mukaan arrendaattori Schultz oli kahden vuoden ajan kantanut manttaaliveroa 12 kappaa. Tästä kuitenkin 5 kappaa oli ollut riihi – ja kymmenikka kappoja ja 4 kappaa käräjäviljoja, niin että vain 3 kappaa oli jäänyt varsinaiseksi manttaaliveroksi.  Kymmenikat  toimivat pogostoissa kylänvanhimpien ”starostoiden” apuna mm. veronkannossa. Käräjäkapat koottiin käräjien toimintaa varten.  Niitä istui tavallisesti kruununvouti ja lautamiehet, joita nyt Liperin käräjille näytti saapuneen 11 kappaletta  12:sta. Sekä lautamiesten että käräjäyleisön mukaan  9 kappaa oli ollut vanha käytäntö edellisen  nyt jo kuolleen arrendaattori Simon Håppenstångin aikaan. Tämän oli kuollut pian tammikuussa 1697 tapahtuneen monia uhreja vaatineen Liperin nälkäkapinan  ja  hovinsa ryöstön jälkeen. Manttaali - ja käräjäkapat oli silloin koottu eri tavalla jokaiselta manttaalilta, joten valittajien mielestä Schultz oli  kantanut niitä liikaa kahden vuoden ajan. Arrendaatorin verokirjan mukaan jotkut olivat maksaneet manttaaliveroa vain 6 kappaa kun taas monet olivat joutuneet maksamaan 12 kappaa.

 

Tämän jälkeen alettiin selvitellä veronkannossa käytettyjä viljanmittoja. Kruununvouti Anderssin toi julki, kuinka arrendaatori Schultz oli käyttänyt aivan kohtuuttomia mittoja ”oanständige måhl” veroja kootessaan.  Hänellä oli ollut käytäntönä jakaa viljaveron kokoamista varten kyliin tuohi- tai puuvakkoja, joiden 10, 12 tai 16 vakan (oli kapan) tilavuudesta piti tulla yksi tynnyri viljaa.  Ainakin Kaavilla oli käytössä kooltaan viimeksi mainittuja vakkoja. Kapan tilavuus oli ollut vanhoina aikoina 4,5 litraa ja viljatynnyriin meni 40 kappaa. Jossakin vaiheessa kapan tilavuus muuttui 5,5 litraksi! Kappoja täytettäessä piti tarkasti määrittää, kuinka täyteen se pantiin viljaa. Käräjillä puhuttiin ”pyyhkäistystä kapasta”, jolla ilmeisesti tarkoitettiin kapan yläreunan tasaan vaikkapa laudalla pyyhkäistyä viljamäärää. Tynnyrin tilavuutta käsiteltäessä taas mainitaan ruotsalainen mittatynnyri  ”swänsk måhl tynna”. Viimeksi mainittuun tynnyrikokoon piti olla justeerattu myös  Vehkalahden talonpoikien ja Mustosen vakkojen, joita tarkastava komissiokin oli tutkinut.

 

Nyt tarkastuksessa oli ilmennyt, että niitä käytettäessä jäi  hävikkikappoja ”spilla kappor” talonpoikien vahingoksi.   Kun kaavilaisten  16 verovakasta piti tulla ruistynnyri, osoittautui että se tulikin jo 11,5 vakasta! Ylimääräisestä 4,5 vakasta kertyi 13,5 pyyhkäistyä kappaa tynnyriä kohti eli ainakin 61 litraa liikaa arrendaattorin hyödyksi. Toisin ilmaistuna se oli ainakin 1/3 tynnyriä liikaa jokaista veroviljatynnyriä kohti. Kruununvoudin mukaan arrendaattori oli teetättänyt tarkan 8 kapan mitan, mutta sekin oli ollut 1/2  pyyhkäistyä kappaa liian suuri ruista mitattaessa. Kaavilaisten tuohivakka oli ollut Käkisalmessa linnoituksessa tutkittavana edellisen joulukuun 29. päivänä.  Melkein saman kokoisia olivat olleet myös Mustosen ja Vehkalahden asukkaiden vakat. Näistä seurasi 16 pyyhkäistyn kapan (72 litran)  ero  tynnyriä kohti!

