Isovihan ajasta Kuopion ja Iisalmen pitäjissä

1. Pohjansota 1700 - 1721

Ruotsi kohosi 1600 – luvun kuluessa eurooppalaiseksi suurvallaksi. Se valloitti maita mm. Saksasta, Liivinmaalta sekä Suomenlahden perukasta Inkerinmaalta. Samalla se sai useita vihollisia, jotka vain odottivat sopivaa tilaisuutta hyötyä Ruotsin kustannuksella. Sellainen tilaisuus tuli, kun pitkäaikainen kuningas Kaarle XI kuoli vuonna 1697. Valtaistuimelle nousi Kaarlen poika 15 – vuotias Kaarle XII. Tämän tiedetään olleen sotaisia leikkejä harrastanut ja matemaattisesti lahjakas nuori mies. Alkoi 21 vuotta kestänyt Pohjansota.

Rauha rikkoontui jo talvella 1700. Selviydyttyään Turkkia vastaan käymästä sodasta tsaari Pietari aikoi vallata meriyhteyden Itämerelle. Hän alkoi piirittää Viron itärajalla Narvaa. Myös Puola ja Tanska olivat Ruotsin vastaisessa liitossa. Ensin Ruotsin nuori kuningas Kaarle XII pakotti Tanskan rauhaan. Sitten hän laivasi sotaväkensä Viroon ja saavutti Narvassa syksyllä vuonna 1700 loistavan voiton ylivoimaisesta vihollisesta. Vankeja saatiin niin paljon, että nämä oli pakko palauttaa Venäjälle. Sen jälkeen tuli Venäjän liittolaisen Puolan vuoro. Selviydyttyään Puolasta Kaarle päätti lähteä armeijansa vuonna 1708 kanssa seikkailemaan Venäjälle tarkoituksenaan Moskovan valtaaminen. Monien vaiheiden jälkeen Ruotsin sotajoukko tuhoutui Pultavan taistelussa Dnjeprjoen läheisyydessä Ukrainassa syksyllä vuonna 1709.

Tsaari Pietarin joukot olivat jo vuodesta 1701 lähtien hyökkäilleet Viroon ja Ruotsin Nevajoen linnoituksia vastaan. Hän perusti Pietarinkaupungin toukokuussa 1703 Nevan suulle Hirvisaarelle. Troyatin Pietari Suuren historian mukaan Pietari - Paavali - linnoitus rakennettiin Jänissaareen. Hirvisaaressa oli sijainnut vuoden 1694 verotietojen mukaan noin 30 asukkaan maanviljelyksellä, karjanhoidolla ja kalastuksella elänyt suomalaiskylä. Nevajoen Pähkinäsaari ja sen linnoitus joutui venäläisten haltuun vuoden 1702 lopulla. Suomi oli lähes avoin Venäjän hyökkäyksille. Tilannetta pahensivat katovuodet, joita sattui mm. vuosina 1703, 1705 ja 1708. Kaakkois-Suomessa venäläiset hyökkäilivät vuonna 1705 Sortavalaan ja vuonna 1706 Lappeenrantaan. Eräs aikaisemmin Pohjois-Karjalassa vaikuttanut hovinpitäjä Salomon Enberg oli joutua Laatokan rannalla vangiksi, kun viholliset lukuisilla veneillä tekivät yllätyshyökkäyksen hänen taloonsa.

Suomen armeijan ylipäällikkönä toimi saamaton Georg Lybecker. Wiipuri ja Käkisalmi menetettiin vuonna 1710. Nyt Laatokan pohjoispuolella jotkut asukkaat avustivat sinne majoittuneita venäläisiä. Seudun asukkaita oli joutunut pakenemaan vihollista metsiin ja soille, jonne he olivat rakentaneet kojuja asumuksikseen. Karl Nierothin jälkeen uudelleen Suomen armeijan ylipäälliköksi valittu Lybecker luovutti Karjalan lähes taisteluitta venäläisille. Nyt Savo joutui taistelujen eturintamaan. Puumalassa venäläisiä partioita kävi vuoden 1711 lopulla. Vuonna 1712 eversti Tsekin valtasi Mäntyharjulla Toivolankylän. Suomen armeijan ylipäälliköksi valittiin vuonna 1713 kenraali Karl Gustav Armfeldt. Hän keskitti voimiaan läntiseen Suomeen. Venäläiset voittivat Suomen armeijan Kyrön eli Napuen taistelussa 14. helmikuuta vuonna 1714. Nyt alkoivat Isonvihan kauhut myös Pohjanmaalla. Jo aikaisemmin niitä oli kokenut mm. Viipurin länsipuoliset pitäjät.

Ruotsi oli alkanut varustautua sotaan jo vuonna 1700. Suomen armeijan rungon muodosti ruotuväki. Siinä 4 – 10 taloa muodosti ruodun, joka kustanssi sotamiehen. Uuden vuosisadan alussa sotilasrasitus kasvoi. Nyt kaksi ruotua joutui kustantamaan armeijaan lisää yhden miehen, jota kutsuttiin kaksinnussotamieheksi. Tätä uutta joukko-osastoa koottiin jo kesällä 1700. Kaksinnusmiesten ottaminen ja valinta sekä näiden mielivaltaisuudet aiheuttivat laajoja valituksia Kuopion ympäristön kylissä. Pitäjänkirjuri entinen nimismies Olof Strenghell oli kirjannut kaksinnusmiesten upseerien tekemiä rötöksiä, joita käsiteltiin vuoden 1709 Kuopion talvikäräjillä.

Vuotjärveläinen isäntä Lars (Andersson) Pasanen valitti, kuinka sotilaita oli tullut edellisenä syksynä hänen taloonsa ja vieneet hevosten rehua maksutta. Valituksen kohteena lienevät olleet käräjäasiakirjassa aikaisemmin mainitu vääpeli Gottman ja majoittaja Leiman. Valituksia olivat esittäneet mm. myös Parviainen Juankosken Vehkalahdesta, Staffan Hämäläinen Akonvedeltä, Per Leskinen Vuotjärveltä ja Anders Kainulainen Syvärin Palonurmesta. Isännät olivat palkanneet ruotunsa sotilaaksi Johan Forssman - nimisen miehen. Gottman ja Leiman olivat ottaneet värväysmaksuksi 7 karoliinia, mutta kapteeni Gansko oli hylännyt miehen. Valittajia löytyi myös Syrjasaaresta, Riistavedeltä ja myös Siilinjärven Pöljältä.4

2. Kuopionpitäjän tapahtumia ennen venäläisten tuloa. Pakolaisten saapuminen.

2.1 Nälkä pitäjän vieraana

Suuri Pohjansota alkoi vuonna 1700 Suomen kannalta vaikeaan aikaan. 1600 - luvulla alkanut ns. Pieni jääkausi huipentui kylmiin vuosiin 1695 ja 1696. Näiden katovuosien seurauksena Suomessa kuoli tuhansia ihmisiä nälkään tai nälän aiheuttamiin tauteihin. Myös Kuopion pitäjässä oli vuonna 1697 vaikeaa. Pitäjän lääninteleistä löytyy toistakymmentä kerjäläistä. Nilsiässä kerjäsi ainoastaan kylän uusi asukas Matti Ikonen vaimoineen. Juankosken Akonvedellä hankki samalla tavalla elatuksensa Tahvo Hämäläinen. Nilsiänkylässä moni tila vaihtoi tähän aikaan omistajaa.

Katovuosien 1695 - 1696 seurauksena kuoli Juankosken Vehkalahdella 13 Tolppasten perheiden jäsentä, jotka naapurina asuvat Rissaset olivat joutuneet hautaamaan. Isäntä Esko Tolppanen oli sattunut kuolemaan. Leski ja lapset eivät kyenneet huolehtimaan elatuksestaan. Naapuritkaan eivät ehkä pystyneet auttamaan. Ilmeisesti myös Eskon veljen Pekan perheenjäseniä kuoli nälkään. Pekka myi verotilansa naapureilleen veljeksille Matti ja Heikki Rissaselle. Kuitenkin pitäjän kuolleisuus jäi eteläisempään Suomeen verrattuna hyvin vähäiseksi. Järvistä kalastustaitoinen sai aina kalaa hengenpitimeksi. 1700 - luvun alkuvuodet olivat satonäkymiltään suotuisampia, mutta vuonna 1708 alkoi taas uusi kylmempi ajanjakso. Erityisesti talvi 1709 koitui monen varakkaankin isännän tai emännän turmioksi.

Katovuosi lienee ollut juuri vuosi 1708. Seuraavina vuosina tapahtui aittamurtoja ja viljavarkauksia metsäaumoista ainakin Pohjois- ja Itä-Savossa. Vuosina 1710 - 1712 leskien avioliitot yleistyvät erityisesti Iisalmen pitäjässä. Näin saadaan taas tietoa talojen irtaimesta omaisuudesta. Esimerkiksi Vieremän Valkeamäellä oli kuollut talonpoika Pulkka (entinen Kettunen). Mieheltä jäi perintöinä hevonen (30 karolinia), 10 lypsylehmää (a' 13 karolinia), 2 härkää, 2 hiehoa, 4 vasikkaa, 10 lammasta, 2 sikaa, 2 leiviskää kuparia (48 karolinia), 1/2 nuotta, 10 rysää (lienee verkkoja), 1 aura, 3 viikatetta, 6 sirppiä, 1 pari kattilarinkejä, 1 teräsjousipyssy ja 4 rysää. Irtaimen omaisuuden arvo oli 252 karolinia (kuparissa), joka jäi lapsille (TK 1711 s.127). Erikoista on että Pulkan omaisuus ei sisältänyt hopeaesineita, jotka olivat Iisalmen pitäjässä yleisiä ehkä tuottoisan Pohjanmaan kaupan seurauksena.

Vuosien 1708 - 1709 vaikeista ajoista kertoo seuraava Kuopion käräjien käsittelemä asia. Kruununvouti Nils Södermarck toi vuoden 1712 Kuopion talvikäräjillä esille riistaveteläisen 2/3 veromarkan verotilan uudelleen asuttamisen. Sen entinen omistaja Heikki Husso oli vuonna 1709 kuollut nälkään "Henric Hussis dödeliga frånfälle 1709 i hunger, råkat .." . Nimismies ja lautamies olivat tehneet talontarkastuksen. Sen mukaan tila oli rappiolla. Vain yksi pirtti, pieni navetta ja myllyhuone "qvarnhuus" voitaisiin korjata. Rakennushirret pitäisi hakata vieraasta metsästä. Tila sijaitsi syrjäseudulla, koska sinne oli 1 peninkulman tie. Pellot olivat savimultamaata "mullblanda lerjord", niityt tuottivat 4 kuormaa heinää, kaskimaa oli pieni. Tilaan ei kuulunut kalavettä "intet fiskevatn", eikä myllyä tai myllyn paikkaa. Edellä mainitussa myllyhuoneessa isäntä luultavasti säilytti jauhinkiviä "handqvarn", mutta mitään jauhettavaa ei enää talosta löytynyt vuoden 1709 aikoihin. Riistaveden tienoilla oli ilmeisesti vuoden 1709 vaiheilla käynyt kato. Myös Kiuruvedellä mainitaan vuonna 1709 nälkään kuollut isäntä Lars Lappalainen. Tilojen metsät mainitaan usein niin loppuunkasketuiksi, ettei niistä ainakaan läheltä löytynyt kunnollisia tukkipuita rakennustarpeiksi.

2.2 Pohjois - Karjala nälkävuosien aikaan. Kaskeamistavoista.

Vuodet 1695 - 1696 olivat Pohjois - Karjalassa säiden suhteen hyvin epäsuotuisat. Sademäärät olivat olleet kesäisin huomattavan suuria "för den myckna i 2 åhr infallne rägnachtiga wäderleken". Kaskia ei voitu polttaa, joten niistä tuli "raseja". Asukkailla oli vuonna 1697 suuri puute kylvösiemenistä. Myöskään pellavaa tai hamppua ei ollut saatavilla "koko maasta". Nälkä vaivasi yleisesti. Pohjois - Karjalassa satoja tiloja oli tulossa veronmaksukyvöttömiksi eli autioiksi. Silti Pielisjärven pohjoisosassa Valtimon Haapajärvellä henkikirjoittaja ja arrendaattori Simon Afleck "Hurtta" normaalivuosien tapaan kaksi lautamiestä apunaan järjesti taloissa veronkatselmuksia. Rahvaan mielialat alkoivat olla jo niin kiihtyneitä, että Afleck kertoi käräjillä joutuneensa toimessaan hengenvaaraan. Hän oli lyönyt puntarilla uhkaavasti käyttäytyneitä miehiä. Simon ukki Wellam Afleck toimi 1640 - luvulla tuomarina Kuopion käräjillä. Hänen poikansa muutti Baltiaan, josta Simo palasi Pohjois-Karjalaan. Hän asui Sotkamossa Turunkorvan kartanossaan.

Kaskeamistapoja oli useita. Vuoden 1697 Pielisjärven talvikäräjien pöytäkirjasta löytyy pitäjän "veronkerääjän" arrendaattorin Salomon Enbergin kuvaus Pohjois - Karjalan kaskeamistavasta. Koska alueen väestö oli suureksi osaksi lähtöisin Savon puolelta, niin tämä kuvaus varmaan sopi hyvin myös Kuopion ja Iisalmen pitäjien sen aikaiseen kaskenpolttoon.

