Nilsiän kirkon vanhinta historiaa ja vähän muutakin    

Lähde: Kuopion käräjien pöytäkirjat 1.8. 2007/PP.

 

 

 

  1. Wuotjärveläisten isäntien sakot vuonna 1643

 

Kuopion käräjillä 21. – 23. elokuuta vuonna 1643 käsiteltiin wuotjärveläisten talonpoikien Juho Leskisen, Antti  Pasasen  ja Matti Rissasen rikosasiaa, joka on päässyt myös Kauko Pirisen toimittamaan Savon historiaan.. Nämä ”pakanat” tuomittiin kukin 40 taalarin sakkoihin, koska he eivät olleet elokuussa rukoussunnuntaina saapuneet  Kuopion kirkkoon. Kuopion kirkkoherrana toimi vanha ja rikas Gabriel Thoma Lackman.  Hän ommisti mm 5 hevosta ja 17 lehmää sekä paljon lampaita. Juho Matinpoika Leskinen oli asettunut asumaan Wuotlahden rannalle vuonna 1643 ja Antti Laurinpoika Pasanen nykyiselle Pasalankylälle vuonna 1638. Matti Matinpoika Rissanen lienee asunut nykyisessä Hipanhovin talossa. Leskiset omistivat maata Wuotlahdessa jo vuoden 1561 anekin eli maakirjan mukaan.

 

 Paikalla olleet lautamiehet tiesivät, että wuotjärveläisten kirkkomatka oli 8 silloista peninkulmaa eli yli 50 kilometriä. Lisäksi venematkalla Juankosken läheltä Kuopioon oli 12 hankalaa virtapaikkaa tai koskea. Wuotjärven asukkaiden tiedettiin myös olleen nälän vaivaamia. Nämä selitykset eivät kuitenkaan auttaneet. Osa lähiseudun asukkaista oli  tullut kirkkoon. Kuopion kirkkoherra valtiovallan edustajana oli tiukkana. Ruotsalaiset taistelivat tähän aikaan Saksassa  30-vuotista sotaa. Siihen aikaan uskottiin, että jos kansa kävisi uutterasti kirkossa, niin Jumala auttaisi kuningasta sodassa. Nämä isännät eivät siis ymmärtäneet valtakunnan parasta eivätkä edes omaa parastaan, koska eivät menneet pyhänä kirkkoon. Toisaalta Juicen esi-isä Juho Leskinen ja Speden esi-isä Antti Pasanen saattoivat myös olla yhtä itsenäisiä ajattelijoita kuin heidän tunnetut jälkeläisensä. Sakkojen arvo oli melkoinen, sillä näihin aikoihin hevonen maksoi keskimäärin noin 18 taalaria. Jöns eli Juho Leskinen toimi Nilsiän alueen lautamiehenä vuosina 1651 – 1684.

 

Antti Pasanen otti saamansa tuomion opiksi ja ojennukseksi, mutta joutui vuonna 1675 veneessä kirkkomatkalla Kuopioon maariitojen takia kärhämään ryönäläisen Olli Väätäisen kanssa. Olli oli hankkinut maata Nilsiän kylästä Antin maiden läheltä. Pasasta avusti Kuopion käräjillä Nilsiän alueen kirkon kuudennusmies Mikko Rissanen, josta tuli myöhemmin lautamies. Mikko lienee ollut Rissalanrannan Rissasia, jotka omistivat maita Nilsiän eteläpuolella alueelta, joka sijaitsi Kumpusen järven, Tiaisahon sekä Ala-Hipan järven välissä. Tätä aluetta kutsuttiin Rissalaksi. Rissalanranta eli varsinainen Rissala sijaitsi nykyisen Kuopion lentokentän alueella.

 

 

2.      Nilsiän kirkon perustamisanomus vuonna 1729

 

Kuopion talvikäräjillä 1729  ”tilaansa asuvat talonpojat Matti Rissanen Hipanlahdelta, Olli Hartikainen Siikajärveltä, Eerik Pirinen Syvärilästä ja Pekka Kuosmanen Nilsiästä halusivat 46 Syvärin seudun tilan asukkaan puolesta tehdä oikeudelle tiettäväksi, että he itse halusivat rakentaa itselleen kappelin Syvärin  rannalla sijaitsevaan Nilsiän kylään. Syvärin seutu sijaitsee pitäjän syrjäisellä kulmalla. Suurella osalla seudun asukkaista  on 12 – 14 peninkulman matka Kuopion äitikirkkoon.  Heidän kirkkomatkallaan on suuria järviä, virtoja ja soita. Siksi he harvoin voivat tulla  rukouspäivinä, muina juhlapyhinä ja vielä vähemmän tavallisina sunnuntaina jumalanpalveluksiin Kuopion äitikirkkoon”. 

 

 Talonpoikien edustajat  kertoivat, että Nilsiä sijaitsee 8 vanhan peninkulman etäisyydellä Kuopion kirkosta. Nyt he pyysivät 46 muun tilallisen puolesta lupaa kirkon rakentamiseen. Pitäjän papistolle anojat esittivät toivomuksen, että vähintään rukous - ja juhlapyhinä sekä muulloinkin sunnuntaisin mahdollisuuksien mukaan voitaisiin pitää jumalanpalveluksia Nilsiän kappelissa. Tästä hyötyisivät erityisesti vanhukset ja sairaat, joiden oli mahdoton yksin päästä tai muiden heidät hankalan matkan tähden viedä Kuopion äitikirkkoon ”nauttimaan autuutensa välineistä”. Samoin vasta syntyneiden lasten kastaminen ja ristiminen sekä kuolleiden hautaaminen helpottuisivat. Erityisen vaikeaa oli syksyisin viedä kuolleita Kuopion kirkkoon haudattaviksi.

 

  Silloin kuten nykyisinkin jäätyivät syksyisin matkan varrella sijaitsevat matalat järvet aikaisin, kun taas suurten selkävesien kuten Kallaveden jää tuli kestäväksi joskus vasta tammikuun puolella. Kaavin kappelikirkko, jossa näiden seutujen asukkailla oli lupa käydä hankalina vuodenaikoina, oli Isonvihan jälkeen jäänyt rappiolle. Sen seinät ja katto olivat tuetut hirsillä, kuten 1740-luvun lopulla Wuotjärven puolella asuvat kaavilaiset lautamiehet kertoivat. Uutta kappelikirkkoa Kaaville alettiin rakentaa vuoden 1750 vaiheilla. Kuopion kirkko oli palanut ryssien miehityksen aikaan elokuun alussa 1719, mutta sen rakennustyöt aloitettiin vuosi rauhan teon jälkeen eli vuonna 1722. Tämä rakennustyö jatkui ainakin vielä vuonna 1729.

 

 Edellä mainituilla talonpojilla ei ollut seudun asukkaiden kirjallista valtakirjaa. Kuopion käräjät eivät  pystyneet täyttämään anojien toivomusta. Kuninkaallisen Kirkkolain 27. kappaleen 1. luvun mukaan sen niiden, jotka rakentavat uuden kirkon tai vanhan kirkon uudelleen, tulee saada lupa ensin kuninkaalta ja sitten piispalta ja kirkon konsistorilta.

 

 Nämä asiat saatiin kuntoon 1730-luvun alkupuolella. Jonkinlainen kirkkorakennus saatiinkin pystytettyä Nilsiän kylään. Jumalanpalveluksien suorittaminen Nilsiän kappelissa  lienee alkanut noin 1738. Kuopion kirkon hautaustiedoista nähdään, että ainakin jo vuonna 1741 suoritettiin hautauksia Nilsiän kirkkomaahan. Hautajaisiin saapui Kuopiosta pappi, lukkari ja haudankaivajakin.