 

Vouti Anderssin toi oikeuteen kaksi vakkaa, joista toinen oli se puuvakka, jota oli vuonna 1705 Kaavilla käytetty ja jonka tarkka koko nähtävästi ainakin nyt tiedettiin.  Sen avulla mitattiin  Henrik Hiltusen 4 kapaksi ilmoitettu tuohivakka, jota Säyneisten asukkaat olivat käyttäneet.  Se sisälsi 5 pyyhkäistyn kruunun eli merkityn kapan eron,  joten sillä mitattu yhdeksi pyyhkäistyksi tynnyriksi arvoitu viljamäärä tulisi sisältämään  8 pyyhkäistyä kappaa (36 litraa)  liian paljon ja tietenkin talonpoikien tappioksi.  Vielä tarkastettiin vehkalahtelaisten Anders Räsäsen hallussaan pitämä tuohivakka, Brusius Tuomaisen korteislaisten tuohivakka, Henrik Räsäsen maarianvaaralaisten 4 kapaksi ilmoitettu puuvakka, luikonlahtelaisten Anders  Räsäsen hallussa ollut vakka ja Henrik Lipposen Retusten kylän vakka. Kaikissa näissä ilmeni huomattavia eroja oikeisiin arvoihin nähden ja arrendaatorin hyödyksi.

 

Arrendaatori Schultz pani veronkantovirheet esimies Hartikaisen syyksi. Tämä ja vääpeli Christopher Möller olivat kantaneet viljaveroa ”Kaavin läänissä”.  Nämä olivat saaneet mukaansa oikeat mitat. Mitä Hartikainen oli Kaavilla puuhaillut, siitä hänellä ei ollut vähäisintäkään tietoa. Kellään Kaavin talonpojista ei hänen mukaansa ollut veronkannon suhteen mitään sanomista tai valittamista. Tähän kaavilaiset vastasivat, etteivät he olleet uskaltaneet mitään sanoa arrendaatoria itseään  ja  prestaavi Hartikaisen iskuja ja lyöntejä pelätessään. Arrendaatori puolestaan kertoi, ettei hän vielä tiennyt mahdollisista viljaveron vastaanotossa tapahtuneista virheistä, koska oli juuri sattunut viemään Kaavin seudun viljalistat Käkisalmeen.  Hänellä kuitenkin olivat vielä  muut listat kuten käräjä -,  kymmenikka - ja  riihikappojen listat.  Kymmenikkakapat lienevät menneet kartanon esimies Hartikaiselle. Myös niissä ilmeni jotain epäselvyyksiä.  Arrendaattorin mukaan ongelmia seurasi myös siitä, että Kaavin asukkaat olivat erikseen tuoneet hänen luokseen viljaverojaan. Kartanon esimies Hartikaisen poissa ollessa ei oikeus pystyt nyt asioita tarkemmin selvittämään.  Lopuksi käsiteltiin liperilaisten talonpoikien Petter Wänskän ja Mats Hyttisen matkan kustannusten korvaamisesta. Nämä olivat käyneet syksyllä 1705 viemässä komendantti Fockille pitäjäläisten anomuksen veronhuojennuksista vuodelle 1705.  Pyynnön oli aiheuttanut vaikea kato. Matka oli suuntautunut Käkisalmeen. Kaavilaisten edustaja Anders Ronkainen ja lautamies Hans Mustonen kertoivat kaavilaisten olleen tietoisia matkasta ja olisivat myös halukkaita osallistumaan sen kustannuksiin.

