Juankosken lähiseudun tapahtumia 1640 - 1650 - luvuilla. Ruptuurisota.

Artikkelit:
1. Köyhän miehen Per Voutilaisen omaisuuden varkaus Tuusniemellä 1645
2. Wuotjärveläisen lautamiehen Juho Leskinen ongelmia piikansa Seikka Väätäisen kanssa 1654
3. Juankosken akonveteläisen talonpoika Paavo Kettusen muhinointi piikansa kanssa
4. Wuotjärveläisen Matti Leskisen syytinkisopimus Paavo Kettusen kanssa 1654
5. Ruptuurisodasta vuonna 1656
5.1 Ruptuurisodasta Laatokan ympäristössä ja Etelä-Savossa. Käkisalmen sotaväestä.
5.2 Liperiläisten kapinallisten mellastus Juuan Kajoossa vuonna 1656
5.3 Ruptuurisodasta Kuopion käräjillä
5.4 Matti Leskisen talon ryöstö ruptuurin aikaan 1656 Juankosken Vehkalahdessa
6. Rahakätkön löytyminen Lieksassa elokuussa vuonna 1680*
7. Vääpeli Laatikaisen "liiketoimintaa" sotaväen otossa 1652 Kuopion pitäjässä
8. Muutamia käräjäjuttuja kreivi Pehr Brahen Kajaanin vapaaherrakunnassa*
8.1 Veneilijäpoikien kuolema Kainuussa 1652
8.2 "Veriä perimässä" Pielisjärven Ruunaalla 1654

1. Köyhän miehen Per Voutilaisen omaisuuden varkaus Tuusniemellä 1645


Kuopion kesäkäräjillä 1647 tutkittiin sotilaskarkurin ja rötöstelijän Olof Kervisen pari vuotta sitten tekemää varkaussarjaa Kuopion itäosien kylissä. Luultavasti Tuusniemen Ohtaanniemen tienoilla asunut Per Persson Fougdilainen valitti, miten Olof Kervinen 2 vuotta sitten oli murtanut hänen metsäaittansa oven. Aitassa oli säilytetty kahta kirstua, joiden kannet oli myös murrettu auki. Kerviseltä kysyttiin, miksi tämä oli varastanut omaisuutta "niin köyhältä mieheltä kuin Fougdilaiselta"? Kirstuista oli Fougdilaisen mukaan viety monenlaista tavaraa, joista löytyi seuraava luettelo:

- suolaa puoli tynnyriä
- kapahaukea 5 leiviskää (noin 43 kg)
- pellavakangasta 40 kyynärää (24 m)
- kaksi paitaa
- parin pellavahousuja
- sarkaa 6 kyynärää (3,5 m)
- 2 paria villasukkia
- 1 lakana
- vyö rautalukollisella soljella
- puoli leiviskää villalankaa
- pari kenkiä
- yksi hopearisti
- kaksi hopeasormusta
- naisten päähineitä
- yksi esiliina
- yksi vyyhti punaista villalankaa
- näiden lisäksi monia muita luettelomattomia tarvikkeita

Kervinen tietenkin kiisti suurimman osan edellä mainitun tavaraluettelon kähveltämisen, mutta todistajia oli sattunut pistäytymään hänen talossaan, kun hän juuri oli levitellyt niitä pirtissään. Hopeaesineitä talonpojat lienevät ostaneet Oulun, Lappeenrannan porvareilta tai Viipurista. Viipurilainen kauppias Winberg (Weinberg) karhusi mm. maaninkalaisilta talonpojilta saataviaan, joten kauppamatkoilla tai veroviljojen viennin yhteydessä käytiin kauppaa myös Viipurissa. Tullikirjojen mukaan kreivi Pietari Brahen 1650-luvun alussa perustama Raahe oli 1670-luvulla monien Kuopion ja Iisalmen talonpoikien suosittu markkinapaikka.

2. Wuotjärveläisen lautamiehen Juho Leskinen ongelmia piikansa Seikka Väätäisen kanssa 1654


Juhon Matinpoika Leskinen tuli yhdessä veljensä Matin kanssa Wuotjärven kylään noin vuonna 1643 Iisalmen Ollikkalan kylästä. Juho "Jöns tai Johan" oli valittu Kuopion käräjien lautamieheksi vuonna 1651. Leskisillä oli maita Wuotlahdessa ainakin jo vuonna 1561. Vuonna 1654 joulun edellä Juho oli palkannut piiakseen vuoden ajaksi Ryönän kylästä nuoren Seikka Wäätäisen. Leskinen oli antanut Seikalle pestausrahoja ja luvannut vuoden palveluksesta palkaksi 17 oravaista eli markkaa "17 Orawais eller Marcker". Lisäksi talosta luvattiin uudelle piialle siihen aikaan tavalliset vaatteet.

Iisalmen käräjiltä löytyy tieto, joiden perusteella oravainen tarkoitti 2 kappaa ruista. Toisen tiedon mukaan oravainen olisi ollut rahassa 1 taalari! Ehkä sillä rahamäärällä saatiin 2 kappaa ruista. Kuitenkin 1500-luvun lopulla oravainen eli kolmas viljaa oli 18 litraa. Vanhan veroyksikön oravaisen eli veronahkan suuruus oli 7 - 12 oravannahkaa riippuen nahkan laadusta2. Vuoden 1632 hintatason mukaan 1 vaskitaalarilla sai 4 viljaoravaista. Vuoden 1656 tienoilla rengin vuosipalkka oli 10 taalaria tai 1,5 tynnyriä eli noin 2,5 hehtolitraa viljaa3. Nämä tiedot yhdistäen piian vuosipalkka olisi ollut hieman yli 4 vaskitaalaria tai reilu hehtolitra rukiita.

Seikka oli kuitenkin karannut isännän ja emännän poissa ollessa heinäkuun lopussa Olavin päivä aikoihin. Lähtönsä syyksi Seikka ilmoitti emännän tyytymättömyyden häneen. Mukanaan tyttö oli vienyt sarasta tehdyn kastjakan "en Walmars Kastjacka". Lisäksi tyttö oli jo saanut Leskisen emännältä 8 kyynärää eli noin 5 metriä neliniinistä aivinaa "aiwinainen", joka oli eräänlaista pellavakangasta. Wäätäinen velvoitettiin suorittamaan palveluvuotensa loppuun Leskelässä. Aivinaa käytettiin vielä 1900 - luvullakin lakanoiden ja pyyheliinojen tekoon. 1600 - ja 1700 - luvuilla naisten "perusasu" oli pitkähihainen hame, jossa saattoi olla aivinaa. Sen päälle voitiin pukea lyhythihainen jakku. Mainittakoon, että Seikka Hendersson Väätäinen toimi jonkin aikaa jopa itsenäisenä talollisena Riistaveden tienoilla. Vuonna 1650 kesäkäräjillä hän oli syytettynä suhteista jännevirtalaisen Mats Eskelson Korhosen kanss Vuonna 1656 hän sai aviottoman lapsen naapurin Lars Matsson Takkisen kanssa.

3. Juankosken akonveteläisen talonpoika Paavo Kettusen muhinointi piikansa kanssa


Paavo Kettunen asui Juankosken eteläpuolella Akonvedellä vuonna 1631. Jo vuoden 1619 Kuopion voudintileissä näkyy eräs Påhl Kettunen. Mies lienee ollut kotoisin Rantasalmen tienoilta. Hän oli vuonna 1654 vanha mies. Vaimonsa kanssa hän ei onnistunut saamaan lisää lapsia; piika Kolehmaisen kanssa kylläkin. Paavon poika Antti oli joutunut sotilaaksi 30-vuotiseen sotaan ja kuollut. Kettusen lähin elossa oleva sukulainen oli velipuoli, joka asui parinkymmennen kilometrin päässä Liperin pitäjään kuuluvassa Kaavin kylässä. Paavolla oli kalastusoikeus Muuruveden kruununkalastamoon yhdessä naapureidensa Hämäläisten ja Wartiaisten kanssa. Hämäläiset olivat Juankosken vanhoja asukkaita. Wartiaisetkin omistivat maata Akonpohjasta.

Vuoden 1652 Kuopion talvikäräjillä ruodittiin akonveteläisen Paavo Kettusen piika-asiaa. "Pofwal Kettunen nainut mies on syytettynä, että hän kuuluu ajautuneen luvattomiin suhteisiin ja aikaansaanut lapsen piikansa Kirstin Kolemattaren kanssa. Tämän sanottiin nyt olevan Liperin pitäjässä. Kettunen tuotiin esiin ja kuulusteltiin tästä asiasta. Oliko hän ollut "sillä tavalla" saman piian kanssa?

Tämän Kettunen aivan kiisti. Hän kertoi vain vieneen saman naisen 2 peninkulmaa Liperi suuntaan, mikä oli hänen lääninsä. Hän pyyti esiin naapurinsa Staffan Hämäläisen, joka kertoi seuranneensa häntä matkalla. Hämäläinen tunnusti, että edellä mainittu Kettunen oli lähettänyt saman naisen etukäteen 2 peninkulman päähän talostaan (Kaaville) , ja sitten sieltä vienyt hänet Liperiin. Näiden paikkojen välimatka oli 9 peninkulmaa.

Kuopion kirkkoherra Per Fabritius, joka oli hyvin virkaintoinen, esitti oikeudelle Liperin kirkkoherran Laurentius Henricin kirjallisen lausunnon päiväyksellä 4. Juli 1651. Tämä oli Fabritiuksen pyynnöstä tutkinut asiaa ja saanut selville, että Kettunen oli vienyt saman naisen Kaavin kylän kautta Liperin Taipaleen kylään. Siellä hän oli yöpynyt saman naisen kanssa. Täältä diacka eli Liperin pogostan kirjuri oli ajanut nämä molemmat ulos keskiyön aikaan heidän kelvottoman asenteensa tähden. Sitten Påål Kettuinen oli vienyt hänet Liperiin ja jättänyt tämän lankonsa Kuikan luokse, joka oli eräs ryssä eli kreikanuskoinen. Sieltä hänet (Kirsti) oli ajettu hevosella Oravasalon kylään, jossa tämä oli synnyttänyt lapsen Michell Lempisen luona. Kiteen pappi Per oli kastanut lapsen, joka oli sitten kuollut.