 

 Surutalossa saattoi olla läsnä myös Kaavin kappalainen, joka oli Kaaville suoritetuilta kirkkomatkoilta monien Nilsiän seudun asukkaiden tuntema. Näin oli asianlaita talvella 1746 Wuotjärvellä lautamies Pekka Paavonpoika Pasasen talossa pidetyissä hautajaisissa. Hautajaisiin saapuivat Kuopion seurakunnasta apupappi Elias Paldanius, lukkari Tuomas Starck sekä haudankaivaja Juho Kinnunen. Näiden saapuessa talossa oli jo läsnä myös Kaavin nuori kappalainen Martti Kiljander. Tämä haastoi Pasalan vanhan isännän Paavo Pasasen todistajakseen Liperin käräjille kunnianloukkaus asiassa. Kaavilainen Kiljanderin kyytimies Hartikainen oli näet kuopiolaisten kirkonmiesten ärsyttämänä pilaillessaan lausunut noin 20-vuotiaan kappalaisestaan ”Heidän luokseen on nyt tullut pappi, joka tuskin osaa lukea Isämeidän rukousta”. Kuopion papeilla ja Kaavin kappalaisilla oli ollut jo pitempään erimielisyyksiä Kuopion pitäjän itäosien asukkaille tehdyistä kirkon palveluksista. Kiljanderien suku oli toiminut Kaavin kappeliseurakunnan pappeina 1680-luvulta alkaen.

 

 Edellä mainittu lukkari Tuomas Starck oli nilsiäisille tuttu, koska hän vuonna 1759 todisti yhdessä nilsiäläisen Antti Tuovisen ja wuotjärveläisen Iivari Leskisen kanssa siikajärveläisen verotalonpojan Olli Hartikaisen perintöasiakirjan. Siinä Olli testamenttasi 12. maaliskuuta 1759 maansa vävylleen Erik Väätäiselle, joka oli kotoisin Ryönältä. Erikin jälkeläisiä ovat useimmat Nilsiässä nyt asuvat Väätäiset. Olli Hartikainen kuoli joulunpyhinä vuonna 1773.

 

 

  1. Nilsiän vanhoista teistä

 

 Vesireitit olivat vanhimmat kulkutiet Nilsiän ja ”ulkomaailman” välillä jo 1500-luvulta alkaen. Nilsiästä Kuopion kirkkoon kuljettiin aluksi  ilmeisesti ainakin kesäisin vesitietä pitkin Juankoskelle ja sieltä jalkaisin jonnekin Karjalankosken alapuolelle. Täältä oli kohtalaisen helppoa soutaa veneellä Kuopioon. Veneitäkin Karjalankosken rannassa oli paljon ainakin sen jälkeen, kun Juankoskelle perustettiin vuonna 1746 rautaruukki. Tosin hankalia virtapaikkojakin vielä löytyi Karjalankosken alapuoleltakin. Wuotjärveläisten isäntien vuonna 1643 saamien sakkojen yhteydessä mainittiin hankalien ”koskien” lukumääräksi 12. Ainakin perkaamattomassa Muurutvirrassa veneet ovat saaneet kunnon kyytiä. Koska Syvärinjärven pinta oli huomattavasti korkeammalla kuin nykyisin, oli hankalaa kulkea Lastukosken kautta Juankoskelle. Veden virtausnopeus oli silloin suurempi kuin nykyisin ja koski lienee ollut kivinen. Wuotjärvi on karikkoinen ja talvella virtapaikat ovat petollisia. Pahoja ongelmia jollain Wuotjärveä pitkin kulkeneella lienee joskus ollut, koska 1700-luvulla Wuotjärvessä sijaitsevien Onninsaarten nimi oli silloin ”Kovan Onnen saaret”.

 

 Wuotjärven tie kulki jokseenkin nykyistä linjausta jo joskus 1730-luvulla. Näin muistelivat vanhat miehet 1760-luvulla Hipanlahden ja Sydänmaan kylien rajankäynnin yhteydessä. Tiaisahon eli nykyisen ”Tiaissalon” tienoilla aikaisempi tie sijaitsi lännempänä kuin nykyisin. Mistä syystä nykyinen nimi ”Tiaissalo” on otettu käyttöön? Nämä tienoot eivät olleet 1600- ja 1700 – luvuilla mitään ”tiaisten saloa”, vaan tarkkaan kaskiviljeltyä aluetta. ”Tialanahon ” vaiheilla omisti maata nilsiäläinen Antti Lintunen jo noin vuonna 1650. 1690-luvulla nälkävuosien aikaan sinne asettui asumaan Matti Ikonen, joka ei kuitenkaan maksanut veroja.

 

  Nykyisen Wuotjärven Hipanhovin tienoilta Kuopioon matkustavaiset voivat kulkea Raappananjoen yli ja sitten järven yli Selkälänniemeen, josta Leskisillä oli Juankosken - eli Strömsdahlssin Rautaruukin perustamisen jälkeen kyyditysvelvollisuus Wuotjärven yli Juankosken lähelle. Toinen vaihtoehto oli kiertää Ala-Hipan järvi, josta tie jatkui jonnekin Karjalankoskelle Juankosken alapuolelle.  Myös talvella Wuotjärven tie oli helppokulkuinen ja ilmeisesti paljon käytetty. Ainakin jo 1720-luvulla kulki talvitie Wuotjärveltä länteen Pieksälle. Sitä käyttivät mm. Wuotjärven itärannan asukkaat. Myös päinvastaiseen suuntaan eli Juankosken alueelta saatettiin tulla Nilsiän kirkkoon vielä 1800-luvun alussakin. Veneillä päästiin aina Taatonjärven luoteispäähän, josta oli lyhin kävelymatka Nilsiään.

 

Nilsiän kylästä Kuopion suuntaan Pieksälle, Murtolahteen ja Sänkimäkeen oli 1700-luvulla huonot tieyhteydet. Matkalla oli pahoja mäkiä, soita ja jokia. Siksi näiden kylien asukkaat olisivat halunneet käydä 1760-luvulla mieluummin Kuopion äitikirkossa kuin Nilsiässä. Siten uuden Nilsiän kirkon rakentaminen ei heitä kiinnostanut.  Tästä asiasta heitä vuoden 1766 Kuopion syyskäräjillä kovistelivat kruununnimismies Samuel Agander ja Kuopion kirkkoherra Henrik Porthan. Syytettyinä olivat Sänkimäen kylästä Juho ja Heikki Pitkänen, Juho ja Matti Heikkinen ja jo kuolleen Tuomas Heikkisen leski sekä Pieksän kylästä Kaarina Lukkarinen, Antti, Olli, Mikko, Heikki ja Kustaa Hartikainen, Jussi, Antti ja Olli Heikkinen sekä Olli,  Juho, Tuomas ja Sakari Heikkinen.

 

  Syytettyjen olisi pitäisi avustaa Nilsiän kappelikirkon rakennuksessa joko itse työskentelemällä tai teetättämällä siellä päivätöitä. Nimismies luki käräjillä myös hovisihteeri ja kruununvouti Henrik Martinin tästä asiasta antaman kehotuksen sekä kuninkaallisen maaherran lausunnon  päivämäärältä 27.6.1754. Nimismiehen mukaan edellä mainitut asukkaat eivät olleet tehneet velvoitteitaan.

 

 Syytetyt puolustautuivat vetoamalla siihen, että näistä kylistä ei ollut kirkkotietä Nilsiään. Kuitenkin kirkkoherra Porthan velvoitti em. kyläläiset monien episkopaalisten pykälien voimalla osallistumaan Nilsiän kappelikirkon rakennustöihin.

 

 Kuten edellä todettiin, Sänkimäen ja Pieksän kylien asukkailla oli kyllä hyvät perustelut kieltäytymiselleen. Kunnon tietä lännestä päin Nilsiän kylään ei ollut. Kesätie tosin kulki jo 1700-luvun alkupuolella Pieksältä Halunan kautta nykyistä Laitisenmäen tielinjaa seuraten Nilsiään. Tämä tie oikaisi jostain Kumpusen joen yli Nilsiän suuntaan ja tuli sitten lännestä Keskisten taloon, joka sijaitsee nykyisen hautausmaan länsipuolella. Eräästä asiakirjan mukaan Halunalta löytyvät myös paikat Lepokivi ja Lepokivenmäki, jossa ilmeisesti matkustajilla oli tapana pysähtyä tauolle.

