Häät Wuotjärven Leskelässä vuonna 1726


Hopeinen pikari katosi häävieraalta


Naisiin menevänä miehenä tunnettu noin vuonna 1704 syntynyt Petter Andersson Leskinen Wuotjärven kylästä Leskelän talosta oli viimeinkin päättänyt vakiintua. Hänellä oli jo lapset Kirstin Parviaisen ja Margaretha Pasasen kanssa. Nyt Petter oli löytänyt mielestään sopivan elämänkumppanin eli Anna Olofsdotter Heikkisen Pieksän kylästä. Häätkin oli tarkoitus pitää eräänä joulukuun lauantaina vuonna 1726.

Leskelän talon väkeä siihen aikaan oli Petterin isä ja tilan isäntä Anders Jönsson Leskinen ja tämän emäntä Elin Matsson Laitinen. Isäntäväen muita lapsia olivat Johan, Ivar, Carin ja Anna. Johan ja Ivar ottivat Anderssin jälkeen tilan isännyyden. Tytär Carin avioitui Juankoskelle akonveteläisen Hiltusen kanssa ja Anna Juankosken itäpuolella sijaitsevalle Wehkalahdelle. Myös isännän vanhemman veljen ja tilan aikaisemman jo kuolleen isännän Pehr Jönsson Leskisen jälkikasvua lienee ollut pidoissa. Pehr oli taiteilija Juice Leskisen esi-isä.

Häihin oli tietenkin kutsuttu paljon lähiseudun asukkaita. Asiakirjojen mukaan vieraina löytyivät Henrik Kokkosen puoliso Kirstin Heikkinen Halunalta, Johan Savolainen Niinimäestä Nilsiän Halunan eteläpuolelta ja Wuotjärveltä Anders Andersson Pasanen, joka oli syntynyt vuonna 1708. Haluna ja Niinimäki sijaitsevat Leskelän tilan länsipuolella noin 10 kilometrin etäisyydellä. Lähinaapurista Pasalan tilalta lienee myös ollut häävieraita. Siellä asuivat siihen aikaan muun muassa veljekset Ivar - , Påhl - ja Zachris Pehrsson Pasanen. sekä Anders Larsson Pasanen. Påhl Pasanen oli elokuvatuottaja Spede Pasasen esi-isä. Myös Påhl Pasasen puoliso Carin Wartiainen sekä pojat Petter ja Påhl, joista edellinen otti näihin aikoihin Pasalan tilan isännyyden, lienevät olleet morsiamen sukulaisten ohella häissä. Ehkä myös Leskelän torppari, entinen kuningas Kaarle XII sotilas Påhl Hakkarainen ja tämän vaimo Beata Thomasdotter Rissanen saattoivat olla kekkereissä. Påhl, joka oli kotoisin Wehkalahdelta, oli palannut sodasta vasta vuonna 1721. Hän lienee vaellellut Norjan tuntureillakin kuninkaan yrittäessä Norjan valloitusta.

Häissä tarjoiltiin ruokapuolen lisäksi myös paloviinaa hääjuomana. Sitä juotiin näin arvokkaassa tilaisuudessa hopeapikareista. Näitä arvoesineitä löytyi käräjäasiakirjojen mukaan heti Isonvihan 1714 - 1721 jälkeen yllättävän monesta talosta. Ne tietenkin oli kätketty sota-aikaan venäläisten ryöstön pelossa maahan tai kiviraunioon, joista niitä sodan päätyä ei kuitenkaan enää aina löydetty.

Lieneekö ollut tavallinen tapa, että vieraat toivat pikareita tullessaan? Joka tapauksessa Halunalta häihin Leskelään tullessaan Kirstin Heikkinen toi oman hopeisen pikarin. Siitä oli kallistellut häissä paloviinaa monen muun vieraan ohella myös Johan Savolainen, jonka haltuun pikari oli myös lopulta jäänyt.

