Eräitä Kuopion käräjien tapahtumia vuosina 1651 - 1673 

 

 

 

  Vuonna 1650 Kuopion pitäjä joutui  kreivi Pietari Brahen vapaaherrakunnan osaksi. Kreivin hallinnon keskus­paikka sijaitsi Kajaanissa. Brahe kuoli vuonna 1680. Vapaaherrakunnan virkamiehet kokoontuivat kynttilänpäivän aikaan Kajaanin linnaan konventtiin, jossa tarkastettiin kreivin alueen tilit ja neuvoteltiin myös hallintoasioista. Kajaaniin piti nyt saada jonkinlaiset kulkuyhteydet. Kreivi järjesti omalla kustannuksellaan postitien Oulusta Raaheen ja sieltä Kajaaniin, josta se jatkui Kuopioon ja Savonlinnaan. Kuopiolaiset avustivat vuonna 1679 Varkauden koskien perkaamisessa vesiliikenteen tarpeisiin. Kuopiolaiset kävivät Lappeenrannan markkinoilla ja Viipurissa, jonne heidän sallittiin Raahen kaupungin ohella viedä viljaveronsa. Kauppatavaroita he voivat tullata myös Kajaanissa, jossa käytiin ainakin markkinoilla. Brahen hallinto oli erinomaista eikä hän yleensä laskenut kruunun virkamiehiä mailleen. Poikkeuksena tästä oli vuonna 1664 tapahtunut  maakirjojen tarkastus. Sen seurauksena kuitenkin kreivin verotulot kasvoivat.

 

 Kuopion seudulla voutina toimi paikkakunnan oma mies Johan Ivarsson Skopa 1650-luvun puolivälistä alkaen. Hän näköjään pystyi pitämään paikkakuntalaistensa puolta. Vertaamalla maakirjojen tarkastustietoja muutaman tilan osalta löytyviin käräjätietoihin, niin voi havaita talonpoikien olleen huomattavasti varakkaampia kuin tarkastetut maakirjat esittävät. Maakirjoissa  tilojen lehmäluvuksi on yleensä merkitty 1 tai 2, kun se todellisuudessa saattoi olla  huomattavasti suurempi. Myös muuta karjaa kuten lampaita ja sikoja saattoi taloista löytyä runsaasti, mitä uusissa maakirjoissa ei mainita.  Kylvömäärät olivat suuremmat ja kalavedet huomattavasti tarkastettujen maakirjojen tietoja paremmat. Tästä on hyvä esimerkki Vuotjärven kylästä, josta isännän Jöns Leskisen veli Mats meni 1650-luvun alussa Akonvedelle syytinkiläiseksi ja ilmoitti tällöin omaisuutensa.

 

 Tunnettua on, että kreivi Brahe perusti useita kaupunkeja. Näin oli tarkoitus kehittää vapaaherrakunnan kauppaa. Kajaani sai kaupunginoikeudet vuonna 1651 ja nykyisen Lieksan tienoille perustettiin Brahean kaupunki, jossa oli 1670-luvulla 30 taloa. Vuoden 1653 tienoilla kreivin suunnitelmissa oli ollut kaupungin oikeuksien antaminen Kuopiollekin. Kaupunkia varten laadittiin jo hieno asemakaava, mutta hanke epäonnistui mm. paikallisten maanomistajien vastahankaan.

 

 