 

 Pitkäsiä asui Sänkimäen kylässä ainakin jo vuonna 1629. Pari vuotta myöhemmin Sänkimäellä asui Heikki ja Sigfrid Pitkänen. Vuonna 1711 tästä kylästä löytyi Sigfrid Pitkäsen vävy Matti Heikkinen. Näitä Sänkimäen Heikkisiä asui Kauppisenjärven länsipuolisella alueella. Isonvihan aikaan kokosivat 58 tilalta veroja venäläisille Lauri  - ja Heikki Erikinpoika Pitkänen. Jälkimmäisen apuna oli ”densiken” Juho Heikkinen. Pieksällä Heikkisiä asui ainakin jo 1630-luvulla. Hartikaisia Pieksälle muutti Isonvihan jälkeen sekä Jännevirralta että Vuotjärven Siikajärveltä..

 

  Siilinjärven ja Nilsiän välisen tien rakentamispäätös tehtiin Kuopion syyskäräjillä vuonna 1798 (§2). Sen linjalta mainitaan Siilinpää, Kaareslahden länsireuna, Pajulampi, Kareslahti, Sänkimäen itäsivu, Kinahminmäki, Haluna, Ruuskalanmäki, Kivisilta (Kumpunen), Virransilta ja Nilsiä. Siis vanha kivinen silta oli aikaisemmin tehty Kumpusenjoen yli 5 km etäisyydellä Nilsiästä. Se mahdollisesti oli rakennettu 1760-luvulla tai ehkä jo vuosisadan alussa. Ehkä tietä ei hoidettu kunnolla, mistä johtuivat aikaisemin mainitut 1760-luvulla tehdyt pieksäläisten, murtolahtelaisten ja sänkimäkeläisten valitukset. Nyt Murtolahden ja Niinimäen asukkaat esittivät tietä myös Siilinjärven Hakkaralasta nähtävästi järven yli Juurusveden Saramäkeen. Se olisi pitänyt ilmeisesti kulkea veneillä.


Vuonna1802 vouti ja kruunun nimismies Erik Magnus Wendellin toimesta rakennettiin uutta kirkkotietä Nilsiän kappelin ja Niinimäen kylän välille sekä myös Pieksänkoskelle. Vanha tie ja sen sillat olivat silloin pahoin rappeutuneet. Rakentamistyön kustannuksiin joutui osallistumaan  Nilsiästä  mm.  kappalainen Antti Brofeldt, Ahoset ja kersantti Skottman. Jälkimmäinen oli tullut Iisalmesta Nilsiään ilmeisesti eläkepäiviään viettämään. 1850-luvun tienoilla Nilsiän kylässä löytyi kylän osa ”Skottila Joentaka”, jonka nimi johtui tämän kersantin asuinpaikasta.

 

 Pohjoiseen päin Iisalmeen lienee Nilsiästä ollut jonkinlainen tie ainakin sen jälkeen, kun Isonvihan aikaan vuonna 1717 Savonlinnan venäläinen komendantti Samutskoi antoi käskyn  Savonlinnan ja Iisalmen välisen tien rakentamiseen. Kuopion ja Iisalmen välinen ensimmäinen tie lienee siis ollut venäläisten rakennuttama.  Kuitenkin jo vuonna 1651 rahvas määrättiin rakentamaan Iisalmen Paloistenvirtaan lautta tai lossi. Vuoden 1655 Iisalmen kesäkäräjillä puhutaan jo Paloisten sillasta ja sen yhteydessä Kuopion asukkaista, joita myös luultavasti haluttiin rakennustöihin. Nähtävästi harjuja ja kankaita pitkin kulki joku tie Siilinjärveltä Iisalmen suuntaan. Oulussa käytiin kauppamatkoilla myös Nilsiästä ja Pohjois-Karjalasta. 1700-luvun lopussa suurin tie Nilsiästä olikin pohjoinen Iisalmentie. Siis jo Pietari Brahen hallinnon aikaan noin 1650 – 1680 oli Kuopiosta Maaningan kautta tie Iisalmelle ja sieltä Pohjanmaalle sekä Kajaaniin.

 

 

  1. Uuden kirkon rakentamisesta 1760-luvulla ja Nilsiän kappeliseurakunta 1769

 

 Nilsiän ensimmäinen kirkko oli lyhytikäinen. Siinä ei ollut ilmeisesti kattoakaan. Uutta kirkkoa rakennettiin jo 1760-luvun puolivälissä. Kuopion kirkkoherran Henrik Porthanin ja nilsiäläisen kirkkoväärtin Juho Pekanpoika Rissasen yritti patistella uuden kappeliseurakunnan länsiosan asukkaita kirkon rakennustöihin vuonna 1769. Samana vuonna Nilsiän kappeliseurakunta aloitti toimintansa. Edellä mainittu Juho Rissanen oli kirkon perustamisasioissa toimineen Wuotjärven Hipanlahdella asuneen Matti Rissasen nuorempi veli, joka muutti Nilsiän kylään vuonna 1733. Näiden Rissasten vanha isä Pekka oli kadonnut Lappeenrannan taistelussa elokuussa 1741. Mies lienee ollut asioimassa kaupungissa sijaitsevassa maakansliassa tai ollut siellä vain ruotusotilaansa Tuomas Hakkaraisen mukana. 1760-luvulla Hakkarainen kertoi nähneensä Lappeenrannan taistelun.

 

  Kirkon ja hautausmaan paikka oli saatu Ahosten verotilasta.  Vuoden 1770 vaiheilla Nilsiään saatiin ensimmäiseksi kappalaiseksi Juho Palander ja lukkariksi Pekka Horjander, jotka mainitaan läänintileissä vuonna 1775, mutta ei vielä vuonna 1769. Nilsiän ja Strömsdahlsin Rautaruukin yhteistä kirkkoa puuhattiin 1750-luvulla, mutta nilsiäläiset eivät siihen suostuneet. Ruukki yritti siihen aikaan saada Nilsiän kruununtilat omalle verolleen. Kuitenkin Juankoskella pidettiin jumalanpalveluksia 1750-luvun lopulla, olihan ruukin palveluksessa olevia noin 30 henkeä. Kun tähän lukuun lisätään vielä näiden puolisot, asui Juankoskella yhteensä noin 50 aikuista henkilöä. Wuotjärven Pasasiakin kävi ainakin kesällä 1757 veneillään ruukilla jumalanpalveluksessa. Kerran heidän mukanaan oli myös Laajan talon  tyttären Elli Pasasen innokas kosiomies pieksäläinen Heikki Hartikainen. Lukkari Horjander hankki itselleen maatilan Nilsiän tilasta numero 1. Tilan maat alkoivat ilmeisesti Virransillan läheltä ja jatkuivat Haukilampien väliselle kannakselle, jossa lukkarin talo sijaitsi. Tämä tila joutui  vuonna 1813 Iisalmelta tulleiden Puustisten haltuun.

 

  Nilsiän kappelikirkossa kuulutettiin 1770-luvun alusta alkaen muiden yleisten kuulutusten ohella Strömsdahlssin ruukin omistajien määräämiä kaskeamiskieltoja ruukin verolle joutuneiden tilojen asukkaille. Esimerkiksi vuonna 1773 ruukin omistaja ahne ja kiero valtiopäivämies, ritari ja kapteeni Georg Friedrich Tigerstedt oli maaherra Ramsayn ruukin vierailun yhteydessä pyytänyt tältä kaskeamiskiellon, joka oli sitten luettu Nilsiän kirkossa 30. toukokuuta.