Käräjillä tiedettiin tämän Påål Kettusen olleen kauan tätä ennen suhteissa erään irtolaisnaisen Parrattaren kanssa. Tästä lautamiehet tiesivät Kettusen saaneen tuomion lainlukija Agustus Eskillssonin aikaan (1620-luvulla). Lautamiehet ja toisetkin olivat kuulleet huhuja, että pariskunta Kettunen ja Kolematar oli elänyt "sillä tavalla". Rovasti herra Pehr kertoi kuulleensa Leppävirralla käydessään em. kirkkoherra Laurentius Henricin suusta, että sama nainen olisi tunnustanut hänelle, ettei hän ollut kenenkään muun kanssa kuin Påål Kettusen. Käräjillä päätettiin, että Påål Kettusen tuli hankkia itselleen takuumiehet (tulevia sakkoja varten) ja nainen piti saada käräjille". Myöhemmin selvisi, että Kettusen vaimo oli epäillyt miestään suhteesta piian kanssa. Lopulta Paavo Kettunen tuomittiin peräti 160 kuparitaalarin sakkoon, mikä vastasi 4 - 8 hevosen silloista hintaa. Sotamiehet vaativat nyt "sotaisena aikana" usein 70- 120 taalarin värväytymispalkkiota. Nähtävästi näiden suurten sakkojensa ja ikänsä seurauksena Kettunen päätti luopua Akonveden tilansa viljelystä.

4. Wuotjärveläisen Matti Leskisen syytinkisopimus Paavo Kettusen kanssa 1654

Paavo Kettusen toi vuoden 1654 Kuopion kesäkäräjen hyväksyttäväksi syytinkisopimuksen, jonka hän aikoi tehdä wuotjärveläisen Matti Matinpoika Leskinen kanssa. Sopimuksen mukaan Leskisen tuli huolehtia Kettusen elatuksesta aina tämän kuolinpäivään asti. Kun myös hänen vaimonsa siirtyisivät "autuaammille asuinsijoille", tulisi Leskisestä heidän perillisensä.

Kumpikin saisi sopimuksen mukaan pitää itsellään irtaimen omaisuutensa, jota ei saanut käyttää toisen hyväksi. Matti toi mukanaan Akonvedelle Wuotjärveltä omaisuutta seuraavasti: 25 tynnyriä ruista, 6 tynnyriä ohraa, hevosen, 5 lehmää, 6 nuorta nautaa, 8 lammasta, 4 sikaa, noin 8,5 kilon painoisen paloviinapannun, 2 kuparikattilaa yhteispainoltaan 6 kiloa, puolet nuotasta, 24 verkkoa, joiden arvo oli noin 30 taalaria kuparissa, 2 viikatetta, 4 sirppiä, yhden auran, käsijauhinkivet, vuohen, 2 venettä, rautaisen kaapimen, teräsjousipyssyn kaikkine siihen kuluvine tarvikkeineen, hyttysverkon, sarkaa 9 metriä, viitta "weepa", lampaannahkaiset vällyt "fäld" ja toisessa sängyssä olevat vällyt, pitovaatteita ja 2 kirstua. Nuotta lienee ollut hänen veljensä Juhon kanssa yhteinen. Matti asui Akovedellä Kettusten tilalle perustetussa torpassa.

Miten kävi Paavo Kettusen Akonveden tilalle? Matti Leskisen syytinki päättyi nähtävästi varsin pian osaksi ehkä ns. ruptuurisodan tapahtumien seurauksena , josta kerrotaan myöhemmin. Ainakin osa tilasta joutui kuopiolaisen voudin Johan Ivarsson Skopan hallintaan. Tällä oli talo ja viljelyksiä Voudinsaarella Akonvedellä. Paavon sukulainen Olli Kettunen sai osan tilasta ainakin käyttöönsä, koska hänet nähdään 1670-luvun alussa Akonveden asukkaana. Voudin kuoltua Paavo Antinpoika Kettunen yritti vielä vuonna 1693 riidellä 3/4 veromarkan tilaa itselleen voudin perilliseltä Sakari Argillanderilta. Jo Paavon isä Antti oli vuonna 1677 riidellyt tilasta voudin kanssa, mutta joutunut luopumaan siitä (Kuopio TK 1702 s.163). Tässä yhteydessä mainitaan Akonvedelle muuttanut Antti Mikonpoika Hiltunen. Samoilla käräjillä (s.165) kerrotaan, kuinka voudin leski Brita Paldania oli myynyt Akonvedeltä 3/4 veromarkan tilan 230 (kupari)karoliinilla Jännevirralla syntyneelle Aapraham Mikonpoika Hartikaiselle. Ehkä Hiltunen sai Paavo Kettusen tilan. Viimeksi mainittu osti Akonvedeltä 3/8 veromarkan tilan myös Hämäisiltä (Kuopio SK 1706).

5. Ruptuurisodasta vuonna 1656

5.1 Ruptuurisodasta Laatokan ympäristössä ja Etelä-Savossa. Käkisalmen sotaväestä.

Puola heikkeni sisäisesti koko 1600-luvun. Se houkutteli naappureita saaliinjakoon. Venäjä oli aikaisemmin keskiajalla menettänyt alueita Liettualle ja Puolalle. Se himoitsi nyt osia Puolasta ja valtasi vuonna 1654 mm. Smolenskin. Ruotsin uusi kuningas Kaarle X Kustaa aikoi osallistua saaliin jaolle ja keskitti voimiaan Liivinmaalle ja Preussiin. Syttyi Puolan sota johon osallistui myös savolaisia ratsumiehiä (Saloheimo II:2 s.72). Vuonna 1656 sodittiin Puolaa ja Venäjää vastaan; vähän myöhemmin Tanskaa vastaan. Itä-Savosta läänintileistä löytyy eräs kaatuneiden sotilaiden (tai ratsumiesten) luettelo ja kuolinpaikka. Sen mukaan Puolassa kuolleiksi oli kirjattu 127, Saksassa 8 ja Venäjällä 3.

Venäjän ja Ruotsin vihollisuudet alkoivat näkyä myös Nevajoen alueella ja Karjalassa vuonna 1656. Nyen (Nevanlinna) tuhoutui. Nötheborg (Pähkinälinna) Nevan yläjuoksun suulla ja Käkisalmi piiritettiin. Pajari Sergei Zelenijn johdolla venäläiset tunkeutuivat Sortavalan kautta Käkisalmen pohjoispuolelle Kurkijoelle, Kiteelle ja Tohmajärvelle. Paikallisia "ryssänuskoisia" houkuteltiin kapinaan, johon osa heistä ryhtyikin. Myös Itä-Savon eteläosia hävitettiin ja Savonlinnaan hyökättiin (Saloheimo II:2 s.75-s.77).

Eteläsavolaisia sotilaita oli ainakin vuoden 1656 alusta lähtien Nötheborgissa kapteeni Kristoffer Bölliasin johdolla (KA no 2693). Tammikuussa (s.1639) miehistöä oli kaikkiaan 93, joista "rajalle" oli komennettu 6 sotilasta korpraali Petter Puttosen johdolla. Varuskunnassa asui myös sotilaspoikia, joista toisessa luokassa oli 6 - 9 vuotiaita poikia 6 ja kolmannessa luokassa 11- 15 vuotiaita sekä kaksi 18-vuotiasta yhteensä 20 (s.1643). Nämä oli useimmiten varuskunnan sotilaiden omia lapsia. Toukokuun alussa Nötheborgista oli rajalla edelleen 7 miestä (s.1665). Varsinaiseen miehistöön kuului 99 sotilasta.

Kesäkuun alussa Nötheborgin varuskunta toimi kapteeni Johan Mortensson Spiggin johtamana. Vanha kapteeni Bölliäs oli siirretty sivuun ehkä vakavan tilanteen seurauksena. Upseeristo oli vaihtunut lähes täydellisesti. Korpraali Johan Nilsson Pitkänen oli otettu uuteen varusmestarin toimeen. Kolme sotilasta oli siirtynyt ratsuväkeen toukokuun lopusssa. Sotilaita oli nyt kaikkiaan 102 henkilöä ja korpraaleita 6, soittajia 3, värvättyjä 4 ja sairaita 9. Joitain sotilaita ja sotilaspoikia oli lähettetty maalle "på landet". Rajalla oli edelleen sotilaita korpraali Petter Puttosen johdolla eli Jöns Pehrsson Viljakainen, Pehr Johansson Kaipainen, Mats Larsson Rämäinen, Mats Tomasson Liikainen, Pehr Knutsson Jurvainen sekä Mats Eriksson Rasimes. Kolmannen luokan sotilaspoikia löytyi 31. Näistä Mons Jacobsson Pasoinen oli siirretty lapsien rullasta miehistöön. Hänen isänsä Jacob Monsson oli kuollut 28. heinäkuuta 1654. Heinäkuun alussa Spiggsin sotilaita oli 91 ja korpaaleita vakiomäärä eli 6. Lastenkirjoista kolmannen luokan sotilaspojista 4 oli otettu miehistöön. Seppänä toimi Olof Andersson Hakkarainen (s.1764)

Elokuun 1. päivän luettelossa alkaa Spiggsin miehistössä näkyä tappioita (s.1684). Miehistöön kuului 6 korpraalia ja 90 sotilasta. Sairaana korpraaleista oli 4 ja sotilaista oli 17. Taudit olivat iskeneet myös sotilaspoikiin. Rajavahteja oli vankeina ainakin 7 näiden joukossa ilmeisesti myös korpaali Puttonen. Syyskuun 1. päivä luettelossa (s.1690) mainitaan rajalla ryssien vangeiksi jääneiden sotilaiden nimet: Jöns Pehrsson Viljakainen, Pehr Johansson Kaipainen, Mats Larsson Rämäinen, Pehr Knutsson Jurvainen, Mats Thomasson Liikainen ja Mats Eriksson Rasimes sekä korpraali Petter Puttonen. Syyskuun alussa korpraaleja löytyi 6 ja miehistöä 89. Sairaita korpraaleja löytyi 2 ja sotilaita 15. Marraskuun alussa (s.1704) sotilaita oli 88, ryssien vankeina mainitaan edellisten lisäksi 2 sotilasta, jotka olivat "skanssilla" eli varuskunnassa.