  Kuopion käräjien tuomareina toimivat kreivin Pietari Brahen asettamat miehet; aluksi Johannes Curnovius ja hänen jälkeensä Nicolas Petrelius. Edellinen Porissa syntynyt mies oli toiminut myös Kajaanin pormestarina. Kreivin vaatimuksesta Kuopioon piti rakentaa käräjätupa. Vuoden 1651 kesäkäräjillä oli määrätty 12 talonpoikaa tähän rakennustyöhön. Asiaa hoiti nimismies Ivar Johansson Skopa.  Oma käräjätupa tietenkin lisäsi käräjien arvoa rahvaan silmissä. 28. tammikuuta vuonna 1670 oli lasimestari käynyt käräjätuvalla ilmeisesti ikkunatöissä. Palkkaa hän oli saanut 2:21:8 taalaria eli noin 2 taalaria ja 21 äyriä. Molemmat summat olivat hopearahassa. Vuonna 1672 käräjätuvan ikkunoita oli laitellut lasimestari Eric Jacobsson, joka oli saanut  työstään palkaksi 1 taalarin. Palkat  ja muutkin kustannukset ilmoitettiin hopeataalareina. Joskus mainittiin erikseen, jos palkkio oli maksettu kuparirahana. Vuonna 1654  1 hopeataalari vastasi reilua 5 päivätyön palkkaa. Silloin 12 päivätyön palkka vastasi yhden ruistynnyrin hintaa. Yksi hopeataalari vastasi noin 3  kuparitaalaria.

 

 Kuopiossa oli jo vuonna 1656 pieni vankikoppi, jossa säilytettiin lähinnä tutkintovankeja. Muut vangit lähetettiin säilytettäviksi Kajaanin linnaan. Edestakaiset  vankien kuljetukset Kuopiosta Kajaaniin maksoivat noin 1:20 taalaria. Matka oli noin 22 peninkulmaa. Erään vaarallisemman miesvangin kuljetus vuonna 1667 oli maksanut kuitenkin 3:13 taalaria. Joskus kyyditsijänä saattoi olla sotilashenkilö tai profossi eli poliisi. Yleensä kuljettajana toimi joku muu luotettava henkilö.

 

 Käräjillä käsiteltiin usein tilojen rajoja ja kaskeamista tai niittyjen hallintaa koskevia riitoja. Esimerkiksi vuonna 1675 Nilsiän reittionkyläläinen Mats Väänänen riiteli Iisalmen ruokosenkyläläisen Hindrich Ruotsalaisen ja sutelankyläläisen Per Lappalaisen kanssa Jouhilahden pohjasta Saarisenjoen tienoille kulkevasta rajasta. Edellä mainittu Ruotsalainen oli ottanut haltuunsa Hindrich Ryynäsen aikaisemmin omistaman maan. Myöskin Kuopion kirkkoherra Pehr Fabritius kiisteli vuonna 1651 Hietasalon maista.

 

 Metsän pedot aiheuttivat riitoja. Tunnettuja ovat karhunkaato - ja saalinjako riidat. Vuonna 1651 jännevirtalainen Pohl Niskanen haastoi naapurinsa Sigfrid Hartikaisen käräjille vuohipukista. Niskanen oli vienyt eläimen saareen, jonka riitakumppanit omistivat yhdessä. Jostain syystä Hartikainen oli tuonut pukin pois saaresta. Karhu oli heti löytänyt sarviniekan ja syönyt sen suuhunsa. Niskanen vaati Hartikaiselta korvauksia.

 

 Tappelut ja lyömiset olivat tavallisia. Myös erilaisten velvollisuuksien laiminlyönneistä saatiin sakkoja. Tien kunnossapidon laiminlyönti ja kirkossa käymättömyyskin toivat kreivin kirstuun tuloja. Sotilaaksi joutuminenkin oli usein riidan aiheena.

 

  Vuonna 1652 vääpeli Lars Laatikainen apulaisineen värväsi  sotilaita Kuopion pitäjästä luultavasti muuanne Savon sotaväkeen. Värväystoimi muuttui mielivallaksi. Asia tuotiin Kuopion käräjille vuonna 1653. Kulkumies Anders Hirvonen kertoi, kuinka värvääjät olivat aluksi pidättäneet hänet ja väittäneet häntä värvätyksi sotilaaksi. Miestä oli myös lyöty. Värvääjät kuitenkin vapauttivat Hirvosen, mutta jättivät hänet talvipakkaseen kävelemään ilman hattua ja käsineitä. Useat sotilaaksi värvätyt nuoret miehet; pojat tai rengit; karkasivat Liperin pitäjään Karjalaan. Esimerkiksi Juankosken Akonvedelle muuttanut torppari Anders Hätinen kertoi Laatikaisen kumppaneineen tulleen hänen omaan torppaansa ja sitoneet hänet. Sitten värvääjät olivat ottaneet häneltä kuparirahaa 14 taalaria ja muutakin tavaraa. Oli väitetty, että Hätisen poika jonkin aikaa sitten olisi värväytynyt sotilaaksi ja sitten paennut Venäjälle eli läheiseen Liperin pitäjään. Laatikainen väitti Hätisen pojan saaneen häneltä 15 taalaria, joita mies nyt oli käynyt perimässä isältä. Useita muitakin samankaltaisia valituksia tuotiin käräjille.