Enbergin mukaan "kaskikierto" kesti neljä vuotta. Ensimmäisenä vuonna kaski kaadetaan. Toisena vuonna se oksitaan ja poltetaan "kwistas och brennas" sekä oksat perataan pois "kwistarens rensas". Kolmantena vuonna kaski taas, mikäli ilmat sen sallivat, poltetaan kokonaan ja kylvetään. Vasta neljäntenä vuonna sato voitiin korjata "opkäras".

2.3 Pakolaisia Kuopionpitäjässä

Varsinainen Isonvihan aika 1714 – 1721 oli Kuopion pitäjässä melko rauhallista verrattuna useisiin muihin Suomen osiin. Tätä kuvaa se tosiasia, että pitäjään tuli sotaa pakoon jo heti Pohjansodan alettua vuonna 1700 Pietarin läheltä inkerinmaalaisia pakolaisia. Kun venäläiset valtasivat Nevanlinnan (Nyenin) vuonna 1703, pakeni sieltä Kuopion pitäjään timpuri Knut Muhonen. Hän väitti vaimonsa Reginan joutuneen Venäjälle ja kuolleen ja heilasteli Muuruveden Kotasalmella erään naisen kanssa. Muhonen kertoi Kuopioon tulleen monia muitakin pakolaisia etsimään elantoaan.

Pakolaisista mainittakoon Nilsiään reilu 100 km Pietarin eteläpuolelta Järvisaaresta muuttaneet Sihvo "Sigfrid" Pentikäinen, Dorothea Antikainen ja Juho Vartiainen. Pentikäisiä muutti Inkeriin 1600-luvulla Joroisten länsiosista tai Etelä-Savosta. Jo vuonna 1626 Jeroselskin (Järvisaaren) pogostassa asui "Bots man Lauri Bengtikäin" (talvikäräjät 1626). Vuonna 1674 Järvisaaren pogostan "Jerwisäriska Pågost" Åseran "Åsere" (Järven) kylässä verotettiin Siman Pentikäistä, joka oli samalla ainoa tämän sukuinen henkilö koko pogostassa. Oliko Siman sama henkilö kuin Sigfrid vai tämän isä? Muut saman Ensimmäinen Pentikäinen Matti asui Åserssa jo 1640-luvun lopulla. Åseren naapurikyliä olivat mm.: Mensoi Turkina, Barofia, Woalle, Derewentka, Låskawa, Ireselski ja Rosokowa. Åsera oli niin suuri järvi, että siinä oli pogostan nimen mukaisesti myös saari. Sen nimi lienee ollut Kepposaari (p ?). Läheisessä Perivanurman kylässä asui mm. Olle ja Thomas Pitkänen. Pentikäisen asuinpaikka oli Nilsiän Murtolahdessa nykyisen Murtolahti I:n lähellä ja jälkimmäisten inkeriläisten Tahkovuoren lähellä Reittiolla. Lesken Dorothea Antikaisen perhe eli niukan toimeentulon varassa. Sen elatukseksi Dorothea yritti myydä jonkin rautaesineen, jonka Nilsiän sänkimäkeläinen Lassi Pitkänen oli luvannut myydä Dorothean nimiin Lappeenrannassa. Lassi ei jostain syystä kuitenkaan ollut antanut Antikaiselle saamiaan rahoja, joita leski joutui karhuamaan käräjillä.

Myöhemmin 1710 - luvulla sodan kauhujen levittyä Pohjanmaalle pitäjään saapui huomattava määrä pohjalaisia. Tämä näkyy esimerkiksi Kuopion seurakunnan vanhoista kirkonkirjoista. Pitäjän vihityistä ja kuolleista löytyy parinkymmenen vuoden ajan lukuisia pohjalaisia. Osa pakolaisista jäi asumaan pysyvästi Savoon. Nilsiän ja Tahkovuoren välisen tien varrella on Simunalahti. Siellä asui 1700 - luvulla torppari Simulainen. Tätä sukunimeä ei tavattu Kuopion eikä Iisalmen pitäjissä, joten Simulainenkin lienee ollut pakolainen. Myös Juankosken ruukin ensimmäisen kestikievarin pitäjän Antti Sitolaisen isä Samuel oli saapunut Isonvihan aikaan pakolaisena Siilinjärvelle. Kestikievari aloitti toimintansa vuoden 1770 tienoilla.

Pohjanmaan vaikea aika alkoi vuoden 1716 tienoilla. Esimerkiksi Kalajoen pitäjän Nivalankylään oli tullut ryssiä, jotka olivat ryöstäneet putipuhtaaksi Juho Nivalaisen ja tämän vaimon Malin Juhontyttären talon. Perhe joutui etsimään elantoaan Savon puolelta. Pääsiäisen aikoihin vuonna 1716 he saapuivat Maaningalle Olli Tuovisen taloon. Siellä pariskunta henkensä pitimeksi teki tilapäisiä töitä. Malin toimi mm. kesäpiikana. Pariskunnan yhteiselo uudella paikkakunnalla loppui kuitenkin pian. Paikkakunnalle saapui sissikapteeni Pietari Långström, joka pakolla otti Juhon mukaansa sotilaaksi. Mies vietiin Ruotsiin, josta hän joutui lähtemään vielä sotaretkelle Norjaan, josta hän ilmeisesti ei enää palannut. Malin sai lapsen, jonka isäksi hän väitti Tuovisen taloon majoittunutta inkeriläistä sissiä Mikko Narsakasta.

Nilsiän kaakkoispuolella sijaitsevassa Wuotjärven kylässä liikkui vuonna 1718 useita pohjalaisia pakolaisia, joista noin 24-vuotias poikamies Heikki Jokelainen palveli renkinä Antti Pekanpoika Pasasen talossa. Samassa kylässä asunut piika Kirsti Parviainen oli saanut poikalapsen, jonka isäksi hän aluksi väitti edellä mainittua Jokelaista. Pojan isäksi osoittautui kuitenkin naapuritalon nuori mies Pekka Antinpoika Leskinen. Isä Antti ei maksanut poikansa sakkoja, joten tämä joutui korvaamaan ne, kuten Kirstikin, selkänahkallaan.

3. Ruotsin armeijan sotilaallista toimista Kuopion pitäjässä

Kuopion pitäjässä toimi koko Pohjansodan ajan kivekkäitä eli jalkarakuunoita ja myös ruotsalaisia sotilaita. Kivekkäiden sissijoukoista on edellä mainittu Mikko Narsaka sekä eräs Heikki "Kivekäs". Narsaka ja muita kivekkäitä oli liikuskellut Bartholdin messun aamuna vuonna 1719 Maaningan Tuovilanlahdella Olli Tuovisen tilalla. Kylässä oli asunut Kalajoelta paenneita piikoja, joista eräs edellä mainittu Maila Juhontytär oli ollut suhteissa Narsakan kanssa. Kuopiolaiset lautamiehet kertoivat kivekkäiden ryöstelleen pitäjässä vielä keväällä 1721 vähän ennen rauhan solmimista.

Kuopion lähellä liikkuneista sotilaista on usein mainittu Siilinjärven Kasurilasta kotoisin ollut korpraali Yrjö Husso "Hussu", joka oli ollut keväällä vuonna 1710 ennen pääsiäistä Kuopion eteläpuolella Airakselan kylän tienoilla kahden viikon ajan. Mukana oli ollut luutnantti Ehrenrothin osasto, jonka Raaheen majoittunut kenraaliluutnantti Armfeldt oli määrännyt hakemaan takaisin rykmentistä tänne karanneita sotilaita sekä kokoamaan rykmentin täydennykseksi kaikenlaisia irtolaismiehiä. Koska Kaarle XII ruotsalainen sotajoukko oli edellisena vuonna tuhoutunut Pultavassa, sotilaita varmasti tarvittiin lisää puolustamaan turvattomaksi jäänyttä valtakuntaa.

Korpraali Hussolla oli ollut Kasurilassa verotila, jonka veroja hän ei enää vuonna 1710 köyhyytensä tähden pystynyt maksamaan. Tila pysyi kuitenkin Isonvihan ajan yli hänen nimissään. Edellä mainittuna vuonna lukuisa joukko pitäjän tiloista tuli veronmaksukyvyttömiksi. Syynä tähän saattoivat olla katovuodet ja sodan takia kiristynyt verotus.

Vuoden 1709 aikoihin sota oli vielä kaukana Kuopiosta. Kun Savoon perustettiin 1700-luvun alussa niin sanottu kaksinnusjalkaväkirykmentti, joutui kaksi ruotua yhdessä palkkaamaan ylimääräisen sotamiehen2. Tämä uusi verorasitus oli muiden vitsausten ohella monelle isännälle liikaa. Useiden tilojen metsätkin näyttivät olleen Kuopion pitäjässä 1700 - luvun alussa loppuunkasketut.

Venäläiset valtasivat Wiipurin vuonna 1710. Sotilaiden karkaamisia oli tapahtunut ilmeisesti Wiipurin valtauksen jälkeen. Wiipurin taisteluissa joutui vangiksi useita Kuopion pitäjästä lähteitä sotilaita, kuten Pieksän kylän eteläpuolelta Vehkasaaresta kotoisin ollut Erkki Pitkäsen poika Erkki ja riistaveteläinen Nuutti Vaittinen. Wiipurin taisteluissa kuoli sotilas Pekka Räsänen. Jossain oli vangiksi joutunut Pelonniemeltä kotoisin ollut Olli Pekanpoika Heikkinen, joka palasi kotiseudulleen vuonna 1721. Ollin sukulainen Antti Juhonpoika Heikkinen sekä pitäjässä asuneet Jussi Laakkonen, Pekka Ovaskainen ja Wuotjärvellä vuonna 1709 pahanteossa ollut lippumies Leiman2 kaatuivat talvella vuonna 1714 Kyrön eli Napuen taistelussa. Ovaskaiseen oli osunut luoti ja hän oli kaatunut niille sijoilleen. Pieksän ja Pelonniemen kylät sijaitsevat Nilsiän eteläpuolella. Edellä mainittu Jussi Laakkonen oli kotoisin luultavasti Nilsiän ja Siilinjärven raja-alueelta. Hän lainasi Nilsiän wuotjärveläiseltä Sakari Pekanpoika Pasaselta ennen sotaan lähtöään puukirstun, joka jäi sille tielleen. Pasanen asui Isonvihan ajan talollisena autioituneilla Nilsiän kylän mailla.

Kuopiolainen sotilas Lassi Ikonen oli ollut Kaarle XII Norjan sotaretkellä ilmeisesti Armfeldtin joukoissa Trondheimin lähistöllä. Kaarlen kuoltua luodin osumaan loppuvuodesta 1718 lähtivät Armfeldtin osastot 1. päivänä tammikuuta 1719 paluumatkalle Ruotsiin Norjan tunturien yli. Heidät yllätti kuitenkin kova pakkanen ja suuri osa sotilaista jäi kuolleena tuntureille; näiden joukossa myös Lassi Ikonen "på återresan ifrån Norrie blivit på fiällen död". Ikonen oli palvellut majuri Samuel Hästskon komppaniassa. Ikosen leski Anna Tuovinen oli saanut syksyllä 1723 poikalapsen "pilttibarn" sotilas Yrjö Kuroselle ja joutui selvittämään lapsiasiaa Kuopion käräjillä vuonna 1724. Yrjö oli palvellut Nilsiän kylän ruodun sotilaana, mutta karannut vuonna 1713 ruodusta. Talonpojat Olli Pirinen, Heikki Ahonen ja edellä mainittu Sakari Pasanen olivat joutuneet palkkaamaan sotilaakseen Pekka Vainikaisen. Sotilas Ikonen saattoi olla nilsiäläisen loisen Matti Ikosen poika, jonka tiedetään menettäneen henkensä jo ennen isänsä kuolemaa, mikä tapahtui 1720 - luvun lopulla.

Korpraali Husso keräili vuonna 1716 ja taas kesällä vuonna 1718 armeijasta karanneita sotilaita venäläisten miehittämän Kuopion tienoilla. Jälkimmäisenä vuonna hän oli lähtenyt Ruotsin Gävlestä majuri Salomon Enbergin käskystä Savoon. Korpraalin seurueeseen kuului vääpelit Elg, Auvinen ja Long sekä lippumies Elg. Karanneen sotilaan Juho Niskasen kiinniottoyrityksessä paloi Siilinjärven jännevirtalaisen Pekka Niskasen torpan 5 rakennusta. Pekka Niskasen veljenpoika sotilaskarkuri Juho oli jo hyvissä ajoin livistänyt tiehensä. Hän oli kuitenkin läheisestä metsästä seurannut etsijöidensä mellastusta torpan rakennuksilla ja kertoi siitä sodan jälkeen. Vääpeli Elg lienee ollut ruotsinmaalainen entinen kersantti Abraham Elg, joka jo kesällä 1714 oli liikuskellut Kuopion tienoilla.