Syksyn kuluessa oli saatu aikaan vankien vaihto. Joulukuun 1. päivän sotilasrullan (s.1710) mukaan Puttonen ja Liikainen olivat Viipurissa. Lokakuun 1. päivänä olivat kotiutuneet Viljakainen, Kaipainen, Rasimes, Wäiffwes ja Vellonen! Mats Rämäinen oli edelleen ryssien vankina. Kolmannen luokan sotilaspojista 3 oli jäänyt ryssien vangeiksi Erik Jönsson Viljakainen, Jöran Bengtssson Rämäin ja Mats Matsson Inginen sekä toisen luokan pojista Henrik Jönsson Sormon ja Simon Eriksson Korhon. Pari vanhimmasta päästä olevaa poikaa oli jossain vaiheessa karannut. Gustaff Adolph Leijonhuvud oli lähettänyt varuskuntaan kirjeen 24. syyskuuta 1656 Nyenin skanssilta. Kuujon Käkisalmen historian mukaan hän saapui elokuun lopussa Ruotsista mukanaan 1 600 miestä Käkisalmen avuksi, jonka venäläiset olivat piirittäneet heinäkuun alussa. Syksyllä Nötheborgin miehistö napisi tuttuun tapaan elintarvikkeiden ja juominen puutetta. He vaativat miestä kohti 0,5 tynnyriä ohraa ja aliupseerit koko tynnyrin oluen tekoon (s.1709)

Käkisalmen linnoituksessa oli myös tykistöä. (s.1776). Näitä johti tykistömestari "Artollirii mestare" Erik Arvedsson alaisinaan tykkimiehiä "constabler". Näiden lukumäärä keväällä oli 6 - 7, joista ainoa sukunimellä varustettu oli Mats Matsson Passainen. Mats löytyi tykkimiehenä ainakin vielä vuonna 1671. Hänen jälkeläisiään asui myöhemmin Laatokan ympäristössä. Mats oli niiden kolmen miehen joukossa, jotka kenraalikuvernööri Gustaf Hornin käskystä oli 30. tammikuuta 1656 lisätty varuskunnan muonituslistalle (s.1799). Tykkejä lienee siten linnoituksessa ollut 6 - 7 kappaletta. Lisäksi tarvittiin seppä, pyöräntekijä "hiulmakare" ja apumiehiä "hanslankareita". Jälkimmäisiä palveli keväällä 5- 6 miestä.

Heinäkuun alkuun mennessä tykistön miehitystä oli täydennetty 11 hanslankarilla, joten tykistössä oli kaikkiaan 27- 28 miestä vuoden loppuun asti. Näistä tykkimiehiä paikalla ol 7. Vihollinen siis alkoi piirittää linnoitusta heinäkuun alussa 600 miehen voimin (Kuujo), mutta sotilaat eivät taistelleet linnoituksen ulkopuolella. Siellä vastarinnasta huolehtivat kaupungin porvarit ja muualta satunnaisesti tullut sotaväki. Heinäkuun alun (s.1793) ja sen jälkeisestä muonituslistasta nähdään, että miehistö sai noin 0,49 tynnyriä ruista (20 kappaa) kuukaudessa. Joskus varuskunnan komendantti Olof Bengtsson myönsi joillekin lisäviljaa. Lisäksi sotamiehet saivat kuivaa lihaa 5 naulaa , suolaa 1/2 kappaa (s.1794 ->) ja joskus ohraa oluen tekoon sekä pienen laskemisen perusteella rahapalkkaa 3/4 hopeataalaria kuukaudessa (s.1807). Värväytyessään sotilaaksi he saivat isänniltään suurehkon kertamaksun. Tykkimiesten vilja-annos oli kenraalikuvernööri Hornin määräyksestä (s.1799) hiukan suurempi eli 24 kappaa (lähes 110 litraa) . Kuivaa lihaa he saivat sotamiehiin nähden kaksinkertaisen määrän eli 10 naulaa (reilu 4 kg) ja suolaa kokonaisen kapan.

Käkisalmessa oli myös jalkaväkeä mm. Olof Bengtssonin komppania 128 miestä (s.1807 ->). Se koostui suurelta osin Itä-Savon miehistä, koska joukossa mainitaan mm. Anders Nilsson- ja Per Andersson Tolppanen Säämingin alueelta sekä Bengt Ollsson Pentikäinen Ilomantsin tai Suojärven tienoilta. Muita karjalalaisia lienevät mm. Suutari, Mölsä ja Hopia. Tammikuun alussa 1656 (s.1793) Käkisalmesta toimi kapteeni Olof Bengssonin miehistön lisäksi Staffan Daniellssonin komppania. Edellisessä oli 5 korpraalia ja 116 miestä ja jälkimmäisessä 4 korpraalia ja 92 miestä. Aikaisemmin mainitun tykistön lisäksi siellä oli myös 22 ratsumiestä sekä majurin komppania, jossa oli vain 2 korpraalia ja 38 miestä. Olof Bengtsson komppaniasta rajalla oli yleensä 23 - 24 miestä . Nyenisssä palvelivat Olof Henriksson Hartikainen, Lars Pehrsson Korhoinen ja seppä Olof Andersson Hakkarainen. Toukokuun alussa Bengtssonin miehistöä oli 122.

Heinäkuun alussa (s.1835 - s.1836) mainitaan korpaali Michel Reeposen jääneen ryssien vangiksi. Tämä lienee tapahtunut Salmissa, jossa vangiksi oli jäänyt 6 sotilasta joukossa Per Anderssson Parviainen. Jälkimmäinen oli pohjoissavolaisten, ilmeisesti Iisalmen isäntien palkkaama sotilas. Vankeina olivat ainakin korpraali Reeponen, Per Parviainen, Mats Tervonen, Anders Hassuinen, Henrik Kinnuinen (?), Christer Punapää ja Johan Melloinen. Salmissa oli ammuttu Lars Karppinen ja sieltä ei palannut Pehr Hövöinen. Salmissa käynyt Mölsä oli nyt Savonlinnassa ja sotilas Mäki oli lähtenyt siellä käpälämäkeen. Olof Soikkeli oli hukkunut 23. kesäkuuta. Vuoden lopun sotilasrullan mukaan (s.1856) vankeina olivat Reeponen, Tervoinen, Punapää, Mellonen, Hassuinen, Parviainen ja Olof Jöransson Huttunen. Eräs Iwasko oli lyöty kuoliaaksi Pernåssa. Lokakuun alkuun mennessä joukkojen vahvuutta oli lisätty 26 uudella miehellä (s.1847), joten Bengtssonin miehistöä oli nyt 133, joista sairaana oli 23. Joulukuun alussa (s.1854) Bengtsonin miehistöön oli tullut komentomiehiä 27.

Heinäkuun alussa (s.1870) mainitaan Käkisalmessa myös Staffan Daniellssonin komppania, johon kuului 92 miestä ja 4 korpraalia. Osa miehistä oli Karjalasta ja osa kauempaakin. Mainitaan sukunimiä Pulli, Puikkonen, Sillanpää ja Roisko, Haikonen, Valkonen ja Hasunen. Syyskuun aikana Jacob Eskillsson Hämäläisen vihollinen oli ampunut Kalliosaaressa (s.1876). Lokakuussa miehistöä oli 4 korpraalia ja 87 miestä. Sairaana oli ainakin 17, karanneita 2 ja kuolleita 3. Joulukuun alussa (s.1885) Staffanin miehistöä oli 96, karanneita 7 ja kelvottomia 3. Uusia miehiä oli saatu 22, maalle oli laitettu 14 ja sairaana oli peräti 24 miestä!. Ryssien tappamien miesten lesket ym. tekivät avustusanomuksia. Vihollisen jäljiltä oli jäänyt lapsia "köyhyyteen ja kurjuuteen". Näiden elatuksesta pyrittiin huolehtimaan (s.1860). Vielä mainitaan Käkisalmessa (s.1888) Bertell Daumbin miehistö, jossa oli 2 korpraalia ja 40 miestä.

Kenraalikuvernööri Gustaf Horn värväsi kesällä oman "liiviläisen" ratsumieskomppanian "eegit Liiff kompagnie" 143 ratsumiestä (s.2251). Syksymmällä heitä värvättiin lisää (s.2253). Se osallistui taisteluihin ainakin Nevajoella ja sen eteläpuolella Inkerinmaalla sekä myös Suomenlahden eteläpuolella. Jo heinäkuun alussa Hornin 8 ratsumiestä toimi Käkisalmessa (s. 1901). Tämä komppania koki kovia. Kesäkuun 26. päivän yöllä heistä oli ammuttu 2 Kaprion luona. Ehkä vartiointi oli pettänyt ja vihollinen päässyt yllättämään nukkuvat miehet. Muualla ammuttuja oli 4. Kesällä miehistä karkasi 3. Syksyllä oltiin taas tosi toimissa. Jaamassa Narvan itäpuolella hukkui ratsumies 8. lokakuuta. Ratsumiehiä kuoli myös marraskuun lopussa ja joulukuun alussa 4 (s.2258). Gustaf Horn värväsi vielä tammikuun alussa 1657 59 "vanhaa" ratsumiestä (s.2258). Lokakuun 10. päivä 1656 hän oli värvännyt rakuunoita (s.2259). Näitä johti kapteeniluutnantti Michell Ruut. Rakuunajoukoissa alempia upseereita oli 7 ja miehistöä 30. Näiden lisäksi sairaita löytyi 7, kuolleiksi lyötyjä 5, karanneita 10 ja yksi "ei ollut viisas". Siis rakuunoita oli ollut 53. Jossakin vaiheessa ratsumiehiä oli ollut varuskunnassa Inkerissä. Heistä oli karannut mm. Nyenissä 2, Dudenhoffissa 2 ja Narvassa 1.

Ruptuurisota näkyy usein 1660-luvun Käkisalmen läänin käräjillä. Sattui hevosten, karjan ja viljan pakko-ottoja, ihmisten ja talojen ryöstöjä sekä ryssänuskoisten pakenemista Venäjälle. Muutamat paenneet palasivat yllättäen takaisin ja vaativat entisiä tilojaan. Vihollista turvaan oli paettu mm. Käkisalmen linnoitukseen. Jotkut olivat menneet Nöthborgin lääniin Inkerinmaalle. Muuan mies oli vienyt omaisuuttaan saareen, mutta miehen leskellä ei ollut venettä, jolla olisi voinut hakea sitä takaisin. Esimerkiksi Käkisalmen lähellä sijaitsevaa Sakkolaa oli sotaväki hävittänyt. Ratsumiehiä oli pitäjässä ollut peräti linnaleirissä "borghläger" talonpoikien ylläpidettävinä. Sakkolan ja Pyhäjärven talonpojista suuri osa näyttää muuttaneen sinne muualta. Myös Raudussa sotaväki oli häirinnyt siviiliväkeä.

Vihollinen kävi piirittämässä myös Savonlinnaa. Apuun " på gräntzen pass" tuotiin talonpoikaisjoukkoja mm. Juvalta, mutta lähes 60 miehen osasto karkasi kotiinsa. Ruotsin armeijan päävoimat olivat Puolassa ja Baltiassa, joten talonpoikaisjoukkoja tarvittiin. Kun pitäjänluutnantti Peer Nilsson nimismiehen ja profossin kanssa oli yrittänyt koota Joroisten ja Pieksänmäen seuduilta sotamiehiä, olivat siellä talot tyhjillään ja miehet metsissä. Lähes kaikki; ruoka mukaan lukien, oli viety piiloon. Savolaisia nostomiehiä "Nåstå mehets" tai "Nåstå karlar" oli koottu Käkisalmeen ja Sortavalaan. Sulkavan ja Puumalan talonpojat joutuivat kyyditsemään sotaväkeä veneillään järvien yli. Liperin talvikäräjillä 1660 mainitaan, kuinka Ossaffia Kykain (tai Kiikain) oli määrätty etsimään ylös järvestä se kello (upleeta uthur Siön den klåckan, som han ..", jonka hän muiden miesten avustamana oli upottanut "Ruptuurin aikaan". Siis kirkonkello Liperissä oli ryöstön pelossa upotettu järveen.

