Eräitä käräjäjuttuja 1670 –  ja 1680 - luvuilta Kuopio ja Iisalmi ym.

 

Artikkelit:

1.  Runonlaulantaa, vainajanvalitusta ja surma  Siilinjärven Pöljällä pääsiäisenä 1679

2.  Kalkkunaleikki ja kuolema   Iisalmen Lapinlahdella 1678

3.  Taikatilkku kihlakunnantuomarin penkin alle Kuopion kesäkäräjillä 1679

4.  Verenseisauttaja ja paiseiden parantaja Olof Tolonen  1680-luvulla

5.  Kuolema kaskenkaadossa Rautavaaran Suojärvellä 1686

6.  Mustaa myrkkyä kalakeittoon Kuopion Ritoniemellä 1687

7.  *Neitsyt Maria emoni”. Parannusloitsu vuodelta 1706 Rautu-Sakkola.

 

 

1.  Runonlaulantaa, vainajanvalitusta ja surma  Siilinjärven Pöljällä pääsiäisenä 1679

 

Kuopion kesäkäräjille saapui Siilinjärven Pöljältä  talonpoika Lars Larsson Miettinen. Tämä valitti, kuinka hänen naapurinsa Henrik Henriksson Kakkinen  oli tullut heti aamulla  edellisenä pääsiäispäivänä hänen taloonsa. Vaimo oli tarjonnut vieraalle ruokaa ja juomia. Mies oli ollut talossa koko päivän aina iltaan asti ja saanut nauttia kolme ateriaa. Koko sinä aikana ei ollut talossa  mitään riitaa kenenkään kesken. Isäntä itse oli illalla mennyt nukkumaan toiseen tupaan. Kotiin olivat jääneet hänen poikansa. Silloin talossa oli tullut jotain riitaa.  Eteisen ovi oli lyöty rikki ja Kakkinen  ulkona pellolla oli  puukolla pistänyt ukko Lars Miettistä  rintaan  ja sitten hänen poikaansa Thomas Miettistä vasempaan  käteen sillä seurauksella, että tämä oli heti kuollut.  Myös toista poikaa Olof Miettistä oli pistetty puukolla vasemman käden taakse lihakseen.

 

Paikalla käräjillä oli tapauksen todistajana  Sven Hiltusen leski Anna Larsdotter Wehotar Siilinjärven Kasurilasta.Tämä kertoi tulleensa jo varhain pääsiäisaamuna ennen Henrik Kakkista Miettisten taloon. Kun Kakkinen oli saapunut, oli tämä tullut hyvin kestityksi oluella ja muulla. Hän oli laulanut ja esittänyt runoja poikien kanssa ”laulat och Sungit Runor medh Sönerna” talossa.  Pål Lintusen leski Anna Kuosmatar oli istunut ja itkenyt  tyttärenpoikaansa ”suttit och gråtidt Sin dotterson”.

 

Henrik Kakkinen oli sanonut itkijälle ” åth kerningen”: ”Älä itke niin paljon heitä kuolleita” sekä kolme kertaa matkinut itkijän perästä ”efter kerningen”  ”uu, uu, uu”. Silloin itkijän poika Anders Påhlsson Lintunen, joka oli maannut lattialla Olof Miettisen kanssa, oli kysynyt Kakkiselta: ”Miksi sinä matkit äitinäni sinä hunsvotti ja kelmi ?” ; “du hundsot och skiälm”.   Kakkinen ei ollut mitään vastannut, vaan sanonut: ”Ethän lyö  minua Älä lyö  minua”!  Todistaja Wehotar oli pannut  myssyn hänen päähänsä,  ottanut tätä kädestä  ja pyytänyt miestä menemään sieltä kotiin illallisen ajaksi. Kun Kakkinen oli  menossa ulos ovesta, olivat Lintunen ja ne kaksi  muuta tarttuneet tämän tukkaan sekä vetäneet miehen kynnyksen yli eteiseen. Siinä  oli samalla mennyt  rikki eteisen  ovi.

 

Ulkona  Kakkinen oli  laskettu irti ja  hän pääsi jaloilleen pellolla. Sieltä hän oli huutanut Wehoittarelle: ”Nouda tänne minun myssyni”!  Silloin vanha ukko Lars Miettinen oli puu kädessä mennyt pellolle miehen perään ja lyönyt tätä kolme kertaa selkään. Kakkinen oli saanut otteen puusta ja he olivat käyneet käsiksi toisiinsa sekä samalla kaatuneet maahan. Silloin Kakkinen oli hamuillut puukkoa ja saanut itsensä vapaaksi. Pojat Thomas ja Olof olivat tulleet paikalle ja kaikki olivat  Kakkisen ympärillä. Tämä oli vahingoittanut kaikkia kolmea ja saanut itsekin pahoja vammoja eripuolille vartaloaan. Lautamies Wäänäsen mukaan mies ei kyennyt tulemaan käräjille, joten asian käsittely siirtyi seuraaville käräjille. Sinne piti tulla tervehtyneen Henrik Kakkisen sekä myös riidan aloittaneen Anders Påhlsson Lintusen.  Henrik Kakkinen lienee niitä harvoja savolaisia "kalevalaisia" runonlaulajia, jotka tunnetaan nimeltä.