Kivekkäitä oli liikkunut Ollin päivän tienoilla vuonna 1717 Riistaveden Leppärannan kylässä. Talonpoika Paavo Varonen oli ”värvätty” jalkarakuunaksi sotaväkeen ja hänet oli viety Pohjanlahden taakse Ruotsin puolelle. Oliko värväytyminen tapahtunut vapaaehtoisesti, pakolla vai ”voitelunesteen avulla”? Olli oli kuitenkin karannut vuonna 1718 pääsiäisen tienoilla takaisin Suomeen. Hänen poissa ollessaan veli Niilo Varonen oli ottanut Paavon tilan haltuunsa. Kivekkäistä noin kolmasosa oli kotoisin Pietarin läheltä Inkerinmaalta. Pohjois-Savossa olivat käyneet myös sissipäälliköt Lassi Kärki ja Taneli Luukkonen2 sekä edellä mainittu Pietari Långström.

4. Isonvihan alun tapahtumia Kuopion pitäjässä

Pitäjäläiset alkoivat varautua jo 1710 - luvun alussa vihollisen saapumiseen. Ihmiset kätkivät maakätköihin arvokkainta omaisuuttaan, kuten rahaa, hopeaesineet, kuparikattilat, kirveet ja muut metalliesineet. Niiden tiedettiin kelpaavan ryösteleville ryssille. Siten asukkaiden varallisuus näyttää palautuneen hyvin nopeasti vuonna 1721 solmitun rauhanteon jälkeen. Myös Kuopion nimismies Henrik Hoffren varautui vihollisen tuloon. Hän kätki vuosien 1712 - 1714 aikoihin yhdessä siikajokelaisen talonpojan Hemming Pesosen (tai Pasasen) kanssa pitäjän noin 43 kiloa painaneen kirkonkellon ja rahoja Puijon rinteelle. Kelloa ei kuitenkaan myöhemmin löydetty kätkijöiden epämääräisestä opastuksesta huolimatta. Hemminki oli siis kotoisin Pohjanmaalta, joten hän nimismiehen mielestä oli sopiva henkilö pitämään salaisuuden ryssän mahdollisen miehityksen aikana. Kätkö taisi olla liiankin hyvä. Tosin moni pitäjäläinen oli myöhemmin varsin hyvin tietoinen kätköpaikan summittaisesta sijainnista. Edellisen Kuopion kirkonkellon ryösti vihollinen vuonna 1611.

Isoviha alkoi Kuopiossa 6. elokuuta vuonna 1714, jolloin venäläisiä joukkoja Savonlinnan antautumisen jälkeen ensi kerran tuli Kuopioon. Nämä kuljettivat antautuneita linnan puolustajia Ouluun. Matkan varrella Rantasalmella kunnostautui venäläinen kapteeni Thuroff, joka otti eräästä talosta 2 lehmää. Lehmät päätyivät kuitenkin aliupseeri Abraham Elgin toimesta Kuopioon. Varsinaista laajamittaista ryöstelyä tapahtui vasta seuraavan vuoden 1715 kevättalvella, jolloin suuri määrä venäläisiä sotilaita kulki Pohjanmaalta Maaningan, Siilinjärven, Kuopion ja Leppävirran kautta Pietariin. Tuhotöitä ja ryöstöjä tehtiin sotaväen kulkureitin varrella. Muualla ryöstelyä tapahtui melko vähän. Siilinjärven Jännevirralla vihollinen oli ryöstänyt verotalonpoika Kalle Halosen talon putipuhtaaksi. Mies ei pystynyt sen jälkeen maksamaan verojaan. Tila joutui 3 vuoden maksamattomien verojen tähden kruunulle. Kuopion kirkonkylässä puuaidat joutuivat polttopuiksi, kun yli 1000 miehen vahvuinen sotaväenosasto majoittui neljäksi vuorokaudeksi Kuopion Savilahteen eli nykyisen Kuopion Yliopiston tienoille. Siellä sijaitsi katselmuskirjuri Karl Forstadiuksen kartano, jonka tavarat paloviinapannu mukaanluettuna kelpasivat venäläisille.

Vuoden 1725 kesäkäräjillä lautamiehet muistelivat kevättalven 1715 tapahtumia: ”Ryssät olivat ottaneet mukaansa kaiken, jonka olivat saaneet irti ja jolla oli ollut vähäisintäkään arvoa”. Kuopion nimismies Henrik Hoffren kertoi vuoden 1722 Kuopion käräjillä venäläisten sotilaiden käyttäytymisestä: ”Kun ryssät olivat tulleet tälle seudulle, piti heille heti toimittaa heidän vaatimansa tavarat. Tällöin piti ottaa sieltä mistä oli lähinnä saatavilla”. Ei siis ollut aikaa katsoa, kenen omaisuutta ryssille annettiin.

Pahin ryssänpelko sattui Maaningalla Matinpäivän aikoihin vuonna 1715. Silloin asukkaita pakeni metsäpirtteihin mm. Varpaisen tienoille sekä Kurolanlahdelle. Myös lapsia lähetettiin rauhallisemmille seuduille. Ilmeisesti Pohjanmaalta oli jo kantautunut tietoja venäläisten suorittamista joukkotapoista, kidutuksista ja lasten ryöstöistä. Maaningan Kurolanlahdella menetti Kuopion kirkkoherra Henrik Hoffren metsäaittaan kätkemänsä suuren ruokavaraston, jossa oli 30 tynnyriä ruista, savustettua lihaa, siankyljyksiä ja kalaa sekä lisäksi voita 110 kg. Kun venäläiset tulivat tiistaipäivänä Haataalan kylään, pakeni kylän väki Kurolanlahdelle. Ryssät seurasivat kyläläisiä ja löysivät kirkkoherran aitan. Elintarvikkeista osan veivät venäläiset, jotka syöttivät viljaa hevosilleenkin ja osan paikalliset asukkaat, joiden joukossa oli ollut kirkkoherran oma renki Antti Miettinen. Kirkkoherra Hoffren joutui kyljyksensä menetettyään varmaankin niin kovalle laihdutuskuurille, että hän kuoli vuonna 1718.

Samassa yhteydessä ryöstettiin majuri Johan Fieandtin Maaningalla sijainnut kartano. Talosta katosi viljaa, lasi-ikkunat, piilukirves, haulipyssy ja uuninpellit. Fieandt oli helmikuussa 1713 joutunut lähtemään Kyrön pitäjään, jossa hän jäi venäläisten vangiksi. Hän kuitenkin pakeni vankeudesta. Ennen sotaan lähtöään Fieandt oli jättänyt puustellinsa lampuoti Johan Zacheuksen hoteisiin. Tämä ei ollut saamastaan ohjeesta huolimatta toimittanut tavaroita turvaan. Zacheuksesta tuli ryssän vallan aikaa ensin staarosta Maaningan tienoille. Isonvihan loppupuolella venäläiset valitsivat hänet "joustavampana miehenä" Henrik Hoffrenin sijaan Kuopion pitäjän nimismieheksi. Zacheus nai virkamies sukuun kuuluneen Paldaniuksen lesken Elin Kekkosen. Hän sai poikapuolikseen Karl, Eilas ja Esaias Paldaniuksen. Zacheus otti vuonna 1715 haltuunsa Kehvolta Tahvo Väänäsen kruununtilan.

Maaningan Käärmelahdella venäläiset löysivät metsäaitasta tammikirstun, jossa olivat Kuopion kruunun asiakirjat. Ne oli sinne kätkenyt kruununvouti Nils Södermarck Ruotsiin paetessaan. Osan asiakirjoista venäläiset tuhosivat. Hangelle jätetyt paperit korjasi talteen ja kuivasi metsäaitan omistaja Pekka Kervinen, joka toimitti ne vuonna 1716 voudin pojalle Nilssille. Miten pelastuneille asiakirjoille kävi, ei ole tiedossa. Ryssät olivat hyvin taitavia metsäkätköjen löytäjiä. Asiakirjojen katoamisen seurauksena Isonvihan ajan tiedot Kuopion suurpitäjästä jäävät puutteeliseksi ja vaikeasti selvitettäviksi. 1740 - luvulla toimi kauppiaana Lappeenrannassa Nils Södermarck!

5. Pitäjät venäläisten verottamina

Talven 1715 jälkeen alkoi Kuopion pitäjässä rauhallisempi aika. Verojen ja elintarvikkeiden perintä venäläisille, ropottityöt tavallisesti Pietarissa ja postikyydit Wiipuriin olivat pahimpia ongelmia. Veroja keräsivät venäläisille "lääneistään" paikallisista asukkaista valitut staarostat eli kylänvanhimmat ja näiden apulaiset densiket. Heidän mukanaan liikkui usein veronkantoa seuraamassa joku venäläinen, joka saattoi myös ottaa verotavaraa omaan käyttöönsä. Virheellisestä verojen perinnästä syytettiin Isonvihan jälkeen Kuopion käräjillä lähes jokaista staarostaa; joskus syystä, joskus syyttä. Leppävirralla ja Joroisissa staarostojen "verolääniä" kutsuttiin Kymeiksi ”Kymmene”.

Kuopion pitäjän staarostojen esimiehenä toimi iisalmelainen komissaari Lorenz Ranström, joka oli entinen pitäjänkirjuri. Randström jatkoi työtään Isonvihan jälkeen Iisalmen nimismiehenä. Kuopion pitäjästä löytyi Isonvihan ajalta yli kymmenen staarostaa. Savon ylimmäksi suomalaiseksi virkamieheksi staarostojen esimieheksi "komendantiksi" venäläiset vailtsivat sääminkiläisen verokirjurin Henrik Åbergin. Komendantin asuinpaikka oli Savonlinna. Virka oli varsin tuottoisa, sillä hän vaati jokaiselta alaiseltaan talolta palkakseen 5 äyriä hopearahaa. Savon ylimpänä venäläisinä virkamiehinä mainitaan komendantit Shuvalov ja Okenov. Edellisen mainitaan olleen Wiipurissa. Okenov yritti jonkin verran hillitä venäläisten sotilaiden mielivaltaisia toimia. Hän tutkitutti syksyllä 1716 mm. venäläisen kapteenin Mohovskin tekemisiä Iisalmessa. Myös varsinaisia käräjiä lienee pidetty vuosittain. Esimerkiksi talonpoikien Antti Julkusen ja Juho Pykäläisen välistä riitaa oli käsitelty Kuopion käräjillä 25. helmikuuta 1720.

Nilsiän alueella staarostana toimi Sänkimäeltä kotoisin ollut Heikki Eerikinpoika Pitkänen yhdessä veljensä Lassin kanssa; ei siis Matti Väänänen, kuten Savon historia väittää. Pitkästen läänissä oli 58 taloa. Ainakin osa Väänäsen läänin taloista sijaitsi vuonna 1720 Maaningan Halolassa, koska hän oli ottanut kylässä asuneelta Pekka Kiimingiltä veroiksi kaksi vuotta vanhan härän. Matti lienee Siilinjärven Kehvolta kotoisin ollut Matti Laurinpoika Wäänänen, jolla vuonna 1709 oli renkinä mm. Matti Pasanen. Maaningan tienoilla Tavinsalmella staarostana toimi siis aluksi myös Johan Zacheus. Kuopion eteläpuolen kylissä ainakin Litmaniemellä staarostoilla Heikki Holopaisella ja Lassi Kinnusella oli 59 talon lääni. Holopainen kokosi veroja ainakin vuosina 1715 - 1720. Kotasalmelaisella Antti Toivasella aivan Isonvihan lopussa vuoden 1720 tienoilla 40 talon lääni, johon nyt kuului myös sänkimäkeläinen Lassi Pitkäsen tila. Tuusniemen Ohtaanniemen tienoilla vuoden 1720 aikoihin staarostana toimi Gabriel Kekäläinen. Hän oli lähettänyt vuonna 1720 siikajokelaisen pakolaisen Heikki Paakarin ropottityöhön Wiipuriin, missä mies oli kuollut. Heikin setä myös pohjalainen pakolainen Antti Paakarin vaati staarostalta Heikin palkkaa eli 3 kappaa viljaa. Asian käsittelyssä yhteydessä mainitaan myös densiken Pertti Tuovinen sekä läänin koko 15 tilaa.

Suurin lääni 78 taloa lienee ollut ryönäläisellä Sven Vartiaisella. Myös Siilinjärven Pöljältä kotoisin olleen staarostan Juho Miettisen yhteydessä mainitaan 78 talon lääni. staarostana Vartiainen toimi ainakin vuonna 1717. Muiksi staarostoiksi käräjäoikeuden pöytäkirjoissa mainitaan Suur - Kuopion pitäjässä mm. Pekka Väisänen Käärmelahden alueelta ja Olli Happonen vuoden 1718 tienoilla mm. Hiltulanlahden alueella, Heikki Kekäläinen ilmeisesti Tuusniemen tienoilla ja Pekka Niskanen Riistavedellä ainakin vuonna 1721, siltavouti Lauri Tiihonen luultavasti Vehmasmäeltä Kuopion eteläpuolelta , Hannu Korhonen Hiltulanlahdelta ainakin vuosina 1716 - 1717, Iivari Karhunen Punnonmäki -Soinlahti sekä mahdollisesti Kalle Leskinen. Väisänen kerrotaan ottaneen käärmelahtelaiselta Olli Hyttiseltä veroiksi rukin "walmars råck". Niskanen puolestaan oli ottanut riistavetiseltä Antti Voutilaiselta veroiksi veneen ja kalaverkkoja. Veneellä oli viety Savonlinnaan ropottimiehen tavaroita ja se oli sitten jäänyt Niskasen rantaan lojumaan.