Sodan seurauksena Liperin kreikanuskoinen väestö pakeni lähes kokonaan Venäjälle. Siten nykyisen Pohjois-Karjalan väestö on suurimmaksi osaksi sinne muuttaneiden savolaisten jälkeläisiä, vaikka he pitävätkin itseään niin kovasti karjalaisina. Karjalan väestö joutui jo vuoden 1617 jälkeen voittomaana läänitetyksi veronvuokraajille "arrendator", jotka olivat usein armottomia tuomareita ja veronkantajia. Tästä esimerkkinä on tunnettu Simo Hurtta "Afleck". Ensimmäinen Karjalan arrendaattori oli Jaakko de la Gardie eli "Laiska Jaakko".

5.2 Liperiläisten kapinallisten mellastus Juuan Kajoossa vuonna 1656

Kaajoon kylä sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Juankoskelta itään. Kylä kuului Pohjois-Karjalaan ja Pielisjärven pitäjään. Vuonna 1656 Ruotsin kuningas Kaarle X Kustaan aikana ns. Ruptuurisodan mainingit ulottuivat myös Pohjois-Karjalaan. Nimitys "ruptuuri" esiintyi myöhemmin lukuisia kertoja Käkisalmen läänin käräjien pöytäkirjoissa. "Ruptuurin aikaan" jonkin tilan vanha asukas "ryssä" oli karannut Venäjälle ja tilalle sijoitettiin uusi asukas. Venäläiset yllyttivät itärajan pogostoiden "ryssänuskoisen" väestön kapinaan. Näin tapahtui myös Liperissä. Kapinoitsijat hyökkäsivät Kuopion ja Pielisjärven pitäjiin ryöstäen ja hävittäen taloja. Pielisjärvellä väestö oli suureksi osaksi Savosta muuttanutta väkeä. Kuitenkin siellä oli vielä myös "ryssänuskoisia" talonpoikia. Pielisjärvellä Liperistä tulleet ryöstelijät ottivat asukkaita kiinni ja vaativat heiltä veroleipää, viinaa ja muita elintarvikkeita. Nämä rosvot ”rosswonieskers” hyökkäsivät myös Kuopion eteläpuolelle Tuusniemelle. Siellä savolaiset tekivät eräästä karjalaisjoukosta paistia. Rosvot olivat majoittuneet yöksi erääseen taloon. He unohtivat vartioinnin. Kuopiolaiset sulkivat talon ovet ja sytyttivät sen tuleen.

Vihollisen hyökkäystä käsiteltiin vuonna 1657 Nurmeksessa pidetyillä välikäräjillä. Viranomaiset tutkivat erityisesti niiden asukkaiden toimia, joiden väitettiin olleen yhteistyössä liperiläisten kanssa. Vuoden 1656 Pielisjärven pitäjän verokatselmuksia pidettäessä oli tullut ilmi, että vihollinen oli vaatinut pielisjärveläisiltä veroleipää ”suhkari bröd” sekä muitakin veroja. Kreivi Pehr Brahe perusti läänityspitäjiinsä talonpoikaisjoukot, rakuunoita ja miliisejä, joita tähän aikaan johti Kaajanista käsin maakapteeni Pehr (Jakobsson) Tysk). Tämän alaisina joukkoja harjoittivat pitäjänluutnantit, joksi Kuopiossa oli valittu johtavan virkamiessuvun edustaja Anders Johansson Skopa (Kauhanen).

Myös Pielisjärven pitäjässä suoritettiin vastaava järjestely. Vuoden 1655 Pielisjärven kesäkäräjien mukaan "suhkarileipää" oli vanhastaan ehkä jo Venäjän vallan aikaan Käkisalmen läänissä kerätty talonpojilta sotaväen tarpeisiin. Tätä tapaa päätettiin edelleen jatkaa pitäjässä ilmeisesti kreivi Brahen luvalla. Kapinan aikaan "suhkarileipää" oli siis kerännyt sinne hyökännyt vihollinen ja muutamat talonpojat olivatkin sitä maksaneet ilmeisesti hyökkääjien pelosta. Venäjältä saadun voittomaan Karjalan pogostoissa oli käytössä ns. arvioverotus. Joka vuoden loppupuolella verovouti kiersi lautamiehiä mukanaan tutkimassa pikkutarkasti jokaisen talon varallisuuden, vuoden sadon ja muun mahdollisen omaisuuden. Siten talonpojan veromäärä voi vaihdella vuosittain huomattavasti. Tätä arvioverotusta vastaan kapinoitiin erityisesti suurten nälkävuosien 1695 – 1697 aikaan.

Nurmeksen käräjillä pohdittiin, miten viholliselle maksetut suoritukset pitäisi ottaa huomioon edellisen vuoden veroja määrättäessä. Erityisesti tutkittiin Kajoonkylän asukkaan Timo Mikkosen mahdollista yhteistyötä vihollisen kanssa. Tämän väitettiin jopa toimineen rosvojen apurina. Mikkonen itse tunnustikin opastaneensa ryssät erään Risto Kärkkäisen luokse. Lautamies Kärkkäinen asui Kajoon koillispuolella Palojärvenkylässä (3:s.118). Nämä olivat kuitenkin pian tulleet samaa tietä takaisin Mikkosen taloon.

Mikkosen naapuriksi oli muuttanut Kuopion Savilahdesta eli nykyisen yliopiston tienoilta talonsa ja ilmeisesti myös omaisuutensa veroveloistaan menettänyt Pekka Taskinen. Hänen hevosensa oli joutunut erään upseeri Brandtin omaisuudeksi, mutta hän oli poikansa kanssa kanssa ottanut sen luvatta takaisin ja karannut se mukanaan Kajoon. Mies asusteli nyt Juuassa nähtävästi kuopiolaisten viranomaisten tavoittamattomissa. Pekan poika Pekka Taskinen puolestaan nai Nilsiästä talonpojan tyttären Anna Luttisen ja muutti appensa tilalle.

Taskinen kertoi olleensa ryssien takaisin tullessa viljapellolla. Hän oli heti hakeutunut piiloon läheiselle kaskelle. Sinne oli jo kätkeytynyt eräs toinen naapuri Matti Venäläinen sekä Johan Iwarssonin Savon puolelta kotoisin ollut renki Juho Kyröläinen. Johan Iwarssonilla Taskinen lienee tarkoittanut Savon pohjoisten pitäjien voutia Johan Iwarsson Skopaa (Kauhasta), joka asui Kuopiossa. Oliko tämän renki karannut Pielisjärvelle vai oleskellut siellä voudin toimeksiannosta? Johan Kyröläinen mainitaankin Kuopion käräjien pöytäkirjassa 1650-luvulla. Kyröläisiä asui vielä 1670 - luvulla Kuopion kirkonkylässä ja Nilsiä Sänkimäesssä. Matti Venäläinen oli todennäköisesti muuttanut Kajoon Maaningan tienoilta. Hän oli ilmeisesti sama karannut sotilas, joka mainitaan myöhemmin Kuopion käräjillä vääpeli Laatikaisen värväystoimien yhteydessä.

Taskisen kertoman mukaan Venäläinen oli jostain syystä kuitenkin tullut esille piilopaikasta, mutta hän ja Kyröläinen olivat pysytelleet piilossa. Jonkin ajan kuluttua rosvot olivat, ilmeisesti Mikkosen antaman vihjeen perusteella, tulleet miesten piilopaikkaan. Nämä olivat hakeneet Kyröläistä, mutta tämä onnistui karkaamaan. Pekka Taskinen oli kertomansa mukaan otettu kiinni ja sidottu. Pekka kuitenkin onnistui vakuuttamaan ryssille, ettei hän ollut "sama mies", minkä jälkeen hänet oli päästetty irti. Siten kapinalliset olivat tavoitelleet vain Kyröläistä. Taskinen kertoi vielä, että samat ryssät olivat kylässä syöneet yhden lampaan, jonka nylkijä taisi olla mies itse.

Mikkosen toinen naapuri Matti Kasurinen väitti, että Mikkosen poika Lari olisi seurannut rosvoja, jotka olivat riistäneet häneltä 6 naulan (1,7 kg) painoisen kattilan, rautaisen liesikoukun, viitan ja turkin. Matti itse oli päässyt karkuun metsään. Lisäksi Kasurinen kertoi, ettei Mikkonenkaan ollut arvannut, että rosvot tulisivat samaa tietä takaisin kylään. Kasurinen lienee lähtenyt Kajoon Siilinjärven Kasurilasta. Jotkut muut Mikkosen naapurit puolestaan kertoivat, että osa rosvojen ryöstämistä tavaroista olisi ollut tämän hallussa. Lisäksi Mikkonen oli antanut polttaa paloviinaa ryssille. Mitään ryöstettyjä tavaroita ei kuitenkaan ollut löytynyt Mikkosen hallusta, kun paikalle lähetetty rakuunaluutnantti Jaakko Matinpoika oli käynyt tarkastamassa talon. Mikkosen sukua asui tähän aikaan myös Venäjän puolella. Kapinan jälkeen Liperi alkoi tyhjentyä kreikanuskoisista karjalaisista. Sekavien olojen takia sieltä löytyy vähän väestötilastoja ennen kuin vasta 1680 – luvulla.

Huom.! Kyröläinen lienee vanhaa karjalaista sukua. Edellä mainittiin, että jo vuonna 1618 Juukassa asui Climo Teppananpoika Kyrönen. Sadiangon saarella asui Kyrö Larinpoika. Pielisen kaakkoisrannalla sijaitsee kartan mukaan Kyyrönvaara.

