Pikkuvihan 1741 - 1743 ajan tapahtumia Wuotjärven lähialueilla

1. Sodan alkuvaiheista

Ruotsissa hattupuolue nousi valtaan vuonna 1738. Puolueen jäsenet ihannoivat suurruotsalaisia perinteitä ja sen sotaisia kuninkaita Kustaa II Adolfia sekä Kaarle XII. Sen toimesta aloitettiin onneton sota Venäjää vastaan. Suomi ei ollut vielä täysin toipunut Isonvihan vaurioistakaan. Sen armeija oli täysin retuperällä ilman asianomaista koulutusta ja varustusta. Monet vanhat kenraalit varoittelivat sodan aloittamisesta, mutta heitä ei kuunneltu. Sodasta äänestettäessä kuningas Fredrik I kaksi ääntä ratkaisivat sodan aloittamisen. 3

Suomalaisia talonpoikia kuningas oli liehitellyt lupaamalla kruununtilallisille oikeuden ostaa tilansa vero – eli perintötilaksi tilan kolmen vuoden veroa vastaavalla summalla. Tämä tieto on tallennettu vuoden 1749 Kuopion syyskäräjien erääseen asiakirjaan. Sen ruotsinvoittoinen suomennus on seuraava: ”Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa Fredrik I vuoden 1741 valtiopäivien 30. luvussa on vastannut rahvaan yleiseen valitukseen. Kuningas antaa hänen suomalaisille alamaisilleen kalliin lupauksen, jotta he voivat ilman tilansa paremmasta tai huonommasta kunnosta johtuvaa erotusta saada verokirjan 3 vuoden veroa vastaavaan hintaan heidän asumaansa kruununtilaan”.

Vuonna 1747 Kuopion käräjien asettamat Wuotjärven Pasalan arviomiehet määrittelivät tilan verolle ostohinnaksi peräti 8 vuoden tilan veroa vastaavan summan. Vuonna 1749 se kuitenkin jouduttiin pudottamaan kuninkaan ohjeen mukaiseen summaan. Kuninkaan kuoleman jälkeen esimerkiksi nilsiäläisille kruununtiloille vuonna 1756 verolle ostohinnaksi määritettiin käräjillä tilan 6 vuoden veroa vastaava summa. Siis kuninkaan ohjetta ei haluttu noudattaa kuin olosuhteiden pakosta.

Sodassa venäläiset valtasivat lyhyessä ajassa Suomen. Tällä kertaa he järjestivät vallatun maan hallinnon nopeasti, joten suuria tuhoja ei ehkä Pohjois-Karjalaa lukuunottamatta Suomessa syntynyt. Sotaväen mukana tulleet taudit sitä vastoin aiheuttivat paljon kuolemia koko Suomessa. 12 000 kuolleesta sotilaasta useimmat olivat menehtyneet erilaisiin sairauksiin. Vatsatauti ”lifsoth” raivosi Kuopion pitäjässä vuosina 1740 – 1743. Se surmasi satoja pitäjän asukkaita, etupäässä nuoria. Erikoista oli, että sodan jälkeen venäläisiä joukkoja kutsuttiin Tukholmaan rauhoittamaan kapinaan nousseita Taalainmaan asukkaita sekä suojelemaan Ruotsia Tanskan mahdollisen hyökkäyksen varalta syksyllä 1743. Näille lähes 3 000 miehen apujoukoille piti järjestää Tukholmaan hieno majoitus ja sairaanhoitokin. 3

