1. Kuopion koillispuolen asutuksen hävitystä kesällä 1611 (laajempi versio)

  Ruotsi ja Venäjä kävivät vuosina 1570 – 1595 sodan, jonka aikana tuhottiin molemmin puolin rajaseutua Suomen kohdalla. Sota päättyi Täyssinässä solmittuun rauhaan. Sen jälkeen käytiin vielä vuosina 1596-1597 ns. Nuijasota, joka aiheutti suuria  väestötappioita erityisesti Etelä-Savossa. Rauha Venäjän kanssa oli kuitenkin lyhytaikainen. Nevajoen alue,  Käkisalmen kaupunki ja Karjala siitä pohjoiseen jäivät edelleen Venäjän hallintaan. Iivana  IV Julman kuoleman jälkeen joutui Venäjä sekasortoiseen tilaan. Siellä oli useita vallantavoittelijoita. Ruotsi sekaantui Venäjän kiistoihin ja pyrki niiden avulla saamaan nämä alueet haltuunsa osaksi neuvotteluin ja osaksi pakolla. Seurasi mm. Ruotsin sotavoimien päällikön Jacob De la Gardien Novgorodin ja Moskovan sotaretki.  Näihin aikoihin  vallattiin Etelä-Karjala ja De la Gardien johdolla aloitettiin Käkisalmen piiritys, joka antautui maaliskuussa 1611.  Mutta Pohjois-Karjala tukenaan Laatokan itäpuolen Aunuksen karjalaiset jatkoivat taistelua.

  Juhannuksen tienoilla 1611  karjalaiset hyökkäsivät repolalaisen Maksim Räsäsen johtamina Kuopion seudulle.  Joukot lähtivät Ilomantsista, kulkivat Pielisen eteläpuolitse Liperiin ja sieltä Soisalon saaren pohjoispuolitse Puutossalmen kautta Kuopioon. Leppävirran alueella Puutosmäessä Per Mondaneuvosen talo poltettiin ja Leppävirran kymmenyksessä Henrik Keinonen lyötiin kuoliaaksi.  Näiden kohdalla ei kuitenkaan mainita ryssiä. Sen sijaan Kalamamäellä ryssä löi Påll Karvosen kuoliaaksi. Kuopiosta ainakin osa karjalaisista jatkoi pohjoiseen ilmeisesti Maaningan pohjoispuolelle Onkivedelle asti  (Pi s.711). Kuopiossa poltettiin kirkko ja pappila sekä kirkonkello ryöstettiin. Kuopion kappalainen väitti vuoden 1686 Liperin talvikäräjillä kellon löytyvän Taipaleen kylän ”venäläisestä” kirkosta. Kello kuitenkin ilmeisesti vietiin Vienanmeren Solovetskin luostariin, jossa sitä esiteltiin Paltamon kirkonkellona. Paltamolaiset näet kertoivat kellonsa uponneen sodan aikana Oulujärveen. Tammikuussa 1613 Kuopion kirkkoherra Paulus Laurentii patisteli seurakuntalaisia kirkon ja pappilan rakennustöihin sekä tietenkin papinverojen maksuun.

 Kirkkoherra oli vuonna 1611 tehnyt sodan tuhoista luettelon. Sen mukaan suurimmat tuhot kokivat Kuopion koillispuolen Siilinjärven, Jännevirran, Toivalan ja Riistaveden alueen asujaimisto. Tästä Savon historia ei kuitenkaan kerro (Pi s.713). Osa hyökkääjistä siis erosi ennen Puutossalmea Riistaveden suuntaan. Maaningan pohjoispuolella  Lapvetelässä lyötiin kuoliaaksi Jöran Lapveteläinen ja Henrik Rossinpojan tila raiskattiin ”sköfflade”. Jossain samalla seudulla Olof Nissinen lyötiin kuoliaaksi ”ryssen slogh ihiell” ja Morten Rautaparran talo paloi muuten. Nissisiä asui varsinaisesti Vieremällä, mutta on epävarmaa, kulkiko vihollinen sitä kautta Oulujärvelle.