5.3 Ruptuurisodasta Kuopion käräjillä

Liperiläisten hyökkäys Kuopion puolelle ei juurikaan näy vielä vuoden 1657 Kuopion käräjien pöytäkirjoissa. Siitä löytyy vain pari mainintaa talvikäräjillä. Mats Andersson Mustonen Vuorisalosta syytti naapuriaan Olof Pelkosta varkaudesta. Tämä Vuorisalo lienee sijainnut Vehmersalmen itäpuolella. Se sijaitsi sen vesireitin varrella, jota pitkin päästiin Liperistä Heinäveden kautta Kuopioon. Mats oli kantanut edellisenä kesänä "Ryssien" pelosta tavaroitaan metsään "för Ryssens infall bar sina saker i skogen". Kätköstä oli kadonnut 3 naulan (reilun kilon) painoinen kuparikattila, jonka Pelkonen olikin ottanut. Sen hän kertoi ottaneensa pantiksi, koska Mustosen karja oli tehnyt tuhojaan hänen kaskellaan. Toisessa jutussa Olof Staffansson Jaatinen ehkä Kuopion eteläpuolelta Vehmasmäeltä valitti sotilas Johan Tuhkasen ottaneen häneltä tavaraa mm. parin käsineitä, silloin kun rosvot olivat hyökänneet tänne pitäjään "Rosswonieker infallit här i soknen". Säkkiin otetut tavarat oli tarkastanut nimismies Anders Johansson (Skopa). Ne piti maksaa. Tuhkanen lienee ollut Sotkamon "Tuhkakylän" asukkaita. Pitäjänluutnantti siis toimi myös nimismiehenä eli virkatehtävät kasaantuivat tietylle suvulle. Hyökkääjät ilmeisesti vangitsivat 110 taalarilla sotilaaksi värväytyneen Pehr Andersson Parviaisen, joka lienee ollut lähtöisin Riistavedeltä tai Pielisjärven pohjoisosista. Mies mainittiin aikaisemmin vankina Käkisalmen varuskunnan yhteydessä. Iisalmen talvikäräjien mukaan hänet oli viety Venäjälle "förd till Ryssland".

Kuopion kesäkäräjille 1658 saapui Kaajanista kirjuri selvittämään kuopiolaisten tekemisiä Liperin puolella. Käräjien pöytäkirja on osaksi tuhoutunut täysin. Osa tekstistä on liian himmeää luettavaksi. Mitä pöytäkirjasta saa selville? Ensimmäiseltä sivulta erottuu sanoja "Cuopion pitäjä", "väkivallan tekoja.. ", "kirjuri esitti yksityiskohtia..", "Iisalmen ja Kuopion pitäjäjien..", " seuranneet rosvoja..", "tiellä..", "talonpoikia, jotka olivat paenneet Liperistä rosvojen tähden..", "jättäneet omaisuutta..", "ryssä.. ".

Siis kirjuri oli tullut Kuopion käräjille ja esitti syytöksiä iisalmelaisten ja kuopiolaisten väkivallanteoista Liperin puolella. Syytetyt väittivät vain seuranneensa "rosvoja" eli hyökkääviä vihollisia. Liperiläisiä talonpoikia oli paennut rosvoja. He olivat menettäneet omaisuuttaan joko "rosvoille", "apuun" tulleelle sotaväelle tai kostamaan tulleille naapuripitäjien asukkaille. Seuraavilta sivuilta selviää, että "rosvoja" oli ollut Liperissä ja myös Pielisjärvellä. Pöytäkirjan mukaan oli käyty sisällissotaa "inbördes krig".

Kirjurin mukaan oli tapahtunut "niin suuri vahinko Liperin kylässä". "Paljon oli saatu paikalle" (väkeä ilmeisesti Liperissä valittamaan). Puhutaan myös "koko velasta, Kajaaninlinnan päälliköstä , Gustaf Hornista (maaherrasta), Viipurissa 17. huhtikuuta 1658 päivätystä kirjeestä, herra Måns Klingen anomuksesta "supplicando". Viimeksi mainittu koski nähtävästi Kuopion pitäjän talonpoikia, "kuinka nämä olivat aiheuttaneet Liperin talonpojille suurta vääryyttä ja väkivaltaa". Kling näyttää siis tehneen jonkin anomuksen, jonka valittajat olivat lähettäneet Kajaanin linnan päällikölle "hoppmannille". Vuoden 1660 Liperin talvikäräjillä (s.1209) mainitaan Savosta tulleet veneen lainaajat ja tavaroita sekä karjaa järven yli kuljettaneet Nils ja Pohl Ihalainen kotoisin ehkä Kuopion itäpuolelta Ritoniemeltä.

Kling oli lähettänyt vielä 18. toukokuuta kirjeen hoppmannille. Siinä kerrotaan, "kuinka Kuopion, Iisalmen ja Pielisjärven asukkaat olivat olleet Liperissä, missä he olivat polttaneet, ryöstäneet, rosvonneet ja hävittäneet hänen herransa talonpoikia ja käyneet sisällissotaa. Ei vain kerran, tai kahdesti vaan lukemattomia kertoja sanoen, että heidät oli lähetetty tekemään Liperi autioksi "säijandes sig uthaf sig Öf --- heet wara uthskickade att uthöda Liperis". Kling lienee edustanut Liperin silloista veronvuokraajaa "arrendaattoria" . Hänet mainitaan vielä Liperin vapaaherrakunnan syyskäräjillä 1661 arvonimellä pääisännöitsijä "ampt förwaltaren". Talvella 1660 pogostan inspector oli Anders Håkonsson ja starosta entinen nimismies Mats Leskinen, jonka talossa käräjät pidettiin. Kitee kuului vuonna 1660 Kronoborgin Henrik Cronstiernan vapaaherrakuntaan ja syksyllä 1661 ilmeisesti Lars Flemingin rälssiin.

Tämän Kuopion talonpojat kiistivät sanoen, etteivät he koskaan olleet lausuneet sellaisia sanoja. Seuraavan sivun alun katkonaisessa tekstissä erottuu "huokea maanosa", "Pål, Erich", "Olof Kasurinen (Siilinjärveltä) . . . matkustanut Liperiin, että rosvot", . . "kylvänyt" . Tämän jälkeen seuraa Matti Leskisen talon ryöstö Juankosken lähellä, jonka olivat suorittaneet apuun hälyytetyt rakuunat Kuopion puolella Liperin rajan lähellä. Tätä selostetaan tarkemmin seuraavassa luvussa 5.4.

Seuraavan sivun teksti on himmeä, josta erottuu muutama sana: "kirjuri", "Kuopiossa" ja " Iisalmen talonpojilla oli selitykset edessään 23. kuluvaa kuuta". Välillä käsitellään Karttulassa asuvan Tolosen asiaa. Seuraava sivu on osin tuhoutunut, mutta teksti on kuitenkin näkyvissä osissa selkeää. Siinä mainitaan käsitellään nähtävästi sotaoparaation muonitusta Liperissä. Näiltä lienee otettu viljaa. Oli käyty sisällisotaa. Kirjuri kertoo Liperin talonpojista. Hänellä oli jonkinlainen luettelo talonpojilta otetusta omaisuudesta ja sen arvosta. Oli otettu miehille ruista ja hevosille kauraa. Talonpoika Erik Kinnusen oli kohdannut sota-aikaan kirjurin miehineen. Kinnunen lienee ollut kotoisin Kuopion pitäjän eteläosista läheltä Leppävirran rajaa. Vouti oli antanut hakea viljatalonpoikia "sädesbönder" ja Erik olikin osunut sopivasti kohdalle. Mieheltä oli kirjurin luettelon mukaan otettu 42 (tynnyriä?) viljaa. Hänellä oli ollut kaski Liperin puolella, siis sotatoimi alueella, ja siellä hänellä väitettiin olleen asuinpaikankin. Vuonna 1660 hän asui Liperin kylässä. Viljasta hän ilmeisesti saisi jotain hyvitystä, mutta menettäisi maanosan ehkä luvattomasti kaatamastaan kaskesta. Sen kirjuri oli merkinnyt "ylös" marssiessaan sotaväen mukana, kun kapteeni Per Tyskin väki oli mennyt kohtaamaan rosvoja "Rosswoer". "He eivät olleet ottaneet enemmän, kuin kapteeni tiesi". Erik Kinnunen mainitaan siis Liperin talvikäräjillä 1660. Hänellä oli "ryssänuskoisen" piikansa Nasta Wasilieffin tyttären kanssa 2 lasta. Tämä oli kuitenkin karannut Venäjälle. Erik sai suhteista sakot ja kirkonrangaistuksen

Viimeisellä ruptuurisotaan liittyvällä hyvin himmeällä sivulla mainitaan kirjuri, ehkä eräs Martikainen ja joku Fougdilainen luultavasti Tuusniemeltä tai Riistavedeltä. Joku oli heitetty ja sidottu ja Liperissä asuvat... Myös Oulun rajasta oli keskusteltu. Jälkimmäisellä rajalla lienee ollut pielisjärveläisten ja sotkamolaisten kaskia tai niittyjä, joiden kohtaloa nyt piti selvittää. Myös Iisalmen - ja Kajaanin pitäjien asukkailla oli tähän aikaan maakiistoja Oulujärven eteläpuolisella Murtomäen alueella, joka oli hiljattain siirretty Kajaanin puolelle. Sitä jaettiin nyt uudelleen.

Myös Leppävirralta oli ollut miehiä Liperissä pitäjän upseereiden johtamina. Pitäjän syyskäräjillä 1656 Povall Larsson Korppinen (tai Karppinen) syytti nostoväen upseereita Anders Kinnusta, Jesper Matssonia, Bärtill Erichssonia, Mats Rampsuista ja Anders Puroista siitä, että nämä olivat päästäneet "hyviä rahoja vastaan" eli 60 taalarilla vapaiksi 5 venäläistä (karjalaista) vankia: Ruppo Hockaraisen (tai Hackaraisen), Anders Hardikaisen pojan, Pitkäsen pojan, Kiiskisen ja erään venäläisen miehen Jääskestä. Suurin osa vangituista lienee ollut tavallisia liperiläisiä talonpoikia ja sukunimien perusteella savolaisia, mutta asuinpaikan tai ehkä uskonvaidon perusteella he olivat nyt ryssiä!

5.4 Matti Leskisen talon ryöstö ruptuurin aikaan 1656 Juankosken Vehkalahdella

Edellä kerrottiin, kuinka Matti Matinpoika Leskinen oli muuttanut Vuotjärveltä Juankosken Akonvedelle Pohl Kettusen syytinkiläiseksi. Hän asui nähtävästi idempänä Vehkalahden kylässä. Kuopion vuoden 1658 kesäkäräjien pöytäkirjasta löytyy Matin valitus Kajaanin kirjurille. Taustatiedoksi muistutettakoon, että sotaväellä oli siis vanhastaan ehkä jo Venäjän vallan ajalta peräisin ollut oikeus Käkisalmen läänissä eli Liperin - ja Pielisjärven pogostoissa kantaa leipäveroa "suhkaribröd". Edellä myös kerrottiin, kuinka Liperin "kreikanuskoiset hyökkäsivät Pielisjärven ja Kuopion pitäjiin ryöstäen ja hävittäen taloja. Pielisjärvellä ryöstelijät ottivat asukkaita kiinni ja vaativat heiltä leipäveroa "suhkaribröd" , viinaa ja muita elintarvikkeita. Kun Kuopion sotaväen päällikkö maaluutnantti Anders Johansson (Skopa) ei sairastumisensa vuoksi pystynyt toimimaan, lähetettiin Kajaanista kapteeni Pehr (Jakobsson) Tysk miehineen apuun. Sotaväki siis otti Liperin puolella tarvitsemansa muonan ja siinä sivussa ehkä muitakin tarvikkeita paikallisilta asukkailta. Kajaanilainen kirjuri näyttää seuranneen sotaväkeä. Hän kirjasi muistiin ainakin osan otetuista tavaroista.