Venäläiset saapuivat elokuun 21. päivänä 1741 yllättäen Lappeenrantaan noin 11 000 miehen voimalla. He voittivat 23. elokuuta alkaneessa taistelussa noin 4 000 miehen vahvuiset ruotsalaiset joukot. Kaupunki hävitettiin ja poltettiin. Näissä melskeisiä sai surmansa ja katosi Wuotjärven Hipanlahdelta kotoisin ollut talonpoika Pekka Rissanen, Nilsiän Rissasten esi-isä. Miehellä oli jo ikää niin paljon, että tuskin hän palveli sotilaana. Tosin sotapalveluksessa saattoi olla vielä 70-vuotiaita miehiäkin. Lappeenrannassa pidettiin vuosittain markkinoita. Siellä sijaitsi myös Itä-Suomen maakonttori. Wuotjärven Hipanlahden tilan ruotusotamies Tuomas Hakkarainen oli oman kertomansa mukaan nähnyt Lappeenrannan taistelun. Siten Pekka Rissanen saattoi olla sodan alkamisen aikaan asioimassa Lappeenrannassa. Isännän kuolemasta löytyy tieto eräästä vuoden 1756 Kuopion käräjien asikirjasta.

Pikkuvihan ajan tuhoista Wuotjärvellä lähitienoilta ei ole kirjallista tietoa. Wuotjärven Leskisten perimätiedon mukaan jotain ammuskelua olisi jonkun sodan yhteydessä tapahtunut Pasalan tilan Hipansalmen talon ja Leskelän tilan Vihonniemen välisen salmen yli. Hipansalmen talon pellosta olisi löydetty jokin ammuskin. Wuotjärveläinen lautamies Pekka Pasasta ei näkynyt Kuopion käräjille 25. elokuussa vuonna 1741, mikä viittaa joihinkin ongelmiin.

2. Kuopiolaisten sotilaiden tekemisiä Lappeenrannan taistelun aikaan 1741

Ruotsin joukkojen ylipäälliköksi oli valittu Karl E. Lewenhaupt. Hän kuitenkin vitkasteli Tukholmassa. Ylimmäinen sodankomento jäi Henrik von Buddenbrockille. Tämä asetti kaksi sotilasleiriä vartioimaan Pietarista Suomeen tulevia teitä. Toinen leiri sijaitsi Haminan pohjoispuolella Myllylässä. Se suojasi isoa rantatietä. Sen päällikkö oli Buddenbrock itse. Toinen leiri, joka suojeli ylempää tietä, sijaitsi Marttilassa eli nykyisessä Taavetissa. Sitä johti kenraalimajuri Karl H. Wrangel. Lappeenrantaa suojasi eversti Willebrandtin johdolla vain 500 jalkamiestä ja 600 Karjalan rakuunaa. Savolaisia joukkoja oli sijoitettu Marttilaan.

Venäläiset marssittivat 21. elokuuta 1741 Lappeenrannan edustalle edellä mainitut 11 000 miestä. Tästä odottamattomasta hyökkäyksestä oli saanut ensin tiedon Wrangel Marttilassa. Hän riensi Lappeenrantaan 4 000 miestä apunaan. Hän saapui sinne samaan aikaan kuin venäläiset. Buddenrock sai tiedon vasta 23. päivä ja lähti joukkoineen kohti Lappeenrantaa. Taistelu kaupungista syttyi 23. päivänä. Se kesti kolme tuntia, jonka kuluessa Ruotsin joukot oli lyöty. Näistä kaatui 1 300 miestä, kun taas venäläisten tappiot olivat 2 400 sotilasta. Suomalaisia joukkoja tämä hattujen sota ei ollut innostanut. Hämäläisiä, karjalaisia ja savolaisia joukko - osastoja lähti taistelusta ensimmäisinä pakoon.5 Wuotjärven Hipanlahden Rissasten ruotusotilas Tuomas Hakkarainen kehui myöhemmin käräjillä "nähneensä Lappeenrannan taistelun", joten hän itse ei ollut siinä mukana. Oliko mies sairastellut vai karannut hänkin muiden mukana ennen taistelua? Lappeenrannan taistelussa oli kuitenkin mukana kuopiolaisia, koska jännevirtalaisen Pekka Halosen veli Sigfrid Halonen oli kuollut taistelussa (Kuopion talvikäräjät v.1748 §167).