 

 Myös Kuopion äitikirkon papit toimittivat kirkollisia ja muitakin tehtäviä Nilsiän kappelikirkon alueella. Vuonna 1778 suoritti kuopiolainen pappi Gustaf Mollerus jumalanpalveluksen ensimmäisenä joulupäivänä Strömsdahlssin ruukilla sekä ruotsiksi että suomeksi. Toisena joulupäivänä Mollerus saarnasi Nilsiän kappelikirkossa ja kolmantena joulupäivänä Nilsiän Murtolahdella Heikki Hämäläisen suuressa pirtissä. Seuraavan tammikuun ensimmäisenä sunnuntaina jumalanpalvelus Kuopion jäikin sitten jonkin sekaannuksen vuoksi pitämättä. Kirkkoherran poika maisteri Sigfrid Porthan ei ollut halunnut saarnata kyseisenä sunnuntaina ihan ”kylmiltään”, vaan oli määrännyt lukkari Tuomas Starckin lukemaan seurakunnalle jonkin rukouksen. Samana päivänä pastori Zachris Argillanderin apulainen Josef Melartin oli vieraillut Nilsiän Murtolahdella sairaan isännän Pekka Väänäsen luona. Kun Murtolahdella asuneiden Hämäläisen talo paloi vuonna 1782, niin palovahinkojen tarkastusasiakirjasta löytyy kuvaus heidän talostaan. Hämäläisten asuintupa oli ollut ”kotitarpeeksi hyvin rakennettu” noin 8 metriä pitkä ja yhtä leveä. Varapastori Aron Molanderkin oli käynyt Nilsiässä joskus 1780-luvun alussa.  Silloin hän  oli määrännyt muiden Nilsiän tilojen asujat avustamaan viljakapoilla sairasta nilsiäläistä Inkeri Pekantytär Kuosmasta. 

 

 Kolmatta kirkkoa Nilsiään rakennettiin 1790-luvulla  edellä mainitun uuden kappalaisen Brofeldtin aikana. Nilsiän lukkariksi valittiin Horjanderin jälkeen 1790-luvun alussa Kustaa Helen, joka hankki maita Nilsiän tilasta numero 5 eli Kuosmalasta. Helenin jälkeen Nilsiän kirkko sai lukkarikseen 1820-luvulla Salomo Sonckin. Kirkonvahtina toimi 1810-luvulla Mikko Arell.

Kuopion kirkossa oli jo vuonna 1705 jonkinlaiset urut, koska urkuri "organisten" Mats Blomin vaimon Maria Moleruksen väitettiin olleen juovuksissa kirkossa elokuun 22. päivä 1705 (TK Kuopio 1709 s.119). Ne lienee hankkinut kreivi Pehr Brahe tai tämän pitkäaikainen vouti Johan Ivarsson Skopa. Kajaanin vapaaherrakunnan omistanut kreivi kuoli vuonna 1680. Hän asetti Kuopion voudiksi 1650-luvun puolivälin tienoilla paikallisen nuoren miehen Johan Ivarssonin, joka kuoli 1690 - luvun puolivälissä. Voudin poika Samuel Argilander oli opiskellut Turussa ja Upsalassa. Hän halusi kappalaiseksi Henrik Monan jälkeen. Myös veli Johan pyrki samaan virkaan ja ainakin hänet valittiin. Nyt otettiin käyttöön sukunimi Argilander, mikä viittasi voudin asuinpaikkaan Kuopion Savisaareen.

 

 

  1. Lukutaidon opetusta Kuopion seurakuntalaisille

 

 Kansaopetusta kirkko lienee harrastanut Kuopion pitäjässä  jo 1600 - luvulta lähtien. Aluksi ilmeisesti lukkarit opettivat lukutaitoa. Näistä Kuopion lukkareista mainittakoon 1600 - luvun puolivälin jälkeen Martti Lyytikäinen, Martin vävy Erik Karkonen, Erik Jöransson Hyvärinen v. 1694 ja Olli Hyvärinen v. 1697 sekä Isonvihan ajalta 1700-luvun alusta Aaro Sigfridinpoika Stark, jonka poika Tuomas jatkoi isänsä ammattia 1740-luvulla. Vuonna 1697 kuolleella Olli Hyvärisellä oli perunkirjan mukaan suomenkielinen virsikirja ja katekismuksia.. Vuonna 1693 talonpoika Staffan Väisänen ilmeisesti Lapinlahdelta Iisalmen eteläpuolelta omisti suomalaisen virsikirjan, jonka arvo oli 4 taalaria hopeassa. Hän osasi sujuvasti lukea (Iisalmi TK 1693 s.177).. Kirja lienee hankittu Oulusta tai Raahesta.

 

 Kinkereillä tätä lukutaitoa sitten tutkittiin. Kuopion pitäjässä toimi koulumestari jo 1720-luvulla. 1750-luvun lopulla tätä tointa hoiti Juho Holst. Hänet Kuopion käräjät määräsi vuonna 1761 antamaan lukutaidottomalle nilsiäläiselle  20 - vuotiaalle Pekka Kuosmaselle tässä jalossa taidossa 4 - 5 viikon opetusjakson. Nuorella miehellä lienee ollut parempaakin tekemistä kuin typerät kirjalliset harrastukset. Olikohan lukutaidottomuus tullut esteeksi Pekan avioliiton solmimiselle?

 

 Kinkereilläkin sattui ongelmatilanteita. Vuoden 1783 Kuopion syyskäräjillä valitti rykmentin pastori ja maisteri kuopiolainen Aron Molander, että pitäessään lukukinkereitä saman vuoden helmikuun 16. päivänä Juankoskella ruukin väen kansa, oli  seppä Philiph Tackulanderin kanssa tullut ongelmia. Hän oli käyttäytynyt epäkunnioittavasti ja jopa solvannut pastoria. Asiaa tutkittaessa selvisi, että kinkereillä apulaispastori Johan Grön Molanderin toimeksiannosta oli pyytänyt seppää lukemaan ulkoa viidennen käskyn. Tähän  mies oli vastannut, että hän haluaisi lukea sen vain sisälukuna kirjasta. Mies ilmeisesti oli lukutaitoinen.  Sen jälkeen Grön oli kysynyt, eikö Tackulander osaisi lukea Isämeidän rukousta. Tätäkään seppä ei sanonut osaavansa ulkomuistista. Tähän paikalla ollut pastori Molander oli sanonut, että hänen on vaikea uskoa Tackulanderin olevan niin raaka ja tietämätön kristinopissa. Mikäli asia niin olisi, niin pastori määräisi sepän opiskelemaan seuraaviin pääsiäispyhiin mennessä ainakin kristinopin alkeet. Siihen asti pastori ei sallisi Tackulanderin mennä ripille ja ehtoolliselle. Muistettakoon, että ainakin vielä 1720-luvulla luvattomaan suhteeseen hairahtuneille oikeus määräsi sakkojen, raippojen ja piiskojen lisäksi  myös kirkonrangaistuksen.

 

 Nyt Tackulander oli pyytänyt, ettei pastori Molander vihaisi häntä siitä, ettei hän aikaisemmin  suostunut valmistamaan tämän hevoselle jotain tarviketta ”lapson”. Silloin Molander oli pyytänyt seppää odottamaan, kunnes hän lopettaisi kinkerit. Tämä oli kuitenkin mennyt ulos, mutta palannut pian takaisin. Kuitenkaan hän ei mennyt kinkerisaliin, vaan erääseen kamariin. Pastori Grön oli mennyt miehen perässä ja syystäkin pyytänyt tätä menemään saliin, jossa Molander vielä jatkoi lukukinkereitä. Tähän Tackulander oli lausunut, ettei hän ei koskaan tule lukemaan mitään niin kopealle papille kuin Molander oli.

 

 Sanailu kinkereillä oli vielä jatkunut. Pastori Molander oli haastanut sepän käräjille edesvastuuseen puheistaan. Mies ei kuitenkaan suvainnut ilmestyä ensimmäisille eikä toisillekaan käräjille. Nyt käräjillä pohdittiin, kuinka mies saataisiin oikeuden eteen. Voisivatko kruunun virkamiehet, kuten vanginvartija Hoffren ehkä avustaa?  Molander oli hankkinut todistajikseen apulaispastori Johan Grönin, ruukin tilanhoitajan Lars Erik Dahströmin, pitäjän koulumestari Juho Grönlundin, ruukinvouti Sven Wehmannin, ruukinrenki Antti Torpströmin, seppärenki Heikki Dufvan, vasaraseppä Gabriel Holmbergin vaimon Anna Wehmannin ja tämän äidin Marja Antintyttären. Pastori Grön lienee ollut Kaavilta, josta ruukilla oli myös työntekijöitä. Käräjät antoivat kersantti ja kruununnimismies Johan Henrik Mechelinin tehtäväksi tuoda Tackulander oikeuden eteen. Seppää ei kuitenkaan saatu vastuuseen asiasta myöskään seuraaville käräjille. Ruotsista syksyllä 1774 Juankoskelle tulleen kirjanpitäjä Lars Erik Dahlströmin eräs jälkeläinen toimi vuoden 1900 tienoilla pappina Nilsiässä. Heikki Dufva tuskin lienee ollut tunnetun Sven Dufvan sukulainen. Kuopion koulumestarina siis tähän aikaan toimi Juho Grönlund.