 

 

 

2. Kalkkunaleikki ja kuolema   Iisalmen Lapinlahdella 1678

 

Oikeuteen tuli Iisalmen Nerkoolta Johan Persson Kähkönen ja julki toi asiansa, kuinka hänen isänsä Peer Kähkönen vuoden 1678 marraskuun 19. päivänä, joka oli tiistai, oli matkustanut Lapinlahdelle vastaamaan vouti Johan Ivarsson (Skopan eli Kauhasen) haasteeseen. Haaste oli  koskenut heidän verojaan ja  verorästejään. Vouti  oli Kuopion ensimmäisen kirkkoherran Eskill Kauhasen jälkeläisiä. Hän asui nykyisen Kuopion Yliopiston lähellä Savisaaressa. Hän omisti tilan, viljelyksiä sekä talon myös Juankosken Akonvedellä nykyisen Voudinsaaren tienoilla. Mies oli siten mm.  Vuotjärven Leskisten ja Pasasten tuttava. Hänen poikansa Upsalan Akatemiassa opiskellut  Johan  otti vuoden 1680 tienoilla käyttöön latinalaisen sukunimen Argillander (Argil tarkoittaa savea) ja valittiin Kuopion kappalaiseksi. Argillanderien sukua löytyy edelleen paikkakunnalta.

 

Johan Kähkösen isä oli jäänyt yöksi  kievariin ja ryhtynyt leikkiin erään rakuunan Peer Hyvärisen kanssa.  Rakuuna oli kotoisin Kuopion pitäjästä nähtävästi Puutossalmen tienoilta. Sotilas oli hänen isäänsä niin pahoin käsitellyt, että  tämä oli lauantaiaamuna kuollut. Nyt Johan Kähkönen aikoi tutkituttaa, oliko rakuuna syyllinen isän kuolemaan.

 

Paikalla ollut Peer Hyvärinen kertoi, että hän oli  eräänä tiistaina tullut Lapinlahdelle kello seitsemän tietämissä ”widh pass klåckan siu” mukanaan kirje voudille maaherran toimistosta Wiipurista. Arvioiko  mies kellonajan auringon mukaan vai oliko jonkinlaisia kelloja silloin jo paikkakunnalla? Joka tapauksessa kellonajat olivat jo tunnetut.  Ilta-aterian jälkeen oli  tupaan  tullut sisään Peer Kähkönen, joka oli eräs puolinarri.  Paikalla olivat olleet vouti, nimismies Samuel Andersson ja  pitäjänkirjuri Zacharias Samuelsson. Rakuuna oli kysynyt, eikö Peer Kähkönen voisi ryhtyä hänen kanssaan johonkin leikkiin hauskuuttaakseen voutia ja muita paikalla olijoita? Tähän Kähkönen oli myöntynyt.

 

Silloin hän oli kaivanut esiin äyrin kuparirahan sekä pyytänyt toisilta  siihen  jotain lisää  ostaakseen itselleen paloviinaa. Tähän oli silloin Zacharias Samuelsson  lisännyt  itseään ja nimismies Samuel  Andersson varten kaksi hopeaäyriä lisää, jotka Peer Kähkönen oli vastaanottanut ja aloittanut sitten leikin.

 

Kähkönen oli tanssinut ja  juossut ympäri lattiaa sekä tehnyt kunnianosoituksia  voudille ja muille tuvassa olijoille. Sitten hän oli laskeutunut polvilleen ja kyynärpäilleen lattialle,  kulkenut ympäriinsä  kalkkunoiden kävelyä matkien.  Sen jälkeen oli noustu vuorotellen toinen toisensa selkään sekä taas kuljettu ja tanssittu. Talonisäntä Nils Larsson  oli noutanut pikarin paloviinaa, antanut sitä heille ja kysynyt: "Eikös kalkkunoita vettä janota"? Per Kähkönen oli  siemaissut kerran mutta hän Hyvärinen ei olenkaan.

 

Sitten he olivat toisen ja kolmannen kerran leikkineet samaa leikkiä. Per Kähkönen ei leikin aikana ollut  suuremmin valitellut, kun  Henrik Jönsson Asikainen ja Brusius Ruotsalainen olivat yhtyneet leikkiin, todistaja  tiesi.

 

Nyt kutsuttiin kuultaviksi edellä mainitut Asikainen ja Ruotsalainen. Asikainen lienee ollut kotoisin Rantasalmelta, kun taas Ruotsalainen oli jonkun Lapinlahden lähikylän asukas. Asikainen vakuutti, että  talonisäntä Nils Larsson oli  kutsunut Per Kähkösen ulos pirtistä, jossa hän oli istunut ja siemaillut paloviinaa Mats Sutisen kanssa ja hän Asikainen oli  vähän sen jälkeen mennyt toiseen tupaan. Silloin olivat Per Kähkönen ja rakuuna Per Hyvärinen  valmiina leikkimään ensimmäisen kerran. Miehet olivat lattialla, hyppineet ja tanssineet sitten juottaneet toisilleen paloviinaa ja olutta  sekä nauraneet toisilleen.  Koko kansa, joka  oli tuvassa, oli nauranut heille.

 

Sitten miehet vaihtoivat rooliaan ja kävivät samaan kalkkunaleikkiin toisen kerran. He ensin tanssivat ympäri  lattiaa, sitten laskeutuivat polvilleen ja kyynärpäilleen lattialle kuten kalkkunat  siivillään. Rakuuna Hyvärinen oli noussut toisen selkään ja alkanut polkea. Per Kähkönen, joka oli alla, oli sanonut: "Älä koira kovaa paina, minä olen vanha mies", jonka jälkeen Hyvärinen ei polkenut niin kovasti. Sitten olivat he heti nousseet lattialta, tanssineet  jälleen sekä läpsineet toisiaan korville; ensin Hyvärinen Kähköstä ja sitten Kähkönen Hyväristä. Molemmat olivat tehneet kunnianosoituksia  voudille ja muille tuvassa olijoille. Sitten he olivat nousseet seisomaan lattialle ja juoneet keskenään ja Kähkönen oli mennyt ulos heidän luotaan.