Kuopion talvikäräjillä vuonna 1744 käsiteltiin eräiden kuopiolaisten sotilaiden tekemisiä Marttilassa. Majoittaja (föraren) Juho Hollender oli marssinut joukkojen mukana 22. elokuuta 1741 Marttilasta kohti Lappeenrantaa. Lähtiessään hän oli jättänyt leirissä sijaitsevaan telttaansa kirstun, jossa oli ollut rahaa ja vaatteita. Hän oli antanut sotilas Kasper Wadellin tehtäväksi vaaran uhatessa haudata nämä tavarat maahan ja kaivaa ne taas esille, mikäli kuljetus Lovisaan järjestyisi.

Marttilaan oli kuitenkin tullut tieto Lappeenrannassa tapahtuneesta onnettomuudesta. Silloin Hollenderin mukaan sotilaat Wadel, Tuomas Rissanen sekä Hannu Taskinen olivat ottaneet kirstun sekä vieneet siitä rahat 130 karoliinia ja vaatteet, jotka he olivat jakaneet keskenään. Nyt Hollender käräjillä vaati näiltä miehiltä hyvityksenä 5 plootua jokaiselta. Koska Lappeenrannasta Marttilaan on matkaa noin 35 kilometriä, johon matkaan kuluu aikaa jalkamieheltä vähintään vuorokauden verran, niin Myöskään Rissanen ja Taskinen eivät liene osallistuneet Lappeenrannan taisteluun. Hollender sai myöhemmin kersantin arvon ja asui Siilinjärven Kasurilassa. Kersantin puolisona oli Elisabet Paldanius. Sotilas Wadell asui Riistaveden Lohilahdessa. Hän kuoli syksyllä 1744. Vuonna 1700 syntynyt sotilas Tuomas Rissanen oli kotoisin Jännevirralta. Hannu Taskisen kotipaikka oli Soinlahti.

Sotilas Wadel kieltäytyi Hollenderin vaatimuksista. Hänen mukaansa vaatteet, jotka olivat jääneet telttaan, olisivat ehkä korjanneet muiden tavaroiden ohella talteen sotilaat Samuel (Salomo) Savolainen ja Abraham Vepsäläinen. Nämä olivat tulleet Marttilan leiriin Loviisasta kuljetusvaunujen mukana ja ottaneen kyseisen teltan tienoilta kyytiinsä myös rukin "råck!". Nyt majoittaja Hollender yritti vielä saada Wadelilta maksun telttaan jääneistä housuista, sukista ja kenkäparista. Riistavedeltä kotoisin ollut Salomon Savolainen oli vuonna 1741 56 - vuotias ja hän asui Kiparinsalossa. Abraham Vepsäläinen puolestaan asui Muuruvedellä ja hän oli tähän aikaan 51 - vuotias. Hänen vaimonsa Helka Varonen oli kotoisin Juankosken Akonvedeltä.

Sotilas Wadel toi todistajakseen komppaniansa edusmiehen majoittaja Karl Johan Tarastin. Tämä selitti, että Wadel siihen aikaan, kun joukot olivat marssineet Lappeenrantaan, oli ollut niin sairas, ettei hän olisi voinut huolehtia teltasta ja tavaroista. Mies oli istunut muiden sairaiden mukana läheisen metsän reunassa samaan aikaan, kun sotilaat Rissanen ja Taskinen olivat avanneet arkun. Sairaat oli viety metsän reunaan siltä varalta, että nämä pääsisivät pakoon venäläisiä ratsumiehiä, mikäli nämä sattuisivat tulemaan leiriin ajaessaan takaa taistelusta pakoon päässeitä ruotsalaisia sotilaita. Leiriin oli tullut myös talonpoikia, joiden sotilaita oli ryöstetty. Tämän sekasorron aikana arkku oli viety teltan ulkopuolelle ja avattu. Siellä olevat rahat oli jaettu sotilaiden kesken.