Kuopion Ryönän kylästä kotoisin olleen staarosta Sven Vartiaisella oli siis varsin suuri "lääni". Luku - ja kirjoitustaidoton Sven oli kovakourainen toimissaan. Hän ja muutama ryssä olivat vaatineet Kuopion ryönäläiseltä Juho Väätäiseltä kyytejä. Kun halukkaita kyytimiehiä ei heti löytynyt, löi Sven Väätäisen vaimoa Kaarina Heikkistä päähän kepillä. Tästä uroteosta hänelle langetettiin syyskäräjillä vuonna 1723 kolmen taalarin sakot. Samoin Sven oli lyönyt Juho Vartiaisen vaimoa sekä vielä jännevirtalaisen Olli Hartikaisen vaimoa Beata Taskista. Jälkimmäisen kärhämän syyksi Vartiainen kertoi saaneensa Kuopion kirkkoherralta Hoffrenilta käskyn noutaa Hartikaisilta lammas venäläiselle luutnantille. Ilmeisesti Hartikaisen vaimo oli estellyt tätä äkillistä veronkantoa. Sven Vartiainen oli muutenkin jokseenkin piittaamaton yleisestä järjestyksestä. Hän sai vuonna 1725 sakot tehtyään pyhänä töitä. Papisto avusti staarostoja mm. veronkannossa. Esimerkiksi kuopiolainen pastori vastaanotti staarostojen komissaari Åbergille keräämiä palkkarahoja.

Jo vuonna 1712 naapurukset Sven Vartiainen ja Juho Väätäinen olivat käräjöineet, koska Vartiaisen karja oli laiduntanut Väätäisen vehnäpellossa. Väätäisten veljesten Ollin ja Jussin kaski olikin ilmeisesti ollut Vartiaisen maalla, koska nämä saivat sakot. Veljekset olivat korjanneet luvattomasta kaskestaan mm. 15 kappaa vehnää. Tätä viljaa kasvatettiin vielä Isonvihan aikoihinkin pieniä määriä omaan tarpeeseen. Myös jännevirtalainen Erkki Savolainen sekä tavinsalmelainen majuri Fieandt olivat olleet vehnän viljelijöitä. Majurilla oli ollut aitassaan 26 kappaa vehnää. Ne oli lampuoti Zacheus hukannut puustellin muiden tavaroiden ohella. Vuoden 1711 Kuopion syyskäräjillä (s. 127) mainitaan Puutosmäellä asuva talonpoika Zachris Turunen, jolla oli 1 tynnyri tattaria(bowhete). Vehnä (whete) ja bowhete mainittiin eräässä viljaluettelossa erikseen! Vehnän viljely yleistyi uudelleen ainakin jo 1770 - luvulla.

Nilsiän ja siten myös Wuotjärven alueen staarostoina toimivat siis Nilsiän sänkimäkeläiset veljekset Lassi ja Heikki Pitkänen. Heidän 58 talon lääniinsä kuului mm. Ryönän kylästä Lauri Takkisen tila. Takkinen näet syytti käräjillä staarosta Heikki Pitkästä 15 viljakapan ottamisesta. Mies joutui kuitenkin tunnustamaan, että viljan olivat löytäneet ryssät hänen metsään tekemästään kätköstä. Pitkäsetkin saivat Isonvihan jälkeen lukuisia muitakin syytteitä väärinkäytöksistä. Noin 60 - vuotiaat veljekset lienevät olleet luku - ja kirjoitustaidottomia. Myös Lassin ja Heikin veli Erkki mainitaan veronkannon yhteydessä. He olivat vaikeassa asemassa täyttäessään ryssien joskus mielivaltaisiakin vaatimuksia. Pitkästen kerrottiin olleen toimessaan omavaltaisia. Heikki Pitkänen ja hänen poikansa Erkki joutuivat ongelmiin venäläisen everstiluutnantin Sigiotoffin hankintojen tähden. Upseerille piti toimittaa rahaa vastaan viljaa. Jos veroviljaa tai verorahaa ei jostain talosta saatu riittävästi, staarosta joutui ottamaan ryssien käskystä puuttuvan määrän jostain naapuritalosta tai itseltään. Erkki Lassinpoika Pitkänen Sänkimäestä tai Vehkasaaresta oli toiminut Isonvihan aikoihin piiskurina "flagellator". Entinen sotilaskorpraali Olli Halonen oli lyönyt palkkariidan päätteeksi Pitkästä selkään kirveellä.

Olli Pirinen Syvärilän kylästä Nilsiän itäpuolelta syytti vuonna 1724 Pitkäsen veljeksiä vuosien 1717 ja 1718 verojen keruusta. Pirinen oli suorittanut veroina liikaa 5 karoliinia eli 9 taalaria 12 äyriä kuparirahassa. Jonkinlainen verotaksa oli siis ollut olemassa. Pitkäset väittivät käräjillä, että ryssät olisivat heidät pakottaneet heidät ottamaan enemmän rahaa siksi, että sen piti korvata eräiden veronmaksukyvyttömien talojen saatavia. Nimismies Hoffren kuitenkin todisti, ettei kyseisinä vuosina kannettu Pitkästen mainitsemia veroja. Syytetyt joutuivat korvaamaan Pirisen menetykset. Samanlaisen valituksen esitti Nilsiän Halunalta kotoisin ollut Heikki Kokkonen kaimaansa Heikki Pitkästä vastaan. Kokkonen väitti staarosta Pitkäsen ottaneen häneltä kruunun ja herrasväen eli moisnikin rahoja 5 karoliinia enemmän kuin silloinen verotaksa oli sekä käyttäneen rahat itse. Kokkoset muuttivat Halunalle 1680-luvun lopulla. Koska Pitkänen ei haasteesta huolimatta ollut tullut käräjille, hänet tuomittiin maksamaan Kokkoselle edellä mainitut 5 karoliinia eli 9 taalaria 12 äyriä kuparirahassa.

Matti Pekanpoika Rissanen Wuotjärven Hipanlahdelta vaati Kuopion käräjillä vuonna 1724 takaisin niitä rahoja, jotka vuonna 1718 isä Pekka oli antanut Lassi Pitkäselle veroina. Vanha Pekka Rissanen oli poikansa mukaan maksanut Pitkäselle liikaa veroina 3 karoliinia rahaa käteisenä sekä yhden lampaan, jonka arvo oli 1 karoliini. Verojen yhteisarvo oli 7 taalaria 15 äyriä kuparirahana. Lampaan arvo kuparirahassa oli 1,5 taalaria. Saman hintaiseksi oli arvioitu lammas myös Siilinjärvellä. Lisäksi Pitkästen densiken sänkimäkeläinen Juho Heikkinen oli ajellut Rissasten hevosella ympäri pitäjää veronkeruussa. Juhon isä lienee ollut Sigfrid Pitkäsen vävyksi Sänkimäkeen muuttanut Matti Heikkinen, joka näkyy ainakin jo vuoden 1697 läänintilien henkikirjoissa. Käräjien päätöksen mukaan Lassi joutui korvaamaan Rissasille liikaa kannettujen verojen arvon. Matti Rissanen toimi 1720-luvun lopulta lähtien hyvin aktiivisesti Nilsiän kappelikirkon perustamisasioissa.

Vuoden 1725 talvikäräjillä juankoskelainen Antti Hiltunen syytti entisiä staarostoita Lassi ja Heikki Pitkästä veronkantamisessa tapahtuneista väärinkäytöksistä. Pitkäset olivat ottaneet Hiltuselta verorahoja 8 karoliinia. Rahat kuitenkin oli saanut veronkannossa mukana ollut ryssän rakuuna, joten Pitkäset vapautettiin tästä syytteestä. Lisäksi Hiltunen valitti menettäneensä 3300 lyhdettä ruista. Lyhteet koottiin ajan tavan mukaan talvipuintia varten suuriin aumoihin. Lyhteet oli kuitenkin kuljettanut pois Erkki Heikinpoika Pitkänen, jonka selitykset käräjät halusivat nyt kuulla. Veroja ei tähän aikaan yleensä kerätty lyhteinä, vaan viljana. Hiltuset olivat 1690-luvulla Juankoskella vouti Johan Ivarsson Kauhasen lesken torppareita.

Kuopion pitäjä oli jollakin tapaa läänitetty eräille venäläisille ylimyksille, joiden veroja keräsivät venäläiset moisnikit ja näiden apuna muitakin venäläisiä. Käräjien pöytäkirjoissa mainitaan ”herrasväen moisnikit”. Herrasväellä lienee tarkoitettu läänityksen omistajaa. Eräs moisnikki asui Kuopion Hatsalassa sijaitsevassa kapteenin virkatalossa. Moisnikille maksoi veroa Syvärinjärven itärannan Kärsämäen kylän talonpoika Paavo Ollikainen 7 karoliinia. Sen oli noutanut eräs moisnikin lähettämä ryssä. Paavo syytti Isonvihan jälkeen tästä veronkannosta Pitkäsen veljeksiä, mutta joutui luopumaan syytteestä. Pitkästen mukaan 12,5 karoliinia oli otettu siitä syystä, että Ollikainen ei ollut vienyt 1,5 tynnyriä veroviljaa makasiiniin, vaan jättänyt ne Pelonniemelle Pekka Heikkisen haltuun. Kärsämäen tilalla asui aikaisemmin Siilinjärveltä lähtöisin ollutta Hakkaraisten sukua. Myös Siilinjärven pöljäläinen Matti Kejonen oli joutunut antamaan 8 karoliinia rahaa moisnikille ja 10 karoliinia tsaarille. Matilta oli otettu lehmä ropottimiehen palkkaan, nuori 2 karoliinin eli 3 kuparitaalarin arvoinen härkä moisnikille ja 6 kappaa maltaita muiksi veroiksi.

Toki Isonvihan aikaisia talonpoikien välisiä riita - asioita käsiteltiin vielä Isonvihan jälkeenkin. Iisalmen talvikäräjillä vuonna 1722 savojärveläinen Yrjö Martikainen vaati Tahkovuoren pohjoispuolella Ruokosen kylän Kalliolahdessa asuneelta Heikki Ruotsalaiselta takaisin kuparikattilaa, jonka hän pantannut tälle jo vuonna 1713. Kattila oli painanut yhden leiviskän eli noin 8,5 kilogrammaa ja pantin arvon 7 taalaria 16 äyriä Martikainen kertoi maksaneensa jo vuonna 1714. Ruotsalainen selitti kuitenkin jo silloin palauttaneensa kattilan. Tätä kiistaa oli käsitelty jo Isonvihan aikaan 1718 Iisalmen käräjillä.

Verotusta kuvaa hyvin Siilinjärven kasurilalaisen Lassi Ruuskasen tapaus. Hän oli maksanut vuonna 1719 veroina puoli tynnyriä ohraa ryssän rakuunoille silloisen Kuopion nimismiehen Johan Zacheuksen kautta. Siilinjärven pöljäläiselle staarosta Jussi Miettiselle hän oli joutunut antamaan veroiksi 26 kappaa ohraa. Naapurinsa Jussi Hartikaisen kautta Ruuskanen oli antanut ruotsalaiselle osapuolelle 10 kappaa eli noin 55 litraa ruista. Lisäksi hän oli luovuttanut venäläisen kenraalin moisnikille rahaa 2,5 karoliinia ja 2 karoliinin arvoisen nahkalaukun.

Kuopion itäpuolelta Litmaniemeltä kotoisin olleen talonpoika Matti Happosen navetasta oli viety vuoden 1716 jouluaattona 2 lehmää veroista, joita isäntä ei nimismies Hoffrenin mukaan ollut maksanut. Eläinten viejät olivat olleet ryssiä, jotka nimismiehen puututtua asiaan olivat luovuttaneet ne pois. Lehmät olivat päätyneet Matin veljelle. Tämä oli myynyt ne "hyvän tahdon eleenä" venäläisille. Happoselta oli peritty edellisenä vuonna myös "hevosrahoja" 1 taalari 5 äyriä hopeassa ja myöhemmin vielä "majoitusrahoja" 1 taalarin ja 5 äyrin verran. Majoitusrahoja perivät myös ruotsalaiset jo ennen Isonvihan alkua. Nimismies Hoffren joutui ehkä tämän tapauksen jälkeen venäläisten epäsuosioon ja hänen tilalleen nimitettiin seuraavana vuonna staarosta Johan Zacheus.

Nilsiän halunalainen Erkki Kokkonen vaati Erkki Laurinpoika Pitkäseltä maksua lammasnahkaturkista, jonka tämä oli ottanut vuonna 1719. Pitkänen selitti, että hän oli joutunut kyytimieheksi eräälle moisnikille, joka matkusteli ympäri pitäjää. Hänellä ei ollut asian kanssa muuta tekemistä. Kokkonen joutui myöntämään, että turkki oli mennyt muille kuin Pitkäselle, joten tämä vapautui Kokkosen haasteesta. Lassi Pitkänen puolestaan oli Kokkosen mukaan vuonna 1718 Savonlinnan Malmilla myynyt venäläisille yhden tynnyrin Kokkosen lähettämää veroviljaa. Pitkänen puolestaan vastasi, että ryssät eivät olleet ottaneet Kokkosen viljaa vastaan, koska se oli ollut pilaantunutta.