 

 Lopuksi kruununvouti tiukkasi Schultzilta,  mitä muutoksia hän tekisi toiminnassaan talonpoikien suhteen.   Tämä oli myös Liperissä toiminut omavaltaisesti antaessaan esimies Henrik Hartikaiselle  Tita Stepanoffin kruununtilan Lamminkylästä.   Lopulta  usean vuoden käräjöinnin seurauksena arrendaatori Petter  Schultz sai kuin saikin pienehkön  40 hopeataalarin sakon ja menetti Liperin vuokrapitäjän. Esimies Hartikainen puolestaan määrättiin palauttamaan talonpojilta keräämänsä liiat viljat (kts. myös 2.).

 

  Edellä olevan tapahtumien kuvauksen perusteella täytyy ihailla kaavilaisten väkivallatonta toimintaa tässä ahdingossaan. He eivät ryhtyneet mihinkään vastarintaan, vaikka arrendaattori Schultz, esimies Hartikainen ja sotilaat pieksämällä ja hakkaamalla heitä siihen provosoivat. Kaikki asiat hoidettiin rauhallisesti ja harkiten  tuomioistuimia apuna käyttäen.  Nähtävästi vajaan 10 vuoden takaisen ”nälkäkapinan” muistot olivat vielä tuoreessa muistissa. Silloin myös muutama kaavilainen oli ollut ryöstämässä Liperin kartanoa ja ilmeisesti saanut siitä kuolemantuomion.

 

Edellisen perusteella ei tarvitse myöskään ihmetellä, miksi Kaavin asukkaat vuosina 1770 ja 1771 jyrkästi kieltäytyivät tekemästä yhteistyötä Juankosken ruukinherran Georg Friedrich Tigerstedtin kanssa.  Kaavin maarianvaaralainen Jacob Tolppanen oli elokuun 22. päivä 1770 lähtenyt  Tukholmaan  lähes vuoden kestäneelle matkalle kaavilaisten ja Kuopion pitäjän Vuotjärven lähikylän asukkaiden valtuuttamana.  Matkan syynä oli "valvoa heidän oikeuksiaan siinä ahdingossa, jonka Strömsdahlin rautaruukki tahtoo sälyttää asukkaille muun muassa hiilenpolton ja päivätöiden avulla".  Menomatka tapahtui Loviisan kautta Tukholmaan ja paluumatka Tukholmasta laivalla kauppias Waklinin kyydissä Ouluun. Sieltä Maarianvaaran oli 38 peninkulman kyytimatka. Hän oli pistäytynyt myös Kuopiossa, ruukilla ja  Riistavedellä, jossa hän tapasi paikallisen ”edusmiehen” Petter Kekäläisen.

 

 

3.  Kärhämiä Pohjois-Karjalassa Venäjän rajalla vuonna 1708

 

Pohjois-Karjalasta rötöstelijät kulkivat tähän aikaan usein valtakunnan itärajan yli. Sen tuntumassa kreikanuskoisten kylien  asukkaiden kanssa oli pitkään kärhämiä ja jopa surmia. Tammikuussa 1708 useita kymmeniä  Pielisen pitäjän mm. Ruunaan, Hattuvaaran ja Lieksan kylien -  ja Ilomatsin pitäjästä esimerkiksi Koitereen, Patrikanvaaran ja Enon kylien  miehiä kävi ryöstämässä ja polttamassa taloja Lentieran ja Tuulivaaran  ja muissakin rajantakaisissa karjalaiskylissä tuoden mukanaan pienehkön saaliin. Saalis oli jäänyt pieneksi, koska Pielisjärven puolelta lautamies Parviainen (po. Partanen)  oli lähettänyt Tuulivaaraan sanan odotettavissa olevasta hyökkäyksestä. Venäjän puolen asukkaat olivat sitä ennen ryöstelleet ja polttaneet taloja sekä kirkon mm. Ilomantsin  Koitereen seudulla ja tappaneet siellä joitakin asukkaita.