 

  Lukutaito Nilsiän tienoilla tiedetään ehkä tyydyttäväksi vielä 1700-luvun lopulla. Kuitenkin talolliset osasivat yleensä lukea ja osa varsin hyvin. Lukutaitoisia kuitenkin löytyi myös syrjäisiltä alueilta. Niinpä Rautavaaran Tiilikalla asuneet Suomen sodan tunnetun sissipäällikön Antti Tiaisen sisaret hallitsivat hyvin luku- ja kirjoitustaidon jo 1790-luvun alussa! Eräs Antin sisarista laati omakätisesti erään perintöasiakirjan, joka luettiin Nurmeksen käräjillä. Tiaisten suku omisti 1620-luvulla maita Nilsiän kylästä. Nilsiän uusi kappalainen ja myöhemmin kirkkoherraksi  ja rovastiksi ylennyt Anders Johan Brofeldt paneutui 1790-luvulla tarmokkaasti nilsiäläisten lukutaidon kehittämiseen. Tässä työssään hän onnistui hyvin. Brofeldtille myönnettiin sivistystyön hyväksi tehdystä työstä merkittävä Suomen Talousseuran mitali vähän ennen hänen vuonna 1829 tapahtunutta kuolemaansa.

 

 

  1. Nilsiän kappalaiselle Palanderille rakennettu useita rakennuksia luvattomalle maalle

 

 Syksyllä 1772 Strömsdahlssin - eli Juankosken Rautaruukin entinen osakas ja silloinen pehtori Leppävirralta kotoisin ollut ylioppilas  Erik Ahlvik eli Kinunen haastoi Kuopion käräjille tilansa osakkaiden nilsiäläisten talonpoikien Heikki ja Tuomas Ahosen kanssa Kuopion seurakunnan kirkkoherran Henrik Porthanin, Nilsiän kappalaisen Juho Palanderin, nilsiäläisen talonpojan Antti Ahosen sekä  Nilsiän kappeliseurakunnan tilojen asukkaita Suojärven- , Kangaslahden- , Palonurmen- , Keyrityn- , Urimolahden- , Kärsämäen- , Niinimäen- , Halunan- , Hipanlahden- ja Wuotjärven kylistä. Haaste koski seurakuntalaisten kappalaiselle Palanderille pystyttämiä rakennuksia, jotka oli rakennettu luvatta haastajien maille. Ahlvik vaati näiden rakennusten siirtämistä pois. Ahosia asui Nilsiän kylässä jo 1600-luvun alussa, joten Ahoset ovat vanhin tunnettu nilsiäläissuku. Heidän talonsa sijaitsi Nilsiän nykyisessä keskustassa ja se  sai numeron 1.

 

 Vastaajien valtuuttama hovisihteeri Joachim Friedrich von Burghausen selitti, että Erik Ahlvik ei voinut olla mukana tässä riita-asiassa, koska tämä oli suorittanut tilojen vaihdon Kuopion pitäjän uuden toimitusvoudin ja kruununnimismiehen Juho Malmin kanssa. Malm oli saanut syksyllä vuonna 1772 Ahlvikin omistaman 1/6  Nilsiän tilasta numero 1 eli Ahosten verotilasta ja Ahlvik Malmin tilan Rantasalmelta.

 

Kappalaisen luvattomia rakennuksia on voinut sijaita jossain Nilsiän nykyisen terveyskeskuksen tienoilla.  Strömsdahlssin ruukin verolle olivat vuonna 1762 joutuneet Nilsiän kruununtilat numero 2 , 4  ja 5. Näistä ensin mainitulla tilalla asuivat Antti Tuovinen ja Juho Rissanen. Tilalla numero 4 asui mm. Taskisia ja Pirisiä. Jälkimmäisen tilan asukkaina oli Kuosmasia.

 

 Joachim Friedrich von Burghausen oli avustanut jo 1750 - luvulta lähtien monia Pohjois-Savossa asuvia säätyläisiä. Esimerkiksi vuonna 1759 hän keplotteli vänrikki ja aatelismies  Georg Friedrich Tigerstedtin nimiin Torstilan rusthollia Joroisista. Tigerstedt hankki ritarin arvon 1770-luvun alussa. Samoihin aikoihin hän sai omistukseensa Juankosken Rautaruukin. Juho Malmin pojasta Karl Malmista tuli Suomen sodan sankari.  Toukokuussa vuonna 1808 hän valloitti mm.  Kuopion kaupungin takaisin venäläisiltä.

 

 

  1. Kappalaisen asunto-ongelmat  kirkkoväärti Juho Rissasen murheina vuonna 1774.

 

Talonpoika ja kirkkoväärti Nilsiän kappeliseurakunnasta Juho Rissanen ilmoitti Kuopion talvikäräjillä vuonna 1774 haastaneensa saarnatuolikuulutuksella Nilsiän kappeliseurakunnan asukkaita käräjille. Rissanen itse oli vuoden ajan joutunut hankkimaan halot ja lämmittämään kappelikirkon papintalon huonetta ”prästhus rum”. Nyt hän halusi muidenkin seurakuntalaisten osallistuvan näihin kappalaisesta aiheutuviin kustannuksiin. Myöhemmin tästä käräjien pöytäkirjasta ilmeni, että papinhuone oli vuokrattu, koska puhuttiin talonvuokrasta ”hushyra”.  Vuokraajana saattoi olla Juho Rissanen itse, joka oli edellisen Juho Rissasen poika. Vanha Juho oli jättänyt tilansa isännyyden pojalleen jo vuoden 1766 tienoilla.

 

 Haastettuina oli huomattava osa Nilsiän kappeliseurakunnan talojen omistajista: Hipanlahdelta Heikki Savolainen, Wuotjärveltä Paavo Paavonpoika ja Paavo Antinpoika Pasanen, Siikajärveltä Heikki Hartikainen ja Erik Väätäinen, Suojärveltä Pekka, Heikki,  Lauri  ja Olli Korhonen sekä Heikki Lappalainen ja Heikki Ahonen, Kärsämäeltä Matti Lappalainen ja Juho Rytkönen, Niinimäestä Iivari Savolainen, Halunalta Heikki Kokkonen, Olli Kokkarinen, Tuomas, Olli, Juho ja Lauri Heikkinen, Nilsiästä Samuel Ahonen ja Lauri Kuosmanen, Keyritystä Risto ja Markus Partanen sekä Philiph Korhonen ja Palonurmesta Antti Ollinpoika ja Antti Antinpoika Kainulainen.

 

 Haastetut olivat valtuuttaneet käräjille asiaansa selvittämään lautamies Antti Leskisen, joka oli kotoisin Wuotjärveltä Suottalan talosta. Tämä ehdotti sopimusta, jonka mukaan vastaajat maksaisivat joka talosta yhteensä 28 taalarin arvosta tavaraa tai rahaa, jolla he näin korvaisivat Rissaselle kappalaisen talonvuokran, halot ja lämmityksen sekä nämä oikeudenkäyntikustannukset.

 

 

8.      Pappilan rakentamisaloite syksyllä vuonna 1774

 

 Kirkkoväärti Juho Rissanen toi Kuopion vuoden 1774 syyskäräjille Nilsiän kappalaisen asuntoasian. Hän ilmoitti haastaneensa lautamies Antti Läskisen kautta näille käräjille talonpoika Antti Ahosen Nilsiän kylästä. Käräjillä pitäisi Antin kanssa selvittää heidän uuden kappalaisensa Juho Palanderin asunnon rakentamista. Pappila ilmeisesti tuli rakentaa Ahosten maalle,  kuten kappelikirkkokin oli rakennettu.