 

Jonkin ajan kuluttua Kähkönen oli palannut pirttiin ja alkanut kovasti valittaa.  Hän oli halunnut mennä saunaan, jossa oli sitten kylpenyt. Kähkösellä oli tyrä  rinnan alla, jonka hän kuitenkin oli saanut monta vuotta sitten. Suoli oli tullut ulos. Sen alueella oli myös ihovaurioita.

 

Sitten antoi Brusius Ruotsalainen oman selostuksensa asiasta. Kestikievarin Isäntä Nils Larsson oli tullut hänen luokseen tupaan ja pyytänyt hänet mukaansa toiseen tupaan.  Ennen lähtöä isäntä oli halunnut antaa hänen ryypätä kerran tai pari.  Sitten hän oli seurannut tätä ulos. Kun he olivat menneet sisälle toiseen tupaan, oli Nils Larsson sanonut hänelle: "Ala nyt  leikkiä rakuuna Per Hyvärisen kanssa!". Hän oli vastannut "Onko se sinun kunnian- osoituksesi heille"   ja  kysynyt: "Pidätkö sinä minua jonkinlaisena narrina?"

 

Heti sen jälkeen olivat Peer Hyvärinen ja Peer Kähkönen alkaneet leikkiä edellä kuvatulla tavalla lattialla. Hyvärinen esiintyi kalkkunakukkona ja Kähkönen joka esitti  kanaa, levitti kätensä kuten kalkkuna siipensä. Hyvärinen nousi ukon selkään ja kuljetti polvillaan ja kyynärpäillään jonkin matkaa.  Näin esitys oli jatkanut. Miehet olivat toistaneet leikkinsä, jolloin Kähkönen ollut ollenkaan valittanut, kuten ensimmäisellä kerralla. Mies oli vain tanssinut ja kulkenut ympäri tupaa suurella halulla. Välillä esiintyjät olivat juoneet.

 

Sitten rakuuna Hyvärinen oli kysynyt: "Tahtoisitko tanssia minun kanssani vielä kolmannen kerran"?  Tähän Kähkönen oli vastannut: "Anna minulle  taalari, niin lähden mukaan". Silloin pitäjänkirjuri Zacharias Samuelsson oli kaivanut esiin 3 taalarin plooturahan ja sanonut: "Katsopas tätä"!  Myös isäntä Niels Larsson oli vetänyt esiin plootun. Silloin  Kähkönen ja Hyvärinen olivat alkaneet esiintyä kolmannen kerran samalla tavalla. Kähkönen ei ollut valittanut mitään.

 

Leikin päätyttyä Kähkönen oli istahtanut erään kirstun päälle ja pyytänyt 3 taalarin plootua. Silloin kirjuri Zacharias Samuelsson oli vastannut." Minä pyysin sinua vain katsomaan plootua. En luvannut antaa sitä sinulle". Sen jälkeen eräs rakuuna Abraham Happoinen ja talon renki olivat johdattaneet jo juopuneen Kähkösen ulos tuvasta pirttiin ja  hän Brusius Ruotsalainen oli seurannut mukana. Pirtissä Kähkönen oli alkanut valittaa ja halunnut kylpeä saunassa. Miehet ja  Kähkönen olivat kylpeneet yhdessä. Silloin Kähkönen oli näyttänyt suolenpullistumaa rinnan alapuolella. Se näytti olevan kuin tuohinyytti ja  oli ollut tuskin kananmunaa suurempi. Samalla Ruotsalainen vakuutti, ettei Hyvärisen ja Kähkösen välillä koskaan ollut mitään riitaa. Miehet olivat hyviä ystäviä.

 

Nyt poika Johan Persson Kähkönen kertoi, ettei isä Peer ollut mitään asiasta puhunut tai valittanut, kun rakuuna  Mats Synsiäinen oli tuonut tämän kotiin torstaina. Vasta lauantain vastaisena yönä, kun hän oli tuntenut tulevansa heikkoon kuntoon, oli tämä kutsunut vaimonsa ja lapsensa luokseen. Hän oli näyttänyt suolenpullistumaa, joka oli  ollut suurempi kuin aikaisemmin. Vasta nyt isä oli kertonut leikistään Peer Hyvärisen kanssa. Nimismies Samuel  Andersson eikä pitäjänkirjuri Zacharias Samuelsson tienneet, että Peer Hyvärinen olisi leikin aikana kohdellut  Kähköstä jotenkin huonosti. Molemmat olivat olleet toisilleen yhtä hyviä ja  yhtä syypäitä. Lisäksi pitäjänkirjuri  oli näiden mukaan heittänyt esille valkoisen runstyk-rahan nimismiehen puolesta. Asiaa ei saatu käräjillä ratkaisuksi,  joten sen käsittely siirtyi seuraaville käräjille.

 

 

3.  Taikatilkku kihlakunnantuomarin penkin alle Kuopion kesäkäräjillä 1679

 

Kuopion kesäkärjillä vaadittiin esiin Erik Olofsson Sallisen vaimoa Maicko Larsdotter Saickotarta. Sallisia asui  Kuopion eteläpuolella Kuopion -, Leppävirran - ja Rantasalmen pitäjien itäosissa. Saickosia puolestaan löytyi Leppävirralta ja Iisalmen Lampaanjärveltä. Maickoa syytettiin noituuden eli  ”Lapinkonstien”  käyttämisestä vieläpä käräjillä itsensä kihlakunnan tuomarin omassa kammarissa.  Nainen oli kammariin sisään tullessaan  heittänyt vasemmalla kädellään pellavatilkun ”een lärf kluuth” kammarin  penkin alle, kun hän oli tullut  keskustelemaan  tuomarin kanssa kenkäparista, jonka eräs rakuuna oli häneltä riistänyt.