Käräjillä paikalla ollut Tuomas Rissanen ilmoitti suostuvansa maksamaan Hollenderille 30 karoliinia, jonka summan myös poissa oleva Hannu Taskinen oli halukas korvaamaan. Rahan jaossa Martikkalan leirissä oli ollut myös muita sotilaita. Näistä sotilas Juho Lampisen tiedettiin nyt oleskelevan Wiipurissa, josta hän ei ollut palannut Kuopion komppaniaan. Sotilas Wadellin ja majoittaja Hollenderin kiistan ratkaisu jäi vielä käräjien selvitettäväksi.

3. Kuopiolaisten edustajat valitusmatkalla Pietarissa

Venäjän keisarinna Elisabet teki sotapropakandaa. Hän antoi joukoilleen manifestin suomalaisten hyvästä kohtelusta. Keisarinna lupasi tukea suomalaisia, mikäli nämä halusivat erota Ruotsista ja perustaa oman hallituksen.3 Elisabetin lipevät lupaukset näyttivät tehonneen suomalaisiin.

Kuopion talvikäräjillä 19. helmikuuta vuonna 1747 käsiteltiin Juankosken kaakkoispuolelta Syrjäsaaresta kotoisin olleiden Juho Rissasen ja Heikki Koposen asiaa. Nämä halusivat pitäjän rahvaalta korvauksia Pietarin matkastaan, jonka he olivat tehneet syksyllä 1743. Tästä matkasta heillä oli todistuksena erään pietarilaisen senaattorin Tsernishevskin kartanon voudin eli moisnikin Olof Svanin kirjelmä. Se oli kirjoitettu venäjäksi ja matkalaiset eivät olleet löytäneet ketään, joka olisi sen kääntänyt tutummalle kielelle. Matkansa he selittivät tehneensä "rahvaan tarpeeksi". Sen syyksi he ilmoittivat venäläisen asettaman maaherran ankaran komennon pitäjässä. Asiaa oli selvitelty jo edellisillä syyskäräjillä, josta heillä oli nimismies Heikki Hoffrenin ja eräiden pitäjän miesten todistus.

Kuitenkin osa pitäjäläisistä oli pitänyt miesten tekemää matkaa vain heille itselleen tarpeellisena. Tätä "lähettiläät" pitivät asian vääristelynä. Matka oli ensin suuntautunut Valkealaan, jossa siihen aikaan piti kansliaansa venäläisten Itä - Suomeen asettama ylikomissaari Karl Krompein. Lappeenranta oli elokuun 1741 taistelussa poltettu ja tuhottu. Se, oliko "kovaa komentoa" pitänyt Krompein vai joku muu venäläisten asettama maaherra, ei asiakirjasta selvinnyt. Valkealasta miehet kuitenkin oli lähetetty toimittamaan asiansa Pietarissa. He olivat matkustaneet Valkealan ja Lappeenrannan välillä sijaitsevan Toikkalan kestikievariin. Sinne oli saapunut myös Kuopion nimismies Lauri Paldanius heitä tapaamaan, mutta he ilmeisesti olivat olleet niin tarkan valvonnan alaisena, ettei keskustelu nimismiehen kanssa ollut onnistunut. Paikalla oli ollut myös muuan venäläinen sotamies, jonka kanssa he olivat päässeet jonkin verran tutuiksi. Nimismies oli ojentanut heille kaksi erikoisruplaa siltä varalta, että miesten matkarahat eivät riittäisi.

Juho Rissanen ja Heikki Koponen halusivat käräjillä edelleen pitäjäläisiltä korvauksia matkansa vaivoista, mutta nämä eivät oikein ymmärtäneet miesten Pietarin matkaa, eivätkä käräjien suosituksista huolimatta olleet halukkaita maksamaan matkakorvauksia. Olikohan alun perinkään miesten matkan takana koko Kuopion pitäjän rahvas vai vain muutama "lähettiläiden" lähikylän asukas? Korvauskiistaa ratkottiin peräti maaherran mielipidettä kuullen.