  Kuopion itä- ja koillispuolella  Vehmasmäen kymmenyksessä lyötiin kuoliaaksi Olof Henriksson Lappalainen. Siilinjärven Hakkaralan  seudun isännän Lasse Laakkosen tila raiskattiin ja  mies itse otettiin vangiksi. Jännevirralla Tavisalmen aikaisemman nimismiehen perikunnan Sigfrid, Thomas, Henrik ja Olof Hartikaisen tila raiskattiin, talot poltettiin ”opbrende” ja omaisuus nähtävästi ryöstettiin. Näidenkään tilalta ei nyt voitu maksaa veroja. Erityisesti Vartiaisten suku koki kovia. Riistaveden alueella Nils Vartiaisen talo poltettiin ”förbrende”, naapuri Per Vartiainen  lyötiin hengiltä ja Jönsin tila raiskattiin. Myös Vartialan  ”i Vartiala” asukkaan, ilmeisesti vävyn, Henrik Venäläisen talo poltettiin. Per Vartiainen oli erään tiedon mukaan ollut jotenkin vaivainen, eikä voinut siten paeta. Siilinjärven ehkä Rissalan tai Toivalan tienoilla asunut Jöns Vartiainen surmattiin. Seuraavana vuonna tilaa hoiti hänen leskensä. Jo aikaisemmin Per Persson Vartiainen oli tulipalossa  menettänyt talonsa, vaatteensa ja viljansa, josta hän valitti vuonna 1609 Savonlinnaan. Toivalan Anders ja Henrik Toivasen talot raiskattiin sekä Henrik Hirvosen talo poltettiin. Samoin kävi samalla alueella asuneen Jöns Laakkosen talolle. Laakkosten maita oli Nilsiän Sydänmaalla Kumpumäellä ja Saarisuolla myöhemmän Hakkaralan kylän alueella.

  Siilinjärven Rissalassa tai sen itäpuolella asuneen Lasse Hansson Hämäläisen tila poltettiin ja sukulaisen Lasse Kanttipään eli Hämäläisen talo poltettiin ja väki lyötiin hengiltä ”rysse brende och slogh folkett ihiell”. Rissalan Pohl Rissasen talo poltettiin. Myös jossain Jännevirran tai Riistaveden alueella asuneen lesken Kirstin Pärnättaren talo poltettiin. Kirsti saattoi olla Rissasten sukulainen tai avioitui myöhemmin jonkun Rissasen kanssa. Zacharias (Jönsson) Heikkisen tila raiskattiin ja omaisuus ilmeisesti ryöstettiin. Heikkinen lienee jo siirtynyt Kuopion Laivonsaarelta Riistaveden lähelle Pelonniemelle. Muuruveden maansa hän oli jo menettänyt varakkaalle papinpojalle Johan Larsson Skopalle. Myös Sigfrid Polvisen tila poltettiin. Polvisilla oli maita Nilsiän eteläpuolella Pieksän alueella, mutta varsinaiselle Pieksänjärvelle vihollinen tuskin osasi. Siilinjärven Hakkaralassa ryssät löivät hengiltä isännät Jöranin ja Perin. Lasse Hakkaraisen talo poltettiin ja väki lyötiin hengiltä. Mikähän sai karjalaiset näin suuren raivoon? Tekivätkö talojen asukkaat vastarintaa? Hyökkääjät nähtävästi yllättivät Siilinjärven ja Riistaveden alueen asukkaat, koska näin paljon asukkaita onnistuttiin tappamaan! Poltetut talot pystyttiin rakentamaan melko nopeasti, mutta tapetun tai ryöstetyn karjan korvaaminen oli hitaampaa.  Tällaista tappamista ei sen jälkeen enää tapahtunut Kuopion koillispuolella. Isonvihan aikana 1714-1721 venäläiset oikeuden pöytäkirjojen mukaan eivät ilmeisesti surmanneet ketään Suur-Kuopion alueella.