 

Kuopion käräjätuvassa oleskeli käräjärahvas ja käräjille haastetut. Tuomarin kammarissa kokoontuivat lauta-miehet päättämään tuomarin kanssa  riita –tai syyteasian tuomiosta. He myös antoivat käsiteltävästä asiasta tuomarille paikallistuntemusta ja  käsiteltävän jutun taustatietoja. Lautamiehet veivät käräjähaasteet syytetyille ja  todistajille. Tällöin mukana oli tavallisesti todistajia. Näin pyrittiin varmistamaan, että haaste käräjille oli toimitettu asianomaiselle ja vielä ajoissa.

 

Tuomari oli huomannut tapauksen ja kaivanut kepillä  tilkun esille penkin alta.   Hän oli pyytänyt Juankosken luoteispuolelta Pieksältä kotoisin ollutta lautamies Mats Tiihosta ottamaan sen ylös ja tutkimaan, mitä siinä mahtaisi olla. Tiihosen kuvaillut tuomarille tilkkua. Se oli leikattu kankaasta saksilla tai puukolla. Tästä voidaan  päätellä, että sakset olivat tähän aikaan yleiset Kuopion tienoilla. Kangaspalan keskellä oli risti, jonka ympärillä näkyi ”kärkiä” kuin suurena rinkilänä. Eräs lautamies, joka sen näki, suojautui siltä ja heitti sen ilmeisesti peloissaan  luotaan lattialle. Kun muut olivat ihmetelleet miehen käytöstä, oli  hän väittänyt sellaisen olevan taikuutta  ”Lapkonst”.  Asiakirjasta ei suoraan käy ilmi, olivatko kuviot leikattu  vai piirretty tilkkuun.

 

Silloin vaimo oli nopeasti nostanut tilkun lattialta, kiiruhtanut se mukanaan ovelle ja juossut metsään. Sieltä  hänet oli löytänyt eräs rakuuna ja kuljettanut naisen takaisin käräjätupaan. Tämä oli kuitenkin ehtinyt piilottaa metsään kyseisen kangaspalan.  Hän väitti käyttäneensä rättiä kantapäänsä alla  tuohikengissä eli virsuissa  ”wirsor”.  Nyt kysyttiin Maickolta, miksi ja missä tarkoituksessa hän oli heittänyt rätin kihlakunnantuomarin  kammariin? Nainen väitti sen pudonneen virsuista ja heittämisen hän oli tehnyt yksinkertaisuuttaan.

 

Nainen vietiin takaisin metsään rakuunan seuraamana noutamaan kangaspalaa takaisin käräjäpöydälle. Hetken kuluttua nämä palasivatkin mukanaan eräs toinen karkea kangastilkku.  Nainen väitti sen olevan saman.  Nyt tilkkua tutkivat paikalla olleet lautamiehet Mats Tiihonen ja Philpus Halonen.  Jälkimmäinen oli kotoisin Maaningalta. Nämä totesivat tilkun olevan  samannäköinen kuin aikaisemmin nähtykin risteineen  ja nuolikuviorinkilöineen.  Mutta näiden mukaan se ei kuitenkaan ollut sama palttinasta leikattu kangaspala.

 

Naista tutkittiin nyt tarkemmin. Hänen tukastaan huivin alta löytyi linnunhöyhen.  Maickolta kysyttiin, miksi hän käytti sellaista. Tämä väitti, ettei hän  tiennyt siitä mitään.  Se oli ehkä joutunut sinne sängystä,  jossa hän oli nukkunut yön.  Tämän mukaan Kuopion pitäjän taloissa ei nukuttu 1670-luvulla ainakaan yleisesti  lattialla pahnoilla, vaan sängyissä.  Sama havainnon voi tehdä 1650-luvun alusta, jolloin Matti Leskinen Vuotjärveltä muutti Juankosken Akonvedelle Påhl Kettusen syytinkiläiseksi. Sängyissäkin käytettiin ainakin  höyhentyynyjä ellei peräti höyhenpatjoja.

 

Lautamiesten mukaan nainen ei ehkä kuitenkaan ollut tarkoittanut, ”jumalan kiitos”, aiheuttaa tuomarille  mitään pahaa.  Kuitenkin Maicko Saickotarelle tuomittiin 40 taalarin sakkoon. Jos nainen ei pystyisi sitä maksamaan, voisi hän sovittaa sen raipparangaistuksella. Asia menisi vielä korkeasti kunnioitetun kreivin  (Pehr Brahen) ja  kuninkaan hovioikeuden käsittelyyn. Kuopion – ja Iisalmen suurpitäjät sekä Pohjois-Karjala kuuluivat 1650-luvun alusta lukien 30 vuoden ajan Ruotsin valtakunnan ylimmän oikeudenjakajan ”drotsi”  Pehr Brahen hyvin hallinnoimaan suureen Kajaanin vapaaherrakuntaan. Kajaanin linna oli remontoitu  virkamiesten käyttöön.