Suomen kansa oli joutunut hattujen aloittaman typerän sodan seurauksena suuriin kärsimyksiin ja taloudellisiin menetyksiin. Kuningas Fredrik I lupasi korvaukseksi suomalaisille talonpojille vuosille 1744 - 1746 verovapauden pääverosta. Tätä lupausta ei kuitenkaan lunastettu valtakunnan heikkoon rahatilanteeseen vedoten.

4. Karjalaisen talonpoikaisarmeijan voitto Öllölässä

Karjalaiset talonpojat olivat vielä Isonvihan alussa suhtautuneet venäläisiin myönteisesti. Nyt oli asenne toinen. He puolustivat tarmokkaasti alueitaan ja saivat merkittävän voiton Öllölän taistelussa. Taistelupaikka sijaitsee 30 kilometriä Ilomantsista etelään ja noin 10 kilometrin etäisyydellä Venäjän rajasta. Liperiläisiä joukkoja oli johtanut lautamies Olli Haapalainen, joka oli pudottanut taistelussa ensimmäisen kasakan. Valtiopäivämies Tahvo Partanen kotoisin Kaavin Marianvaarasta oli kehunut, että taistelussa kaatui 400 ryssää ja voittajat saivat saaliiksi 500 hevosta. Todellisuudessa sotasaaliiksi saatuja hevosia oli ollut noin 50 (4:s.37). Partanen ei ollut itse mukana taistelussa. Kuitenkin taistelua kannatti kehua valtiopäivilläkin, sillä Ruotsin armeija ei tainnut missään muualla saada yhtä merkittävää voittoa. Taistelussa kaatuneita oli lukuisia. Karjalaisten muita päälliköitä Öllölässä olivat Juho Sallinen, joka johti Tohmajärven miehiä ja Lauri Roivas Ilomantsin miesten päällikkönä.

5. Venäläisten verotusta Liperissä miehityksen aikaan

Liperiin oli Pikkuvihan aikaan komennettu venäläisiä upseereita, jotka verottivat pitäjän asukkaita. Esimerkiksi Jyrki Leskinen Simislahdelta oli maksanut kapteeni Semkinille (Senski) 6 karoliininia. Muutamat pitäjän asukkaat, muun muassa Pertti Hartikainen Riihilahdelta, olivat tammikuun alussa 1743 joutuneet omalla kustannuksellaan matkustamaan Wiipuriin. Nämä hakivat vuoden 1744 Liperin talvikäräjillä pitäjäläisiltä kustannustensa korvauksia.

6. Hirvisaarelaisia ja säyneisläisiä elintarvikkeiden kuljetuksessa Savonlinnasta Kajaaniin

Maaherra oli talvella 1743 venäläisten käskystä määrännyt liperiläiset kuljettamaan jauhokuormia Savonlinnasta Kajaaniin. Kuljetus oli jostain syystä juuttunut Kuopioon. Nyt maaherra oli antanut ankaran käskyn sen jatkamisesta viipymättä. Liperistä oli määrätty 47 talonpoikaa kuljettamaan jauhot Kuopiosta Kajaaniin. Seudun vouti Gustaf A. Andersin oli ankaran käskyn takia joutunut itse matkustamaan Kiteeltä Liperiin ja sieltä vielä Kaaville haalimaan kuljetusmiehiä. Näiden joukkossa olivat Simo Simonen ja Elias Mustonen Vehkalahdelta, Paavo Kaasinen Retusilta, Matti Pasanen Säyneisista, Heikki Hartikainen ja Pekka Vartiainen Wuotjärven Hirvisaaresta sekä Juho Venäläinen Kaavilta.