  Kuopionniemen kymmenyksessä siis kirkko ja pappila poltettiin, mutta muuten asukkaat selvisivät pienin vaurioin. Vain Jöran Venäläisen talo paloi, mutta siitä ei syytetty ryssiä. Esimerkiksi Kuopion Per Julkusen ja Mats Leskisen sekä äskettäin Savilahteen eli nykyisen Yliopiston lähelle Itä-Savosta muuttaneen Per Taskisen tilat eivät kärsineet tuhoja. Ehkä seudun miehet saatiin koottua vastustamaan hyökkääjiä. Myös Kuopion itäpuolen Ritoniemen - ja mm. Tuusniemen Per ja Olof Miettisen talot säilyivät. Näiden isä Per oli jo aikaisemmin hukkunut. Edellä mainitun Taskisen sukulainen, luultavasti poika Per muutti Juuan Kajoon ja tämän poika Per Nilsiään. Siilinjärven itäpuolella Murtolahdessa Olof Sianjalkasen talo säästyi. Ehkä se sijaitsi sen verran piilossa vaikkapa Tihvonjärven tai Temon rannalla, ettei vihollinen sinne osannut. Samoin Riistaveden seudulla ei mainita tuhoja mm. Jöns Tuovisen, Henrik Parviaisen, Olof Väätäisen, Simon Laihiaisen tai Jöns ja Anders Tanskasen tiloilla.  Osa miehistä saattoi silloin palvella sotilaina jossain muualla. Myös Pieksän tai sen itäpuolen Hans (Hansson) Hortanaisen, Henrik Takkisen ja  Olof Savolaisen tilat säästyivät tuhoilta. Hans siirtyi myöhemmin Karjalan puolelle Lieksaan, jossa hän asui 90-vuotiaan vuonna 1675.  Hänen sukuaan jäi Pieksälle. Vihollinen ei  ilmeisesti osannut myöskään Nilsiänlahdelle, jossa asui Thomas Ahonen ja ehkä myös poika Anders  sekä ainakin jo seuraavana vuonna Anders Tiainen. Tiainen on Suomensodan 1808 aikaisen sissipäällikön Olli Tiaisen esi-isä. Hans Horttanainen, Olof Savolainen ja Thomas Ahonen maksoivat seuraavana vuonna yhdessä eräitä veroja. Thomaksen osakas Itko Lappalainen kyllä hävisi Aholan tilalta. Hän ehkä muutti Rautavaaran Tiilikalle, jossa asui myöhemmin myös  em. Olli Tiainen.  Savolaiset kostivat nämä tuhot ryöstellen  laajasti Pielisen, Liperin ja Ilomantsin alueita (Pi s.713). Pohjoiskarjalaisten vastarinta jatkui vielä useita vuosia. Vasta vuonna 1618 Stolbovan rauhanteon jälkeen Ruotsi pystyi verottamaan lähes autioitunutta Pielisjärven pohjoisosaa, kun  Liperiä verotettiin jo vuonna 1614.

Pekka Pitkänen 10.7.2018

 

2. Kuopion koillispuolen asutuksen hävitystä kesällä 1611 (erikoisversio Pitäjäläiseen)

  Ruotsi ja Venäjä kävivät vuosina 1570 – 1595 sodan, jonka aikana tuhottiin asutusta molemmin puolin Suomen itärajaa. Sota päättyi Täyssinässä solmittuun rauhaan.  Se jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Nevajoen alue,  Käkisalmen kaupunki ja Karjala siitä pohjoiseen jäivät edelleen Venäjän hallintaan. Tsaari Iivana  IV kuoleman jälkeen joutui Venäjä sekasortoiseen tilaan. Ruotsi sekaantui 1600-luvun alussa sen kiistoihin ja pyrki niiden avulla saamaan nämä alueet haltuunsa osaksi neuvotteluin ja osaksi pakolla. Vallattiin Etelä-Karjala ja Inkerinmaa. Ruotsin sotapäällikön Jacob De la Gardien johdolla aloitettiin Käkisalmen piiritys, joka antautui maaliskuussa 1611.  Mutta Pohjois-Karjala tukenaan Laatokan itäpuolen ja - koillispuolen Aunuksen karjalaiset jatkoivat taistelua.