 

 

4. Verenseisauttaja ja paiseiden parantaja Olof Tolonen  1680-luvulla

 

Vuoden 1686 Kuopion kesäkäräjillä nimismies Samuel Kajanus toi esiin Olof Larsson Tolosen asian. Hän syytti Tolosta taikuudesta ja noituudesta. Miehen tiedettiin kulkeneen pitäjästä toiseen. Mieheltä itseltään kysyttiin näistä taikomisjutuista.  Tämä kiisti tietävänsä niistä  juuri mitään. Omien sanojensa mukaan  hän osasi katsoa vain haavoja, kuin rauta oli  aiheuttanut ”som af Jern skadt”. Mutta ”lukemista” hän ei käyttänyt.  Hän sanoi sellaisten menetelmien olevan  taakaksi ”på bördat wara”.  Jutussa todistajina oli useita Knutilankylän miehiä Karttulan alueelta.

 

Käräjät halusivat kuulla asiassa myös pappien mielipidettä, mutta näitä ei sattunut olemaan paikalla. Nimismiehen mukaan lukuista henkilöt olivat kertoneet hänelle, että Tolonen kulkee ympäriinsä haavojen takia,  taikoineen ja lukemisineen. Hänet noudetaan pitäjästä toiseen. Hänen tiedettiin myös  kerjäneen sekä yrittäneen kasvattaa hamppuakin. Kuitenkin joku paha henki  ”dhen onde”  ei ollut suosiollinen hampun kasvatukselle. Siten mies ei ollut pystynyt maksamaan kirkkoherralle ”pääsiäisrahoja” eikä rippirahoja. Tolonen oli tarjonnut kirkkoherralle rahaakin ”arpakapulan” tähden, ettei tämä paljastaisi tätä tietoa.  Mies oli anonut kirkkoherralta armahdusta synneilleen. Raudalle ”lukemisen” hän väitti keksineensä itse, kun oli lyönyt kirveellä jalkaansa. Hän oli saanut verenvuodon seisahtumaan. Erään ”Neitsyt Maria” – loitsun hän kertoi kuulleensa vanhalta jo kuolleelta Rautalammin pitäjässä  eläneeltä Walborg Karhotarelta. Nimismiehen tietämän mukaan Tolonen osasi ”lukea” myös paloviinalle, oluelle ja vedellekin. Jotkut edellä mainituista taidoista olisivat käyttökelpoisia nykyisinkin. Lisäksi miehen väitettiin tuntevan kaatumataudin ”fallande siukom”. Kuitenkaan kukaan ei tiennyt hänen aiheuttaneen kenellekään mitään pahaa.

 

Käräjillä kyseltiin Toloselta jotain hänen osaamistaan taioista. Tämä oli kuitenkin vaitelias. Nimismies Kajanus vakuutti, että Tolonen oli kertonut hänelle lukevansa haavalle. Ja kun hän lukee, seisahtuu veri ”stednar blodet”. Tätä hän ei halua tunnustaa. Nyt Tolenen ei voinut enää kiistää asiaa. Hän suostui esittämään seuraavan luvun: ”Rauta poica Wolaintar, poicaissi teki Paha, tule tyossi tundeman, Wamaissi parandaman, enen Cuin Eyckoissi pala, Wanhembassi  Cummene”.  Se on:  ”Vuolaintar, sinä joka olet  jumala yli raudan, sinun poikasi antoi rvahingon, tule ja paranna sinun tekosi, sillä nyt sinun mummosi  palaa ”brinner”, ja sinun isäsi (tai äitisi)  tulee  hänen isännyyteensä ”.  Ja koska hän tämän lukee,  seisahtuu veri.

 

Vuoden 1687 kesäkäräjillä  tutkittiin taas Olof Tolosen tekemisiä. Nimismies Kajanus oli kyydinnyt siltavoudin Pieksämäelle. Samalla hän oli kysellyt siellä tietoja Tolosen tekemisistä. Haastateltujen asukkaiden mukaan mies  oli kutsuttu  Leitämäen (Lietteenmäen) kylään. Siellä hänen väitettiin parantaneen Petter Laitisen vaimon rintapaiseen. Kun nimismies oli pistäytynyt Laitisen talossa, ei isäntä ollut paikalla. Emäntäkin makasi sängyssä aivan sairaana. Kuitenkin nimismies oli kysellyt naiselta, oliko Tolonen parantanut ”Cureent”  hänen rintansa. Emännän mukaan Tolonen oli tullut sinne illalla.  Hän oli panettanut saunan kuntoon ja ottanut hänet mukaansa ja ”lukenut” rinnalle. Mitä mies oli lukenut, ei emäntä tiennyt tai enää muistanut. Toisena päivänä sen jälkeen rinta oli alkanut parantua ja hän oli tullut aivan terveeksi.

 

Siltavouti lisäsi, että nainen oli antanut parantajalle puoli kappaa hampun siemeniä. Tolonen puolestaan kertoi tulleensa taloon jotain kerjäämään. Kun hän oli havainnut, että  nainen oli sairas, oli hän mennyt hänen kanssaan saunaan.  Muu väki oli seurannut mukana. Tolonen edelleen kiisti ”lukemisen”. Mutta kun häntä uhattiin Savonlinnalla, tunnusti hän auttaneensa naista näillä sanoilla: ”Neitzy Maria Emoinen, puhu sulalla suulla, Hengi hengellä Sywällä, lieho Herran lewoluilla”. Tämä oli ruotsinnettuna: ”Moder kiärs Maria, blås medh munnen sötha, andas anden godha, wedh herrät kinbeen(?) pusta”. Kun hän tämän lukee jollekin paiseelle, tulee se paranemaan.