Iisalmen Leppälahdessa eli nykyisessä Lapinlahden pitäjässä asuva Elias Walta "Walda" syytti vuonna 1722 entistä staarostaa Hemminki Väisästä vuoden 1720 veronkannosta. Walta kertoi maksaneensa ensimmäisellä kerralla 10 karoliinia käteistä ja 12 naulan painoisen kuparikattilan. Toisella kertaa hän oli maksanut 3 karoliinia käteistä, 2 lehmää, yhden lampaan, hopeasormuksen ja hopeisen rintakorun. Väisänen puolestaan selitti ottaneensa vain 4,5 karoliinia ropottirahoja ja 8 naulan painoisen kuparikattilan, jonka hän oli myynyt Henrik Tikkaselle ilmeisesti Kiuruvedelle 10 taalarilla 19 äyrillä kuparirahassa. Nämä rahat oli käytetty ropottirahojen määrän täydentämiseen. Kolmen karoliinin oton Väisänen kiisti kokonaan. Yhden lehmän hän oli ottanut rakuunaveroiksi viljan sijaan. Toisesta lehmästä entinen staarosta kiisti tietävänsä mitään. Lammas, sormus ja rintakoru oli käytetty ropottimiehen ylläpitoon. Walta lisäsi, että 4,5 karoliinia sekä 10 taalaria 19 äyriä kattilasta oli käytetty ropottirahoihin, mutta kattila oli painanut 12 naulaa. 3 karoliinia oli ottanut Väisäsen alainen densiken Heikki Rytkönen. Toisen lehmän oli ottanut myös Väisäsen alainen densiken Lassi Kattainen. Lisäksi Walta kertoi, että lampaan hinnaksi oli määritelty 24 äyriä kuparissa, sormuksen 15 äyriä hopeassa ja rintakorun 24 äyriä kuparirahassa. Väisänen kiisti Wallan väitteet. Asia siirrettiin maaherran ratkaistavaksi. Olikohan densiken Kattainen nykyisen valtiovarainministerin Jyrki Kataisen esi-isä.

Veroviljaa koottiin väliaikaisesti makasiiniin, joka lienee sijainnut Kuopiossa. Ainakin Iisalmen pitäjässä makasiini oli säilytyspaikka, josta myöhemmin voitiin noutaa sinne viety viljamäärä. Staarostat, kuten Lassi ja Heikki Pitkänen ja Juho Zacheus Maaningalta veivät veroviljoja ja - rahoja Savonlinnaan, jossa siis toimi Savon ylin komissaari Henrik Åberg sekä venäläinen komendantti. Juankosken Rautaruukin perustajaosakas vuonna 1746 kauppias Johan Åberg oli Henrikin veli. Vuonna 1732 kauppias Johan Åberg järjesti Kerimäellä kuolleen veljensä Henrik Åbergin pojat Aronin ja Gideonin opiskelemaan Porvoon kymnaasiin. Henrikin leskeksi mainitaan Kristina Pirhonen. Staarostojen aika lienee kulunut melko tarkkaan veroasioiden hoitamiseen ainakin talvisaikaan. Heidän "talonpitonsa" on varmaankin kärsinyt alituisesta matkustelusta. Siis Kuopiossa ja Iisalmessa olivat makasiinit jo Isonvihan aikaan,.

6. Työpalvelusta ryssille

Ropottityöntekijän lähetti ja kustansi muutaman talon muodostama ruotu. Työhön lähtevä sai ruodultaan palkan ja vaatteita. Vuonna 1718 Iisalmen pitäjästä Pietariin ropottityöhön palkatuilla oli tapana olla ilmestymättä työpaikalleen. Palkkaajat joutuivat ongelmiin miehittäjien kanssa. Inkerinmaalta kotoisin ollut pakolainen Juho Jugero oli ollut suhteissa erään Kaarina Hyvärisen kanssa. Mies oli joutunut vuonna 1716 ropottityöhön Pietariin, jonne hänen tiedettiin kuolleen. Juho sai viimeisen leposijan vanhan kotiseutunsa läheltä.

Kuopion itäpuolelta Siilinjärven Kasurilasta kotoisin ollut Jussi Hartikainen oli ottanut vuonna 1719 naapurinsa edellä mainitun Lassi Ruuskasen 20 hirsitukkia ja 20 kuormaa lyhempää puutavaraa. Ruuskanen itse oli joutunut lähtemään ryssien työkomennukselle Wiipuriin. Pian sen jälkeen oli 50 venäläistä rakuunaa tullut hänen taloonsa. Sitä he olivat pitäneet majapaikkanaan 6 viikon ajan. Ryssät olivat vaatineet Hartikaisen tekemään Ruuskasen halliin lattian sekä pystyttämään varaston "liiterin". Jussilla ei tässä kiireessä ollut muuta mahdollisuutta, kuin ajaa metsästä Ruuskasen puutavaraa. Rakuunat oli ilmeisesti lähetetty hillitsemään kivekkäiden ja ruotsalaisten sotilaiden toimintaa Kuopion pohjoispuolella ja erityisesti korpraali Husson kotikylässä. Ruuskanen puolestaan kertoi tehneensä itse hallin lattian ja varaston jo aikaisemmin talvella. Hän arveli Hartikaisen polttaneen tukit. Tästä tuhotyöstä hänellä ei kuitenkaan ollut ketään todistajaa.

Postin kuljetuksiin Wiipuriin lähetetyt hevoset jäivät usein sille tielleen joko venäläisten ottamana tai kuljetusrenkien myyminä. Näin kävi esimerkiksi vuonna 1720 staarostana toimineelle Lassi Pitkäselle, jonka 75 kuparitaalarin arvoisen hevosen uusi staarosta Antti Toivanen Muuruveden läheltä Kotasalmelta ilmeisesti pitäjäläisten kostoksi oli lähettänyt postin ajoon.

Siilinjärven pöljäläisen Lassi Miettisen hevonen oli ollut postin ajossa Wiipuriin vielä elokuussa vuonna 1721. Hevosmies Pekka Matinpoika oli myynyt 45 kuparitaalarin arvoisen hevosen 2,5 karoliinilla venäläiselle postiluutnantille. Sitä ennen ryssä oli ottanut hevosen omaan käyttöönsä ja tehnyt sillä kahden viikon reissun Pietariin. Renki Pekan mukaan hevonen oli mennyt huonoon kuntoon ja sen satula oli rikki. Postiluutnantti oli halunnut ostaa eläimen 2,5 karoliinilla. Pekka tuomittiin korvaamaan Miettiselle hevosen hinta.

Siilinjärven Hakkaralasta kotoisin ollut talonpoika Paavo Pitkänen karhusi vuoden 1722 kesäkäräjillä staarosta Gabriel Kekäläiseltä niitä 2 karoliinia, joita tämä oli kerännyt vuonna 1718 Wiipuriin rottottityöhön joutuneen Pitkäsen pojan elatusta varten. Poika oli kuitenkin palannut kotiin, ennen kuin rahat oli lähetty Wiipuriin. Lisäksi Pitkänen vaati Kekäläiseltä tämän ottamia 9 kappaa ruista sekä 4 lampaan hintaa, joista staarosta oli luvannut maksaa 1 karoliinin. Kekäläinen puolestaan väitti maksaneensa Pitkäsen puolesta viljaveroa. Rukiit olivat ryssät ottaneet Kekäläiseltä omaan käyttöönsä. Käräjät tuomitsi kuitenkin Kekäläisen maksamaan Pitkäsen vaatimat rahat sekä myös 24 äyriä oikeudenkäyntikustannuksiksi.

7. Isonvihan loppuvaiheista

Miehityksen loppuvuosina olot vakiintuivat pian kuitenkin siinä määrin, että ainakin Iisalmessa oli pidetty käräjät syksyllä 1718. Kuopion pitäjän asukkaita kävi käräjien pöytäkirjojen mukaan ilmeisesti joka vuosi vuodesta 1717 alkaen aina Isonvihan päättymiseen eli vuoteen 1721 asti Lappeenrannan markkinoilla. Sissikapteeni Långström miehineen otti omaan käyttöönsä markkinoille menneen Nilsiän niinimäkeläisen Juho Savolaisen ja Siilinjärven Rissalasta kotoisin olleen Pekka Hämäläisen markkinakuorman, jossa oli voita 72 leiviskää eli 4 tynnyriä ja pari vuohipukkia. Tavarat vietiin pohjoiseen Vieremälle ja sieltä Oulujärven lähelle Vuolijoelle, jossa ne jaettiin sissien muonaksi. Leiviskä oli noin 8,5 kilogrammaa, joten miesten emännät olivat joutuneet pitkät tovit survomaan kermaa kirnunmännällä, ennen kuin edellä mainittu voimäärä oli valmistunut. Pekka Karttunen puolestaan oli ottanut Lauri Korhosen nuottaveneen kesällä 1721. Hän oli mennyt Lappeenrantaan, jossa oli luvatta myynyt veneen ja pitänyt rahat itsellään. Samankaltaisen tempun oli tehnyt lohilahtelainen Topi Tuovinen syrjäsaarelaiselle Antti Voutilaiselle syksyllä 1721. Antti oli lähettänyt Topin mukana ohraa Lappeenrannan markkinoille myytäväki. Tämä oli omavaltaisesti myynyt ne jo Lappeenrannan tullissa ja pitänyt rahat itse.

Talonpojat pyrkivät piilottamaan viljojaan niin staarostoilta kuin venäläisiltä sotilailta. Tuusniemen Miettilässä Pekka ja Olli Miettinen olivat vuonna 1718 piilottaneet ruislyhteitään metsäkätköön. Sinä vuonna oli sattunut kato, joten viljaa oli niukalti. Ryssät tiesivät tilanteen ja juoksentelivat pitkin metsiä etsimässä viljakätköjä. He löysivät Miettisten lyhdekasan ja kuljettivat sen naapurikylään Wuorisaloon Olli Pelkosen riihelle kuivatakseen ja puidakseen ne. Yöksi viljoja oli jäänyt vahtimaan ryssän rakuuna ja staarosta Heikki Holopaisen poika. Siten staarosta oli tietoinen asiasta.

Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, rakuuna ja Holopaisen poika oli kuitenkin komennettu matkustamaan naapurikylään Litmaniemelle. Sieltä heidän tehtävänään oli ollut hakea lisää viljaa puitavaksi. Miettiset olivat huomanneet vahtien häipyneen. He menivät Pelkosen riihelle ja alkoivat puida siellä ollutta viljaansa. Heidän aikomuksenaan oli viedä jyvät omiin kätköihinsä. Tässä heitä ei onni suosinut. Ryssän rakuunoita olikin sattunut tulemaan riihelle. Miettiset häipyivät sen pidempää asiaa miettimättä paikalta. Rakuunat pakottivat paikalliset talonpojat viljanpuintiin. Jyvät oli kuljettu nykyisen Kuopion Yliopiston luoteispuolelle Savisaareen, jossa ryssillä oli kortteeri. Ruista oli kertynyt 4 tynnyriä. Se oli jaettu venäläiselle miehistölle. Miettiset vaativat sodan jälkeen staarosta Holopaiselta korvaukseksi 850 ruislyhdettä.

Kuten jo alussa todettiin, ryssät ottivat halukkaasti kaikkea, jolla oli jotain arvoa. Pitäjän asukkaat piilottelivat maahan hopea - ja kupariesineitä, rahaa ja koruja. Sotavuosien kuluessa kätköpaikat saattoivat unohtua tai kätkijä kuolla. Näin jäi maahan "Isonvihan ajan aarteita". Nykyisen Nilsiän pitäjän alueelta käräjäkirjat mainitsevat kolme kadonnutta kätköä, jotka sijaitsevat Kaaraslahdella, Ruokosella ja Wuotjärvellä. Jälkimmäinen kätkö saattoi olla mielikuvituksen tuotetta. Ruokosella maakätköön oli pantu hopeinen pikari, Kaaraslahdella rahaa ja Wuotjärvellä kuparikattiloita ja rahoja.

Pohjansodan rauha solmittiin monien vaiheiden jälkeen Uudessakaupungissa 30. elokuuta 1721. Rauhanteon tultua tiedoksi yrittivät venäläiset kantaa vielä ylimääräistä veroa. Kuopion pitäjäänkin tuotiin venäläisen kapteenin Matroniin käskykirje, jonka mukaan Savonlinnaan piti toimittaa rahaa 14 ruplan arvosta syyskuun 14. päivään mennessä. Kirjeen olivat tuoneet nimismies Hoffrenille sotilaat Mihail Zerebhov ja Mihail Volkov. Kun verorahoja ei oltu koottu pitäjästä, joutui nimismies itse maksamaan omasta pussistaan vaaditun summan. Siitä huolimatta edellä mainitut venäläiset sotilaat kuljettivat Hoffrenin vangittuna Maaningan Käärmelahdelta Siilinjärven Toivalaan asti eli 5 peninkulmaa. Ryssät eivät vapauttaneet nimismiestä ennen kuin tämä oli maksanut sotilaille 4 ruplaa. 1 erikoisrupla vastasi 1,5 hopeataalaria, joten Hoffren joutui maksamaan vapaudestaan 18 taalaria kuparissa. Tällä hinnalla olisi saanut noin 1,5 lehmää.