 

 Seurakunnan jokaisen talonpojan tulisi hankkia rakentamista varten kolme tukkia ja kaksi lautaa sekä suorittaa yhdeksän päivätyötä uudisrakennuksella. Lisäksi kerättäisiin jokaiselta tilalta savupiipun ”korstenin” hankkimiseksi tähän uuteen pappilaan sekä muihin menoihin 3 taalaria 27 äyriä kuparirahaa. Jälkimmäisiin rahamenoihin Juho Rissanen itse  lupasi antaa etumaksua. Ulos lämpiäviä taloja ja niissä lasi-ikkunat alkoi löytyä 1780-luvulla  Nilsiästä ja Vuotjärveltä.

 

 Antti Ahonen ei kuitenkaan saapunut näille käräjille lautamies Läskisen viemästä haasteesta huolimatta.  Niinpä hänen piti tulla seuraaville käräjille 10 taalarin uhkasakko niskassaan. Ahonen ei kuitenkaan uhkasakosta huolimattakaan saapunut seuraaville käräjille. Niinpä pappilan rakentaminen lienee viivästynyt. Edellä olevan selvityksen mukaan Rissasten suku näyttää toimineen aktiivisesti Nilsiän kirkon asioissa. Muistettakoon, että Nilsiän kirkon nykyinen alttaritaulu  on taiteilija Juho Rissanen maalaama.

 

 Palanderin pappilaan olisi siis hankittu myös lasi-ikkunat, jotka alkoivat yleistyä jo 1600-luvun puolella pappien ja upseerien virkataloissa, käräjäsaleissa ja pitäjäntuvissa. Isonvihan aikaan Maaningan Tavinsalmella oli majuri Johan Fieandtin virkatalossa 9 lasi-ikkunaa ja 2 rautaista savupeltiä, jotka kaikki ryssät veivät mukanaan. Kuopion kaupungin vuonna 1776 tapahtuneen perustamisen jälkeen paikkakunnalle ilmaantui lasimestari (ja muurimestari) Henrik Häger. Kuningas Kustaa III määräsi 20. kesäkuuta 1775 Nilsiän uuden Savon ja Karjalan läänin pääkaupungiksi, mutta saman vuoden marraskuun 18. päivänä hän päätyi Kuopion kaupungin kannalle.

 

9.      Nilsiän kappalaisen  Juho Palander toimia

 

 Palander tuli siis Nilsiän ensimmäiseksi kappalaiseksi vuoden 1770 vaiheilla. Hänen jälkimaineensa ei ole paras mahdollinen. Samaa tietenkin voi sanoa hänen kappeliseurakuntalaisistaan. Nämä eivät aina muistaneet maksaa pappinsa saatavia. Kuopion kirkkoherra Henrik Porthan vaati Kuopion syyskäräjillä vuonna 1775 wuotjärveläisiltä torppareilta Sakari Sakarinpoika - ja Sakari Pekanpoika Pasaselta papin veroja ja - viljoja. Vuoteen 1771 asti näille Lastulahdessa asuville Pasalan tilan torppareille oli kertynyt maksurästejä  6 taalaria ja 1 tynnyri ruista. Papinverot menivät siis Kuopion kirkkoherralle.

 

 Palander piti vuoden 1783 syyskäräjillä Kuopiossa käräjäsaarnan. Saman vuoden huhtikuussa hän todisti kaupan, jossa nilsiäläinen lautamies Elias Antinpoika Tuovinen ja tämä vaimo Liisa Heiskanen myivät maisteri ja pataljoonan saarnamiehelle Sigfrid Porthanille 1/12 Syvärinjärven itäpuolella Syvärilän kylässä sijaitsevasta tilasta numero 1. Sigfrid oli Kuopion kirkkoherra Henrik Porthanin poika. Elias Tuovinen puolestaan oli Nilsiän tilan numero 2 osakas ja ensimmäinen varsinainen lautamies tästä kylästä.

 

 Vuonna 1786 elokuun 17. päivänä Palander oleskeli Lastulahdessa. Siellä hän laati perunkirjan kuolleelle loiselle Tahvo Hämäläiselle, jonka sisarenpoika Aatami Savolainen asui luultavasti uudessa Lastuniemen torpassa. Aatamin pojat hankkivat tilan Vuotjärven Ala-Hipan Pahkaniemeltä Rissalanrannan Rissasten vanhalta omistukselta. Lastuniemen ruukki sai Pasasilta Isojaossa vuonna 1787. Lastulahdesta sai Isojaossa tilansa myös Sakari Antinpoika Pasanen, joka Paavo Pekanpoika Pasasen ohella esiintyi Juankosken ruukin verolle joutuneiden nilsiäläisten tilallisten johtajana edellä mainitun Tigerstedtin vastaisessa kamppailussa. Tigerstedt oli yrittänyt kieroilla sopimuksilla ja raippapaalulla uhkailemalla saada nämä tilat itselleen ja tehdä niiden entisistä omistajista lampuoteja. Kuitenkin Sakari ja tämän veli Paavo olivat joutuneet lähtemään Lastulahden tiloiltaan vuonna 1789 nähtävästi ruukinomista kapteeni Bennetin tahdosta. Sakari asui jonkin aikaa Sänkimäessä vaimonsa veljen talossa ja Paava osti tilan em. Pahkalahdesta. Myöhmmin Paavo pääsi nähtävästi ruukinjohtaja Ekholmin luvalla palaamaan Lastulahteen, jossa hän asui maaherra Olof Wibeliuksen suostumuksella uudistilallisena poikansa tilalla. *Sakari Pasanen mainitaan lautamieheksi vuonna 1787  (*Tauno Ruotsalaisen Nilsiän  kirkon historia).

 

 Vuonna 1787 nilsiäläinen  torppari Pekka Kuosmanen väitti pastori Palanderin yhdessä nilsiäläisten Ahostenkanssa tehneen tuhojaan hänen ruiskaskellaan. Pastori ei haasteesta huolimatta saapunut käräjille vastaamaan tähän syytökseen eikä sitten myöhemmin myöskään vuoden 1789 talvikäräjille. Tällöin hänet tuomittiin saapumaan seuraaville käräjille 2 riikintaalarin uhkasakon voimalla.

 

 

10.   Kustaa III sodan tapahtumia Nilsiän seudulla 1788 - 1790

 

 Ruotsin kuningas Kustaa III oli aloittanut sodan Venäjää vastaan kesällä 1788. Kuninkaan eräs tavoite oli vähentää venäläisten liian suureksi kasvanutta vaikutusvaltaa. Venäjä ja muutkin valtiot puuttuivat usein Ruotsin sisäisiin asioihin. Tietenkin Suomesta Venäjälle edellisissä sodissa menetettyjä alueita piti saada takaisin. Nilsiän seudulla vaikutusvaltaisen Juankosken ruukin omistaja kapteeni Stephan Bennet joutui sotatoimiin. Hän  liikkui ”laivastoineen”  mm. Pielisjärven alueella. Juankosken ruukin historian  mukaan Bennetillä oli ”tykkiveneitä”, joihin tarvittavan raudan ja ammukset hän valmisti omalla ruukillaan.

 

 Sota kosketti myös Nilsiää ja sen lähiseutuja. Loppukesällä 1789 Kuopion kruununnimismies Carl Johan Westen määräsi kirkon kuulutuksella noin 50 Nilsiän kappeliseurakunnan miestä hevosineen kruununkuljetuksiin Kuopiosta Rantasalmelle.  Jo tätä ennen venäläiset oli lyöty Rantasalmella tapahtuneessa Parkumäen taistelussa 21. heinäkuuta. Kuljetustöihin olisi pitänyt lähteä miehiä Nilsiästä, Halunalta, Wuotjärveltä, Syvärilästä, Palonurmesta, Siikajärveltä, Hipanlahdelta ja Niinimäestä sekä Juankosken Vehkalahdelta.