 

Nyt oli sitten keksittävä sopiviin lainpykäliin perustuva tuomio Toloselle. Kun niitä tarpeeksi haettiin, niin löytyihän niitä useitakin. Hänen todettiin ”lukeneen” haavoille ja paiseille. Niitä taitoja hän oli käyttänyt kaksi  kertaa. Siksi hänelle tuomittiin  2 kertaa 40 taalarin sakko. Lisäksi hän oli kirouksilla nyhtänyt ylös  hampua. Näin hänet tuomittiin Kuninkaallisen Majesteetin ohjeen mukaan sapatinrikkomuksesta ja vielä uudistetun sota-artiklan perusteella tekemään julkinen tunnustus seurakunnan edessä. Hampun nyhtäminen lienee tapahtunut sunnuntaina. Parantajalle jätettiin mahdollisuus valittaa tuomiosta Hovioikeuteen. Siihen hänellä tuskin taloudellisia edellytyksiä.

 

 

 

5.  Kuolema kaskenkaadossa Rautavaaran Suojärvellä 1686 

 

  Kuopion talvikäräjillä  1689 käsiteltiin erästä tapaturmaa, joka oli tapahtunut  3 vuotta aikaisemmin kaskenkaadossa Suojärvellä. Kylä sijaitsee Rautavaaran kirkonkylän länsipuolella ja kuului silloin Kuopion pitäjään. Kylän laajat maat olivat kuuluneet 1600-luvun alusta lähtien Pehr Korhosen perikunnalle. Korhonen oli saanut suuren tilan nähtävästi palkkiona vuoden 1595  Täyssinän rauhan rajankäynnin avustamisesta. Tilan palstoja löytyi aina Sotkamon Laakajärveltä asti. Kaskitöissä tapahtui varsin usein vakavia onnettomuuksia. Esimerkiksi vuonna 1679 sattui kuolemantapaus kaskella myös Riistavedellä.

 

 

Suojärvelle oli tullut Henrik Philiphsson Korhosen rengiksi kaskea kaatamaan Pohjanmaalta Limingasta  Temmeksen kylästä nuori mies Mats Kårkalainen.  Kårkalaisia asui jo myös Rautavaaran Keyrityn kylissä. Suku saattoi olla lähtöisin Pohjanmaalta, josta Pohjois-Karjalaan tuli monia muitakin sukuja kreivi Pehr Brahen hallinnon aikaan.  Henrikin kaskenkaadossa olivat apuna myös veli Isak, Lars Rönkkö Iisalmen pitäjän  puolelta ja  naapuri  Per Kärkinen (Kärki).  Kärkisen vaimo oli  isännän sisar. Mats Kårkalainen oli  jäänyt kaatuvan puun alle ja  kuollut. Mies oli haudattu erääseen saareen, johon asukkaat vanhastaan ”aff ålder” kuolleensa kätkivät. Tapausta piti tutkia käräjillä.

 

Käräjillä tiedusteltiin, kuka heistä oli kaatanut sen puun, joka oli lyönyt rengin kuoliaaksi?   Paikalla olleet kertoivat, että puu sijaitsi Henrik Korhosen ja Lars Rönkön välillä. Henrik oli ensin hakannut kaskella erästä koivua molemmilta puolilta ja jättänyt sen seisomaan eli nähtävästi kuivumaan pystyyn. Sitten hän oli mennyt kaskialueen laidalle erään hongan juurelle, jota hän hakkasi poikki yhdessä Isakin kanssa. Tämä puu oli kaatunut kaskimaan suuntaan. Se oli osunut ensiksi johonkin kuivaan honkaan, josta se ohjautui em. puoliksi poikki hakattuun koivuun. Se kaatui renki Matsin suuntaan. Henrik oli huutanut: ”Varokaa”! Renki oli vastannut jotain seuraavaa: ”Viekää tuhanteen puunne. Ei  minun päälleni!”  ”Föör tusend på sig  trädhet och intet på mig”!  Mies siis arveli olevansa vaara-alueen ulkopuolella. Samassa puu kaatui hänen selkäänsä. Oksat osuivat myös Lars Rönkköön ja latvus oli ulottunut aina  Kärkiseen asti.  Rönkkö ja Kärkinen juoksivat apuun. He nostivat kaatuneen puun Matsin päältä. Tämä oli kysynyt  ihmeissään: ”Kuka mies, joka  puun kaatoi”? He olivat vastanneet: ”Syrjäpuu sen teki”. Tähän Mats oli  sanonut: ”Kyllä, kyllä” ja sitten ei enää mitään.

 

Miehet sytyttelivät tulta loukkaantunutta varten. Joku lähti sillä välin  hakemaan hevosta ja rekeä. Renki  kuljetettiin kotiin ja vietiin saunaan. Siellä hänelle tarjottiin ruokaa ja juomaa. Tämä ei ollut jaksanut ottaa mitään, vaan kuoli sunnuntaita vasten yöllä. Puu oli kaatunut hänen päälleen perjantaina.  Kärkkäinen ja Rönkkö olivat valmistaneet arkun maanantaina. Tiistaina  Rönkkö ja Isak Korhonen olivat isännän käskystä käyneet hautaamassa arkun erääseen saareen, joka sijaitsi Karjalaan kuuluvan Pielisen pogostan puolella eli ilmeisesti Rautavaaran nykyisen kirkonkylän länsipuolella  Keyritynjärvessä. Tätä järveä pitkin kulki vuoden 1595 Täyssinänrauhan raja, joka oli silloin  myös Kuopion pitäjän ja Pielisen pogostan rajana. Per Kärkinen vakuutti käräjillä, ettei renki Mats Kårkalaisen ja  kenenkään paikalla olleen välillä ollut mitään riitaisuuksia tai vihamielisyyttä.  He olivat tehneet töitä yhdessä viikon verran.