Vielä vuoden 1721 kesäkuun ja syyskuun välillä oli miehiä joutunut töihin Savonlinnaan, jonne venäläiset vaativat myös veroviljan toimituksia. Viljan kuljettajiksi mainitaan myös Heikki Pitkänen. Sen vastaanottajiksi mainitaan mm. venäläinen waldgotskalaisen rykmentin kapteeni Spiridov. Viljantoimituksista viejät eivät saaneet mitään kuittausta.

8. Sodan jälkien loppuselvittelyä

Sodan päätyttyä alkoi Kuopion käräjillä sekasortoisen kauden jälkipuinti. Edellä jo kerrottiin staarostojen väärinkäytösten selvittelyistä. Monella oli jäänyt heitä vastaan jotain hampaankoloon. Käräjillä selviteltiin myös monia tilojen perintö - ja omistusoikeudenriitoja sekä haettiin korvausta ryssien tekemistä ryöstöistä. Kotiin palattuaan moni sotaan joutunut talonpoika huomasi, että hänen tilansa oli joutunut sukulaisen tai naapurin haltuun. Vuoden 1722 talvikäräjillä pelonniemeläinen sotilas Olli Ollinpoika Heikkinen väitti, että hänen isänsä verotilalle oli tunkeutunut samasta kylästä kotoisin ollut Iivari Savolainen. Iivari selitti maksaneensa Ollin isän veroja 20 taalaria hopeassa vuonna 1713. Sen jälkeen hän oli tarjoutunut ostamaan tilan 25 taalarilla hopearahassa verotilakseen. Pitäjän lautamiesten mukaan Savolainen oli pannut talon hyvään kuntoon. Tilan omistusoikeutta Kuopion käräjät eivät pystyneet ratkaisemaan.

Oma lukunsa oli avioliiton ulkopuoliset suhteet ja niistä syntyneet lapset. Epävakaana aikana pitäjässä liikkui paljon ulkopuolista väkeä: sotilaita, kivekkäitä, pakolaisia ja ryssiä. Kirkko ei silloin pystynyt toimimaan siveyspoliisina. Kuopion nimismiehellä riitti Isonvihan jälkeen töitä asiantilan saattamiseksi lailliselle pohjalle. Suuri osa käräjäistunnoista kului näiden asioiden selvittelyyn. Muiden Savon pitäjien käräjillä niitä oli yleensä vain muutama. Syynä tähän lienee ollut Kuopion uusi ja innokas kirkkoherra Henrik Argillander, joka itsekin usein osallistui käräjillä seurakuntalaistensa rikkomusten käsittelyyn. Hän näyttää olleen huonoissa väleissä joidenkin seurakuntalaistensa kanssa. Esimerkiksi Olli Hartikainen Koivumäeltä syytti kirkkoherraa epäoikeudenmukaisesta käytöksestä häntä kohtaan

Kuopion kirkko oli palanut 6. elokuuta 1719 ukonilmalla. Rakennusmestari Pehr Eskillsson Collenius aloitti vuonna 1722 uuden kirkon rakentamisen. Hän arvioi sen kustannuksiksi vain 200 taalaria kuparirahassa! Rakennustukkeja aiottiin tuoda lautalla sulien vesien aikaan. Kuitenkin kirkko valmistui lopullisesti vasta noin vuonna 1730. Sitä varten jouduttiin hankkimaan uusi kello, koska vanha maahan kätketty kello oli kateissa. Mainittakoon, että Iisalmen kirkko paloi 3. kesäkuuta 1699. Samalla tuhotui sotilaiden varusteita ja mm. musketteja, joita oli säilytetty samassa rakennuksessa. Hernejärvelle oli perustettu ainakin jo vuonna 1697 varusmestarin puustelli, jossa asui varusmestari Johan Haka. Kirkkolaki vuodelta 1712 määräsi luvattomista suhteista tavatun yleensä yhtenä sunnuntaina istumaan kirkon edessä jalkapuussa. Heitä kyllä riitti Kuopion väliaikaisen kirkon eteen kirkkoväen pilkattavaksi.

Vuoden 1722 Kuopion talvikäräjillä käsiteltiin Juankosken vehkalahtelaisen Beata Tuomaantytär Rissasen asioita. Beatan mies ilmeisesti naapurikylästä Liperin puoleiselta Vehkalahdelta kotoisin ollut Paavo Hakkarainen oli ollut kuninkaan sotamiehenä. Palattuaan sodasta hän oli havainnut lasten lukumäärän kasvaneen. Vaimo oli synnyttänyt "pilttilapsen" Walpurin päivänä vuonna 1721. Lapsen isä oli ollut juankoskelainen talollisenpoika Tahvo Hämäläinen. Käräjät tuomitsi Tahvolle 40 hopeataalarin sakot, jotka hän voisi korvata 16 parilla raippoja ja 3 lyöntiä jokaisella parilla. Beata sai 80 hopeataalarin sakot, jotka hän olisi voinut sovittaa 32 parilla piiskoja ja 3 lyöntiä jokaisella parilla. Sakot perusteltiin vuoden 1653 lailla. Näin korkeita sakkoja määrättiin Savossa näiden talvikäräjien jälkeen vielä muutamia. Yleensä ne kuitenkin olivat ensikertalaiselta 5 - 10 hopeataalaria. Beatan sakot vastasivat noin 24 ruistynnyrin arvoa ja Tahvon noin 12 tynnyrin, joten kumpikin todennäköisesti joutui sovittamaan rikkomuksensa parkitulla selkänahkallaan. Kuninkaan ohje vuodelta 1697 velvoitti isän maksamaan avioliiton ulkopuolelle syntyneille lapsille elatusmaksuja. Tässä asiassa kuultiin pitäjän lautamiesten mielipidettä. He olivat, toisin kuin nykyisin, oman alueensa merkittäviä luottamushenkilöitä. Elatusmaksun suuruus vaihteli isän maksukyvystä riippuen noin puolesta tynnyristä yhteen tynnyriin viljaa. Myöhemmin lievemmissä tapauksissa sakkoja korvaavat raippa - ja piiskarangaistukset pienenivät muutamaan lyöntikertaan.

Huom! Raipparangaistus oli kujanjuoksu. Siinä 50 miesparia teki kujan raipat kädessään. Rangaistavan piti kulkea kujan läpi ilman paitaa, niin monta kertaa kuin tuomio kuului. Vuodesta 169 lähtien pienemmät sakot voi korvata raipoilla (Lähde: Rovaniemen historia/ Outakoski). Edellä siis oli 16 tai 32 miesparia!

Vielä suuremmat sakot eli peräti 160 taalaria hopeassa tuomittiin sotilaan vaimolle Maria Hartikaiselle, jonka mies Sihvo Varonen oli palvellut "Kuninkaallista Majesteettia" sodan päättymiseen asti. Maria oli saanut vuonna 1719 lapsen kulkumies Laatikaisen kanssa. Hän oli ilmeisesti ollut suhteissa vielä jonkun muunkin miehen kanssa. Rangaistus oli kaksinkertainen. Varonen lienee ollut kotoisin Kaavin länsipuolelta Syrjäsaaresta. Näyttää siltä, että sotilaiden vaimojen suhteista rangaistiin ankarammin.

Kovin rangaistus tuomittiin Tohmajärven pitäjän veronvuokraajalle "arrendaattori" Karl Tujulinille. Tämä aviossa ollut pitäjänsä vaikutusvaltainen henkilö oli matkallaan Liperin eteläpuolella Karhusaaressa maannut kuopiolaisen naisihmisen Kirsti Happosen. Kirsti synnytti "piikalapsen" Juankosken Akonvedellä Risto Vartiaisen talossa vuonna 1717. Lapsi oli pian kuollut. Asiaa käsiteltiin Kuopion kesäkäräjillä vuonna 1722, mutta päätöstä ei pystytty tekemään. Asia siirrettiin maaherralle. Lopulta arvoisa arrendaattori kuitenkin tuomittiin Kuopion syyskäräjillä vuonna 1727 suorittamaan 6 kertaa "gatu lopp" eli katujuoksu. Tällä lienee tarkoitettu kujanjuoksua. Tällainen kuopiolainen katujuoksu olisi nykyisinkin erittäin suositeltavaa suomalaisten heikon juoksutason kohottamiseksi. Yleisön osallistuminenkin tapahtumaan olisi taattua.

Käräjäkirjoissa on mainittu myös ryssän sotilas Stepan Raskin, jolle sotilaanleski Inkeri Leskinen synnytti "piikalapsen" lokakuussa 1720. Olikohan Stepan laulussa mainitun tunnetun kasakkapäällikön "Stenka Raasinin" sukua? Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjoista ei löytynyt yhtään mainintaa, että venäläiset olisivat tehneet Kuopion suurpitäjässä ainuttakaan surmantyötä tai ryöstäneet lapsia orjiksi. Löytyy tieto, että veronkannossa ollut ryssän rakuuna seisotti roikonsaarelaista talonpoikaa Matti Ihalaista lumihangessa 2 tunnin ajan, mutta sen pahempia väkivaltaisuuksia ei ole kirjattu. Muutama kuopiolainen nainen joutui venäläisten sotilaiden sieppaamaksi. Näin kävi mm. Isonvihan alussa vuonna 1714 Pohjanmaalla Lohtajanpitäjän Ylikanuksen kylässä olleelle Riitta Laurintytär Knuutiselle. Venäläinen kornetti Peter Mihailov oli siepannut Riitan ja pitänyt tätä Ryssän leirissä 8 päivän ajan. Tätä asiaa käsiteltiin Kuopion käräjillä vuonna 1722.

Iisalmen pitäjässä lautamies Lauri Lappalainen joutui edellä mainitun komissaari Randströmin ja erään suomea puhuvan venäläisen miehen omalaatuisen "huumorin" kohteeksi. Kun lautamieheltä ei löytynyt kyytirahoja "wägkost" Randströmin Savonlinnan matkaa varten, ryssä pani hänet ilman takkia ja paljain jaloin lumihankeen. Sitten kun oli rauhassa polteltu puoli kopallista piippua, sai lautamies luvan mennä sisälle ja pukeutua. Komissaari oli seurannut tapahtumaa kolmen apulaistensa kanssa. Randtrömin kertomus tapahtumien kulusta poikkesi jonkin verran lautamiehen kertomuksesta. Jo aikaisemmin komissaari oli monin tavoin kiusannut vastahakoista lautamiestä.

Uusi tilanomistaja Nilsiässä Juho Tuovinen oli vuoden 1718 tienoilla saanut poikalapsen sotilaanleski Anna Salmattaren kanssa. Leski oli kuitenki häipynyt Wiipuriin ja jättänyt lapsen isän hoitoon. Kuopion kesäkäräjillä vuonna 1722 kirkkoherra Henrik Argillander vaati isä Tuovista elättämään köyhän poikansa. Pieksäläinen lautamies Sakari Heikkinen oli hyvin epäileväinen Tuovisen elatuskyvyn suhteen. Vuonna 1725 Juho otti yhtiömiehekseen tilalleen Nilsiä numero 2 sukulaisensa Antti Tuovisen. Tuoviset oli kotoisin Maaningan Tuovilanlahdelta. Antin isä oli myynyt Halunalla sijaineen tilansa vuonna 1700 Kokkosille, mutta Tuovisten omistukseen lienee jäänyt em. kylään vielä jonkin verran maata, koska Antti riiteli Nilsiän niinimäkeläisen Heikki Savolaisen kanssa erään Halunalla sijainneen torpan omistuksesta. Sopimuksen mukaan Nilsiän tila jaettiin puoliksi. Kumpikin osakas vastaisi omistuksensa veroista. Sopimuksen päivämäärä oli 20. syyskuuta 1725 ja sen todistajiksi oli saatu Tahvo Hämäläinen Akonvedeltä ja Paavo Pitkänen Siilinjärven Hakkaralasta. Mainittakoon, että Antin poika Gabriel Tuovinen yritti vielä 1750 - luvulla saada takaisin ukkinsa myymät Halunan maat.

9. Tietoja 1700 - luvun alkupuolen rakennuksista, sadosta ja omaisuudesta ym.


1700-luvun alun rakennuksista

Taloissa ja torpissa oli siihen aikaan lukuisia pieniä rakennuksia; pirttejä ja varastohuoneita. varakkaammissa taloissa oli varmaankin suuriakin tupia. Asuinpirtin lisäksi mainitaan makuuhuone ja ruoka-aitta. Ei käy selvästi ilmi, olivatko ne kaikki saman katon alla vai erillisiä rakennuksia. Makuuhuone ilmeisesti oli. Siilinjärven Kasurilassa erään "eläkkeelle" eli syytingille siirtyvän varakkaan isännän uusi rakennus "ett nyt safwohuus" oli mitoiltaan kaksi syltä kanttiinsa eli noin 3,6 m x 3,6 m. Vuosisadan puolivälin jälkeen tuvat voivat olla kooltaan 10 m x 10 m.

Vuonna 1710 Sihvo Leskinen oli jättänyt köyhyyden tähden 2/3 veromarkan tilansa Siilinjärven Toivalassa autioksi eli lopettanut siitä veronmaksun. Tilan otti haltuunsa Pekka Pitkänen. Nimismiehen ja erään lautamiehen tilankatselmuksen mukaan sieltä löytyi tupa ja huonokuntoinen keittiö, jota tosin voitiin käyttää. Muut rakennukset olivat täysin lahonneet. Metsätkin olivat niin loppuunkasketut, että uusi omistaja joutui ajamaan rakennushirret 1/4 peninkulman päästä omasta metsästään.