Johan Savolainen oli sitten myöhään lauantai-iltana lähtenyt ajelemaan ilmeisesti pikku ”tuiskeessa” Leskelästä kotiinsa. Pikarin ja mukana olleet pari kirvestä Johan oli pannut kangassäkissä rekeensä. Säkki oli kuitenkin tullut suljetuksi hiukan kohmeisin sormin. Niinpä talvitietä Pieksää kohti ajellessa säkin suu oli auennut ja siinä olevat esineet tippuneet tielle. Johan oli jossain vaiheessa Pieksälle Olof Heikkisen taloon tullessaan huomannut arvoesineiden katoamisen. Hän yli yrittänyt niitä etsiäkin, mutta pimeyden ja ilmeisesti alkoholin ylilastauksen tähden hän ei ollut niitä löytänyt. Savolainen oli aikonut etsiä kadonneita tavaroita uudelleen sunnuntaiaamuna päivän valjettua.

Ilmeisesti rankan häämatkan uuvuttamana Johan Savolainen oli nukkunut myöhään sunnuntaiaamuna. Aamulla aikaisin Pieksän tietä olivat ehtineet ajella Wuotjärven itärannalta Wiitaniemeltä kotoisin olleet talonpojat Henrik Klemettinen, Carl Partanen ja Anders Wartiainen. Nämä olivat löytäneet tieltä kirveet, jotka he olivat ottaneet rekeensä ja aikoneet takaisin tulleessaan palauttaa ne lähimpään kylään. Kirveet olivat kuitenkin sillä reissulla unohtuneet miesten rekeen, mutta ne olivat kuitenkin myöhemmin palautuneet niiden oikealle omistajalle eli Savolaiselle. Arvokas 32 kuparitaalarin hintainen Kokkosten hopeapikari oli kuitenkin kadoksissa. Pikarin hinnalla olisi siihen aikaan saatu reilu kolme tynnyriä eli noin viisi hehtolitraa ruista.

Henrik Kokkonen vaati vuoden 1727 Kuopion kesäkäräjillä Johan Savolaista korvaamaan hopeapikarin hinnan rahana tai ostamaan uuden samanarvoisen pikarin. Savolainen oli kuitenkin haastanut wiitaniemeläiset kirveiden löytäjät käräjille. Hän epäili näiden löytäneen myös hopeapikarin, josta he eivät olleet ilmeisesti puhuneet mitään. Savolainen ei kuitenkaan kysyttäessä suoraan halunnut väittää wiitaniemeläisten kähveltäneen pikarin. Haastetut kyllä kertoivat löytäneensä tieltä kaksi kirvestä, mutta he kielsivät löytäneensä mitään hopeapikaria. Savolaisella ei ollut arvelujensa tueksi yhtään todistajaa. Käräjät vapauttivatkin wiitaniemeläiset epäilyistä. Johan Savolainen tuomittiin korvaamaan Henrik Kokkoselle pikarin arvon sekä oikeudenkäyntikustannuksia 24 äyriä hopearahaa eli yli 2 taalaria kuparirahaa.

Johan Savolainen ei tyytynyt tuomioonsa. Hän toi asian esille uudelleen vuoden 1732 kesäkäräjillä. Siellä Savolainen väitti kuulleensa Pieksän kyläläisen Thomas Heikkisen isän sisarelta Anna Heikkiseltä, että sama pikari olisikin Thomas Heikkisen hallussa. Ilmeisesti Thomas oli Savolaisen saaman tiedon perusteella löytänyt kaivatun hopeaesineen. Pikarin nykyisen olinpaikan oli kertonut Anna Heikkiselle Anders Andersson Pasanen, joka oli Anna Heikkisen miehen Ivar Pasasen veljenpoika. Anna oli avioitunut leskeksi jääneen Ivarin kanssa vuonna 1729. Thomas Heikkinen kiisti Savolaisen väitteen. Käräjät päättivät siirtää asian käsittelyn seuraaville käräjille, jonne kutsuttaisiin Savolaisen todistajaksi myös Anders Pasanen. Asian jatkokäsittelyä ei enää löytynyt käräjiltä.

Lähde: Kuopion käräjäoikeuden pöytäkirjat / Pekka Pitkänen