 

Pitäjän veronvuokraaja luutnantti Simon Afläck eli ”Hurtta” oli hyökkäysten aikaan ollut asioimassa, ilmeisesti tupakanostomatkalla Viipurissa. Erääksi syyksi hyökkäykselleen pielisjärveläiset olivat kertoneet ilomantsilaisille, etteivät he halunneet antaa Afläckille tilaisuutta myydä rajan yli haukia, talia ja voita. Hurtalla oli  Lieksassa kauppa-alalla kilpailijoita, jotka eivät pitäneet tämän puuhista. Nähtävästi lähinnä rajakauppansa takia Afläck yritti ylläpitää rajarauhaa (Saloheimo). Hän väitti oman puolen asukkaiden tahallaan provosoineen karjalaisia hyökkäämään ja tuhoamaan Lieksan kartanon ja sen hovileirin  päästäkseen maksamasta edellisen vuoden veroja. Simon itsensäkin väitettiin yrittäneen rikkoa Lieksan rauhaa, kun hän oli antanut Juuan Ahmovaaralla erään talonpojan tilan toiselle miehelle ja sen jälkeen oli luvannut ahmovaaralaiselle uuden tilan rajan takaa Lentierasta.

 

Itärajan yli  karanneelle  ja uskonsa vaihtaneelle Olof Ryhäselle väitettiin Tuulivaarassa luvatun 100 taalaria  rahaa ja jonkin verran tupakkaa Afläckin ampumisesta. Jälkimmäinen väittikin nähneensä miehen tarkkailemassa häntä Lieksan kartanon lähellä, mutta luutnantti oli mennyt ulos hyvien koirien kanssa.  Näin väijytys oli epäonnistunut. Rajan yli menneiden ryöstäjien motiiveja, henkilöllisyyttä ja saaliin arvoa  käsiteltiin vuoden 1708 talvikäräjillä Lieksassa. Simo Hurttaa pidettiin  ankarana verojen kokoajana.  Luultavasti pohjoiskarjalaiset usuttivat vihollisen ryöstämään  hänen Sotkamon Turunkorvan talonsa  vuonna 1712. Afläckin vaimo ja lapset vietiin Venäjälle, josta vaimo ei päässyt enää Suomeen (kts. myös 3!).

 

 

4.  Varkaita maakuntarajalla Säyneisissä vuonna 1791

 

  Rikollisia liikkui jonkin verran Kaavin kappeliseurakunnan pohjoisosissa vielä 1700-luvun lopulla maakuntarajan yli molempiin suuntiin. Syksyllä 1791 kolme säyneisläistä tehtaili varkauksia Vuotjärvellä, Juankosken Pelonniemellä ja Pisan pohjoispuolella Siikajärvellä.  Wuotjärveläiset talonpojat Iivari Leskinen Selkäläntalosta ja Erkki Väätäinen Siikajärveltä olivat lähettäneet vuoden 1792 Kuopion talvikäräjille edusmiehensä Kaavin puolelta ehkä Vehkalahdelta kotoisin olleen loisen Risto Torikaisen. Tämä toi käräjien arviotavaksi  laskelman omaisuudesta, joka oli lähtenyt heidän aitoistaan ilman omistajien lupia teille tietymättömille.  Leskisen ja Väätäisen tietojen mukaan tavaroiden katoamisessa olivat ”avustaneet”  säyneisläiset Paavo Toivanen, Juho Hartikainen ja Erkki Karppinen.  Tämä kylä näytti jostain syystä vetävän tähän aikaan puoleensa irtainta väkeä. Sieltä sai ilmeisesti varsin helposti jonkinlaisen torpan tai talon. Se sijaitsi melko lähellä Juankosken ruukkia, josta voisi ehkä saada joskus tilapäistöitä. Kylän itä - ja kaakkoispuolella sijaitsi laajoja harvaan asuttuja metsäalueita. Maakuntarajan Kuopion puolen maita isännöivät lähinnä siellä pitkään asuneet suvut, joten olot siellä olivat varsin vakiintuneet. Vain vieraspaikkakuntalaisten "onnenonkijoiden" hallitsema, laajentumishaluinen ja suhteellisen nuori Juankosken rautaruukki oli siellä eräänlainen "häiriötekijä".