Taloissa, talleissa ja navetoissa oli tuohikatto tavallinen vielä 1700 - luvun lopulla. Yhteen navettaan saattoi mahtua ehkä noin 4 lehmää, joista yleensä sai maitoa vain kesäkaudella. Erään arvion mukaan yksi lehmä tuotti vuodessa vain leiviskän eli 8,5 kiloa voita3. Tämä arvio lienee ainakin edellä mainittujen sisseille voinsa menettäneiden Savolaisen ja Hämäläisen kohdalla mennyt alakanttiin.

Jonkinlaisen käsityksen Isonvihan ajan talosta ja sen rakennuksista saa vuoden 1726 kesäkäräjien pöytäkirjasta. Sen mukaan toukokuussa 1726 syttyi Juankosken Akonvedellä talonpoika Matti Hartikaisen tilalla tulipalo. Siinä tuhoutui 3 uutta tupaa "stugur", keittiö "behollit köök", 2 pientä makuuhuonetta "sofwehuus", 3 navettaa "fähuus", talli "stall" ja heinälato "höö lada". Vain vanha riihi "riia", aitta "bod" ja sauna "badstyga" jäivät pystyyn. Vahingot olivat 50 hopeataalaria, joihin Hartikainen sai pitäjän palotukea 5 1/3 hopeaäyriä jokaisesta talosta. Tästäkään ei selviä, olivatko "tuvat", keittiö ja maakuuhuoneet saman katon alla. Navetoita oli kuitenkin kolme. Lehmät, lampaat, vuohet ja siat oli mahdollisesti sijoitettu eri rakennuksiin. 1700 - luvun loppupuolella taloissa saattoi olla erillinen "keittotupa". Hartikaiset muuttivat Akonvedelle Kuopion itäpuolelta Jännevirralta. Abraham Hartikainen osti kruununvouti Johan Kauhasen perikunnalta Akonveden tilan 1600 - luvun lopussa. Riihet saattoivat olla melko kookkaita. Erään isännän palanut riihi oli mitoiltaan 4 x 4 syltä eli noin 7,2 m x 7,2 m.

Navetatkin olivat pirttien tapaan melko pieniä, koska rakentajana saattoi usein olla vain isäntä itse. Yksi mies ei jaksanut nostella isoja rakennushirsiä "timmerstockar". Pohjansodan aikaan miehiä oli pitäjässä vähän. Tilattoman miespuolisen aikuisväestön oli sota suurelta osin vienyt maakunnan ulkopuolelle. Ahkera ja terve mies pystyi kyllä panemaan talonsa kuntoon. Esimerkiksi Nilsiän murtolahtelainen Lassi Mönkkönen oli 1720 - luvun alussa ajanut metsästä 100 rakennushirttä lisärakennuksiaan varten. Hän omisti hevosen ja 6 lehmää, mikä Isonvihan aikaan varmaan oli hiukan yli keskimääräisen lukumäärän. Mönkkönen tuli Murtolahteen Isonvihan aikaan noin vuonna 1718 Niilo Niilonpoika Pitkäsen osakkaaksi. Niilon isä Niilo Kasperinpoika Pitkänen oli ottanut Murtolahdesta tilan haltuunsa autiona vuonna 1709. Tämä tila lienee nykyinen Murtolahti numero 1, jonka omisti myöhemmin kuuluisa valtiopäivämies, herastuomari ym. Pietari Väänänen. Pietari edusti "Pohjois - Savoa" Porvoon valtiopäivillä maaliskuussa vuonna 1809 eli 200 vuotta sitten.

Isonvihan ajan rahoista ja karjan hinnoista

Kuten edellä todettiin, 5 karoliinia vastasi kuparirahassa 9 taalaria 12 äyriä. 1 karoliini oli 1/2 hopeataalaria ja 1 hopeataalari vastasi noin 3 kuparitaalaria. 1 taalari jakaantui 32 äyriin. 1 erikoisruplan arvo oli 1,5 hopeataalaria. Isonvihan loppupuolella ja sen jälkeenkin oli liikkeellä venäläistä rahaa. Idempänä Rautavaaran tienoilla sitä käytettiin jonkin verran koko 1700 - luvun ajan.

1500 - luvun puolivälin jälkeen ja vielä 1600 - luvun alkupuolella lehmämäärä talossa saattoi olla suuri erityisesti Kuopion pohjoispuolisilla alueilla aina Sonkajärvelle. Lehmien pääluku nousi parhaimmillaan 10 - 15. Karjan hinnoista Kuopion pitäjästä Isonvihan löytyy Isonvihan ajalta ja heti senjälkeen jonkin verran tietoja. Esimerksi tamman "stod" hinta vaihteli kuparirahana 20 - 60 taalarin ja hevosen "häst" 30 - 75 taalarin haarukassa. Kolme vuotta vanha sika oli hinnoiteltu 6 kuparitaalariksi ja lampaan arvoksi 1 karoliini eli noin 1,5 kuparitaalaria, kuten edellä jo todettiin. Iisalmen Korpisilla vuonna 1709 Pertti Juutisen tyttären myötäjäisiksi annettujen lehmän ja lampaan yhteisarvo oli vain 6 taalaria. Samoihin aikoihin Kiuruveden tienoilla asunut Lauri Partanen määräsi lehmänsä hinnan 11 karoliiniksi "C" eli 16,5 kuparitaalariksi.

Sodan päättymisen jälkeen maaherra Frisenheim antoi 29. tammikuuta 1722 viljalle ja karjalle "virtuaaliset" hinnat . Ne luettiin Rantasalmen talvikäräjillä. Niiden mukaan lypsävän lehmän hinta oli kuparirahassa 12 taalaria, 4 vuotta vanhan härän 15 taalaria, hiehon hinta 8 taalaria, vuoden vanhan lampaan 3 taalaria, karitsan 1 taalari 16 äyriä, vuoden vanha sika 8 taalaria, nuorempi sika 4 taalaria ja kana 9 äyriä. Voileiviskän eli 8,5 kilon hinta oli 6 taalaria ja läskin 5 taalaria. Leiviskä kuivaa lihaa maksoi 3 taalaria ja sama määrä talia "talg" 6 taalaria.

Iisalmen puolelta löytyvien tietojen mukaan 8 leiviskää suolaa eli yksi tynnyri maksoi 24 taalaria. Kahden tupakkaleiviskän hinta oli 64 taalaria ja 7 leiviskää kapahaukea oli arvoltaan 1 taalari 16 äyriä eli 1,5 taalaria. Edellä mainitun Lauri Lappalaisen koiran hinnaksi komissaari Randström oli pannut 3 taalaria. Laurilta löytyi myös venäläistä suolaa, jota todennäköisesti tuotiin Vienanmeren rannalta. Maaningan käärmelahtelainen Pekka Räsänen oli vuonna 1718 antanut veroiksi 15 naulaa eli 7,65 kiloa tupakkaa, jonka arvoksi oli ilmoitettu 14 hopeaäyriä eli 1 taalari 10 äyriä kuparirahassa.

Edelleen Iisalmen pitäjästä saatujen tietojen mukaan ahmannahka "fihlfrass skinnet" maksoi 30 taalaria, ilveksen "looskinnet" 24 taalaria, ketunnahka 3 taalaria. Kärpännahkan hinnoitteli komissaari Randström lautamies Lappalaiselle vain 12 äyriksi. Näädän "mård" ja suden "warg" nahkat mainitaan, mutta niiden samoin kuin karhunnahkan hinta ei ole tiedossa. Karhuja liikkui vielä 1750 - luvun puolivälissä Juankosken keskustan tuntumassa. Pari ruukin työntekijää ampui karhun haaskalta. Karhunkaatajien välille syntyi riita, jota käsiteltiin käräjillä.

Isonvihan ajan viljelystä ja sadon suuruudesta

Sato näyttää olleen Isonvihan aikaan ainakin joinain vuosina kelvollinen. Hyvän käsityksen vuosien 1714 - 1717 sadosta saa eräästä vuoden 1727 talvikäräjien pöytäkirjasta. Sen mukaan Enonlahdelta Vehmersalmen eteläpuolelta Lauri Tuomainen oli saanut vuonna 1714 pellostaan 16 tynnyriä ohraa, kaskesta ruista 1500 lyhdettä "band" eli noin 9 tynnyriä ja kaskihalmeesta 50 konttia eli 2500 kiloa naurista. Yksi nauriskontti on joissain lähteissä arvioitu 50 kiloksi. Seuraavana vuonna eli vuonna 1715 Tuomainen oli saanut pellosta 12 tynnyriä ohraa, kaskesta 7,5 tynnyriä ruista ja 100 kontia naurista. Vuoden 1716 satona oli pellosta ja kaskesta saatu ruista yhteensä 2 400 lyhdettä eli 15 tynnyriä, kaskesta 2 haasiaa eli noin 9 tynnyriä ohraa ja toisesta kaskesta vielä 1 tynnyri ohraa sekä jonkin verran kauraa ja hernettä. Viljatynnyrin tilavuus oli noin 160 litraa. Useimmissa taloissa oli jo peltoja muutaman hehtaarin verran. Suurin osa sadosta saatiin kuitenkin vielä kaskista.

Vuonna 1717 Tuomaisen ruissato oli arviolta 6 tynnyriä ruista ja 2 haasiaa eli noin 9 tynnyriä ohraa. Ohrasta puolet oli hallan vioittamaa. Lisäksi Tuomainen oli korjannut toisesta kaskesta 1 tynnyrin verran ohraa. Korreltaan rukiiseen verrattuna lyhempikasvuinen ohra koottiin puintia varten haasioihin "hässior". Vuodelta 1776 löytyy Wuotjärven Laajantalosta tieto kahdesta ohrahaasiasta, joista toisesta saatiin ohraa 4 tynnyriä ja toisesta 5 tynnyriä. Edellisissä haasioiden viljamäärien arvioissa on käytetty näiden keskiarvoa 4,5 tynnyriä. Tuomainen kehui haasioidensa koostuneen 13 salosta "stänger", joten ne lienevät olleet suuria. Viljan tähkissä jyvämäärä ja jyvien koko voivat vuosittain vaihdella. Tämän ajan kylvömääristä tietoja oli niukasti. Edellä mainitun enonlahtelaisen Tuomaisen ruiskylvö erääseen kaskeen oli 0,5 tynnyriä eli noin 1/4 hehtaarin suuruinen. Vuoden 1715 sadosta löytyy Etelä-Savosta Kerimäen "Kuokkalan" kylästä maininta, että eräs isäntä oli vuonna 1715 korjannut tilaltaan 9 000 lyhdettä ruista, mikä vastaa noin 90 hehtolitraa. Savonlinnassa vaikuttanut venäläinen komendantti Alexander Okenov "Okonoff" oli sekaantunut edellä mainitun tilan omistusoikeuteen. Ruissato saattoi hyvänä vuonna olla kylvöön nähden jopa neljäkymmentäkertainen.

Punnomäen kylää koskevasta asiakirjasta löytyy maininta "2 kuormaa ruista eli 150 lyhdettä". Siten yhteen hevoskuormaan mahtuisi kesällä noin 75 lyhdettä ruista. Tekstissä on ehkä tarkoitettu, että oli kaksi 150 lyhteen kuormaa. Talvikuorman koko ainakin heinän ollessa kyseessä oli kesäkuormaan verrattuna kaksinkertainen. Kesäkuorma heinää painoin noin 128 - 153 kiloa, joten ruiskuorma huonokulkuisessa maastossa on todella voinut ollakin 75 lyhdettä.

Erään asiakirjan mukaan 950 ruislyhteestä sai ruista 6 tynnyriä. Siten yhteen tynnyriin tarvittiin parempina vuosina noin 160 ruislyhdettä. Näin ollen yhdestä lyhteestä sai arviolta 1 litran verran ruista. Myös erään toisen asiakirjan tiedot tukivat tätä arvioita.

Ruistynnyrin hintahaarukka oli noin 9 - 12 kuparitaalaria ja ohratynnyrin lähes sama. Vehnän viljelystä Isonvihan aikana löytyy maininta, mutta siitä ei löytynyt hintaa. Sen viljely oli vähäisempää samoin kuin herneidenkin. Nauris oli se kasvi, joka usein kalan ohella katovuosina piti väen hengissä. Sen myyntiarvo lienee ollut vähäinen. Eräälle venäläiselle oli kelvannut 2,5 kappaa hampun siemeniä. Hamppu ja pellava olivat yleisiä viljelykasveja. Edellisestä valmistettiin verkkoja, nuottia ja köyttä. Pellavasta kudottiin palttinaa. Tupakka oli yleinen. Se lienee ollut vielä tuontitavararaa. Sen hinnasta kerrottiin jo aikaisemmin. Edellä mainittujen maaherran vuonna 1722 Rantasalmella antamien "virtuaalisten" hintojen mukaan 1 tynnyri ruista maksoi 12 taalaria, 1 tynnyri ohraa 9 taalaria ja tynnyri maltaita 10 taalaria. Vehnää ei maaherran mukaan löytynyt Rantasalmelta. Edellisen kesän hallat olivat vieneet herne ja papusadot. Kuopion hinnat eivät poikenneet kovin paljon maaherran hinnoista.