 Juhannuksen tienoilla 1611  karjalaiset hyökkäsivät repolalaisen Maksim Räsäsen johtamina Kuopion seudulle.  Joukot lähtivät Ilomantsista, kulkivat Pielisen eteläpuolitse Liperiin ja sieltä Soisalon saaren pohjoispuolitse Puutossalmen kautta Kuopioon. Sieltä ainakin osa karjalaisista jatkoi pohjoiseen ilmeisesti Maaningan pohjoispuolelle Onkivedelle asti (Pi s.711).  Jotkut hyökkääjistä suuntasi jo ennen Puutossalmea oikealle Riistavedelle. Kuopiossa poltettiin kirkko ja pappila sekä kirkonkello ryöstettiin. Kuopion kappalainen väitti vuoden 1686 Liperin talvikäräjillä kellon löytyvän Taipaleen kylän ”venäläisestä” kirkosta. Kello kuitenkin ilmeisesti vietiin Vienanmeren Solovetskin luostariin, jossa sitä esiteltiin Paltamon kirkonkellona. Paltamolaiset näet kertoivat kellonsa uponneensodan aikana Oulujärveen. Tammikuussa 1613 Kuopion kirkkoherra Paulus Laurentii patisteli seurakuntalaisia kirkon ja pappilan rakennustöihin sekä tietenkin papinverojen maksuun. Hän oli vuonna 1611 tehnyt sodan tuhoista luettelon. Sen perusteella  kirkon menetyksiä lukuunottamatta Kuopionniemen kymmenys selvisi pienin vaurioin. Vain Jöran Venäläisen talo paloi, mutta siitä ei syytetty ryssiä. Esimerkiksi Kuopion Per Julkusen ja Mats Leskisen sekä äskettäin Savilahteen eli nykyisen Yliopiston lähelle Itä-Savosta muuttaneen Per Taskisen tilat eivät kärsineet tuhoja. Ehkä seudun miehet saatiin koottua vastustamaan hyökkääjiä. Edellä mainitun Taskisen sukulainen, luultavasti poika Per muutti Juuan Kajoon ja tämän poika Per Nilsiään. Leskisen jälkeläisiä on mm. Vuotjärven Leskis-suku. Maaninkaveden kymmenyksessä   Onkiveden länsipuolella Lapvetelässä lyötiin kuoliaaksi Jöran Lapveteläinen ja Henrik Rossinpojan tila raiskattiin ”sköfflade”. Jossain samalla seudulla Olof Nissinen lyötiin kuoliaaksi ”ryssen slogh ihiell” ja Morten Rautaparran talo paloi muuten.

  Kirkkoherran mukaan suurimmat tuhot kokivat Kuopion koillispuolen Vehmasmäen kymmenyksen kylät Toivala, Jännevirta, Siilinjärven Rissala ja - Hakkarala sekä Riistaveden alueen asujaimisto. Tästä Savon historia ei kuitenkaan kerro (Pi s.713).  Jossain siellä lyötiin kuoliaaksi Olof Henriksson Lappalainen. Toivalan Anders ja Henrik Toivasen talot raiskattiin sekä Henrik Hirvosen talo poltettiin. Jännevirralla Tavisalmen aikaisemman nimismiehen perikunnan Sigfrid, Thomas, Henrik ja Olof Hartikaisen tila raiskattiin, talot poltettiin ”opbrende” ja omaisuus nähtävästi ryöstettiin. He olivat nyt köyhien kirjoissa ja tilalta ei  voitu maksaa veroja. Rissalassa tai sen itäpuolella asuneen Lasse Hansson Hämäläisen rakennukset poltettiin. Lassen sukulaisen Lasse Kanttipään eli Hämäläisen talo poltettiin ja väki lyötiin hengiltä ”rysse brende och slogh folkett ihiell”. Pohl Rissasen talo poltettiin. Myös jossain Jännevirran tai Riistaveden alueella asuneen lesken Kirstin Pärnättaren talo poltettiin. Kirsti saattoi olla Rissasten sukulainen tai avioitui myöhemmin jonkun Rissasen kanssa. Siilinjärven Hakkaralassa ryssät löivät hengiltä isännät Jöranin ja Perin. Lasse Hakkaraisen talo poltettiin ja väki lyötiin hengiltä. Myös Lasse Laakkosen tila raiskattiin ja  mies itse otettiin vangiksi. Samalla alueella asuneen Jöns Laakkosen talo poltettiin. Laakkosten maita oli Nilsiän Sydänmaalla Kumpumäellä ja Saarisuolla myöhemmän Hakkaralan kylän alueella.