Iivari Leskinen oli varakas talonpoika Wuotjärven Selkälänniemeltä, joka sijaitsi noin 4 kilometrin etäisyydellä Juankosken ruukilta. Iivari oli avioitunut Siilinjärven Kasurilasta kotoisen olleen talonpojan tyttären Hedvig Kasurisen kanssa. Naimakauppa oli Leskiselle hyvin edullinen. Nuorikko Hedvig toi taloon mukanaan varsin suuren myötäjäiset, joten Iivarin talous oli tullut avioliiton myötä vankalle pohjalle.  Myös Erkki Väätäinen oli varsin varakas. Hänen isänsä Erkki oli tullut Kuopion Ryönältä 1750 – luvulla Siikajärvelle Olli Hartikaisen vävyksi. Apen suvulla oli tosin ollut varsin kiperät paikat suuren tilansa omistuskiistassa Kuopion Savisaaren tilan asukkaiden kanssa. Jossain vaiheessa jopa heidän asuinpaikkansa maat tuomittiin Savisaaren tilan omistukseen.

Murtomieheksi syytetty 31 - vuotias Paavo Toivanen omisti oman tilan Säyneisissä. Paavolla ja tämän vaimolla Anna Toivasella oli jo kolme lasta. Juho Hartikaisia Säyneisessä asui useampiakin. Entinen jalkajääkäri Erkki Karppinen lienee ollut samannimisen loisen poika. Isä Erkki oli kuollut hiljattain  maaliskuussa punatautiin, joten tämä ei enää ollut valvomassa poikansa  puuhasteluja.  Äskettäin syyskesällä 1790 oli päättynyt Ruotsin kuninkaan Kustaa III aloittama ja lopulta voitollinen Venäjän vastainen sota. Olisiko Karppinen joutunut rauhan solmimisen jälkeen ilman ”töitä”, joten  hän nyt keksi omatoimisesti helppoja ja tuottavia hommia.

 

Risto Torikainen toi käräjille edustamiensa talonpoikien kirjelmät, jotka sisälsivät luettelot varastetusta omaisuudesta. Leskisen ja Väätäisen mukaan omaisuutta oli kadonnut edellisen elokuun 20. päivän ja syyskuun alun välisenä aikana.

Leskisen aitasta murtomiehet olivat vieneet  10 naulaa villoja  arvoltaan 1:5:4 riikintaaleria eli 1 riikintaaleri, 5 killinkiä ja 4 runstykkiä, 13 kyynärää  sarkaa arvo 2:8 riikintaaleria, 3 paria villakäsineitä 0:24 riikintaaleria, 2 paria  miesten sukkia 0:32 riikintaaleria, 4 paria naisten sukkia 1 riikintaaleria, 1 paria  sormikkaita 0:32 riikintaaleria, 2 kappaletta hienoa pellava ”ganule”  0:32 riikintaaleria, 3 paria  sukkanauhoja 0:6 riikintaaleria, 3 kappaletta silkkiliinoja  3 riikintaaleria, yksi siniraitainen puuvillaliina 1 riikintaaleria, yksi sinivalkoinen pellavaliina 0:16 riikintaaleria,  uusi hakkuukirves 0:16 riikintaaleria, 4 kiloa  suolalahnaa 0:12 riikintaaleria, 4 kiloa kapahaukea 0:12 riikintaaleria ja yksi vyö 0:12 riikintaaleria.  Kadonneen omaisuuden arvo oli 11:43:04 riikintaaleria.  Luettelon oli tehnyt Strömsdahlsin ruukilla 12. helmikuuta 1792  muuruveteläinen maanomistaja  H. A. Argillander.