 

  Värvääjät olivat tulleet myös Sigfrid Sipoisen taloon ja aikoneet käydä isännän kimppuun. Sitten he olivat sitoneet Sipoisen nuoren pojan kädet selän taakse, mutta luvanneet vapautta tämän raahaa ja tavaraa vastaan. Isä olikin maksanut vaaditun omaisuuden, mutta värvärit olivat silti vieneet pojan Krister Haataisen luokse. Isältä oli vielä vaadittu puolen peninkulman kyyti. Värvääjien toimista valittivat myös pelonniemeläinen Jöns Heikkinen  ja  Nilsiän Sänkimäestä kotoisin ollut  Morthen Pitkänen. Värvärit olivat aikoneen sitoa Pitkäsen, koska hänen sotilaansa Hendrich Kervinen, joka oli jo ollut Narvassa ja Saksassa, ei ollut ilmaantunut värväystilaisuuteen. Asiakirjasta ilmeni, että niihin aikoihin oli Saksasta palannut sotilaita, joiden joukossa oli myös Per Oinonen ja Hans Pykäläinen. 30-vuotinen sota oli loppunut muutamaa vuotta aikaisemmin 1648. EM. akonveteläisen vanhan miehen Poval Kettusen värvärit olivat sitoneet kirkkotiellä, koska tämän nihdiksi asettama renki oli karannut Venäjälle eli lähellä sijaitsevan Liperin pitäjän rajan yli. Kyllä sotilaaksi värvätyillä olikin aihetta pelkoon. Sotilas vapautui palveluksesta usein vasta kuollessaan tai raajarikkona.

 

 Kuopion käräjillä vatvottiin mm. vuonna 1653 kalastusasioita. Kajaanilainen vouti Hans Bosmgard valitti, että riistaveteläiset Nils ja Mats Vartiainen sekä Juankosken akonveteläiset Poval Kettunen ja Staffan Hämäläinen olivat kalastelleet vanhasta Muuruveden kruunun kalastamosta, mutta eivät olleet maksaneet mitään kruunulle.

 

Vuoden 1655 tienoilla odotettavissa oleva sota aiheutti toimenpiteitä Brahen vapaaherrakunnassa. Kajaanin komppanian kapteeni vaati Pielisjärven ja  Kajaanin pitäjän miehiä värväytymään sotilaaksi sekä sotaharjoituksiin. Myöskin teitä ja siltoja piti rakentaa ja korjailla.

 

  Myös hevoskaupat, huoruus tai noituus toivat rangaistuksia. Aikaisemmin mainitulla akonveteläisellä Pohl Kettusella oli lapsi piikansa Kirstin Kolehmaisen. Pohlilla ei ollut muita lapsia. Kettusen ja Kolehmaisen suhdeasiat oli käsitelty joskus aikaisemmin käräjillä. Kettunen oli vienyt piikansa kauas Karjalan puolelle synnyttämään lapsensa. Kolehmaisen jo aikuinen poika Anders oli joutunut sotilaaksi ja sitten karannut Narvasta. Siellä oli ollut myöskin sotilas Lars Ahonen, joka selvitteli tapahtumia.