 

 Näistä kuljetuksista oli kuulutettu Nilsiän kirkossa sunnuntaina 30. päivänä elokuuta. Kuopiossa nilsiäläisten olisi pitänyt olla hevosineen ja ehkä vielä hyvissä ajoin syyskuun 2. päivänä eli keskiviikkona. Tämä miesten ja hevosten kuljetus Kuopioon oli määräpäivään mennessä sen aikaisilla kulkuvälineillä käytännössä mahdotonta. Osalla kappeliseuran asukkaista oli pitkä matka kirkosta kotiin, joten aikaa kului. Sitten suuren mies – ja hevosmäärän kuljetus tästä pitäjän syrjäisestä osasta Kuopioon olisi vaatinut paljon veneitä, joita olisi pitänyt vetää maakannasten yli järveltä toiselle. Niinpä miehet jäivät kotiin. Kuljetusasiaa hoitanut nimismies Westen haastoi nämä kotiin jääneet tästä laiminlyönnistä käräjille. Mitään rangaistusta miehille ei kuitenkaan langetettu. Oliko nimismies lähettänyt kuulutuksensa  Nilsiään liian myöhään vai  olivatko Nilsiän kappalainen Palander ja hänen apulaisensa pastori Mollerus unohtaneet kuluttaa ajoissa  tästä kruunun kuljetuksesta ?

 

 Nämä kruunun kuljetukset näyttävät olleen monille Kuopion pitäjän asukkaille hyvin vastenmieliset. Kun Iisalmelta kotoisin ollut kapteeni Johan Adolf Aminoff lokakuun alussa 1790 valvoi kruununkuljetusta Kaavilta Kuopioon, uhkaili Juankosken Akonpohjassa eräs talonpoika häntä kirveellä.  Samanlaisen kohtelun oli saanut osakseen myös eversti Georg H. Jägerhorn  19. syyskuuta 1790 matkustaessaan Heikinniemen kestikievarista. Useita miehiä seipäät ja kirveet käsissään oli uhkaillut everstin seuruetta. Kuninkaan valtakunnan edun kannalta hyvin perusteltuja sotaponnisteluja ei siis kovin hyvin ymmärretty näillä syrjäseuduilla. Kansan viha upseereita kohtaan saattoi johtua myös näiden kapinoinnista kuningasta vastaan ns.  Anjalan  liiton yhteydessä.

 

 

11.   Palanderin loppukaudesta Nilsiän  kappalaisena

 

 Kappalaisen Juho Palanderin kyky hoitaa kappalaisen tointaan Nilsiässä heikkeni. Kuopion kirkkoherra Nicolaus Agander oli käynyt suorittamassa tutkimuksen Nilsiän kappeliseurakunnassa ilmeisesti vuonna 1789. Hän oli ilmoittanut myös piispalle ja konsistorille, että kappeliseurakunnan asukkaat selkeästi halusivat taitavamman pappismiehen kappalaisen Palanderin tilalle ja häntä avustamaan. Kirkkoherra myös tiesi, että Nilsiän kappeliseurakuntalaiset eivät halunneet papikseen Pastori Carl Gustaf Mollerusta, joka oli vanhaa kuopiolaista pappissukua. Kirkkoherra Nils Agander oli saanut piispalta ja kirkon konsistorilta 14. lokakuuta 1789 tästä nimittämisasiasta lausunnon, johon vedoten hän oli virallisesti nimittänyt Molleruksen 4. marraskuuta 1789 Palanderin avustajaksi Nilsiään.

 

 Molleruksen kiistanalaista nimittämisasiaa oli puitu jo välikäräjillä 28. elokuuta 1790.  Asian käsittelyä jatkettiin vielä samana vuonna  29. syyskuuta. Näille käräjille oli saapunut "inspehtori" Samuel Corneer, joka edusti tässä riita-asiassa ruukin omistajaa kapteeni Bennetiä ja myös seurakuntalaisia. Kapteeni itse oleskeli tähän aikaan Syvärinjärven pohjoispuolella Kärsämäen tilallaan, jonne hän oli aikonut pystyttää oman ruukin Somsajoen rannalle. Pastori Mollerusta edusti Vaasan Hovioikeuden varakanslisti Eric Bergbom. Kirkon konsistori oli nimittänyt edustajakseen maisteri ja pastori Sigfrid Porthanin. Paikalla oli tietenkin kirkkoherra Nils Agander sekä Nilsiän kappeliseurakunnan edustajana lautamies Elias Tuovinen, joka asui Nilsiän ”Ikolanautiossa” eli Autiossa.

Se sijaitsi Virransillan eteläpuolella Kankaisen rannalla.

 

 Näillä syyskäräjillä luettiin tuomikapitulin maaherralle lähettämä tätä asiaa koskeva kirje. Samoin mainittiin kirkkoherra Aganderin kuulleen kappelikirkon miehiä edellisen vuoden syyskuun 22. päivänä! Ruukin inspehtori Corneer oli tässä Molleruksen nimityskysymyksessä kirkkoherran kanssa eri mieltä, koska hän esiintyi käräjillä haastajana.

 

  Molleruksen edustaja Bergbomin mukaan  pastori Mollerus oli määrätty Palanderin apulaiseksi jo 15. huhtikuuta 1789. Nilsiän kappeliseurakunnan asukkaita oli kuultu saman vuoden marraskuun 22. päivänä. Kuten edellä todettiin, kirkkoherra oli allekirjoittanut Molleruksen virallisen nimittämisasiakirjan 4. marraskuuta 1789. Koska Juho Palander ei ollut eronnut kappalaisen virastaan, pitäisi joku taitava pappi nimittää tämän apulaiseksi. Tätähän Nilsiän kappeliseurakunnan asukkaatkin olivat toivoneet. Bergbomin mielestä tämä taitava apulainen tietenkin olisi pastori Mollerus.

 

 

 Pastori Molleruksen nimitysasiasta esittivät näillä Kuopion syyskäräjillä vielä mielipiteensä ruukin inspehtori Corneer  ja kirkon konsistorin edustaja maisteri Sigfrid Porthan. Käräjät eivät pystyneet tekemään tästä asiasta päätöstä, vaan se jäi maaherran ja Porvoon Tuomiokapitulin ratkaistavaksi.

 

 Nilsiän kiusallinen kappalaisasia ratkesi lopulta luonnollista tietä. Kappalainen Juho Palander kuoli tammikuussa vuonna 1791. Hän oli tehnyt testamenttinsa sisarentyttärensä Katarina Löfgrenin hyväksi, mutta hänen veljensä riitautti sen. Kappalaisen testamenttia käsiteltiin Kuopion syyskäräjillä vuonna 1792.

 

Nilsiän kappeliseurakuntalaiset valitsivat uudeksi kappalaisekseen iisalmelainen Anders Johan Brofeldtin lokakuussa 1791. Mainittakoon vielä, että kapteeni Stephan Bennet myi Juankosken ruukin tukholmalaiselle kauppaneuvos Paul Printskiöldille vuonna 1791. Tällöin ruukin inspehtori Samuel Corneer siirtyi  Kaaville nimismieheksi. Vuonna 1795 hän perusti oman pienen ”ruukin” Siikajärvelle Hyppyrinkoskeen. Pastori Molleruksesta tuli Juankosken ruukin saarnamies vuonna 1793.                                                                              

 

 

12.   Uuden kappalaisen valintayritys 1790

 

 Nilsiän ensimmäisen  kappalaisen ja alkoholisoituneen Johan Palanderin avustajaksi tai korvaajaksi  haluttiin parempi mies. Kuopion syyskäräjillä vuonna 1790  uuden kappalaisen valinta ei sujunut aivan käsikirjoituksen mukaan (§49). Asiassa oli osallisena tietenkin Porvoossa istuva kirkon konsistori, joka oli lähettänyt Nilsiään 22. marraskuuta 1789 kuopiolaisen rovastin maisteri Nicolas Aganderin. Tämä oli jumalanpalveluksen jälkeen pitänyt kirkossa seurakuntalaisten kuulemis-tilaisuuden uuden kappalaisehdokkaan Gustaf Molleruksen sopivuudesta virkaan. Sinne oli änkäytynyt myös paikallinen lautamies Elias Tuovinen "alkoholin käytön liikutuksen vallassa" häiriköimään. Rovasti oli kuulemisen jälkeen mennyt kappalaisen Palanderin talolle, jonne myös Tuovinen oli ilmestynyt. Aganderin mukaan lautamies oli nimitellyt häntä "nurcka rovastiksi" (myös J. Forsberg). Rovasti omisti laajan Keyrityn tilan Syvärinjärven itärannalta. Hän yritti häätää tilan vanhat asukkaat Partaset, Korhoset, Ahoset ym. pois tilalta.