Ongelma tuli Kuopion ja Liperin rajaseudulla Vehkalahdessa. Tämä kylä jakaantui Kuopion pitäjän ja Liperin pogostan kesken. Sotaväki ei aina tiennyt, tai ei ollut tietävinään, kumpaan pitäjään mikin talo kuului. Asukkaan selitykset eivät auttaneet. Matti Leskinen siis asui lähellä Suur-Liperin rajaa, joka kulki Pisalta Vuotjärven yli Kellolahteen ja sieltä nykyisen Kaavin länsipuolelle. Kaksi Pehr Tyskin rakuunaa oli ilmaantunut Matin "torppaan", vaikka se sijaitsi Kuopion pitäjän puolella. Leskinen ja tämän vaimo pahoinpideltiin. Sotilaat murtautuivat aittaan. Sieltä vietiin mm. Leskisen emännän kaulassaan pitämä vaate tai kaulaketju sekä hopeinen rintakoru "silfwer bresk", läskiviipale, sarkaa "walmar" 10 kyynärää eli noin 6 metriä, palttinaa "lärvff" 6 kyynärää, koristeltu nenäliina "näsedryck", hamppuköyttä 15 syltä eli noin 27 metriä, vasara "hammar", pieniä hakasia "hakar", rautaesineitä ja rautaa leiviskän verran, kolme tynnyrileipää "tynnör bröd", parin lautasia "tallrick", kukkaro "pung" ja paloviinaa. Leskisen emännän käsiin lyötiin useita mustelmia, kun tämä yritti estellä sotilaiden ryöstelyä.

Kirjuri ei ilmeisesti ollut itse paikalla seuraamassa Leskisen talon tapahtumia. Hän joutui nyt kovasti selvittämään tapahtumia. Hän vastasi Matti Leskisen valitukseen: "Kaksi ratsumiestä oli komennettu ulos vihollista vastaan ja näillä oli vapaus ottaa, mitä sotaväen ylläpitoon oli luvattu ja suotu, ja että he olivat lyöneet ja sitoneet hänet. Tähän kirjurille sanottiin , että tämä kylä ja talonpoika eivät kuulu Liperin - vaan Kuopion alaisuuteen. Siksi hänellä tai ratsumiehillä ei olisi ollut mitään tekemistä hänen kanssaan "derföre hwarken honom eller Ryttarne hafwa hast något att giöra medh honom". Kirjuri yritti vielä vedota rajaseudun jaetun kylän omituiseen tilanteeseen. Kuopiolaiset kertoivat hänelle, että kylä (tai Matin talo) vanhastaan kuului Kuopion pitäjään. Ne maat oli aikaisemmin omistanut Kuopion ryönäläinen talonpoika Thomas Waittinen. Matti Leskinen ilmeisesti kuoli pian tämän jälkeen. Asiakirjoissa mainitaan myöhemmin vain hänen leskensä. Matin sukulaisia Matti - ja Johan Johansson Leskinen asuivat Kuopion Haminalahdessa, jonka lähellä jo vanhastaan oli Leskisten osakkaiden Tiihosten maita.

6. Rahakätkön löytyminen Lieksassa elokuussa vuonna 1680*

Vuoden 1683 Pielisjärven talvikäräjillä Lieksassa selviteltiin rahakätkön kohtaloa. Sen oli löytänyt Sigfred Pitkäin elokuussa 1680. Hän oli ollut työssä Anders Hietaisen apuna Tickoisenmaan pelolla Lieksassa. Molemmat miehet lienevät olleet lähtöisin Kuopion puolelta. Hietaisia asui Kuopion Riistavedellä ja Pitkäsiä Nilsiän Sänkimäessä, josta löytyi 1600-luvulla useampikin Sigfrid Pitkänen. Eräiden Sänkimäen Pitkästen sukulaisia olivat Maaningan Kurolanlahden Kuroset. Rahakätkön arvo oli 200 taalaria kuparirahassa; siis huomattavan suuri omaisuus. Lehmän hinta näihin aikoihin oli noin 4 taalaria, tamman sai 10 taalarilla ja Raahen maakapteenin vuosipalkka noin 66 taalaria samassa rahassa.

Kätkössä oli ollut ryssän denninkejä ja 6 taalarin plååtuja. Ne oli kaivettu maahan. Pitkänen vannoi kunniansa kautta käsi kirjan (raamatun) päällä, ettei hän ollut löytänyt enempää rahoja. Tämän todistivat myös hänen naapurinsa Howatta Savanpoika ja Michiel Liukkuinen. Löydön hän oli heti ilmoittanut, eikä kätkenyt mitään. Kätkö lienee tehty Ruptuurisodan aikaan vuonna 1656. Kätkijä oli joko kuollut tai karannut Venäjälle. Toisaalta plootuja alettiin lyödä ainakin suuremmassa määrin vasta kuningas Kaarle XI aikana, joten kätkö saattoi olla uudempikin.

Käräjillä pohdittiin rahojen kohtaloa. Puolet "saaliista" kuuluisi löytäjälle, mutta kuka olisi toisen puoliskon omistaja? Löydön aikaan eli vielä kreivi Pehr Brahe, jonka Kajaanin vapaaherrakuntaan Pielisjärvi kuului. Kreivi olisi pääomistaja. Mutta kreivi oli kuollut ilmeisesti vuonna 1681. Löydön jälkeen nähtävästi löytöpaikan maanomistajan piti esittää vaatimuksensa omaisuuteen vuoden ja yhden yön kuluessa. Kreivi oli tänä aikana kuitenkin kuollut, eikä hänen rikkaat perillisensä olleet kyselleet rahojen perään!

Asia oli kuitenkin kirkon tiedossa. Hengenmiehet ovat tunnetusti yleensä ahneita. Niinpä piispa, tohtori Peer Bång oli lähettänyt oikeudelle kuluvan kuun 19. päivänä kirjeen, jossa hän suositteli, että tämä maanomistajan osuus voisi jäädä kirkolle. Piispan toivomusta noudatettiinkin. Puolet kätkön rahoista jäi siis pappien käyttöön. Tuskin siitä köyhä kansa hyötyi. Ehkä joku vähän napisi.

7. Vääpeli Laatikaisen "liiketoimintaa" sotaväen otossa 1652 Kuopion pitäjässä


Vuonna 1648 päättyi Saksassa 30-vuotinen sota. Osa suomalaisista sotilaista pääsi kotiin, osa jäi Itämeren rannan linnoituksiin Saksan Pommeriin, Liettuaan, Latviaan, Viroon ja Nevajoelle. Uusia sotilaita kuitenkin tarvittiin. Värväystilaisuuksia järjestettiin usein käräjien yhteydessä, mutta värvärit kiersivät myös pitäjillä ottamassa kiinni "sopivia" miehiä. Nämä vain mutkattomasti sidottiin ja lyötiin talvella rekeen pois vietäviksi. Iisalmen puolella mainitaan värväyksen perusteena olevat miesluettelot eli "kylärullat". Lukuisia värvättyjä miehiä oli karannut Käkisalmen läänin puolelle "Venäjälle", jossa oli vielä paljon metsiä uudisasukkaille. Monella saattoi olla siellä jo aikaisemmin muuttaneita sukulaisia. Osa karanneista jäi asumaan "Venäjälle". Esimerkiksi Nilsiän kylästä karkasi kolme Antti Ahosen poikaa: Antti, Yrjö ja Olli eli "Ökki", Antti jo 1620-luvulla. Ainakin viimeksi mainittu ja Olli olivat palvelleet sotilaina. Antti ja Yrjö muuttivat Nurmeksen länsipuolelle Alaluostan Meltoniemeen ja Olli aluksi veljesten naapuriksi Meltoniemen länsipuolelle ja sitten Säyneisten Siikajärvelle.

Vuoden 1653 Kuopion talvikäräjillä tutkittiin rahvaan valituksia värväystoiminnan laittomuuksista. Värväyspuuhissa olivat olleet kapteeni Antti Skogin sotilaat vääpeli Lars Matson Laatikaisen ja korpraali Olof Andersson keksivät Kuopiossa tuottoisia liikeideoita. He menivät taloihin, joilla oli velvollisuutena palkata sotilas. Jos sotilaan värväämisessä oli ollut epäselvyyksiä, miehet sitoivat isännän, jota joskus myös pahoinpideltiin. Laatikainen saattoi väittää talon aikuisen pojan värväytyneen sotilaaksi ja saaneen häneltä jo rahaa tai joitain tarvikkeita. Sitten poika tai joskus isännän palkaama sotilas oli paennut läheisen rajan yli Pielisjärven tai Liperin puolelle eli Venäjälle "till Ryssland". Näin olikin usein tapahtunut. Värvärit päästivät isännän irti vasta kun tämä oli maksanut riittävästi lunnaita. Käräjillä Laatikaiselta vaadittiin selityksiä.

Kun Iisalmen-, Kuopion - ja Pielisjärven pitäjät liitettiin 1650-luvun alussa kreivi Pehr Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan, antoi hän valtakunnan ylimpänä lainvalvojana drotsina armahduksen "pardon" karanneille sotilaille. He voisivat turvallisesti palata kotiseudulleen. Kuitenkin värvärit kiinnittivät huomionsa myös näihin. Ensimmäisenä käräjillä käsiteltiin Anders Hirvosen tapausta. Hän kertoi, kuinka Laatikainen kumppaneineen oli kohdannut hänet tiellä. Nämä olivat kysyneet, oliko hän sotilas? Tähän Hirvonen oli vastannut, ettei hän ollut mikään lakikirjattu "lagskrefven" nihti vaan irtolaismies. Silloin värvääjät olivat käyneet hänen kimppuunsa, ottaneet hänen suksensa ja lyöneet miehen rekeen sekä vieneet mukanaan noin puoli peninkulmaa. Mies oli siis ollut suksilla liikkeellä. Sitten Hirvoselta oli riistetty myssy ja käsineet sekä jätetty tielle. Oli ollut kova kylmyys ja pakkanen. Kun värvärit olivat viimein poistuneet kylästä oli Hirvonenkin mennyt sinne. Hän oli saanut lainaksi myssyn ja käsineet. Asiaa piti käsitellä seuraavilla käräjillä, jonne tuli saapua myös Henrik Reinikaisen. Tämä oli kyydinnyt upseereita ja asui jossain Tuusniemen - Vehmasmäen tienoilla.