 

Suojärveltä ja monilta muitakin Kuopion suurpitäjän syrjäseuduilta matka kirkkoon ja hautausmaalle oli pitkä ja vaivaloinen. Kesäkelien aikaan kirkkomatkat jouduttiin tekemään veneillä ja välillä kävellen kannasten ”taivalten” yli. Kelirikon aikaan ei päästy ollenkaan Kuopion kirkkoon. Siten hautaaminen metsään (i skogen) oli melko yleistä. Tämä näkyy pitäjän vanhoista kuolleiden luetteloista. Vainajan ylle saatettiin jättää vaatteet (med kläde).

 

Korkalaisen kuolemaa  kävivät käräjiä edeltävänä  kesänä paikan päällä tutkimassa myös lautamies Thomas Heikkinen Pieksältä  ja talonpoika Per Taskinen Nilsiänkylästä. Per tuli vuoden 1656 tienoilla Nilsiään Luttisten vävyksi. Hänen samanniminen isänsä menetti Kuopion Savilahdesta tilansa nähtävästi sotilasverojen laiminlyönnin seurauksena. Tämä oli karannut kiistanalainen hevonen mukanaan Juuan Kajoonkylään, jossa joutui ns. Ruptuurisodassa vuonna 1656 Liperistä tulleiden kapinoitsijoiden ”rosvojen” vangiksi.  Liperiläiset kuitenkin tavoittelivat Kajoon mennyttä ehkä vakoojana pitämäänsä kuopiolaisen vouti Johan Ivarsson Kauhasen renkiä Johan Kyröläistä. Per Taskinen vapautettiin, kun ”hänen onnistui vakuuttaa rosvoille, ettei hän ole sama mies”.

 

 Lisätietojan Kuopion Taskisista

Savilahdessa asunut Per Taskisen sukulainen Hans Persson Taskinen toimi ainakin vuonna 1646 Kuopion nimismiehenä. Ensin mainittuna vuonna nilsiäläinen Anders Andersson Luttinen syytti sotilaiden värväystä hoitanutta majuri Anders Haraa lupauksen pettämisestä. Luttinen oli palkannut sotamiehekseen 1641 Olof Huovisen, jonka Hara oli ottanut vastaan vuonna 1642. Sotilaita vietiin tähän aikaan Saksaan 30-vuotiseen sotaan. Majurille Luttinen oli maksanut ketunnahkan ja oravannahkoja, kapahaukea 17 kg sekä voita noin 4 kg. Huoviselle hän oli luvannut vaatteet ja palkkaa 100  taalaria, joista hän oli jo maksanut 30 taalaria.  Miestä ei kuitenkaan majurin lupauksista huolimatta löytynyt värväysrullista. Sotilaskirjurilta Luttinen sai tietää, että Huovinen oli viety Helsinginkoskella kirjoihin Per Lappalaisen sotilaana. Nyt Luttinen haki oikeutta nimismies Hans Taskisen ja naapuri Thomas Rissasen toimiessa todistajina.

 

 Hans Taskinen joutui vuodesta 1649 alkaen pitämään myös kestikievaria. Savilahdesta etelään kestikievaria pitivät Puutossalmen Hyväriset. Seuraava kestikievari pohjoiseen löytyi Kallaveden takaa Ivar Savolaiselta Koivusavossa. Hans myi vuonna 1670 tämän nykyisen Kuopion Yliopiston alueella sijaitsevan 2 veromarkan tilan 400 taalarilla pitäjänkirjuri Elias Samuelsson Paldaniukselle. Savilahteen perustettiin myös puolen veromarkan sotilastila, jossa vuonna 1686 asui kapteeni Erik Göös.  Viimeksi mainittuna vuonna kapteeni  yritti häätää Johan Paldaniuksen suurperheen  pois Savilahdesta. Göösin tila oli luultavasti sama, josta Pehr Taskinen joutui lähtemään Nilsiään.

 

Lähde: Kuopion käräjien pöytäkirjat / Pekka Pitkänen

 

 

6. Mustaa myrkkyä kalakeittoon Kuopion Ritoniemellä 1687.

 

  1600-luvun jälkipuolisko oli Suomessa pahojen katovuosien aikaa. Ilmasto muuttui tavanomaista kylmemmäksi. Pohjois – Savossa ja – Karjalassa oli monia pahoja hallavuosia jo 1670-luvulla. Erityisen paha katoaika sattui vuosina 1695 – 1697, joita kutsutaan suuriksi kuolonvuosiksi. Savossa katovuosia oli myös 1680-luvulla.  Pohjois-Savossa nälkäkuolemia sattui kuitenkin melko vähän. Siellä oli lähes joka talolla hyviä kalavesiä. Käytössä oli mm. kalaverkot ja pienehköt nuotat, joilla ravinnontarve saatiin jotenkuten tyydytettyä. Leivän sijaan syötiin köyhemmissä taloissa pettua ”barck”. Suolta saatiin ravinnoksi suojuuria eli vehkaa. Tässä käräjäasiakirjassa ne mainitaan  nimillä ”wäcka” eli ”rötter”.

 

Kesäkesällä 1687 tuotiin esille erikoinen myrkytysasia. Kuopion itäpuolella asuneet  ritoniemeläiset Michel Clemetsson Holopainen ja tämän veljenpojat Anders Andersson ja Michel lähteet kalastamaan. Edellisen kesän sato näyttää olleen heikko, koska samalla reissulla oli suolta ”nostettu vehkaa eli juuria, joita asukkaiden oli tapana käyttää ravinnoksi”.  Käräjillä veljenpojat Michel ja Anders väittivät, setä Michel olisi halunnut tappaa heidät.