Kuljetus Kajaaniin olikin käynnistynyt virkamiesten tarmokkaan toiminnan tuloksena. Vouti Andersin ja Liperin nimismies Samuel Sidensnöre olivat tosin joutuneet maksamaan omasta pussistaan jauhokuljetusten kustannuksia. Sitten oli seurannut ongelmia. Rahtimiesten olikin pitänyt viedä jauhot Ouluun asti. Jossain Kajaanin ja Oulun välillä Walkjoella monet liperiläiset olivat menettäneet hevosensa. Tämä oli tapahtunut vuoden 1743 keväällä, joten kuljetus oli kestänyt odotettua pitempään. Hevosten menetys oli ankara isku talonpojille. Peltotyöt, heinänteko tai puiden kuljetus metsästä ilman hevosta teki tilanpidon hyvin vaikeaksi.

Walkjoen sijainnista ei ole tietoa. Se voisi olla virheellisesti kirjattu Vuolijoki. Asiakirjat eivät kertoneet, millä tavalla hevoset oli menetetty. Hukkuivatko ne mahdollisesti heikkoihin jäihin, tuliko niihin joku sairaus vai ottivatko venäläiset ne omaan käyttöönsä?

7. Liperinhovin päivätöistä kieltäydyttiin

Kaiken muun kärsimyksen lisäksi Liperin hovileiristä vaadittiin talonpoikia päivätöihin hovin pelloille. Hovin edustajista mainitaan Nils Printz. Useat talonpojat olivat kieltäytyneet. He vetosivat hevosten menetykseen, kotitöiden hoitamatta jäämiseen ja pitkään matkaan. Sen kerrottiin olevan 18 mihl eli 18 peninkulmaa. Esimerkiksi Säyneisistä Liperiin on linnuntietäkin lähes 100 kilometriä. Liperin Varislahdella valitettiin työmiesten vähyyttä. Kylän miehiä "oli tullut lahdatuiksi edellisten vihollisuuksien aikana Kiteen kahakassa (wreklan)".

Vuoden 1746 Liperin syyskäräjillä päivätöiden laiminlyönnistä hoville syytettiin mm. Sihvo Kettusta ja Matti Pasasta Säyneisistä, Samuel Riekkistä Siikajärveltä (Tuohisaaresta), Yrjö Hakkaraista Hirvisaaresta, Elias Mustosta Vehkalahdelta ja Matti Miettistä Kaavilta. Kaavilaiset veivät päivätyökiistan "herrainpäivämiehensä" Tahvo Partasen välityksellä kuninkaan ratkaistavaksi.

8. Venäläistä väkeä liikkui Pikkuvihan jälkeen Savossa ja Karjalassa

Venäläisiä kauppiaita ruplineen liikkui ryssän armeijan läheisyydessä, osa luultavasti tiedustelijoina. Heitä väitettiin olevan maassa vielä rauhan solmimisen jälkeenkin. Eräässä Liperin pitäjän asiakirjassa mainitaan, että he maksoivat voista ihan siedettävän hinnan. Säyneisen siikajärveläinen talonpoika Pekka Riekkinen oli ostanut vuonna 1743 eräältä ryssän kauppiaalta Potap (Potoi) Taraksiovilta jonkin verran viljaa. Tätä varten hän oli lainannut rahaa naapuriltaan Säyneisen kylästä kotoisin olleelta Heikki Hartikaiselta. Siten näitä kauppiaita liikuskeli ilmeisesti myös muuallakin Juankosken ja Nilsiän tienoilla. Karjalassa kreikanuskoisten kirkkojen toiminta sai uutta puhtia venäläisten uskonveljien saapuessa. Kirkkoja ja hautuumaita kunnostettiin. Näissä asioissa hääri mm. eräs wiipurilainen "proto pappi" luultavasti vaatimassa uskollisuudenvaloja keisarinnalle. Käräjäkirjoissa mainitaan myös "venäläinen" kauppias Offana Simananoff, joka myi mm. naisten pukuja "röijyjä".