Käräjillä keskusteltiin Hirvosen tapauksesta. Epäilemättä tämä oli irtolainen, joka oli oleskellut "Venäjällä". Kuitenkin hän, niin hyvin kuin muut täältä karanneet kreivi Brahen anteeksiannon perusteella oli lähtenyt tänne vapaaherrakuntaan turvallisuuden toivossa. Tähän vääpeli vastasi, että hänen kaverinsa oli ottanut sen (myssyn) lainaksi. Se ei kuitenkaan ollut oikein, koska sekä myssy että käsineet ovat edelleen sillä tiellä. Mitään muuta tärkeää sanottavaa vääpelillä ei ollut. Vain että hän vastuuttomuudesta oli sen tehnyt arvellen tämän olleen lakikirjatun nihdin. Hirvonen oli ollut Laatikaiselle joutilas mies. Koska tällä kuitenkin oli oikeus puolellaan, oli hän vapauttanut hänet. Vääpeli tiesi hyvin kreivin armahduskirjeestä, joka oli julistettu kaikkialla.

Riistaveteläinen Juankosken Akonvedellä asunut Anders Hätinen valitti, miten vääpeli Laatikainen kaverinsa kanssa oli tullut hänen torppaansa. Nämä olivat köyttäneet ja sitoneet hänet sekä huonosti kohdelleet häntä. Sitten värvärit olivat riistäneet häneltä 14 taalaria kuparissa (kpm), parkitun vuodan puolikkaan, 14 oravannahkaa sekä 6 kyynärää (3,5 m) karkeaa palttinaa. Tämän olivat nähneet Anders Hartikainen (Vuorisalosta), Anders Smålander ja Hartvik Hietanen (Riistavedeltä). Vahingon he olivat tehneet siitä syystä, niinkuin he olivat ilmaisseet, että hänen poikansa oli jonkin aikaa sitten värväytynyt sotilaaksi ja sitten karannut "Venäjälle". Tästä Hätinen ei ollut kuullut aikaisemmin mitään, paljon vähemmän hänelle se oli vahvistettu.

Tähän vastasi vääpeli, että kyseessä ollut Hätisen poika oli jäänyt hänelle velkaa takin arvoltaan 15 taalaria (kpm), josta tämä itse oli maksanut 1 taalarin. Loput hän oli ottanut maksuksi isältä. Mainitut 6 kyynärää palttinaa oli Anders Hätinen heti seuraavana päivänä saanut takaisin. Muista tavaroista kertoi vääpeli äskettäin sopineensa Hätisen kanssa, niin ettei mitään enää ollut toimittamatta. Rahat hän kaikineen oli Hätiselle palauttanut ja maksanut.

Michel Venäläinen, eräs vanhako mies, valitti vääpelistä ja tämän kaverista, miten he olivat riistäneet häneltä 8 kynärää (5 m) palttinaa ja 2 häränreittä hänen poikansa Mats Venäläisen takia. Poika oli silloin ollut poissa, mutta oli ollut lakikirjattu nihti, joka oli karannut Venäjälle. Mats ilmeisesti oli asustellut Juuan Kajonkylässä, jossa saman niminen mies asui vuonna 1656 venäjänuskoisten karjalaisten kapinan aikaan. Hän oli palannut takaisin kotiseudulleen kreivi Brahen armahduksen seurauksena. Valittaja ei nyt itse ollut paikalla, mutta vääpeli kertoi äskettäin palauttaneensa ottamansa tavarat.

Eskill Kuroinen (Maanigan tienoilta) toi esille, miten vääpeli kavereineen olivat hänen poissa olleessaan tulleet hänen taloonsa. Paikalla oli ollut vain hänen kaksi pientä tytärtään. Miehet olivat lyöneet rikki ruoka-aitan oven ja sieltä ottaneet 7:05 taalaria rahaa, 6 isoa ruisleipää, viiden kannun lekkerin, joka oli ollut täynnä olutta. Kurosen kuuleman mukaan värvärit olivat vierailleet talossa , koska hänen poikansa oli ollut lakikirjattu nihti, joka oli värväämisen tapahduttua karannut heti "Venäjälle", jossa tämä kuuluu nyt olevan. Eskill ja Jöran Kuronen löytyivät ainakin myöhemmin Pielisjärven Alaluostasta. Myös tässä asiassa vääpeli oli hyvin katuvaisena ja sovittelevana. Rahoista hän ei kuitenkaan osannut sanoa mitään.

Käräjillä mainitaan Venäjälle karanneita ja kreivi Brahen armahduksen perusteella kotiseudulleen palanneiksi sotilaiksi vielä Povell Nilsson Varoinen, joka oli ottanut jo haltuunsa isänsä autiotilan ehkä Ohtaanniemeltä, Povall Ollsson Räsäinen (Tuusniemeltä), Sigfred Henriksson Sipoinen (Maaningan tienoilta) ja Christer Laakkonen (Siilinjärveltä).

Samanlaisen kohtelun saivat osakseen myös äskettäin Saksasta tai Narvasta palanneet sotilaat Henrik Kervinen, Hans Pykäläinen, Pehr Oinonen ja Paavo Niiranen. Näiden olisi pitänyt heti uudelleen värväytyä sotilaiksi. Sairaana maannut Hans Pykäläinen menetti värväyksen seurauksena karvahatun eli karpuusin "karpus" ja Pehr Oinoinen rahaa kahteen kertaan.

Pellonniemeläinen isäntä Jöns Heickinen oli itse joutua sidotuksi sotilaaksi. Kun hän oli maksanut 6 taalaria, olivat värvääjät antaneet miehen mennä. Moni isäntä joutui karanneen tai värväystilaisuudesta poissa olleen sotilaan takia maksamaan värväreille. Esimerkiksi maaninkalaiselta Filip Haloselta otettiin mm. palttinaa peräti 12 kyynärää eli noin 7 metriä. Hänet oli sidottu ja pahoinpidelty. Sigfridin Sipoisen palkanneelta Christer Haataiselta otettiin mm. pari puolivalmiita kenkiä, Erik Kasuriselta rahaa taalarin verran, Kaaraslahdessa tai Sänkimäellä asuneelta Morten Pitkäseltä taalarin verran rahaa ja tulentekovehkeet "eldzföre".

Edellä mainittu Juankosken akonveteläinen vanha mies Pohl Kettunen oli sidottu kirkkotiellä. Hän joutui maksamaan vapaudestaan yhden taalarin verran rahaa. Kettusen ainoa poika oli jo kuollut sotilaana, mutta hän joutui värväämään pojan tilalle toisen miehen Olof Kervisen, joka sattui olemaan myös Povall Henriksson Varoisen palkkaama mies. Vääpeli Laatikaisen toimista valitti Kuopion käräjillä 20 henkilöä.

Kapteeni Anders Skogin miehet hääräsivät pari vuotta myöhemmin laittomasti värväten myös Iisalmen puolella. Asialla olivat värväyskirjuri Erent Pehrsson ja kersantti Johan Ahonen. Erent oli kuljetettu vuonna 1655 vankina Kuopiosta Kajaaniin. Tällöin hänestä oli jouduttu maksamaan kyytirahoja 2:22 taalaria hopeassa. Nähtävästi edellä mainitusta Lars Laatikaisesta oli tullut ratsumies ja miehentappaja, jonka talonpojat ottivat kiinni Säämingissä vuonna 1656. Mieheltä oli saatu pistoolipari, satula, mantteli, patruunatasku ym. tavaraa. Erään pistooliparin arvo oli 16 taalaria kuparirahassa.

8. Muutamia käräjäjuttuja kreivi Pehr Brahen Kajaanin vapaaherrakunnassa*

8.1 Veneilijäpoikien kuolema Kainuussa 1652

Kajaaninlinnan kesäkäräjille 1652 saapui Henrik Henriksson ( po. Eskillisson) Heiskanen vaimoineen. Heiskasia asui ainakin Korpisalmen kylässä. Heitä toimi myös Kajaanin ja Pielisjärven pitäjien välisen rajan tarkastajina. Heiskaset valittivat, kuinka naapuri Erik Clemetsson 3 vuotta sitten väijytyksessä oli murhannut heidän kaksi poikaansa. Vanhempi pojista oli ollut 15-vuotias ja nuorempi 9-vuotias. Tapahtumien kulku valittajien mukaan oli ollut seuraava:

Pojat olivat soutaneet veneellä ulos järvelle kalastamaan. Heillä oli ollut mukaan myös muutamia koiria tarkoituksenaan ajaa ja metsästää järvilintuja. Kun pojat eivät kuitenkaan illalla tulleet kotiin, oli isä Heiskanen lähtenyt etsimään heitä. Sillä kerralla hän ei löytänyt lapsia. Löytyi vain vene, jossa teräsjousi, kirves ja joitain muita esineitä.

Kaksi päivää sen jälkeen hän oli löytänyt lapset järvestä. Näissä ei ollut näkynyt mitään merkkiä tai haavaa, minkä lautamies Henrik Hyvönen oli käynyt tutkimassa. Nyt arveli Heiskanen, että Erik Clemetsson vihan ja erimielisyyksien tähden, joita heidän välillään oli ollut, oli paiskannut lapset veneestä järveen.

Käräjillä ollut Erik Clemetsson täysin kiisti tämän. Hän kertoi, ettei hän silloin ollut kotona, vaan pakosalla tappamisensa (pelon) tähden. Toisena päivänä sen jälkeen, kun lapset olivat kuolleet, oli hän vasta tullut kotiin. Sen Per Heiskanen , toinen Heiskasen sisaren lapsi, nyt tunnusti. Sen jälkeen kertoi Henrik Eskillsson Heiskanen, että em. Per, hänen veljensä, oli kerran tullut hänen luokseen hiukan "maistaneena" ja sanonut hänelle:" Wielä minunkin, welikulta, pitää silmäni peittää". Toinen oli vastanut: "Miksi niin"?. Taas oli Per sanonut: " Että waimo rukkani oli nähnyt Erkan painawan weljenipojan lapsia järween. Niitä mä tähän asti olen peittänyt".

Sitten kuitenkin kerrottiin, että tämä Henrik Eskillsson Heiskanen oli aina elänyt suuressa riidassa ja erimielisyydessä veljensä Perin kanssa. Sen tähden epäiltiin, että hän vihasta tai jostain muusta syystä oli kertonut sellaista. Vasta kun hänen veljensä vaimo oli kuollut, oli hän sellaista puhunut. Per Heiskanen lausui kunniansa kautta, ettei hän koskaan ollut kuullut autuaalta vaimoltaan, että Erik Clemetsson olisi sen tehnyt. Hän ei myöskään tiennyt tai muistanut, että olisi päästänyt suustaan sellaisia sanoja, joita hänen veljensä hänestä sanoi. Sitten kerrottiin Peristä, että kun hän on juovuksissa, niin hän ei tiedä tai muista, mitä hän on sanoo tai tekee. Juttu päätettiin siirtää seuraaville käräjille, johon mennessä hankittaisiin asioista parempi selko.