 

  Vuonna 1652 seppä Eskel Korhonen Vuotjärven itärannalta Viitaniemestä oli  juovuksissaan päätynyt jännevirtalaisen isännän Hindrich Ollsson Hartikaisen emännän Seicka Johansdotter Rissasen sänkyyn.  Hartikaisen emäntä oli Eskelin vanha tuttu, koska tämä oli vasta hiljattain muuttanut Jänneviralta ”Karjalaan”. Tilapäisesti talosta poissa ollut Hartikainen oli epäluuloinen. Oliko tapahtunut makaaminen vai ei?  Siinä oli kysymys, jota omasta puolestaan valotti Kuopion kirkon rakennustöissä ollut timpuri Olof Kainulainen. Kainulainen tuli asumaan Nilsiän Palonurmeen Maunumäelle. Lopuksi tultiin makaamisen suhteen kielteiseen tulokseen. Seppä oli nauttinut runsaasti miestä vahvempaa ja oli hyvin ”väsyneenä” köllähtänyt emännän viereen.

 

  Kuopion nimismies Jonas Lillius toi vuoden 1656 käräjille irtolaismiehen Pehr Pehrsson Taskisen asian. Pehr oli asustellut luvatta erään ”neito” Kinnusen kanssa. Taskinen oli kuitenkin kihlannut nilsiäläisen talonpojan tyttären Anna Luttisen. Myöhemmin Taskinen muuttikin asumaan Nilsiään. Taskisen isä oleskeli näihin aikoihin Juuan Kajon kylässä. Taskiset olivat menettäneet hevosen eräälle upseerille ilmeisesti sotilasveroista. Hevosen omistuksesta oli riidelty. Lopuksi em. Pehrin samanniminen isä otti sen luvatta ja meni se mukanaan asumaan Juuan Kajoon kylään. Siellä hän ns. Ruptuurisodan aikaan vuonna 1656  joutui kapinoivien liperiläisten kreikanuskoisten vangiksi. Nämä olivat kuitenkin tavoitelleet kuopiolaisen voudin Johan Ivarssonin renkiä Johan Kyröläistä. Kun Taskinen oli selittänyt, ettei hän ole ”sama mies”, hänet oli vapautettu.

 

 Suurin osa Kuopion käräjien antamista rangaistuksista oli tietenkin sakkoja. Sakon määrä vaihteli muutamasta äyristä 1:21:8 taalariin hopearahassa eli oli suurimmillaan noin 1 taalari ja 21 äyriä. Köyhät miespuoliset henkilöt voivat korvata sakkonsa kujanjuoksulla, kun taas naisten selkänahka joutui piiskurin eli flagelatorin pehmittämäksi. Piiskureina Iisalmen ja Kuopion pitäjissä toimivat 1650-luvun lopulta alkaen Anders Koistinen ja Thomas Sajainen (Saickonen) viimeksi mainittu Iisalmen Lampaanjärveltä. Matkakustannusten ohella varsinainen piiskurien ”työn” hinta vaihteli  5 äyristä reiluun 2 taalariin. Joskus miestenkin nahka joutui piiskurin parkittavaksi. Näin kävi mm. vuonna 1664 Mats O. Kasuriselle noituudesta. Piiskurilla näytti ”töitä” riittäneen vuosina 1657 - 1673.

 

  Pahimmista rikoksista ei silloin selvitty päivätöillä, sakoilla tai edes vankeudellakaan. Verraten usein kutsuttiin Kuopioon todellinen oikeuden palvelija, joka oli ”skarprettare” eli teloittaja. Tähän toimeen paikkakuntalaisia ei olisi saatu. Kajaanin vapaaherrakunnassa tällaisen ”mestarin” ammattiin oli antautunut Kainuun ristijärveläinen Jöran Henricsson. Jöran ilmeisesti käytti työvälineenään kirvestä, koska vuonna 1670 vieraillessaan Kuopiossa hän sai kirvestään varten 5:18 taalaria kuparirahassa. Varsinainen työn hinta silloin oli ollut kuparirahassa 15:24 taalaria. Kuopiossa skarprettare oli vieraillut ainakin vuosina  1665, 1666, 1670, 1671 ja 1672. Vuonna 1666 vuonna hänen vierailukustannuksensa olivat 5:25 taalaria.  Vuonna 1671 Lars Kurkisen kaulan katkaisemisen hinta oli ollut 11:26 taalaria. Vuoden 1672 työ oli maksanut kaikkiaan 9:24 taalaria.