Erkki Väätäisen aitasta Siikajärveltä oli edellisen elokuun lopulla viety  7 hopearahaa  arvo  6:12 riikintaaleria, 7 hopeista lanttia 2:16 riikintaaleria, vanha kuparinen 8,5 kilon painoinen paloviinapannu ilman hattua ja piippua 2:10:8 riikintaaleria, 2,1 kilon painoinen kuparinen kattila 0:40 riikintaaleria, yksi rautakanki  1:16 riikintaaleria, 2 säämiskänahkaa 2 riikintaaleria, 6 valkoista pellavanenäliinaa 1 riikintaaleria,  yksi villalanka vyyhti 0:16 riikintaaleria,  5 naulaa eli 2,125 kiloa villaa  0:20 riikintaaleria,  2 leiviskää 9 naulaa eli noin 16 kiloa leipää 0:37:04 riikintaaleria,  yksi musta rasia  0:8 riikintaaleria  ja yksi rikkomalla aukaistu kirstu 1 riikintaaleria. Varastetun omaisuuden arvo oli 20:16 riikintaaleria. Laskelma oli tehty 18 helmikuuta 1792.  Sen lienee laatinut itse isäntä Väätäinen tai jokin hänen kirjoitustaitoinen perheenjäsenensä. Karhunkaatoa harrastanut Erkki joutui nyt kohtaamaan vastustajansa karhut ilman rohkaisuryyppyjä  ja säämiskähousujaan.

Käräjille oli myös saapunut omasta ja veljensä Ollin puolesta Antti Heikkinen Pelonniemeltä. Tämä kertoi, että  säyneisläiset olivat 6. syyskuuta murtautuneet Ollin aittaan. Sieltä oli kadonnut omaisuutta, josta hänellä oli seuraava luettelo:  Käteistä 7rahaa kolikoina 10 riikintaaleria,  puolentoista leiviskän painoinen eli noin 13 kiloinen kuparinen paloviinapannu hattuineen arvo 8:16 riikintaaleria, uusi hakkuukirves  ym. omaisuutta yhteisarvoltaan 24 riikintaaleria. Asiakirjan oli laatinut Muuruvedellä H. A. Argillander 8. helmikuuta 1792.

Sitten Antti Heikkinen kertoi, että hän oli käynyt ”tiedustelemassa” Strömsdahlsin ruukin työntekijöiltä vihjeitä mahdollisista varkaista. Nämä olivat epäilleet edellä mainittuja Toivasta, Karppista ja Hartikaista.  Sen kuultuaan Heikkinen oli lähtenyt Leskisen emännän Hedvig Kasurisen kanssa tiedustelumatkalle Säyneisiin. Mukaansa he olivat ottaneet puolueettomiksi todistajiksi Pelonniemeltä korpraali Klemens Qwickin ja loisen Mikko Timosen sekä Wuotjärven viitaniemeläisen lautamiehen Erkki Pekanpoika Hakkaraisen. Leskeksi jäänyt Qvick palveli Kuopion komppaniassa. Hän ehkä ajatteli, ettei ruuan valmistus kuulu sotilaan toimenkuvaan. Niinpä hän avioitui seuraavana vuonna nilsiäläisen piika Kirsti Pasasen kanssa.

Tämä viiden hengen tutkijaryhmä meni Säyneisiin ja etsiytyi Paavo Toivasen talolle, jossa he tiesivät myös Erkki Karppisen asustelevan.  Molemmat epäillyt olivat kotona. Kun seurue meni sisälle taloon, ryntäsi Karppinen ikkunaluukulle, hyppäsi siitä ulos ja juoksi metsään. Heti perään isäntä Toivanen teki saman tempun.

Talon emäntä Anna Toivanen puolestaan juoksi aitalle, josta hän sieppasi vaatteita sisältäneen vaatesäkin. Sen hän kiikutti aitan taakse. Siellä isäntä Toivanen otti nopeasti säkin haltuunsa ja juoksi metsään. Siten salapoliisit eivät  saaneet selkoa, mitä säkki sisälsi.