 

Käräjillä Michel Clemetsson toi esiin oman versionsa tapahtumien kulusta. Hän oli jonkin aikaa sitten lähtenyt kalastamaan veljensä kanssa.  Kalamatka olikin alkanut onnistuneesti. Jumala oli siunannut heitä kohtalaisella saaliilla. Siitä osa oli keitetty hänen ja hänen pienten lastensa ravinnoksi. Keittäminen oli tapahtunut heidän ”kalapirtissään”, joten kalastuspaikka lienee sijainnut kauempana heidän talostaan.  Mitä pataan oli jäänyt jäljelle, sen hän oli jättänyt kalapirttiin lasten kanssa. Sitten oli jatkettu kalojen pyyntiä kauempana pirtistä. Välillä oli käyty läheisellä suolla nostamassa vehkanjuuria.

 

Kun he tulivat takaisin pirttiin, halusivat lapset taas ruokaa. Mutta kun hän aikoi antaa sitä  heille kattilasta, huomasi hän siihen oli heitetty mustaa jauhoa. Se muistutti ruudin jyväsiä. Miehen epäilykset olivat heränneet. Hän oli ottanut osan keitosta, vienyt sen kirkkoherran ja kappalaisen tutkittavaksi. Myös lautamies Nils Vartiainen Riistavedeltä oli nähnyt keitoksen. Hän kertoi, että siinä oli ollut mustia ryytejä. Ne muistuttivat väriltään ruutia. Keittoa tutkittuaan hän oli heittänyt tämän todistusaineiston pois. Hän ei voinut muuta kuin ajatella, että  joku oli haluttu tappaa. Hänen mielestään Anders oli ajatellut vahingoittaa setäänsä.

 

Anders Holopainen antoi ”ryydeistä” oman selostuksensa.  Hän oli lähtenyt kalastamaan samana päivänä kuin setä Michel Clemetsson Holopainen.  Hänellä oli mukaan juomalekkeri. Sen hän oli jättänyt maihin aivan  Michel Clemettsonin sangon viereen. Jonkin aikaa kaloja pyydystettyään he olivat palanneet takaisin maihin. Silloin hänen veljensä oli ottanut lekkerin ja alkanut juoda siitä. Hän oli sanonut tälle, ettei tämä joisi kaikkea, vaan jättäisi siitä osan hänellekin. Silloin veli oli keskeyttänyt juomisensa ja ihmetellyt: ”Mitäs yrttejä täällä pohjalla on, kun se näyttää niin samealta”. Hän otti lekkerin ja havaitsi siinä mustia ryytejä. Hän oli sanonut, että Michel Clemetsson oli ne pannut sinne.

 

Sen jälkeen Anders oli ottanut osan ryydeistä ja  heittänyt ne Michel Clemetssonin pataan, koska tämä oli pilannut heidän juomansa. Hän halusi koetella, söisikö tämä niitä itse. Hän ei voinut juoman turmelemisesta epäillä muita, kuin Michel Clemetssonia. Muita ei ollut siellä paikalla. Michel Clemetsson vannoi jumalan nimeen, että hän oli syytön asiaan. Hän vaati Anderssille rangaistusta, koska tämä oli heittänyt ryydit pataan.

 

Käräjäyleisöltä kyseltiin, mitä mahtaisi olla ryydit, jotka olivat suuruudeltaan kuin musketin ruuti. Anders Holopainen oli  tuonut sitä käräjäpöydälle tarkasteltavaksi. Käräjillä tunnettiin joku erikoinen ”ryyti”. Jos sitä pantiin lämpimään maitoon, niin siitä kasvoi jotain elävää ruuan kaltaista ”matker”. Jos ihminen söi sitä, seurasi siitä kovat kivut ja säryt. Lopuksi voi lähteä jopa henki. Mikä oli tämän visaisen jutun käräjätuomio. Kukaan ei voinut todistaa, että Michel Clemetsson Holopainen olisi pannut juomalekkeriin  mustia ryytejä. Hänet vapautettiin Anderssin syytteestä. Toisaalta Anders Holopainen veljensä kanssa oli heittänyt näitä ryytejä Michel Clemetsson Holopaisen pataan, mikä oli tapahtunut tuhoamistarkoituksessa.  Nämä molemmat tuomittiin 40  taalarin sakkoihin, ellei Hovioikeus asiaa toisin päättäisi.

 

Pekka Pitkänen  6.4.15

 

 

7.  Neitsyt Maria emoni (parannusloitsu) 

 

Neytzyt Maria emoni,

tule tänne tarvitan,

minä puhun puhtahalla sanalla,

puhun neytzye Marian sanalla,

ucko vanha ilmoille,

tule tännä tarvitan,

peästa neitsye Marian lapse,

päse hälpeille,

pane kivi kierittäman,

pasi  pakattaman,

aja Coirahen kotin,

joki juoxi suosta,

joki juoxi maasta,

juoksi kyhistä  kyimäpäihen kärmahisen,

halkaisen suot,

halkaisen maat,

halkaisen kytkäni kärmahin,

ajan kytko  kymi pälda,

oy neytzyt Marian lasta,

minä olen  mieryt emoni Marian,

pure soita,

pure maita,

pure kytä  kärmehi,

kipu soisen,

kipu maihen,

kytäni kärmähisen.

 

Parantaja  Carin Olofsdotter  Inginen Colemaja Pyhäjärvi

Käkisalmen lääni 1706 Raudun ja Sakkolan talvikäräjät (gg:25 s. 20)