 

  Rovastilla oli todistajina ruukin inspehtori Samuel Corneer ja ruukin omistaja Bennetin Kärsämäen tilan inspehtori Jacob Ohman. Edellinen tunnusti, ettei hän (velkojaan pakoileva skoonelaisen Kjelstorpin kirkkoherran poika) ollut erityisen hyvä suomenkielen hallinnassa eikä Ohmanin laita tainnut olla sen parempi. Asiaa käsiteltiin käräjillä vielä myöhemmin (§121), jolloin rovastin todistajaksi oli tullut Palanderin entinen renki ja nyt Juankosken ruukin metsänvartija Carl Jacob Tammelin. Tämä hallitsi suomenkielen ja vahvisti rovastin väitteen. Lopulta lautamies Tuovinen oli saanut sakkoja rovastin nimittelystä 30 taalaria, juopumuksesta 10 taalaria ja sapatinrikkomuksesta vielä 10 taalaria hopeassa eli 3 riikintaalaria yhteensä. Rahan puutteessa Tuovinen voisi korvata rikkomuksena 20 päivän vankeudella vedellä ja leivällä (sakot talvi 1790 Kuopio s.656?)

 



13.   Nimismies Procopaen hautajaiskulut vuonna 1786 Kuopio


  Kuopion nimismies Carl Procopae oli kuollut (hukkunut) vuonna 1786. Hänen hautajaiskustannuksistaan löytyy Kuopion
käräjien pöytäkirjoista (syksy 1787 s.1187) luettelo, josta selviää mm. hautajaisvieraiden kestitys ja muita hautajaiskuluja.


Hautajaiskustannuksia
a) Itse hautajaiskuluihin kului mm. riikintaalaria (specie)
- punssia (pålar puns) 2:32.00
- sokerileivos (Såcker bakelse) 1:16:00
- suklaakakku (Schukelad kaka) 0:10:18
- 6 kannua (15 l) paloviinaa kantajille, ruumiinpesijöille ym. 2:02:00
- 15 kannua herrasväenolutta 1:12:00
- 8 kannua huonompaa olutta 0:16:00

b) Kaupias Backmannilta hankittu
- 3 naulaa (1,3 kg) sokeria (socker) a’ 13 1/3 killinkiä 0:44:00
- 2 naulaa (0,85 kg) kahvia (Caffe) a’ 13:04 killinkiä 0:26.00
- 2 Bålar Bis coffa 3:16:00
- 1 kpl Cardus 0:16:00
- 1/2 luotia (7 g) kanelia (Canel) 0:02:00
- 1/8 luotia(1,7 g) kardemummaa (Cardemummor) 0:02:00
- 2 luotia (27 g) The bon 0:04:00
- 1/2 luotia (7 g) sahramia (Safram) 0:02:00

c)Toiselta kauppiaalta hankittu
- 3 naulaa (1,3 kg) sokeria a’ 16 killinkiä 1:00:00
- 3 naulaa (1,3 kg) kahvia å’ 16 kilinkiä 1:00:00

d) Muihin hautajaiskuluihin sisältyi mm.
- ruumiin kuljetus Toivalasta (Siilinjärvi) Kuopioon 0:08:00
- sielunsoitto (kirkonkelloilla) 0:16:00
- soittajille ja ruumiin pesijöille ym, saunaväelle paloviinaa 0:32:08
- ruumiinpesijöille 0:12:00
- pesijöille 2 ateriaa a’ 4 killinkiä 0:08:00
Summa 23:06:00

Kulut vahvistettu Kuopiossa 10. marraskuuta 1786
allekirjoitus J.H. Mechelin

Raha on ilmoitettu riikintaalareina specie eli hopeassa.
1 riikintaalari (1776 ->) jakaantui 48 killinkiin ja 1 killinki 12 runstykkiin.
1 naula painoi 425 g. Se vastasi 32 luotia, joka on noin 13,3 g
1 kannu oli 2,5 litraa

 


14.   Laitonta viinanpolttoa Nilsiän pappilassa

 

   Alkoholin kotivalmistusta ja myyntiä pyrittiin suitsimaan taas kerran (28.11. 1786 alkaen). Tämän sai kokea myös Nilsiän kappalainen ressukka Johan Palander. Hän oli pannut taloudenhoitajansa ja sisarentyttärensä Caisa Lena Löfgrenin valmistamaan paloviinaa. Näppärä tyttö oli tehnyt työtä käskettyä. Tislauslaitteiston Caisa oli koonnut kuparikattilasta, puupytystä ja kuparipiipusta. Joku ilkeämielinen naapuri oli nähtävästi ilmiantanut pappilan puuhat, joita tämä lienee seurannut vesi kielellä. Kappalainen ja tyttö oli haastettu käräjille, mutta ensin mainittu oli kuitenkin jäänyt kotiin nähtävästi nautiskelemaan vielä mahdollisesti jäljellä olevia tislaustuotteita.


   Caisa Löfgren ei tietenkään ollut kuullutkaan mistään viinanpolttokielosta. Mistäpä sellainen tieto olisi saapunut pappilaan. Tosin eno Johan oli sen ilmeisesti vuoden 1786 lopulla kuuluttanut Nilsiän kirkossa. Oli tapahtunut ilmeinen tietokatkos kirkon ja pappilan välillä. Likka tuomittiin noin 33 riikintaalarin sakkoihin, jotka hän rahan puuttuessa voisi sovittaa päiväpalkalla kaupungin kehruuhuoneessa "spinhus" (Kuopion välikäräjät maaliskuu 1788 §11). Kappalainen näytti käräjien mukaan olevan jatkuvassa rahapulassa. Häneltä oli mm. vuosina 1783 ja 1784 jäänyt maksamatta renkinsä Carl Jakob Tammelin palkat.


 Kappalainen Johan Palander kuitenkin hyvitti sisarentyttärensä kärsimykset. Hän testamenttasi tälle kuolemansa jälkeen kaiken maallisen omaisuutensa, koska tämä "oli useiden vuosien ajan palvellut häntä uskollisesti". Testamentin päiväys oli 6. maaliskuuta 1791. Kappalainen lienee ollut niin sydämmistynyt vanhoihin nilsiäläisiin naapureihinsa, että hän kelpuuttanut näistä ketään testamentin todistajiksi, jotka olivat: Olof Savolainen, Jöran Keinänen, Nils Röstedt kersantti ja C. J. Tammelin metsänvartija "skogwagfare. Asiakirjassa mainitaan myös ruukin inspehtori Samuel Corneer. Testamentin allekirjoittaja oli kruununvouti asessori Gustaf Salonius. Carl Tammelin avioitui näihin aikoihin nilsiäläisen merkittävän talonpojan Johan Rissasen tyttären kanssa, ja toimi edellä mainitun useita sakkotuomioita saaneen Elias Tuovisen jälkeen monivuotisena lautamiehenä Nilsiässä.


Kuopion kirkossa oli jo vuonna 1705 jonkinlaiset urut,
koska kirkon urkurin "organisten" Mats Blomin vaimon Maria Moleruksen väitettiin olleen juovuksissa kirkossa elokuun 22. päivä 1705 (TK Kuopio 1709 s.119). Ne lienee hankkinut kreivi Pehr Brahe tai tämän pitkäaikainen vouti Johan Ivarsson Skopa. Kajaanin vapaaherrakunnan omistanut kreivi kuoli vuonna 1680. Hän asetti Kuopion voudiksi 1650-luvun puolivälin tienoilla paikallisen nuoren miehen Johan Ivarssonin, joka kuoli 1690 - luvun puolivälissä. Voudin poika Samuel Argilander oli opiskellut Turussa ja Upsalassa. Hän halusi kappalaiseksi Henrik Monan jälkeen. Myös veli Johan pyrki samaan virkaan ja ainakin hänet valittiin. Nyt otettiin käyttöön sukunimi Argilander, mikä viittasi voudin asuinpaikkaan.



                                                                                                                                  Pekka Pitkänen