Nyt tutkimusryhmä meni takaisin Toivasen tupaan. Sieltä he löysivät Karppisen vaimon Valpuri Toivasen. Hedvig Kasurinen huomasi tämän kaulassa tutun näköisen punareunaisen puuvillaliinan. Sen enempää aikailematta  Iivari Leskisen emäntä  tempasi liinan haltuunsa. Nyt alettiin tutkia tupaa tarkemmin. Sen lattialaudat irrotettiin. Niiden alta löytyi rahaa 5:37:06 riikintaaleria.  Lanttien joukosta havaittiin eräs erikoinen kolikko, jossa oli pieni reikä keskellä rahaa. Sen lisäksi löytyi toinenkin reiällinen kolikko. Ne Heikkinen tunnisti samoiksi, jotka oli viety hänen aitastaan.  Emäntä Kasurinenkin löysi lattian alta kadonneen pellavalankavyyhtensä sekä kaksi paria naisten sukkia. Sitten tutkijat siirtyivät Toivasen saunalle. Sieltä löytyivät  myös Erkki Väätäiseltä varastetut säämiskäiset housut.

Kun varkausjutun käsittelyä jatkettiin Kuopion käräjillä, ilmoitti vankilan vahtimestari Erik Marckström, että Karppinen oli Kaavin syyskäräjillä ollut epäiltynä yhdessä Lassi Partasen kanssa varkauksista.  Hänet oli tuomittu  pidettäväksi vangittuna. Mies oli tuotu tänne Kuopion vankilaan odottamaan, kunnes välikäräjät tutkisivat tarkemmin hänen edesottamuksia. Näitä välikäräjiä ei kuitenkaan vielä oltu pidetty, joten Karppinen oli edelleen vangittuna. Kun epäilty noudettiin käräjille kuulusteltavaksi, niin hän kielsi olleensa mitenkään osallisena varkauksiin, joista  Paavo Toivasta ja Juho Hartikaista syytettiin. Koska jälkimmäiset eivät olleet läsnä, päätti käräjät siirtää jutun käsittelyn seuraaville käräjille. Niille Kuopion nimismies Labbartin yhdessä kaavilaisen virkatoverinsa Nygrenin kanssa piti toimittaa kaikki epäilyt. Myös syyttäjien Iivari Leskisen ja Erkki Väätäisen olisi silloin oltava paikalla.

Risto Torikainen toi samoille käräjille vielä muuruveteläisen lampuotin Heikki Pirskasen  kirjallisen luettelon tavaroista, jotka häneltä oli edellisen syksyn aikana varastettu.  Pirskasen tietämän mukaan asialla olisi ollut eräät Kaavin kylän asukkaat. Näiden joukossa oli myös Karppisen ”virkatoveri” entinen jalkajääkäri Pekka Räsänen.

Varkausjuttua käsiteltiin vielä Kaavin syyskäräjillä vuonna 1792 (§ 37).  Siellä Regina (Antintytär) Pasatar, todisti olleensa Säyneisissä Pohl Hakkaraisen palveluksessa.  Hakkaraisen kirstusta oli varastettu tavaraa. Varas oli ollut Erik Karppinen, joka oli paennut Venäjälle. Säyneisläinen lautamies Nils Toivanen oli hermostunut, kun loinen Christer Torikainen Kuopion puolelta Muuruvedeltä oli syyttänyt häntä varkaaksi (§ 29)

Lähdetiedot:           1.  Alkuperäiset oikeuden pöytäkirjat

                                 2. Saloheimo:  Pohjois-Karjalan historia II s.352-s.353 suppeammin samoja asioita

                                 3. Saloheimo:  Pohjois-Karjalan historia II s.349 osin samoja asioita

 

 

 

 

                                                                                                                                              Akkep Nenäktip 6.1. 2016