Huom.! Siihen aikaan siis metsästettiin vesilintuja koiria ja jousta käyttäen! Olivatkohan linnut vielä lentokyvyttömiä poikasia?

8.2 "Veriä perimässä" Pielisjärven Ruunaalla 1654

Vuoden 1655 Pielisjärven pogostan talvikäräjillä Påfwell Ochtoinen (Ohtonen) Ruunaalta valitti naapuristaan Simon Lappalaisesta ja tämän pojista Huotarista sekä Michitasta. Ruunaa ja sen lohikosket sijaitsevat Lieksan itäpuolella. Käräjillä Påfwell teki tiettäväksi, kuinka Lappalaiset olivat iltaa vasten tulleet hänen luokseen. Missä tarkoituksessa, sitä hän ei tiennyt. Ochtoinen oli tarjonnut heille pirtissään muutamia kannuja olutta sekä tupakkaa.

Kun Ochtoinen oli mennyt saunaan, oli myös Huotari tullut sinne. Hetken kuluttua myös isä Simon Lappalainen oli seurannut perässä ja sanonut " Lähdin minä poikani veriä perimään tänne"! Paikalla oli ollut myös saman kylän asukas Mats Kackinen, joka oli kysynyt : "Mistä sinä vanha mies olet sellaista saanut päähäsi? Kukaan ei ole täällä lyönyt poikaasi". Tähän Simon oli vastannut välittömästi: "Sen tähden, että Ochtoinen oli aikaisemmin lyönyt Huotaria talonsa ulkopuolella".

Lappalaisen poika Huotari oli istuutunut lauteelle Ochtoisen viereen. Tämä oli halunnut tulla ulos, mutta Simon oli istunut kynnyksellä ja oli yrittänyt estellä. Kuitenkin Ochtoinen oli pääsyt ulos ja mennyt navettaan. Sen jälkeen kaikki Lappalaiset olivat menneet tiehensä. Jonkin ajan kuluttua Simon Lappalainen oli taas palannut poikansa Huotarin kanssa. Myös Michita oli seurannut perässä. Sillä aikaa Ochtoinen oli paennut Kackisen taloon. Kun hän oli siellä, oli Huotari Ochtoisen talossa ottanut metallisen työkalun (skaffan) ja yrittänyt sillä lyödä Ochtoisen vaimoa sekä leikata tämän kaulan. Mutta kun työkalu oli ollut rikkinäinen, ei toimenpide aivan ollut onnistunut. Huotari oli vain saanut leikattua vaimon kaulaan naarmun.

Sen jälkeen Huotari oli jatkanut vaimon pahoinpitelyä. Hän oli tarttunut tätä kurkusta ja oli yrittänyt kuristaa hänet. Lopuksi hän oli tarttunut naista tukasta ja vetänyt tämän rantaan. Kun vaimo oli huutanut Michitaa apuun, oli poika juossutkin sinne ja vapauttanut vaimon veljensä Huotarin käsistä. Nyt Simon Lappalainen oli Huotarin kanssa mennyt saunaan, rikkoneet siellä kaksi kattilaa, 1/2 tynnyrin vetoisen kaljanpanotynnyrin sekä humalakattilan ja turmelleet vielä teräsjousipyssyn lukon. Humalakattilassa oli ollut 1/2 naulaa (yli 200 gr) humaloita. Niitä käytettiin kaljan mausteena. Humalatarha oli lain mukaan pakollinen joka talossa. Sitten miehet olivat menneet pirtin eteiseen, josta he olivat polttaneet 5 kalaverkkoa. Lopuksi nämä "tuholaiset" olivat lyöneet rikki aitan oven ja lukon. Siellä olevasta kirstusta he olivat vieneet 5 ketunnahkaa, yhden karhunnahan, vaimon päällysvaatteita, - pääliinan ja - kaulavaatteita.

Toinen poika Michita, sen jälkeen kun hän oli vapauttanut Ochtoisen vaimon veljensä käsistä, oli sammuttanut tulen pirtin eteisestä ja mennyt kotiinsa. Hän oli myöhemmin tullut Kackisen taloon, koska ei ollut uskaltanut olla kotonaan isänsä ja Huotarin tähden. Viimeksi mainitut eivät olleet paikalla näillä käräjillä. He olivat paenneet itärajan yli Venäjälle, josta heidät yritettiin saada vastaamaan teoistaan. Ochtoisen aitasta vietyjä tavaroita oli palautettu uskottujen miesten toimesta. Rajan yli olikin joskus rikosasioissa tuloksellista yhteistoimintaa. Simon Lappalainen saatiin myöhemmin käräjille tuomittavaksi. Poika Huotari pysytteli kuitenkin piilossa metsässä. Kesällä 1656 puhjennut sota lienee kuitenkin keskeyttänyt asian käsittelyn. Ehkä isä Simon ja poika Huotari Lappalainen pakenivat silloin lukuisten muiden "venäjännuskoisten" kapinoitsijoiden kanssa Suur-Venäjän puolelle. Kuitenkin Hodar Lappalainen asui Ruunaassa vielä 1670-luvulla.

Lisätietoa: Kakkisia asui Maaningan ja Siilinjärven välimaastossa, josta Mats lienee muuttanut Ruunaaseen. Pöljäläinen Henrik Kakkinen hallitsi kalevalaisten runojen "runor" laulun vielä 1670-luvun lopulla. Niitä hän lauleli oluen ja muiden juomien kera naapuri Miettisen poikien kanssa koko pääsiäispäivän vuonna 1679. Laulut loppuivat silloin miehensurmaan. Ruunaan Lappalaiset olivat nähtävästi aluperin "lappalaisiksi kutsuttua" Suomen vanhaa metsästäjä- ja kalastajaväestöä. Vuoden 1610 tienoilla muuan Itkoi Lappalainen oli Nilsiän kylässä Tuomas Ahosen yhtiömiehenä. Nilsiän Syvärinjärvestä löytyy sen seurauksena vieläkin Itkonsaari. Samaan Itkoon liittynee myös Rautavaaran Tiilikkajärven läheltä löytyvä Itkonjoki. Muutama "lappalainen" mainitaan Savosssa Iisalmen veroluetteloissa viimeisen kerran vuoden 1660 tietämissä. Iisalmen - ja Kuopion pitäjissä nämä ainakin osaksi sulautuivat muuhun väestöön. Usealla heistä oli tällöin käytössään sukunimi "Lappalainen". Iisalmen puolella asuneella eräällä Henrik Lappalaisella oli ollut ilmeisesti vielä 1640-luvulla noitarumpukin. Lappalaisten suku pärjäsi Pohjois-Savossa hyvin. Kun Iisalmen haapajärveläinen varakas talonpoika Lars Persson Lappalainen kuoli vuoden 1696 lopussa ilmeisesti johonkin kulkutautiin, niin hän muun omaisuuden; karjan, työkalujen, rihlapyssyn ja hopealautasten ohella; omisti suomalaisen raamatun ja vanhan postillan.

Tämän oikeuden pöytäkirjan perusteella nähdään, että muusta Suomesta katsoen niinkin syrjäisessä paikassa kuin kaukana Lieksan itäpuolella Ruunaassa oli jo ihan kohtuullisesti toimeen tulevaa väkeä. Siellä kaskiviljeltiin ainakin ruista ja ohraa, kalastettiin järvistä ja Ruunaan koskista, metsästettiin karhuja, susia, kettuja, metsäpeuroja, oravia ja muutakin pienempää riistaa. Peurajahdissa (Reen) oli ollut miehiä Pielisen itärannalla Viekissä vuoden 1654 talvella. Riita tuli kaadetun peuran omistuksesta. Peurannahkoja mainitaan näihin aikoihin olleen myös Sotkamon Laakajärven eteläpuolisilla talollisilla mm. Varpaisjärven Sälevällä. Peuralaumoja vaelsi Sotkamon kautta jopa Keski-Suomeen astia. Kauppaa Pohjois-Karjalasta käytiin tähän aikaan nähtävästi ainakin Käkisalmeen ja Lappeenrantaan sekä ehkä myös Ouluun. Lappeenrannan syysmarkkinoilla kävi jo 1620-luvulla väkeä myös nykyisen Pietarin ympäristöstä Inkerinmaalta.

1650-luvun alussa kreivi Pehr Brahen perustamat Kaajani - ja Raahe ja myös Brahea (Lieksassa) tulivat tärkeiksi kauppapaikoiksi 1670-luvulla. Pielisjärvi kuului kreivi Brahen Kajaanin vapaaherrakuntaan 1680-luvun alkuun asti. Itärajan yli oli jo nyt kauppasuhteita. Vuoden 1655 kesäkäräjien pöytäkirjan mukaan Pielisjärven itärannan Viekin kylän asukas Erto Wasilanpoika oli kulkenut Jöussi Mickoisen ja muiden itäkarjalaisten mukana Venäjän puolta pitkin aina Lappin asti (till Lappland). Joussin 4,5 ruplaa oli kadonnut matkalla ja hän tuli käräjöimään niistä Ruotsin puolelle Ertoa vastaan. Pohjois-Karjalan väestö käytti usein maksuvälineinä ruplia 1700-luvun puolelle asti. Heiltä löytyi 1650-luvulla venäläisiä hopearistejä ja muitakin hopeatavaroita. Valitettavasti vain jo vuoden kuluttua kreikanuskoisten kapina kesällä 1656 ns. Ruptuurisodan seurauksena pysäytti alueen suotuisan kehityksen. Tuhansittain karjalaisia muutti itärajan taakse, osa aina Moskovan lähelle Tverin asti. 1670-luvulla Vienanmereltä tuotiin paljon suolaa ja ilmeisesti myös Arkangelista englantilaisilta ja hollantilaisilta kauppiailta tavaraa. "Laukkuryssillä" oli tarjolla monia mausteita, hedelmiä, sokeria, paperia, metalliesineitä ja erittäin paljon kankaita mm. palttinaa ja hurstia.
10. helmikuuta 2009, 25. marraskuuta 2015 sekä 23. Feb.2016 (otsikointi)/ Akkep Nenäktip

Lähteenä on ollut
1. Kuopion, Iisalmen, Kajaanin ja Pielisjärven käräjäoikeuksien pöytäkirjat vuosilta 1647 - 1657
2. Savon historia osa II:1 / K. Pirinen sivu 393
3. Savon historia osa II:2 / V. Saloheimo sivu 159
4. Voudintilit Karjala vuosilta 1613 - 1618.
4. Läänintilit Käkisalmen lääni vuodelta1656.

Muita historian artikkeleita.