Isonvihan ajan arvoesineistä

Useimmat seuraavat esineet ja niiden arvot ovat heti sodan jälkeiseltä ajalta, mutta niiden hinta ei liene suurestikkaan muuttunut Isonvihan ajasta. Suuri hopeinen pikari saattoi maksaa 12 taalariakin kuparissa. Vuoden 1726 syksyllä hukkasi edellä mainittu Nilsiän niinimäkeläinen Juho Savolainen niin ikään Nilsiän Halunalla asuneen Heikki Kokkosen hopeapikarin. Sen arvoksi Kokkonen ilmoitti 32 taalaria kuparirahassa eli noin 2,5 lehmän arvon. Kokkosen emäntä oli vienyt pikarin Wuotjärven Leskelään, jossa oli vietetty häitä. Häävieraat Savolainen mukaan lukien olivat naukkailleet pikarista paloviina. Astia oli jäänyt Savolaisen haltuun, joka lauantai-iltana häistä pois lähtiessään oli pannut pikarin säkkiinsä, jossa oli myös kirveitä. Mies oli luultavasti hääjuhlista niin "väsynyt", että säkki oli tullut huonosti suljetuksi. Pikari ja kirveet olivat pudonneet reestä Wuotjärven ja Pieksän väliselle talvitielle. Seuraavana aamuna varhain matkustaneet Wuotjärven itärannalla asuneet miehet olivat löytäneet kirveet. Pikari lienee edelleen jossain tämän vanhan talvitien kulkureitillä odottamassa löytäjäänsä.

Monista taloista löytyi pikareiden ohella jopa useita hopeisia rintakoruja "silfwer brisk", hopeasormus tai hopeinen risti. Edellä mainitun Elias Wallan hopeasormuksen arvo oli siis noin 1,4 kuparitaalaria ja hopeisen rintakorun 24 äyriä kuparirahassa. Hopeatavarat, kuten pikarit, tuopit, ristit ja myös lautaset olivat yleisiä 1600-luvun lopussa ainakin Iisalmella ja myös Kuopiossa. Tämä näkyy katovuosien 1695 - 1697 jälkeen leskien kesken solmittujen uusien avioliittojen pesäluetteloista. Kuolemat eivät johtuneet tavallisesti nälästä vaan kulkutaudeista. Monella kuolleelta isännältä tai emännältä jäi lapsia, karjaa ja arvokasta omaisuutta.

Kätkössä saattoi olla monen kilon painoisia kuparirahoja "plååtuja". Suurin "ploodun" arvo rahassa oli 24 taalaria. 6 taalarin "plootu" painoi ehkä reilut 1,5 kiloa. Joka talosta löytyi kuparikattiloita, joiden paino vaihteli 2 naulasta 15 naulaan eli 0,8 kilosta 6,75 kiloon. Erään 8 naulan eli noin 3,4 kg painoisen kattilan hinta oli 10 taalaria 19 äyriä kuparissa. Omaisuuden jaoissa mainitaan silloin tällöin myös muutama leiviskä kuparimetallia, jota saatiin Ruotsista. Messinkikattilat ja tinaesineet olivat harvinaisempia tavallisen talonpojan omistuksia. Niitä löytyi muutamia. Kuparinen viinapannu löytyi lähes joka talosta. Erään kuopiolaisen papin kuolinpesässä niitä oli peräti kolme. Olisikohan papin puhe jossain vaiheessa saarnaa jo hiukan "sammallellut", kun hän saarnan aikana kostutti muutaman kerran kurkkuaan oman talon tuotteilla. Viinapannu hattuineen ja piippuineen saattoi painaa 5 - 6 kiloa.

Myöskään rautaesineitä ei kannattanut pitää näkyvillä. Raudan valmistus järvi - tai suomalmista osattiin vanhastaan. Tästä ei kuitenkaan osattu vielä valaa rautapatoja. Tämän taidon toi paikkakunnalle vasta vuoden 1750 vaiheilla Juankoskelle perustetun rautaruukin padanvalaja Abraham Lir. Joka talosta löytyi kirveitä, auroja, sirppejä ja viikatteita. Lisäksi saattoi olla rautainen kattilankoukku ja välttikoukku "wältekrok". Nämä esineet olivat tuttuja jo 1500 - luvulta lähtien. Välttikoukkua käytettiin kasken vierrossa. Siilinjärven pöljäläisen Aapraham Halosen perintöinä löytyi hakkuukirves, "juurikirves", teräsjousipyssy, pyssy ja vieläpä rautalapiokin "järn spade". Isäntä lienee ollut myös lukutaitoinen, koska jäämistössä oli harvoin mainittu virsikirja "psalm book". Katekismus ja virsikirjoja oli jo 1600 - luvun lopussa lukkari Hyvärisen hallussa, mutta hän lienee toiminut myös lukutaidon opettajana Kuopion pitäjässä.

Tavallisimpien tarve-esineiden hintoja löytyy vuodelta 1725 pelonniemeläisen Tuomas Heikkisen kuolipesästä. Jälkeen jääneeksi maalliseksi irtaimeksi omaisuudeksi ja sen arvoksi kuparirahassa on kirjattu: 1/2 leiviskää kuparia 15 taalaria, 3 kirstua 9 taalaria, nuotta 6 taalaria, teräsjousipyssy 6 taalaria, aura 2 taalaria, kaksiairoparinen vene "twåbördiga båth" 3 taalaria, 6 kirvestä 4 taalaria 16 äyriä, 6 sirppiä 2 taalaria 6 äyriä ja 4 viikatetta 1 taalari 16 äyriä.

1700-luvun alun vaatteista

Edellä todettiin, että naisten perusvaate oli hame. Sen päälle voitiin vetää jakku tai "kastjakka". Vaatteet oli valmistettu pellavasta, hampusta tai villasta. Myös tuontivaatteita oli jonkin verran käytössä. Vuonna 1709 edellä mainitun Iisalmen korpijärveläisen Pertti Juutisen tyttärellä oli samettimyssy, jonka arvo oli 12 kuparitaalaria eli noin lehmän hinta. Vuonna 1722 Kuopion litmaniemeläisen Olli Miettisen äidin jäämistöstä löytyi käytetty villavaippa "halfsleeten ullweepa", musta naisten röijy "tröija", uusi harmaasta sarasta valmistettu naisten hame "kiortel" ja toinen harmaasta sarskankaasta tehty. Perinnöksi oli jäänyt myös palttinaa "lingars lärff" sekä käytetty "örnegåts wahr".

Viitta "weepa" ja musta röijy "tröija" näyttivät siihen aikaan olevan yleisiä naisten vaatteita. Sarskankainen "kiortel" löytyi myös riistaveteläisen Olli Heikkisen talosta. Saman kylän Heikki Hiltusen tyttärellä Kirstillä oli punainen hame "röd klädes kiortel", joten kyllä Kirstin kelpasi sunnuntaisin mennä Kuopioon kirkkoon. Naisten röijy oli varsin arvokas. Kuopion vehmasmäkeläisen Lassi Tiihosen lanko Erkki Savolainen oli pantannut "klädes tröija" eli naisten röijyn. Hän oli saanut siitä rahaa 5 karoliinia eli 9 taalaria 12 äyriä kuparirahassa. Erään toisen röijyn hinnaksi oli arvioitu noin 7 taalaria. Leppävirran pitäjän Valkeamäen kylässä asuvalla Yrjö Hyttisellä oli hallussaan 7 kyynärää sinireunuksista palttinaa "blånkrans lärff". Vuonna 1697 kuolleen Anna Jääskeläisen jäämistöön kuului vaatearkku. Yleensä taloissa oli jonkilainen vaateaitta.

Miesten pukeutuminen oli vaatimattomampaa. Kesäaikaan jalkaan vedettiin pellavahuosut ja päälle paita. Kuopion pitäjässä lähellä Kaavin rajaa Kukanniemellä asuneella Paavo Tikkaselta oli venäläinen Kaavin puolelta tullut moisnik vienyt 4 lehmän ja 7 lampaan ohella kaksi miesten paitaa "mans skiortar". Leppävirran Niinimäen kylässä asuvan Paavo Tirkkosen hallussa oli 2 paria pellavahousuja "linbyxor", jotka oli ilmeisesti ommeltu 3,5 kyynärästä palttinaa. Jalkaansa virsujen sisään Paavo voi valita toiset 2 parista sukkia "twå strumpor". Riistavetinen Olli Koponen voi Isonvihan aikaan vetää jalkaansa villasukat ja panna kaulaansa kaulaliinan. Vuoden 1718 aikaan maksoi eräs 6 2/3 kyynärän pituinen sarkakangas 1,5 taalaria kuparirahassa.

Upseerit olivat varakkaita. Se näkyi myös pukeutumisesssa. Esimerkiksi luutnantti Gustaf Ehrenroth omisti 4 paria saappaita ja sängyssä oli vuodevaatteita. Siitä huolimatta Isonvihan aikaan varusmestari Anton Cassin oli ryöstänyt Rautavaaran länsipuolelta Suojärveltä kotoisin olleelta Juho Partaselta 9 ketunnahkaa, sarasta tehdyn vaatteen "kastan", myssyn, käsineet "wantar", kengät "skoor" ja sukat "strumppor". Loisena Älänteenjärven itärannalla Joutenlahden talossa asunut Juho oli ilmeisesti ollut kauppamatkalla Pohjanmaalle. Myöhemmin iisalmelaiset talonpojat olivat ottaneet Cassinin kiinni ja luovuttaneet hänet Kuopion nimismiehelle. Savon historia (osa III) väittää luutnantti Anton Cassinin kaatuneen talvella vuonna 1714 Napuen taistelussa, mutta tiedot hänen kuolemastaan lienevät olleet suuresti liioiteltuja. Talvisaikaan käytettiin yleisesti turkkeja. Edellä mainitun Kuopion kirkkoherra Hoffrenin metsäaitasta ryöstetyn omaisuuden joukossa oli 4 parkitsematonta ja 4 parkittua nahkaa sekä 11 valmistamatonta pukinnahkaa.

Isonvihan ajan muuta omaisuutta

Iisalmelainen komissaari Randström otti verorahojen puuttuessa talonpoikien omaisuutta, jonka hinnan hän arvioi usein alakanttiin. Tavaroita hän myi eteenpäin. Hän oli ottanut lautamies Lappalaisen kehruurukin "spinråck", 2 teräsjousipyssyä "ståhlbåga ryggar", 3 ketunnahkaa "räffskinn", ahmannahkan "fihlfrass skin" ja metsästyskoirankin. Komissaari lainasi 3 kuparitaalarin arvoisen rukin eräälle venäläiselle rouvalle, joka vei sen mennessään ilmeisesti Pietariin. Randström väitti Lappalaisen "hyväntahtoisesti" antaneen hänelle 18 kuparitaalarin arvoiset 3 ketunnahkaa. Komissaari omisti sodan jälkeen useammankin rukin. Maaninkalaisen Olli Hyttisen talosta löytyi myös sarkarukki "walmars råck". Tämä rukkimalli näyttää olleen yleinen, koska Isonvihan aikaan eräälle Iisalmen pitäjästä kotoisin olleelle leski Elli Hyrkkäselle annettiin viljaa rukin ostamista varten. Käsimyllyjä eli jauhinkiviä käytettiin yleisesti. Myllyjä oli vähän. Sellainen löytyi ainakin Maaningan Tavinsalmelta ja Iisalmen Niemisjärveltä.

Kalastusta tietenkin harjoitettiin, kun oltiin Savossa. Nuotat olivat yleensä useampien talojen yhteisiä. Omaisuusluetteloissa löytyy maininta 1/2 nuottasta tai 1/4 nuotasta. Verkoista tavallisin oli särkiverkko. Rysiä "ryssior" osattiin valmistaa koripajusta. Iisalmen ulmalalaisella Juho Kiiskisellä oli vuonna 1721 17 rysää ja 2 särkiverkkoa "mörtnät". Veneitä oli yksi tai kaksi ja ne olivat tavallisesti pariairoiset eli kahta soutajaa varten rakennettuja. Kalavesistä löytyi riitoja. Siilinjärven Jälällä asuneet Matti Pitkänen ja Lassi Lyytikäinen olivat vetäneet luvatta talvinuottaa murtolahtelaisen Yrjö Hämäläisen Savilammella. Isoja nuottaveneitä käytettiin myös tavaran kuljetukseen. Suurella nuottaveneellä oli menty peräti Lappeenrannan markkinoille.

27. syyskuuta vuonna 2011 / Akkep Nenäktip

Lähteenä on käytetty
1. Vanhat Kuopion ja Iisalmen ym. käräjäoikeuden pöytäkirjat vuosilta 1712 - 1727
2. Savon historia osa II:2 / V. Saloheimo sivut 546 - 578
3. Savon historia osa II:2 / V. Saloheimo sivut 232 - 257 ja 346 - 351
4. Savon historia osa II:2 / V. Saloheimo sivut 546 – 568 sekä oikeuden pöytäkirjat Kuopio ja läänintilit Karjala

Muita historian artikkeleita.