  Erityisesti Riistaveden Vartiaisten suku koki kovia. Nils Vartiaisen talo poltettiin ”förbrende”, naapuri Per Vartiainen  lyötiin hengiltä ja Jönsin tila raiskattiin. Myös Vartialan  ”i Vartiala” asukkaan, luultavasti vävyn, Henrik Venäläisen talo poltettiin. Per Vartiainen oli erään tiedon mukaan ollut jotenkin vaivainen, eikä voinut siten paeta. Jo aikaisemmin Per Persson Vartiainen oli tulipalossa  menettänyt talonsa, vaatteensa ja viljansa, josta hän valitti vuonna 1609 Savonlinnaan. Siilinjärven ehkä Rissalan tai Toivalan tienoilla asunut Jöns Vartiainen surmattiin. Seuraavana vuonna tilaa hoiti hänen leskensä. Mikähän sai karjalaiset näin suuren raivoon? Tekivätkö talojen asukkaat vastarintaa? Hyökkääjät nähtävästi yllättivät Siilinjärven ja Riistaveden asukkaat, koska näin paljon asukkaita onnistuttiin tappamaan! Tällaista tappamista ei sen jälkeen enää tapahtunut Kuopion koillispuolella. Isonvihan aikana 1714-1721 venäläiset oikeuden pöytäkirjojen mukaan eivät ilmeisesti surmanneet ketään Suur-Kuopion alueella.

   Riistaveden lähellä Pelonniemellä Zacharias (Jönsson) Heikkisen tila raiskattiin ja omaisuus ilmeisesti ryöstettiin. Heikkinen oli todennäköisesti jo siirtynyt sinne Kuopion Laivonsaarelta. Muuruveden maansa hän oli jo menettänyt varakkaalle papinpojalle Johan Larsson Skopalle. Myös Sigfrid Polvisen tila poltettiin. Polvisilla oli maita Nilsiän eteläpuolella Pieksän alueella, mutta varsinaiselle Pieksänjärvelle vihollinen tuskin osasi.    Kuopion itäpuolen Ritoniemen - ja mm. Tuusniemen Per ja Olof Miettisen talot säilyivät. Näiden isä Per oli jo aikaisemmin hukkunut.  Myös Siilinjärven itäpuolella Murtolahdessa Olof Sianjalkasen talo säästyi. Ehkä se sijaitsi sen verran piilossa vaikkapa Tihvonjärven tai Temon rannalla, ettei vihollinen sinne osannut. Samoin Riistaveden seudulla ei mainita tuhoja mm. Jöns Tuovisen, Henrik Parviaisen, Olof Väätäisen, Simon Laihiaisen tai Jöns ja Anders Tanskasen tiloilla.  Osa miehistä saattoi silloin palvella sotilaina jossain muualla.

  Myös Pieksän tai sen itäpuolen Hans (Hansson) Hortanaisen, Henrik Takkisen ja  Olof Savolaisen tilat säästyivät tuhoilta. Hans siirtyi myöhemmin Karjalan puolelle Lieksaan, jossa hän asui 90-vuotiaan vuonna 1675.  Hänen sukuaan jäi Pieksälle. Vihollinen ei  ilmeisesti osannut myöskään Nilsiänlahdelle, jossa asui Thomas Ahonen ja ehkä myös poika Anders  sekä ainakin jo seuraavana vuonna Anders Tiainen.  Viimeksi mainitun pojat Lars, Olof ja Hemming siirtyivät Pohjois-Karjalaan. Tiainen on Suomensodan 1808 aikaisen sissipäällikön Olli Hemminginpoika Tiaisen esi-isä. Hans Horttanainen, Olof Savolainen ja Thomas Ahonen maksoivat seuraavana vuonna yhdessä eräitä veroja. Thomaksen osakas Itko Lappalainen kyllä hävisi Aholan tilalta. Hän ehkä muutti Rautavaaran Tiilikalle, josta tuli  myös  em. sissipäällikön kotipaikka.  Savolaiset kostivat nämä tuhot ryöstellen  laajasti Pielisen, Liperin ja Ilomantsin alueita (Pi s.713). Pohjoiskarjalaisten vastarinta jatkui vielä useita vuosia. Vasta vuonna 1618 Stolbovan rauhanteon jälkeen Ruotsi pystyi verottamaan lähes autioitunutta Pielisjärven pohjoisosaa, kun  Liperiä verotettiin jo vuonna 1614.

Pekka Pitkänen 12.7.2018

 

Lähdeteokset:

1. Pirinen Savon historia II:1   (Pi s.704 – s.720)

2. Voudintilit / Kansallisarkisto  (no 6752  s.79->)