9. Kiteen taistelussa kaatui myös kaavilaisia

Pohjois-Karjalasta koottu talonpoikaista sotaväkeä vuonna 1743 oli ollut majoittuneena Kiteen kirkonkylään. Venäläiset yllättivät tämän osaston pappilassa. Sotaväen ruotsalaiset upseerit Bergman ja Knorring tekivät antautumissopimuksen venäläisten kanssa, mutta jättivät sotilaansa venäläisten armoille. He jopa estivät näiden pakenemisen. Upseerit saivat pitää henkensä, mutta sotamiehet tapettiin tai vietiin vankeuteen Venäjälle. Siitä lähtien karjalaiset talonpoikaisjoukot eivät enää luottaneet ulkopuolisiin upseereihin, vaan valitsivat itse omat päällikkönsä.4 Kiteellä oli ollut talvella 1742 lukuisia miehiä myös Kaavin kappeliseurakunnasta suorittamassa vartiopalvelusta. Heidän sallittiin sodan päätyttyä palata entisille tiloilleen, joista he eivät tämän kruunun palveluksen takia olleet maksaneet verojaan.4

Kiteen taistelussa kaatui Liperin vuoden 1749 talvikäräjien asiakirjan mukaan kaavilainen Wuotjärven Viitaniemeltä kotoisin ollut Pekka Hakkarainen. Tämä oli sitä ennen oli palvellut renkinä Siikajärvellä Pekka Riekkisen talossa yhdessä Risto Parviaisen kanssa. Tälle Pekka oli maininnut joutuneensa pakolla rengin töihin ja saavansa vain vähäistä palkkaa. Hän oli ottanut isännältään velkaakin. Riekkinen vaati Pekka Hakkaraisen veljeltä Paavolta korvauksia. Mainittakoon, että Savonlinna antautui viholliselle kesällä 1742 vain kahden päivän piirityksen jälkeen.

10. Siikajärveläisten Pekka Riekkisen ja Antti Hiltusen niittyriita sodan jälkeen

Matti Karppinen esitti vuoden 1745 Liperin talvikäräjillä sairaalloisen Tuohisaaressa asuvan appensa "svärfader" Pekka Riekkisen puolesta syytöksen Likosaaressa asuvaa Antti Hiltusta vastaan. Karppisen mukaan riita koski "Hoikanlahen niittyä", joka tuotti 2,5 talvikuormaa heinää ja jolta Hiltunen oli luvattomasti korjannut heinät. Edellä mainitut saaret sijaitsevat Pisan itäpuolella Ala - Siikajärvessä.

Hiltunen puolestaan selitti, että hänen isänsä Matti Hiltunen, joka 10 vuotta sitten oli kuollut, oli raivannut niityn edellisen ryssän miehityskauden aikana. Sen jälkeen hänen isänsä ja nyt hän olivat korjanneet niityltä heinät.

Karppinen puolestaan toi käräjille likosaarelaisen Heikki Parviaisen, joka todettiin esteettömäksi todistajaksi. Tämä kertoi, että Jaakko Torvinen oli monia vuosia sitten asunut ja viljellyt Pekka Riekkisen nyt asumaa tilaa. Hän oli perustanut kiistanalaisen niityn, jota hän oli myös raivaamalla pitänyt kunnossa. Niityn tuotto oli ollut 2,5 talvikuormaa "såter!". Sitten Torvinen oli tullut tilanhoitoon kykenemättömäksi "af sig kommit" ja hän oli jättänyt kyseisen tilan autioksi. Nyt vuorostaan Antti Hiltusen ukki Matti Hiltunen oli ottanut haltuunsa ja viljellyt Torvisen hylkäämää tilaa, jota nykyisin hallitsee Riekkinen. Asian käsittelyn jatko puuttuu, mutta niitty ilmeisesti tuomittiin Riekkiselle.

7. lokakuuta vuonna 2011 / P. Pitkänen

Lähdekirjallisuus:
1. Vanhat Kuopion. Liperin ja Pielisjärven käräjäoikeuden pöytäkirjat
2. Vahtola: Suomen historia
3. Lindqvist: Ruotsin historia s.406 – s.419
4. Saloheimo: Pohjois-Karjalan historia osa 3
5. Yrjö Koskinen: Suomen kansan historia s.491 - s.493

Muita historian artikkeleita.