 

 Oikeuden toteutuminen saattoi silloinkin kestää useita vuosia eikä kustannuksista myöskään tingitty. Kirsti Piritär oli joutunut  oikeuden palvelijoiden silmätikuksi jo vuonna 1662, jolloin hänet oli kyyditty Kajaanin linnaan. Kyyti kahdella hevosella ja matka 22 peninkulmaa oli maksanut 5:12 taalaria. Vuonna 1663 Kirstin oli kyyditty Kajaanista  takaisin Kuopion käräjille hintaan 2:22 taalaria. Paluumatka Kajaaniin 2 hevosella oli maksanut nytkin 5:12 taalaria.  Kajaanin profossi oli ollut Kirstin saattajana näillä matkoilla, joista hän veloitti 3:2 taalaria.  Myös profossi saattoi joskus toimia piiskurina tai teloittajana.

 

  Vuonna 1664 Kirstiniä oli taas kuljeteltu edestakaisin Kajaanin ja Kuopion väliä, jolloin matkakustannukset olivat olleet yli 7 taalaria. Kirstin kiusaaminen kyseisen vuoden osalta ei vieläkään loppunut. Jöran Immonen oli lähetetty  hakemaan Kirstiä varten Viipurista teloittajaa. Kajaanilainen ”mestari” ei ollut jostain syystä kelvannut tähän arvokkaaseen oikeudentyöhön. Viipurilainen ammattimies oli kuitenkin ”sairastunut” jossain Lappeenrannan tienoilla ja palannut takaisin Viipuriin. Liekö nauttinut viinaa liikaa tai liian vähän? Ehkä kyytimiehenä toiminut Immonen oli pelotellut ammattimiehen takaisin kotiinsa. Kustannukset Kuopion pitäjälle nousivat tästä matkasta  14:28 taalariin. Tämän jälkeen Jöran Immonen katsoi parhaaksi muuttaa Kajaaniin vuonna 1667. Myös kuopiolaisilla näyttää olleen oma teloittaja Pål Lehikoinen. Tavisalmi mainitaan kreivi Brahen säteriksi "Tavinsalm Säter"(no 9158 s.95 ja s.97)

 

  Sitten Kirsti oli joutunut majailemaan Kuopion nimismiehen Jonas Lilliuksen hellässä huomassa elokuusta 1664 aina  helmikuun puoliväliin 1665 asti eli 24 viikkoa. Nimismiehen Kirstille antama majoituslasku oli vain 12 taalaria eli hinta oli kai ollut huokea ja palvelu myös hyvää.  Kajaanin linnan päällikkö eli hopman oli antanut setelin nimismiehelle tämän kustannuksista. Lillius omisti maita myös Nilsiän länsipuolelta Halunalta.

 

 Vuonna 1665 oli taas haettu Viipurista Kuopioon ”skarprettare”,  jonka kaikki kustannukset nousivat 54 taalariin. Teloittaja ei kuitenkaan tullut töihin Kirsti Pirisen takia. Tämän mestarimiehen tärkein työ maksoi 14:16 taalaria kuparirahassa eli melkein 5 taalaria hopeassa.

 

  Vasta vuonna 1666 Kirstiä varten tuotiin Kajaanista Iisalmeen skarprettare, jonka kyytikustannukset olivat vain reilun 1 taalarin verran. Mitään varsinaisen työn palkkaa ei kuitenkaan löytynyt kesken loppuneesta asiakirjasta. Mitenkähän Kirstille lopulta kävi? Hänen ”arvonimekseen” asiakirjoissa oli mainittu  ”hoorkona”. Kirsti Piritär oli todennäköisesti leppävirtalaisen Jöns Nickisen leski (v. 1649 Lepppävirran kesäkäräjät).

 

 

Lähde: Kuopion ym. käräjien pöytäkirjat Pohjanmaan tilikirjoista.

Nämä ovat erillään muista Savon asiakirjoista, joten niitä ei aina huomaa. / PP